Itsellä kyllä ehdottomat suosikit oli Friday 13th elokuvat. Suosikit oli osat 3, 6 ja 8 mutta kaikki muutkin tuli kahlattua läpi suht nuorella iällä. Ja jo täällä mainitut Elm Streetit oli kans kovassa katselussa. Tappajahai myös tietysti, ja Predator vaikka noita nyt en ihan kauhuelokuviksi laskis....
Parhaat pikkulapsena näkemänne kauhuelokuvat
Omat kauhuelokuvakokemukset lapsuudestana, eivät kaikki edes olleet kauhuelokuvia. Palavimmin mieleen ovat jääneet jostain syystä nämä kolme:
‑Musta Orfeus (Orfeu Negro, 1959). Muistelisin tämän tulleen joskus yöllä, ehkäpä uudenvuodenaattona tai vastaavana, mistä syystä olin vielä hereillä myöhään. Pääkalloasu pimeässä jäi jotenkin kummittelemaan alitajuntaan toisin kuin Karate Kidin vastaava. Pitäisi tarkastaa tuo suomikiekko lävitse niin voisi murskata varmaan tämänkin trauman, jos nyt edes oli tämä leffa.
Myöhemmin tietysti säväytti Ennustus, TV-esityksenä, mutta tuossa vaiheessa taisin jo olla 14-vuotias, joten siitä ei enää painajaisia herunut, olipahan vain sairaan siisti leffa.
Musta Orfeus ei sinänsä mikään kauhuleffa ole. Lapsen mielestä voi hyvinkin olla pelottava. Kyllähän siinä varmasti jotain latinalaisen maailman henkisyyttä vakavalla pohjavireellä sivutaan, mutta enimmäkseen mennään kiihkeästi samban rytmeissä. Erittäin hyvä leffa.
Ennustuksen näin isäni myötävaikutuksella Loviisan leffateatterissa about 11-12 vuotiaana. Lipunmyyjä mutisi jotain ikärajasta...
Televisiosta tulleet Hammerit tuli vahdattua aina kun sai/pystyi. Onneksi faija itse katsoi aika monipuolisesti elokuvia (muistan kun naivisti kysyin siltä mitä ihmettä spagettiwestern tarkoittaa, siinä sitten äijä yritti selittää jotain ettei se liity ruokaan... tms) ja antoi jossain vaiheessa ymmärtäväisesti minunkin katsoa joitain kauhu ja toimintaleffoja.
Siinä vaiheessa kun vuokravideot tulivat, oli ehkä itsellä ikääkin jo sen verran että jos ei itse, niin ainakin joku kaveri sai leffoja vuokrattua. Siis näin ainakin tuolla itäisessä periferiassa eli ydinkaupunki Loviisassa. Muistikuvani mukaan varsinkin alkuaikoina ikärajoja ei paljon valvottu.
Jos muistelen ihan ensimmäisiä sykäyksiä kauhufantasian ja populaarielokuvan äärimuotojen suuntaan, niin ne eivät tulleet elokuvien näkemisestä vaan kiinnostavista oheisilmiöistä. Elämäni toinen ulkomaanmatka vei vähän alle 6-vuotiaana Kööpenhaminaan ja siihen kuului visiitti sikäläiseen Tussaud'n vahakabinettiin, lähtökohtaisesti vähän goottimaiseen mestaan jossa parasta oli kellarissa oleva kauhugalleria ja hyvin "luonnollisen" näköiset vahapatsaat Notre Damen kellonsoittajasta, pultatusta Karloffista ja Elsa Lancasterista Frankensteinin hirviöinä, Jekyll & Hydestä ja Mansonista pulipäisine tyttöineen. Museon muut hahmot olivat todellisia historian henkilöitä ja monsterit enimmäkseen "ikoneita", mutta skidinä tämä raja oli häilyvä, varsinkin kun kyseessä oli vasta innostava ensikosketus genreen. Tuolloin eli 70-80-luvun taitteessa lastenkulttuurissa oli hyvin vähän mitään haamuja ja muita vastaavia, jotka tuntuvat tulleen kybällä kuvakirjoihin ja leluihin vasta hiljattain.
Samoihin aikoihin olin oppinut lukemaan ja aloin ahmia Hesarista Kamraksen ja muiden teatterinpitäjien elokuvamainoksia joissa oli kuumottavia kuvia, raflaavia mainoslauseita ja kiinnostavia uusia sanoja ("Isä mitä tarkoittaa nymfomaani?"). Hohdon slogan "Kauhun vuorovesi joka pyyhkäisi yli Amerikan ON TÄÄLLÄ" yhdessä kirveellä ovea hajottavan Jack Nicholsonin kanssa jäi elävästi mieleen, samoin monet muut hyvällä tavalla oudot lehtimainokset Bavan Manaajan talosta Usvaan ja Phantasmiin. Itse elokuvien aika tulisi vasta vuosia myöhemmin.
Jos muistelen ihan ensimmäisiä sykäyksiä kauhufantasian ja populaarielokuvan äärimuotojen suuntaan, niin ne eivät tulleet elokuvien näkemisestä vaan kiinnostavista oheisilmiöistä. Elämäni toinen ulkomaanmatka vei vähän alle 6-vuotiaana Kööpenhaminaan ja siihen kuului visiitti sikäläiseen Tussaud'n vahakabinettiin, lähtökohtaisesti vähän goottimaiseen mestaan jossa parasta oli kellarissa oleva kauhugalleria ja hyvin "luonnollisen" näköiset vahapatsaat Notre Damen kellonsoittajasta, pultatusta Karloffista ja Elsa Lancasterista Frankensteinin hirviöinä, Jekyll & Hydestä ja Mansonista pulipäisine tyttöineen. Museon muut hahmot olivat todellisia historian henkilöitä ja monsterit enimmäkseen "ikoneita", mutta skidinä tämä raja oli häilyvä, varsinkin kun kyseessä oli vasta innostava ensikosketus genreen. Tuolloin eli 70-80-luvun taitteessa lastenkulttuurissa oli hyvin vähän mitään haamuja ja muita vastaavia, jotka tuntuvat tulleen kybällä kuvakirjoihin ja leluihin vasta hiljattain.
Itse muistan ihailleeni noita Madame Tussaudin vahapatsaita aina englannintunneillamme ala-asteella. Opettaja oli tuonut tuolta jotain esitteitä, jotka sitten olivat luokan perällä kaikkien tutkailtavina. Siinä jäivät monasti Jet Setin opetukset vähän taka-alalle, kun ihaili jotain hienoa giljotiinilla dekapitointia.
Ehkäpä kouluaineistakin historiasta tuli mieliaineeni johtuen kaikesta kirjojen sisältämästä verisestä kuvamateriaalista ja ylipäätään historian verisyydestä ja julmuudesta. Muistan tuijottaneeni joskus jotain teloitusmaalaustakin varmaan tunnin verran. Viiksekäs kaveri kuvassa polvillaan oli jotenkin hirveän kauhuissaan ja minusta se oli kovin surullista, mutta samalla kiehtovaa. Ja nyt kun tuokin taas mieleeni palasi, niin pitihän toki selvittää mikä tuo taulu taasen olikaan. Goyan työhän tuo oli ja kyseesä siis oli tämä: http://www.globalgallery.com/enlarge/028-39239/
Valentin Vaalan "Linnaisten vihreä kamari" ei ole varsinainen kauhuelokuva, kauhuromanttisia elementtejä sisältävä toki, mutta elokuvan
Koska TV-sarjojakin on mainittu, on minulla tästä Ismo Sajakorven sarjasta 70-luvulta aika paljon samanlaisia muistikuvia kuin tällä neitokaisella: http://muistikuvaputki.yle.fi/muistot/soittorasia/43?page=
Samoihin aikoihin olin oppinut lukemaan ja aloin ahmia Hesarista Kamraksen ja muiden teatterinpitäjien elokuvamainoksia joissa oli kuumottavia kuvia, raflaavia mainoslauseita ja kiinnostavia uusia sanoja ("Isä mitä tarkoittaa nymfomaani?"). Hohdon slogan "Kauhun vuorovesi joka pyyhkäisi yli Amerikan ON TÄÄLLÄ" yhdessä kirveellä ovea hajottavan Jack Nicholsonin kanssa jäi elävästi mieleen, samoin monet muut hyvällä tavalla oudot lehtimainokset Bavan Manaajan talosta Usvaan ja Phantasmiin.
Phantasmin kansi aiheutti lieviä traumoja kersana. Itse asiassa oli niitä harvoja elokuvia, joita en loppujen lopuksi uskaltanut vuokrata, pelkäsin varmaan menettäväni yöunet ikuisesti. Vielä nuoremmalta iältä jäi mieleen elokuvateatterissa ollut juliste Talo joka tihkui verta ‑leffasta. Jo elokuvan nimi aiheutti väristyksiä, kun odotteli vaan jotain Tarzanin alkua.
Alienit taisivat olla ainoat kauhuelokuvat, joita tenavana tuli sahattua. Kolmosen vuokrasin useaan otteeseen ennen kuin sain oman kotivideon. Muistan myös, miten yhden videovuokraamovierailun jälkeen juoksin yläkerran tytön (taisi olla vielä minua pari vuotta nuorempi) ovelle kertomaan, että nyt on elämäsi tilaisuus nähdä Alien 3. Ei kiinnostanut, mokomaa.
Oliko muuten Alien 3 videolla leikkaamaton? Aliens oli vissiin ainakin leikattu, vaikka en sitä aikoinaan tajunnutkaan. Alien minulla oli nauhalla televisiosta, ilmeisesti saksimattomana.
Voi olla, että minulla oli vasta vuoden 98 esitys. Siinä tapauksessa olisin nähnyt ekan Alien vasta viimeisenä. Aiemmin samana vuonna (jolloin olin siis 11) näin neljännen leffan teatterissa isän kanssa, mutta siinä vaiheessa olin ollut sarjan fani jo pitempään.
Oliko muuten Alien 3 videolla leikkaamaton? Aliens oli vissiin ainakin leikattu, vaikka en sitä aikoinaan tajunnutkaan. Alien minulla oli nauhalla televisiosta, ilmeisesti saksimattomana.
Alien 3 taisi olla Suomessa aina K-16 ilman leikkauksia.
Sen sijaan Aliens oli K-16 kasettina leikattu hieman alle 4 minuuttia.
Sensuroinnin kohteeksi joutui esim. kohtaus jossa Newt:in
Sen sijaan Aliens oli K-16 kasettina leikattu hieman alle 4 minuuttia.
Sensuroinnin kohteeksi joutui esim. kohtaus jossa Newt:inSpoileriselän takaa nousee alien(!), myös Ripleyn ja kunigataralienin kohtaamista oli saksittu.
No mutta kaikkein tärkeintähän oli se, että tuosta oli leikattu
Noniin, Hiidenvirran taulu on nyt tsekattu, ja täytyy tässäkin tapauksessa vaan myöntää, että aika/oma vanheneminen on päässyt hieman nakertamaan tehoja. Nopeaa zoomia ei ollutkaan lainkaan: sekoitin maalauksen
Kaasua, komisario Palmu!:n tauluun, joka on pidemmällä tähtäimellä tehokkaampi kuin Hiidenvirran taideteos.Tuosta em. Palmusta muuten kunniamainittakoon still-kuvien ja Osmo Lindemanin harmonimaisilla elektronimusiikkisävyillä toteutettu kerrontaosuus, joka oli lapsena huisin jännä, ja ihan pirun toimiva edelleen.
Sen sijaan Aliens oli K-16 kasettina leikattu hieman alle 4 minuuttia.
Sensuroinnin kohteeksi joutui esim. kohtaus jossa Newt:inSpoileriselän takaa nousee alien(!), myös Ripleyn ja kunigataralienin kohtaamista oli saksittu.
No mutta kaikkein tärkeintähän oli se, että tuosta oli leikattu
Spoilerikokonaisuudessaan Lance Henriksenin hieno veitsitemppu.
Vai olisikohan leffasta voinut olla useampi leikkaus levityksessä? Itse ostin videoni varmaankin joskus 90-luvun puolivälissä
Monet tykkäävät Painajaisesta...
Kun Painajainen esitettiin ensimmäistä kertaa televisiossa, olin jo 13-vuotias. Se olikin samalla viimeinen lapsuuden kova kauhu/jännityskokemus. Ja oli siinä se hyvä puoli, että olin tuolloin jo tarpeeksi vanha, jotta ymmärsin sarjan "aikuisia" teemoja.
Panin kyllä merkille tietyn Koivusalo-kökköyden jo silloin, mutta jotenkin se tuntui toimivan sarjan eduksi. Kun leppoisan YLE 2 ‑tyylisen maalaiskomedian ja toukohousuhahmojen perään heitetään psykologista sikailua, niin vaikutelma oli aika päräyttävä.
Kivikasvojen Lepakkolinna, Merkitty ja Painajainen. Onko Ismo Sajakorpi suomalaisen kauhun tuntematon nero?
Kivikasvojen Lepakkolinna, Merkitty ja Painajainen. Onko Ismo Sajakorpi suomalaisen kauhun tuntematon nero?
Jos joku on niin kai se on Ismo – tällainen maine edellyttää yleensä laajahkoa genretyyppistä tuotantoa ja muilla suomalaisilla ei sellaista oikein ole.
Kyläsarjat tutunomaisine hahmoineen (kyläpoliisi, kylähullu, etc) uppoavat aina suomalaisiin, ei ihme että Painajainen oli suosittu ja mm. Jukka Kajavan toimesta kehuttu. Tv-leffa Merkityn epätavallisempaa Helsinki-sleazeä ja Porvoo danse macabrea oli puolestaan dissattu olan takaa niin Hesarissa kuin Katsossakin (myös kolumnisti Juice Leskisen toimesta) ja Sajakorpi oli tainnut ottaa opikseen... Näistä kahdesta ja Soittorasiasta saisi kyllä aika hyvän Sajakorpi-trilleriboksin, Lepakkolinnahan on jo dvd:llä.