Parhaat pikkulapsena näkemänne kauhuelokuvat

Antti Vanhala ( 26.4.2008 23:25)

Tietysti kesien Hammer-sarjat hieman myöhemmin olivat myös todella pelottavia kokemuksia.

Kahdella Hammerilla varustettu kesän '86 elokuvasarja Keskiviikon keskiyö voi olla kovin kontribuutio mitä nykyään niin kauhukielteinen Maikkarin elokuvatoimitus on koskaan kansalle tarjonnut. Homman merkitys vain kasvaa ajan myötä, kun historia todistaa, että sangen harvasta teemakokonaisuudesta on jäänyt ihmisille yhtä kestäviä muistoja. Vanhahkoja teoksia olisi helposti voitu puffata nostalgis-klassisina elokuvataiteen merkkipaaluina, mutta niitä markkinoitiin ensisijaisesti kauhuelämyksinä, mikä oli sen ajan televisiossa uutta, hieman kuohuttavaa ja todella siistiä.



Kanavalta olisi hieno veto uusia setti edes osittain ja alkuperäisen paketoinnin kera, mihin kuului tehokas traileri ja muistaakseni Mika Jenytinin esittämä horror host. "Nyt esittäytyy kreivi itse... On muuten sydänkesän julmin juttu."

Varsinaisista kauhuelokuvista en osaa sanoa oikeastaan mitään kummempaa, koska en nähnyt niitä lapsena kauhean montaa. Hohto taitaa olla ainoa, jonka katsoin kokonaan ja josta myös pidin. Mutta enpä siitä nyt mitään painajaisia nähnyt.

Ylivoimaisesti paras "kauhuelokuva", jonka lapsena näin, on Braindead. Se tuli katsottua ala-asteella ensimmäisen ja kolmannen luokan välillä varmaankin melkein kymmenen kertaa kavereiden kanssa. En todennäköisesti ole nauranut koskaan niin paljon – aivan loistavaa viihdettä.

Kyllähän tuo Braindead onnistui myös pelottamaan estottomalla väkivaltaryöpytyksellä, johonlaiseen ei pieni maalaismammanpoika ollut juuri tottunut. Katselukertojen saatossa pelko muuttui naurukimaraksi.

JaJa ( 27.4.2008 19:48)

Avaruuden Pirut on ainoa penskana näkemäni leffa, joka on aiheuttanut painajaisia.

Tämä kyllä traumatisoi piltin pahasti. Elokuva tuli televisiosta ilmeisesti 1983?



Juuri tässä jokunen viikko sitten tuli jossain riennossa puheeksi eniten nuoruudessa skagailua aiheuttaneet pätkät, minkä jälkeen selvitin muistikuvieni pohjalta (arvet niskassa, kylmiksi muuttuvat ihmiset, hiekkaan uppoaminen jne) mistä leffasta oli kyse ja pistin dvd:n tilaukseen. Ei ole vielä tullut, mutta hauska nähdä pissinkö alleni uusintakatselussa näin 25 vuotta myöhemmin.



Seuraavaksi pelottavimpia olivat varmaankin televisiosarjat Hiidenvirta ja V. Yleisestikin ottaen tuntuu että nuoruuden televisiosarjat tuntuivat jotenkin elokuvia "todellisimmilta" ja että niiden kanssa oli enemmän ongelmia eläytymisprosessin epätäydellisen hallinnan seurauksista. Kauhuleffat kyllä pelottivat, mutta se oli paljon siedettävämpää kun ne kuitenkin alkoivat ja loppuivat ja kasettiakin pystyi kelaamaan.

Moreno ( 11.5.2008 22:27)

Kyllähän tuo Braindead onnistui myös pelottamaan estottomalla väkivaltaryöpytyksellä, johonlaiseen ei pieni maalaismammanpoika ollut juuri tottunut. Katselukertojen saatossa pelko muuttui naurukimaraksi.

En muista, että itselläni olisi ollut edes ensimmäisellä katselukerralla minkäänlaisia pelontuntemuksia. Aivan ensimmäinen kohta oli tosin hyvinkin hämmentävä, mutta heti eläintarhan tapahtumista edespäin elokuva on aina ollut silkkaa komiikkaa, mutta siihen varmasti myös tekijöiden osalta pyrittykin. Valitettavasti en ole nähnyt elokuvaa vuosiin. Viime vuosina nähdyistä "shokeeraavista" pätkistä edes lähes saman asteen huvitusta ovat saaneet aikaan The Last House in the Woods ‑traileri, jolle repeilin aivan totaalisesti, sillä elokuva vaikutti umpipaskalta (kannattaako kuitenkin tarkastaa kyseinen teos?), sekä täysin ylinäytelty ja heikkojuoninen luokattomuudessaan loistava House of Blood.

Mullakin nimenomaan monet tv-sarjat on jääneet lapsuusajoilta mieleen pelottavan tuntuisina. Esimerkiksi V, Twin Peaks sekä kotimainen Pakanamaan kartta.

(Pakanamaan kartan katsoin muuten pari-kolme vuotta sitten kirjastokaseteilta ja toimi edelleen erinomaisesti. Painostavaa tunnelmaa, kiehtovaa mysteerin tuntua, kunnianhimoinen rakenne eri aikatasoineen ja takautumineen. Yksi parhaista suomalaisista tv-tuotoksista koskaan.)



Leffoista muun muassa 50-luvun The Thing ja Aliens aiheuttivat painajaisia 80-luvun tv-esityksinä.

Zodiac ( 13.5.2008 17:13)

Mullakin nimenomaan monet tv-sarjat on jääneet lapsuusajoilta mieleen pelottavan tuntuisina. Esimerkiksi V, Twin Peaks sekä kotimainen Pakanamaan kartta.



(Pakanamaan kartan katsoin muuten pari-kolme vuotta sitten kirjastokaseteilta ja toimi edelleen erinomaisesti. Painostavaa tunnelmaa, kiehtovaa mysteerin tuntua, kunnianhimoinen rakenne eri aikatasoineen ja takautumineen. Yksi parhaista suomalaisista tv-tuotoksista koskaan.)

"Näyttelen" muuten Pakanamaan kartassa, koettakaas bongata.

Olen itse sen verran nuorempaa sukupolvea, että eivät kyllä nuo kauhukokemukset ole erityisen ihmeellisiä, mutta joitakin mieleenjääneitä. Sain muksuna valvoa varsin myöhään, joten tuli faijan kanssa usein katsottua lähinnä jotain toimintaa, mutta joskus kauhuiluakin telkkarista iltaviihteenä.

Mieleenjääneitä:



Mustan laguunin hirviö, jota pelkäsin ihan helvetisti lähinnä musiikin ja hirviöstä otettujen huomaamatta liikkuvien jalkakuvien ja ikkunasta esiin työntyvän ja vuoteenomana olevaa rampaa raatelemaan pyrkivän kouran takia. Nyt jokin aika sitten uudelleen katsottuani totean, että sympaattinen filmi, jossa on kaunista kuvausta ja paljon ajatusta, mutta luonnollisesti kun teho on mennyt kauhun tasolla, niin se on mennyt (ei se tosin miinus filmille ole).



Predatorit, joista kakkosen näin ennen ykköstä aivan kersana ja joka on kokemuksena erityisesti loppunsa takia merkinnyt enemmän kuin Arska-leffa (mikä on harvinaista, koska kersana Arska oli mulle a ja o), vaikka sitä mitä ilmeisemmin paskemmaksi tituleerataankin ja ilmeisesti on enemmän kauhu.



Aliens, joka on myös jatkis jonka näin ennen ykköstä. Katselin joskus minua muutaman vuoden vanhemmalla naapurissa asuneella kaverillani ja leffan päätyttyä ja kotiintuloajan lähestyttyä painelin menemään talvi-illassa jalat ilmassa vispaten himaan. Niin paljon pelotti että metiköstä hyppää joku ölliäinen niskaan.



Braindead, ihan paskahan se on, mutta kakarana tuli kyllä mansikkajogurtit ylös, kun näki mummon liiskaavan otuksen pään korkonsa alle. Pelkäsin, koska en tahtonut oksentaa. Nykyään ei tee mitään vaikutusta mihinkään suuntaan.



Hohto, eikä kyllä tämäkään kauheasti enää vaikuta muhun, mutta silloin oli tietenkin paras kauhuleffa minkä näki.



Muitakin tuli totta kai nähtyä, mutta aitoa pelonväristystä en muista kauhean monesta (esim. jostain Halloweenista) syntyneen. Niistä piti sitten muista syistä. Usein olikin niin – ja on vieläkin – että pelottavimmat hetket olivat elokuvissa, jotka eivät oikeastaan edes olleet leimallisesti kauhua. Nyt mulle edustais sellaista varmaankin jokin Aguirren kaltainen teos – kun kyse on enemmänkin häiritsevästä tunteesta kuin suoranaisesta "hyppään tuolillani" ‑tunteesta.



Ja nämä nyt eivät ole leffoja mutta:



Poliisi-tv, koska siinä oli joissain jaksoissa kuvia ruumiista ja pelkäsin sen jälkeen yleensä koko illan.



Twin Peaks, tuskinpa tarvitsee perustella.



Perus-Kingit ja pari Dean Koontziakin (vaikka tämä oli selkeästi vähemmän pelottavasti kirjoittava) sekä kokonainen vuori eri tekijöiden kirjoittamia kauhunovelleja tuli tota kai nuorukaisena ja lapsena luettua, suosikkina varmaankin Bradbury. Nyt kun ostelen vanhoja Tähtivaeltajia, tavallaan huomaan mitä oon missannut niinä aikoina kun olisin tarvinnut niitä lehtiä kehitykseni kannalta eniten tai toisin sanoen, kun huomaan, että mitä tavallaan missasin sellaisena aikana kun se muille tuntui olevan itsestäänselvää (samanlainen tunne tulee kyllä näillä foorumeillakin joskus).

Lamourhaaja ( 26.5.2008 09:22)

Braindead, ihan paskahan se on..

Omassa subgenressään yksi parhaista. Ei ehkä pelottava mutta ihan viihdyttävää komediallista gorekauhua.

Höh, eihän pikkulapsien annettu mitään kauhuja katsoa. Mä en saanut katsoa edes Yksin kotona, joten luulin että se on oikeesti joku pelottava leffa. Pelkäsin kyllä Tuomion temppelin sydämen irti repimistä ihan tarpeeksi eli ehkä ihan hyvä niin. Ja R-Kiskan vuokrakasettien kauhuleffoja pelkäsin ihan näkemättäkin kansien perusteella, varsinkin Child's Playta ja Nightmare on Elm Streetejä, joilla molemmilla näytti olevan loputon määrä jatko-osia... osa kansista pelottavampia kuin toiset.

Suurta pelkoa herättivät myös kaupunkilegendat lapsia ryöstelevistä noitanaisista ja muista namusedistä. Näistä osa oli niin villejä että varmaan perustuivat pohjimmiltaan johonkin elokuviin. Siinä olarilaislapselle kauhua kerrakseen.

Jeremias Rahunen ( 26.5.2008 09:56)

Lamourhaaja ( 26.5.2008 09:22)

Braindead, ihan paskahan se on..

Omassa subgenressään yksi parhaista. Ei ehkä pelottava mutta ihan viihdyttävää komediallista gorekauhua.

Braindead ei juuri sen komedian takia ole hyvä. En moiti sitä "kauhun" puutteen takia. Kutsukaa minua huumorintajuttomaksi, mutta Story of Ricky tyyppinen tahattomuus viehättää suurissa määrin minua enemmän. Braindeadista tulee lähinnä typerän turha olo, koska tahallaan tuollaisen verioopperan tekeminen hassutteluksi on usein varsin vaikea laji eikä se riitä, että vain tekee, pitäisi osata myös tehdä se vaivaannusta herättämättömästi. Goremässäilyn tekeminen hassutteluksi on siis kökköä, koska se on usein hassuttelua jo itsessään. Se ei kaipaa mitään tahallista ylimääräistä ja tämä on Braindeadin ongelma, minulle.

Lamourhaaja ( 26.5.2008 12:38)

Jeremias Rahunen ( 26.5.2008 09:56)

Lamourhaaja ( 26.5.2008 09:22)

Braindead, ihan paskahan se on..

Omassa subgenressään yksi parhaista.

Braindead ei juuri sen komedian takia ole hyvä. En moiti sitä "kauhun" puutteen takia. Kutsukaa minua huumorintajuttomaksi, mutta Story of Ricky tyyppinen tahattomuus viehättää suurissa määrin minua enemmän

Varmaan, mutta silloin liikutaan jo jossain toisessa subgenressä. Kohdeyleisöön kuulumattomuutesi ei selitä, miksi Braindead ei voisi olla oman lajinsa (splatstick tai jotain) kärkeä, tarvitsisit perusteluksi vähintään vertailuleffoja joissa yritetään jotain Braindeadin tapaista maittavammin tuloksin. Ja se taas lienee mahdotonta jos konsepti itsessään ei maistu, eli vaatimukset vaikuttavat hieman ristiriitaisilta. Splatstick ei muuten ole munkaan suosikkityylini mutta se ei varsinaisesti kuulu tähän, siis Parhaisiin pikkulapsena näkemiinne kauhuelokuviin.

Lamourhaaja ( 26.5.2008 12:38)

Jeremias Rahunen ( 26.5.2008 09:56)

Lamourhaaja ( 26.5.2008 09:22)

Braindead, ihan paskahan se on..

Omassa subgenressään yksi parhaista. Ei ehkä pelottava mutta ihan viihdyttävää komediallista gorekauhua.

Braindead ei juuri sen komedian takia ole hyvä. En moiti sitä "kauhun" puutteen takia. Kutsukaa minua huumorintajuttomaksi, mutta Story of Ricky tyyppinen tahattomuus viehättää suurissa määrin minua enemmän.

?



Rickyn tarina on aivan tarkoituksella vedetty huumorilla överiksi, paljon nimenomaan helposti Braindeadiin vertautuvaa hätkähdyttävillä gore-gägeillä viihdyttämistä. Plus kung fun harjoittelua hautakiviä pirstomalla ym., mitkä ovat ilmiselvän tahallisesti koomisia.

^ Voisin tarkentaa. Kyllähän siinä on tahallisuutta mukana, perustuuhan se noiden hullujen pienten miesten sarjakuvamaailmaan, mutta ehkä voisin mainita, että yleisvaikutelma on tahattomuudessa, hieman samalla tavalla kuin Chow Yun-Fatin 80-luvun ja 90-luvun taitteen hassuttelukomedioissa. Vitsit ovat varmasti siis tarkoituksella tehtyjä, mutta suodatettuna ne luovat vaikutelman siitä, että niiden vaikutus länsimaalaiseen on jossain määrin enemmän wtf-tasolla ja tulee siis tunne, että idässä päin tabujen rikkomista harjoitetaan huomattavasti kepeämmällä otteella (harrastan tässä nyt hieman tällaista alkukantaista itä-länsi-jaottelua, jos sallitte). Joten myönnän, että kyse on enemmänkin illuusiosta kuin mistään todellisesta tahattomuudesta.

Myönnän myös, että kyseessä voi vallan hyvin olla se, etten viihdy tässä alagenressä ylipäätänsäkään, tosin esimerkiksi Shaun of the Dead-tyylinen kauhukomediailu iskee minuun huomattavasti lujempaa (anteeksi populismini), vaikken voi laskea sitä goreiluksi (slapstickia siinä kyllä on).



Tulipa mieleeni vielä yksi lapsuuden suosikki eli Stephen Kingin Langolieerit ‑minisarja, jonka vaikutuksesta nykyään en tiedä, mutta silloin kyseisen tarinan lukeneena oli hauskaa katsoa miten se toteutettiin telkkarimuodossa. Ja aiheuttihan se siinäkin jossain määrin väristyksiä pikkumuksulle.

Langolieerien toteutus tv-sarjassa oli kyllä aikoinaan suurimpia pettymyksiä, vaikka kuinka yrittäisi antaa anteeksi sen tv-sarja-muodon. Diggasin tuota tarinaa aikoinaan ja mielenkiinnolla odotin filmatisointia. Ja kyllähän tuo toimikin ihan kohtuullisesti aina siihen asti kun langolieerit ilmestyivät ruudulle, sen jälkeen tarinan teho lopahti täysin, sen verran halvalla tehtyjä olivat. Tv-sarjoihin saadaan tänä päivänä jo täysin elokuvallinen taso, jotta olisivat odottaneet sen kymmenen vuotta. Sama pätee The Standiin. Eli kannattanee jättää tuo Langolieerit muistojen syövereihin.