On jäänyt kyllä progen kuuntelu viime vuosina. Jonkun verran sitä kuitenkin pölyttyy hyllyssä. Lähinnä Pink Floydia, King Crimsonia, Zappaa ja Yesiä. No toi Mars Volta löytyy totta kai, kuuluisi muuten korkeammalle kuin 96. sija, oli kyseessä mikä lista tahansa. 70-luvun suomiprogea löytyy myös, oikeastaan suunnileen yhtä paljon kuin noita neljää. Listalta Genesis ja Jethro Tull eivät ole koskaan iskeneet, ja joku Dream Theater on sen luokan kikkelinnypläystä ettei mitään rajaa.
Taidemusiikkikeskustelua
Yhtäkään mainituista sadasta levystä en ole jaksanut kuunnella kokonaan.
Ensimmäinen vanhempi levy listan kärkipäässä jota minulla ei ole on tuo Supertramp heti siinä perässä. En tiennytkään että se on progeyhtye?
Kyllä ne Supertrampin alkupään jutut on ihan progea, ei nyt ehkä kaikkein kinkkisintä sellaista. 80-lukuun mennessä se oli jo täysin pop-osastoa.
OK, no ehkä tuon Supertrampin levyn hankintaa voisi sitten harkita. Minulle se on jäänyt mieleen lähinnä kappaleesta The Logical Song, joka soi joskus 80-luvun alkupuolella suht paljon radiossa. Hyvä kappale, mutta ei progea.
Stupid Dream on muuten tuon listan perusteella Porcupine Treen neljänneksi paras studiolevy heti 1. In Absentian, 2. The Sky Moves Sidewaysin ja 3. Lightbulb Sunin jälkeen.
Listalla huomioimatta jääneistä mainittakoon vielä UK:n samanniminen – vahän unholaankin jäänyt – debyytti. Tätä tuli aikoinaan paljonkin kelattua. Muutamien tylsien hetkien seassa kuullaan A. Holdsworthia inspiroituneimmillaan ja avauksena yksi kaikkien aikojen tykeimmistä progerokeista, "In The Dead Of The Night". Muistan sen jälkeen kuulleeni jonkun paskalta kuulostaneen liven jossa rumpuihin oli Brufordin tilalle vaihtunut Terry Bozzio.
In the Dead of Night on tosiaankin loistava mutta kokonaisuutena pidän itse UK:n toisesta levystä Danger Money enemmän kuin tuosta ensimmäisestä. Siinä on useampikin klassikkotasoinen biisi. Rummuissa Bozzio. Livelevyä (nimi muistaakseni Night After Night) en ole kuullut.
UK:lta on olemassa myös puolivirallinen livelevy nimeltä Concert Classics Volume 4 jossa alkuperäinen kokoonpano soittaa osan Danger Moneyn biiseistä. Aika kova livelevy vaikka soundit eivät mitään huipputasoa olekaan.
Ei toi Night After Nightkaan minkään paska ole.
Oho. 17 levyä löytyy. Tällähän pääsee jo melkein muniinpuhaltelijan kirjoihin.
Listalta yksi levy hyllyssä, senkin olen pyörittänyt ehkä pari kertaa läpi.
UK:lta on olemassa myös puolivirallinen livelevy nimeltä Concert Classics Volume 4 jossa alkuperäinen kokoonpano soittaa osan Danger Moneyn biiseistä. Aika kova livelevy vaikka soundit eivät mitään huipputasoa olekaan.
No, mulla taas on UK:n live-bootleg nimeltä "Road Test", äänitetty Clevelandissa marraskuussa 1978, cd on 'ilmestynyt' 1991. Piisivalikoima näyttää sen perusteella mitä täältä urkin olevan sama kuin "Consert Classic Volume 4":a viimeistä biisiä lukuunottamatta. Sama levy? Paskahkot soundit joka tapauksessa.
Aika huvittavaa, Porcupine Treellä on ollut konsertti Pariisissa 13.11. eli juuri silloin kun olin siellä. Tosin silloin en tiennyt koko yhtyeestä muuta kuin nimen, en ollut ikinä kuullut musiikkia, ja joka tapauksessa koska tuo oli lähtöilta en olisi muutenkaan mihinkään keikalle ehtinyt.
edit: The Sky Move Sidewaysin bonuslevy oli melko turha, mutta tämä Signifyn ohessa oleva Insignificance tuntuu olevan täyttä tavaraa!
Vanhan vinyyli-LP:n yhdelle puolelle mahtuu vain vähän päälle 20 minuuttia musiikkia, mikä seikka johti aikanaan hienon taidemuodon syntymiseen. Keksittiin suunnilleen 20-minuuttisen progeteos. Monet niistä kuuluvat musiikin historian komeimpiin saavutuksiin. Mitkähän mahtaisivat olla niistä kymmenen parasta?
Laitan kriteeriksi vähintään 15 minuutin ja enintään 25 minuutin kokonaiskeston. Oman listani mukaan suvereenein tekijä tällä alalla on ollut Yes, jolta on ainoana mukana useampia kappaleita eli peräti kolme.
DREAM THEATER: Octavarium
ENGLAND: Poisoned Youth
GENESIS: Supper’s Ready
KING CRIMSON: Lizard
MIKE OLDFIELD: Ommadawn, Part 1
PORCUPINE TREE: The Sky Moves Sideways, Phase 1
VAN DER GRAAF GENERATOR: The Plague of the Lighthouse Keepers
YES: Awaken
YES: Close to the Edge
YES: The Gates of Delirium
Bubbling underiin ainakin Pink Floydin Echoes, Popol Vuhin Brüder des Schattens, Söhne des Lichts sekä lisää Mike Oldfieldiä.
Dead Kennedys: I Like Short Songs
On kyllä hyvin koottu montaasi, toimii minulle. Esimerkki pitkästä kappaleesta jonka samankaltaisuus vanhemman kaman kanssa häiritsee minua, olisi Marillionin Grendel, joka on häiritsevän selvästi kopsattu Supper's Readystä vaikka samoja sävelkulkuja ei olekaan.