Henrik Creutzer

Shocking Dark (Terminator II, 1989)

Ohjaaja:

• Bruno Mattei

elokuva arvostelu

Aliensia ja Terminatoria yhdistelevä Shocking Dark on malliesimerkki italialaisen rip-off-elokuvateollisuuden röyhkeydestä kopioida surutta amerikkalaisia suurtuotantoja.

70–80-luvulla italialainen elokuvateollisuus tuotti lukuisia b‑elokuvia, jotka myytiin ulkomaisille markkinoille amerikkalaisina elokuvina. Nopeasti ja halvalla tehdyt rainat eivät todellakaan olleet mitään taideteoksia vaan rahantekokoneita. Tuottajilla oli myös tapana tehtailla epävirallisia jatko-osia monille suosituille elokuville. Dawn of the Dead (1978), The Evil Dead (1981) ja Predator (1987) saivat kaikki yhden tai useamman epävirallisen jatko-osan. La casa nimellä Italiassa julkaistu The Evil Dead taitaa johtaa listaa kuudella "jatko-osalla".

70‑luvulla ensimmäisen elokuvansa ohjanneen Bruno Mattein ura piti sisällään niin Caligula-, natsi‑ ja vankilaeksploitaatiota kuin zombie-elokuvia ja Rambo-pastisseja. Brunon vasen (tai oikea) käsi näissä tuotoksissa on ollut käsikirjoittaja Claudio Fragasso, joka on kunnostautunut myös ohjaajana sellaisten laatuelokuvien parissa kuin Troll 2 (1990) ja Monster Dog (1984). Kaiken kaikkiaan Mattein käsistä lähti maailmalle 55 toinen toistaan huonompaa elokuvaa.

Yksi näistä elokuvista on Terminator 2: Shocking Dark ja Aliennators nimillä markkinoitu todella epävirallinen jatko-osa James Cameronin Terminatorille (1984) ja Aliensille (1986). Venetsiassa ja sen ympäristössä kuvattu nollabudjetin toimintaspektaakkeli on sitä itseään ja tuhtia sellaista. Tukit pöntön, Bruno!

Alun perin Shocking Dark nimellä työstetty elokuva oli käsikirjoittaja Rossella Drudin mukaan haastava tuotanto. Harvinaisen tiukin ehdoin tilaustyönä tehty käsikirjoitus oli tuottajien vaatimuksesta oltava yhdistelmä Terminatoria ja Aliensia hahmojen nimiä myöten. Drudi kertoo yrittäneensä yhdistää molempien esikuvien juoni-elementit, mutta käytännössä päätyi toistamaan enimmäkseen Aliensin käsikirjoitusta. Loputtomalla dialogilla paikattiin olematonta budjettia.

Ekokatastrofin jälkeisessä Venetsiassa kokeita tekevän Tohtori Rafaelssonin viimeinen lähetys katkeaa kesken ja Tubular Corporationin Venetsian alle rakentamissa tunneleissa on mörköjä. Liittyvätkö asiat toisiinsa? Tätä kysymystä ratkaisemaan tarvitaan tiedenainen Sarah, joka lähetetään tutkimaan tunneleita turvanaan Mega Force ‑nimellä kulkeva ryhmä "eliittisotilaita". Ekskursiolle änkeytyy myös todella epäilyttävä Tubularin edustaja, Samuel Fuller (11 vuotta merijalkaväessä), joka haluaa varmistaa, että ryhmä noutaa Rafaelssonin päiväkirjan, koska se on erittäin tärkeä.

Melko nopeasti käy ilmi, että jotain kummaa on tekeillä ja että Aliensin käsikirjoitusta on luettu haukkana. Ensimmäinen puolisko on tuttua kauraa, Newt mukaan lukien. Terminator-elementit tuodaan mukaan vasta loppupuoliskolla. Juonenkäänteet ovat juuri niin tyhmiä kuin saattaa odottaa ja dialogi hyvin lainauskelpoista illanistujaisiin. Kaiken tämän kruunaavat todella ankeat hirviöt ja muutenkin umpisurkeat efektit.

Pienen budjetin elokuvaa kuvattiin muun muassa Italian ensimmäisessä ydinvoimalassa Borgo Sabotinon lähistöllä. Itse voimalaan päästiin kuvaamaan, koska toinen käsikirjoittajista sattui tuntemaan jonkun voimalassa työskentelevän tyypin. Tunnelikohtaukset on kuvattu metrotunneleissa, joiden voisi olettaa tarjoavan otollisen ympäristön tunnelmalliseen haahuilun.

Todella puuduttavaa ja pitkäveteistä juoksemista tunneleissa ja voimalaitoksen käytävillä riittää kyllä, mutta jännitettä tai tunnelmaa ei ole löydettävissä yhdestäkään elokuvan kuvasta. Yleensä luotettavan Carlo Maria Cordion musiikit eivät tunnu sopivan elokuvaan ollenkaan muutamaa raitaa lukuun ottamatta, mikä latistaa tunnelmaa entisestään.

Jos Mattein käsissä jopa ns. helpot nakit, kuten pimeät tunnelit menettävät kaiken potentiaalistaan, niin miten mahtavat hänen ohjauksessaan pärjätä elävät organismit? No, ladellen repliikkinsä joko monotonisesti tai täysin maanisesti ilmeillen. Ihan kuin Mattei kanavoisi Jouko Turkkaa ja Timo Koivusaloa yhtä aikaa!

Vaikka aika on jättänyt Brunosta, niin eksploitaatioelokuvateollisuus porskuttaa eteenpäin. Asylumin tuotannot kulkevat samoja polkuja kuin kulta-ajan Italialaiset, mutta ei niistä löydy sitä samaa lämpöä kuin näistä teoksista, joissa on lähdetty siitä, että tehdään ihan oikea elokuva, vaikka budjetti tai lahjat eivät moiseen riitä.

Shocking Dark on tökerö ja kankea eksploitaatioelokuva, joka ei pääse lähellekään niitä teoksia, joista sen sisältö ammentaa. On miltei mahdotonta uskoa, että Shocking Dark on saatu myytyä jollekin levittäjälle aitona Terminator-jatko-osana.

Kyllä tämän parissa kuitenkin viihtyy, kun kerran näyttelijäsuoritukset ovat mitä huonoimmat.