Jari Mustonen

Cobra (Lain vahva käsi, 1986)

Ohjaaja:

• George P. Cosmatos

elokuva arvostelu

Stallonen uran huippuvuosina valmistunut Cobra putosi erikoiseen väliin: lähes jokainen taho halusi leikata siitä pois raakuuksia ja silti se haukuttiin vastuuttoman väkivaltaiseksi.

Cobralta kysytään, kun hän on surmannut nilkin: "Did you use unnecessary deadly force?"
Hän vastaa: "I used everything I had."

Näin toimitaan oikein. Jonkun täytyy hoitaa poliisiväkivalta. Kaliforniassa kadut siivosi rikollisista Harry Callahan, mutta Los Angeles oli puhdistamaton. Kaupungin kaduilla paloitellaan naisia kirveillä, ja ennen kuin Marion "Cobra" Cobretti huomaakaan, on hänen kotiovellaan riitaa haastamassa jäseniä sosiaaliseen darwinismiin uskovasta kultista. Näiden miesten uskon mukaan vain vahvimmat saavat elää ja heikkojen täytyy kuolla – tämän opin he loivat ennen kuin kohtasivat "Cobran".

Elokuvassa Cobretti saa suojeltavakseen murhan silminnäkijäksi päätyneen Ingridin. Darwinistilahkon jäsenet hyppäävät siksi moottoripyöriensä selkään ja lähtee saalistamaan kaksikkoa vaientamistarkoituksessa. Tämä ei kuitenkaan Cobraa haittaa, sillä tällaisina päivinä hän syttyy parhaimpaansa. Ruumiita tulee kaikkiaan 39, joista suuren osan hän ampuu suomalaisvalmisteisella Jatimaticilla. Osumatarkkuuden takaa Laser Products Corporationin suunnittelema lasertähtäin.

Cobra olisi nykyajan suuria väkivaltaklassikkoja, jos kaikki siihen tarkoitettu materiaali olisi mukana, sillä elokuvan ensimmäinen leikkaus pursusi verta ja oli kaksituntinen. Vuotta myöhemmin ilmestyneen Väkivallan vihollinen 4:n alkukohtaus esimerkiksi antaa makua siitä iljettävyydestä, johon Cannon Films kykeni naisten kohdalla. Alkuperäisessä leikkauksessa Cobra pieksee yhden hyökkääjistä varsin graafisesti uudemman Rambo-tuotannon tyyliin ja ampumiset päättyvät vereen. MPAA vaati kuitenkin rajuja poistoja. Myös levittäjä Warner Bros. edellytti kohtausten siistimistä, jotta elokuva voisi kilpailla Top Gunin kanssa ja rahastaa tuolloin kuumana käyneen stallonebuumin Rambo 2:n (1985) ja Rocky IV:n (1985) jatkeena. Cannonin huippuvuonnaan tuottamasta raa'asta poliisivigilantesta typistyi näin kliimaksinsa turhaan hukkaava nysä.

Elokuvan tyylikkäin anti on sen ytimekäs väkivaltaa lupaava juliste. Tosiasiassa alkujaan x‑rated ‑luokituksen saaneesta sadistisesta poliisirymistelystä silvottiin sinänsä soljuva toimintaelokuva, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa todella lunasta potentiaaliaan. Typistäminen jätti elokuvaan myös ilmiselviä leikkausvirheitä ja tuottajakaksikko Yoram Globusin ja Menahem Golanin tavaramerkkinä toimiva sadismi kadotti iskuvoimansa. Hyvänä puolena tarinan nyanssien poistaminen mustavalkoisti Cobrettin ja kulttilaisten kohtaamisen.

Maailmankuvan typistäminen hyviin ja pahoihin korostaa yhteiskunnan reunoilla elävän maailman omaehtoista eläimellisyyttä. Heti tarinan ensimmäinen monologi, jossa Stallone murisee rikostilastoja, lainaa genren historiaa (mieleen tulee Magnum Force, 1973). Vakava ääni viekoittellee katsojan hyväksymään edessä oleva puhdistus. Monologin päämääränä on tunkeutua oikeudenmukaisuuden tunteen primitiivisille alkulähteille.

Cobretti esimerkiksi repii paidan pikkugangsterilta, joka pysäköi autonsa hänen paikalleen. Tämän kaltainen reviiritietoisuus vapautti poliisivigilanten moraalisista kahleista, mikä oli välttämättömyys, sillä kysyinen vigilante-elokuvien alagenre oli jäämässä ajastaan jälkeen. Älyllinen trillerimäinen poliisielokuva ei ollut enää suosiossa. Likaisesta Harrystä, joka teilaa pari vuotta aiemmin valmistuneessa Ratkaisevassa iskussa (Sudden Impact, 1983) reilun tusinan rikollista, ei ollut pitämään virkavallan edustajia mukana väkivaltaviihteen kehityksessä.
Esimerkiksi Paul Kersey ‑niminen arkkitehti hoitaa päiviltä yli 50 nilkkiä (Death Wish 3, 1985). Edelleen Rambo ja Commando karnevalisoivat elokuvataiteen tappo-orgioita. Cobrassa vihdoin poliisi kohtaa uuden ajan hengessä lauman sakaaleja.

80‑luvun ilmapiirissä tämä oli tuomittavaa. Cobran kulttimaineen takasivatkin lopulta oman aikansa kriitikot. Mikael Fränti esimerkiksi kuvaili teosta "uskomattoman väkivaltaiseksi" Yle tv1:n esityksen yhteydessä vuonna 1993. Neljä vuotta myöhemmin Fränti kirjoitti maikkarin esityksen kohdalla: "väkivalta on viety vastuuttoman silpomisen tasolle". Se mikä olisi ollut vastuullista silpomista jää epäselväksi.

Itse asiassa, koska kaikki väkivalta siloteltiin, kohoaa elokuvan todelliseksi kliimaksiksi musiikkivideomainen montaasi. Siinä Stallonen silloinen naisystävä, Brigitte Nielsen, poseeraa yhdessä robottien kanssa: kirveskultin aseet kalisevat ja "Cobra" kiertelee syntistä kaupunkia. Taustalla laulaa Rocky IV:n soundtrackiltäkin tuttu Robert Tepper: "And this ain't any kind of life, living on the edge of a knife". Lyriikat kertovat "veitsenterällä elämisestä", mikä sujuvasti alleviivaa elokuvan naiskohtaloita. Musiikkihetkeä voi pitää myös kunnioituksena 80‑luvulla tapahtuneelle musiikkivideoiden läpimurrolle.

Suomessa Cobran kävi katsomassa yli 160 000 katsojaa. Hetken aikaa näyttikin siltä, että Cannon Films tuotantoyhtiönä murtautuisi valtavirtaan lukuisten tehokkaiden pienellä budjetilla tuotettujen elokuvaklassikoiden jälkeen. Se takoi rahaa etenkin Yhdysvaltojen ulkopuolella. Valitettavasti jo heidän seuraava yhteistyönsä Stallonen kanssa, Over the Top (1987), floppasi, mitä seurasi toinen taloudellinen katastrofi, Masters of the Universe (1987). Tuotantoyhtiön komea nousu taittui luisuksi tuhoon.