Julkaistu:


Predators (2010)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.8/5

Ohjaus: Nimród Antal

80‑luku oli Hollywood-toimintaelokuvien kulta-aikaa. Vuosikymmen, joka synnytti lukemattomat määrät toimintahittejä, joiden viettelevyyteen ja mukaansatempaavuuteen vain harvat myöhempien vuosikymmenien toimintaelokuvista ovat kyenneet vastaamaan samankaltaisella intensiteetillä.

Vuonna 1987 sai syntynsä yksi aikakautensa tärkeimmistä scifi-orientoituneista toimintaklassikoista: John McTiernanin studio-ohjausdebyytti Predator; machismo-kulttuurin merkkiteos, jossa joukko karskeja alfauroksia hieroo valtavia rasvattuja lihaksiaan yhteen metsän siimeksessä taistellen samalla vieraalta planeetalta saapunutta tuntematonta uhkaa vastaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Alkusysäyksenä Predator-elokuvan käsikirjoitukseen toimi Rocky IV:n (1985) vanavedessä liikkeelle laskettu huhuvitsi, jonka mukaan seuraavassa Rocky-leffassa nyrkkeilijäsankari tulisi ottelemaan avaruusoliota vastaan, koska maan asukeista ei tälle ylivoimaiselle jumalolennolle enää vastusta ollut. Juoni-idea kääntyi lopulta kuitenkin tunnettuun viidakkoseikkailu­muotoonsa. Efektimaakari Stan Winston suunnitteli avaruushirviön ulkomuodon, ja elokuvan pääosaan palkattiin Arnold Schwarzeneggerin ohella aimo liuta muita aikakautensa muskelisankareita.

Lippuluukuilla hyvin menestynyt Predator sai vuonna 1990 ensimmäisen jatko-osansa ja myöhemmin vuosina 2004 ja 2007 omat ristisiitosseikkailunsa, Alien vs. Predator ja Alien vs. Predator: Requiem, joissa Predator-hirviö naitettiin aiemmin julkaistun samaa ideaa kantaneen sarjakuvan ja videopelisarjan tavoin puoliväkisin yhteen H.R.Gigerin luoman Alien-elokuvista tutun hirviön kanssa. Nimród Antalin Predators on kuitenkin Predator-sarjan virallinen kolmas osa, sivuuttaen välissä ilmestyneet Alien-spin-offit.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Alun perin Robert Rodriguezin (Desperado, 1995; Planet Terror, 2007) oli määrä ohjata ja käsikirjoittaa Predators, mutta suunnitelmien kariuduttua elokuvalle alettiin arpoa uutta ohjaajaa. Ilmaan heiteltiin nimiä kuten Neil Marshall (Dog Soldiers, 2002; Doomsday, 2008), Michael J. Bassett (Solomon Kane, 2009) ja Marcus Nispel (Texasin moottorisahamurhat, 2003; Friday the 13th, 2009). Ohjaajan roolista elokuvan tuottajaksi harpannut Rodriguez mieltyi kuitenkin itse eniten Nimród Antaliin, jonka debyyttiohjaustyö, paikoin kehujakin kerännyt Kontroll (2003), herätti kriitikoiden ohella myös Rodriguezissa toiveita miehen piilevistä ohjaajanlahjoista. Pestin saaneen Antalin Kontrollin jälkeiset tuotokset Vacancy (2007) ja Armored (2009) ovat kuitenkin osoittaneet, ettei pinnan alla mitään piileviä kykyjä sittenkään ollut. Samaa karua tarinaa kielii myös Predators.

Siinä missä alkuperäinen Predator edusti ylitsepursuavaa male-bondingia vahvaluonteisine maskuliinisine sankareineen, on Predatorsin henkilökaarti hyvinkin monikulttuurinen, joskin edelleen kovin miehinen yhtä naissotilasta lukuun ottamatta. Hahmojen osalta kulttuurilliset stereotypiat ovat ylikorostettuja, mielialat ailahtelevat, henkilökemiallisia ristiriitoja ja moraalikysymyksiä ratkotaan, ja myös romanssin uhka häilyy ilmassa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Pääosassa kovisteleva, hieman puntteja nostellen konttorirotan olemuksen omaava Adrien Brody ei ole kovin uskottava black ops ‑sotilaana. Samoin Brodyn vastaparina toimiva hempeäluonteinen Isabelle (Alice Braga) olisi oikeassa elämässä potkittu jo ajat sitten ulos Israelin armeijan erikoisjoukoista. Leffan puolivälin jälkeen sivuosassa nähtävä Laurence Fishburne on sentään omalla humoristisella tavallaan pieni positiivinen valopilkku. Hieman ihmetystä aiheuttaa tosin miten Fishburnen hahmo olisi pysynyt viidakon suojissa niinkin näkyvän pulskassa kunnossa, kun on sanojensa mukaan piileskellyt siellä lukuisien metsästyskausien ajan. Tosin elokuvan yksittäisten logiikka-aukkojen kummastelu on loppupeleissä melko hedelmätöntä; aukkoja kun riittää ruodittavaksi niin halutessa pilvin pimein.

Elokuvan pääjuoni on langanohut. Toki samoin oli jo ensimmäisessä Predatorissa, mutta siinä vahvan yleistunnelman ohella odotus ja yllätysmomentti toimivat paremmin, koska joukkoa saalistava olio ei ollut elokuvan valmistumisen aikaan katsojille vielä ennalta tuttu. Predatorsissa katsojaparka jätetään kuitenkin aivan turhan pitkäksi aikaa tylsistyneenä odottelemaan missä vaiheessa jo tiedossa oleva Predator-hahmo kumppaneineen malttaa astua esiin pusikoista. Alkuasetelma on kuin suoraan Vincenzo Natalin Cube-elokuvasta (1997) sillä erotuksella, että kuutiorakennelman sijaan aloitusareenana toimii sankka viidakko. Viidakkoympäristön ja mystisen ilmapiirin myötä erinäisiltä mielleyhtymiltä Lost-sarjaan (2004–2010) on myös vaikea välttyä.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Tietokoneavusteisten tehosteiden käyttö on elokuvassa onneksi rajattu melko vähiin. Cgi‑kämmeistä maininnan arvoinen on kuitenkin alkupuoliskolla nähtävä nykystandardeilla mitaten surkealaatuinen metsästysjakso "koirineen". Tapahtumia säestää John Debneyn ääniraita, joka on yksi yhteen kopio Alan Silvestrin loistokkaasta Predator-soundtrackista (1987). Suorasta kopioinnista huolimatta musiikkivalinta on yksi niitä harvoja asioista, joka elokuvassa oikeasti toimii.

Loppuaan kohti Predators kompuroi jatkuvasti yhä syvemmälle suohon, ja puolivälin jälkeen on erittäin selvää, ettei mitään suurta seikkailua ole odotettavissa. Brodyn tarpoessa mutavellissä yrittäen täyttää Schwarzeneggerin jälkeensä jättämät aivan liian suuret saappaat, ei katsoja voi kuin pudistella päätään ja ihmetellä onko hyvien toimintaelokuvien tekeminen tosiaan oikeasti niin vaikeaa.

Jos mielii nähdä taas yhden toivottaman Predator-jatko-osan lisää, on Antalin Predators yhtä suositeltavaa katsottavaa kuin mikä tahansa ensimmäisen osan jälkeisistä Predator-rahastuksista.

Versioinfo (päivitetty: 26.8.2023)

Predators on julkaistu 4K Ultra HD ‑Blu‑raynä sekä yksittäisenä että niputettuna yhteen alkuperäisen Predatorin ja Predator 2:n (1990) kanssa.

Elokuva sai Suomen ensi-iltansa 9.7.2010.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria