Lasse Tapionsalo

Barfly (Baarikärpänen, 1987)

Ohjaaja:

• Barbet Schroeder

elokuva arvostelu

Ohjaus: Barbet Schroeder

Barfly toi yhteen koko joukon kiintoisia tekijöitä. Ohjaaja Barbet Schroederin vahva näkemys tuli esiin aina heroiiniriippuvuudesta kertovasta esikoisesta More (1969) alkaen. Kiinnostavimmat teoksensa hän tekikin uransa alkupuolella, kruununa huikea henkilökuva Général Idi Amin Dada: Autoportrait (1974) Ugandan hirmuhallitsijasta. Myöhemmällä urallaan hän on tehnyt etupäässä trillereitä Hollywoodissa. Päätähti Mickey Rourke oli elokuvan tekoaikaan unelmatehtaan kultapoika, joka käytti 90‑luvun lähinnä uransa tuhoamiseen. Sittemmin hän on kerännyt uutta arvostusta muun muassa elokuvien Sin City (2005) ja The Wrestler (2008) myötä. Ilman tuottajakaksikko Golan-Globusia olisivat muistot 80‑luvusta jääneet sen nuorelle miessukupolvelle pahasti vajaiksi. Mitä olisikaan maailma ilman Väkivallan vihollisen jatko-osia, Invasion U.S.A.'ta (1985) ja Cobraa (1986).

Unohtamatta tarinan tekijää, rappiokirjailijoiden aateliin kuuluvaa Charles Bukowskia. Barflyn käsikirjoitus julkaistiin jo vuonna 1984, elokuvan vielä odottaessa tuotantoaan. Päähenkilö Henry Chinaski on muistakin Bukowskin kirjoista tuttu kirjailijan alter ego, ja tarina pohjautuu löyhästi hänen omiin kokemuksiinsa Los Angelesissa. Bukowskilla on elokuvassa myös pieni cameo-rooli.

Myös kaksikko Dennis Hopper ja Sean Penn oli projektista kiinnostunut. Penn lupautui mukaan jopa vain dollarin palkkiolla, jos Hopper saisi ohjata. Vuosia filmiin panostanut Schroeder vei kuitenkin voiton. Eittämättä Hopper-Penn versiokin olisi ollut vähintään kiinnostava, mutta sitä ei onneksi tarvitse jäädä murehtimaan.

Elokuva kertoo Henry Chinaskista (Mickey Rourke), joka on päätoiminen juoppo ja sivutoiminen kirjoittaja. Henryn elämä kulkee hänen asuntonsa ja kulmakapakan väliä. Henryn tavattua baarissa Faye Dunawayn esittämän Wanda Wilcoxin, siirtyy tarinan keskiöön parin rakkaussuhde. Molemmilla on kuitenkin toisiaan vielä suurempi rakkaus, alkoholi. Kustannustoimittajan kiinnostuttua Henryn kirjoituksista hän saa mahdollisuuden poistua köyhistä rappiokuvioistaan. Mutta kuten hän itse toteaa: "Kuka tahansa voi olla ei‑juoppo. Juoppous vaatii erikoiskykyjä. Se vaatii kestävyyttä." ja "Kuka tahansa voi hankkia työn. Vaatii taitoa olla työtön." Veri vetää hänet nopeasti takaisin vanhoille kulmille.

Barflyssa painottuu bukowskilainen ajatus siitä, että jokaisella on oikeus tuhlata elämäänsä miten haluaa. Ja juopon osakin voi olla viehättävä, jollekin jopa haluttava. Henrylle se on koti. Elokuva ei kuitenkaan liiaksi romantisoi juopottelua. Henryn elämä näyttäytyy vaikeana, rahattomana, jokapäiväisenä taisteluna, joka kulminoituu osuvasti hänen jokailtaisiin nyrkkeilyotteluihinsa baarimikko Frankin (Frank Stallone) kanssa. Onnen hetketkin ovat lopulta hieman kyseenalaisia. Juoppojen keskuudessa ystäviä ja naisseuraa on sillä kenellä on rahaa, eli viinaa.

Mickey Rourke on elokuvassa kiistämättä loistava. Aiemmin esimerkiksi 9½ Weeksin (1986) viettelijää esittänyt hurmuri on kuin kotonaan velmuna juoppona. Rourke näyttääkin siltä kuin olisi ollut koko ikänsä elokuvan kulmakuppilassa. Vastaparina oleva Faye Dunaway tekee myös yhden parhaista tähtivuosiensa jälkeisistä rooleista pubiruusuna. Ainoastaan hänen hahmonsa tuntuu sittenkin olevan pari pykälää Henryn rappioelämää ylempänä. Huomionarvoinen seikka on Robby Müllerin kuvaus, joka vähäeleisen kauniisti vie tarinaa eteenpäin. Müller on työskennellyt niin Wim Wendersin ja Jim Jarmuschin kanssa kuin myös William Friedkinin To Live and Die in L.A.'ssa (1985).

Niin hyvä kuin Sean Penn näyttelijänä onkin, on vaikea uskoa että hän olisi vetänyt Rourkelle vertoja. Myös Schroederin kädenjälki on niin vankkaa, että on todettava Barflyn menneen oikeiden tekijöiden käsiin. Ainakin Bukowskin varhaisempaan Chinaski-kirjaan pohjautuvan Factotumin (2005) tämä pesee, vaikka kelvollinen teos sekin on, ja aiheesta kiinnostuneille suositeltava.