Esa Linna

L'assassino è costretto ad uccidere ancora (The Killer Must Kill Again, 1975)

Ohjaaja:

• Luigi Cozzi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Luigi Cozzi

Rikasta vaimoaan alati pettävä mies (George Hilton) saa tarpeekseen ja palkkaa murhaajan hoitamaan nalkuttavan riesan siististi pois päiviltä. Kaikki sujuu muuten hienosti, mutta vaimon ruumis lähtee odottamattomasti tien päälle: elämäniloinen nuoripari varastaa auton, johon murhaaja (Antoine Saint-John) on piilottanut kalman.

Muun muassa hauskan scifikauhistelun Contamination (1980) ohjannut Luigi Cozzi ajautui elokuva-alalle Dario Argenton suosiollisella avustuksella, kun hän oli toimittajana 60‑luvulla ensimmäinen joka yleensä oli edes kiinnostunut Argenton tekemisistä. Cozzi olikin mukana tuota pikaa kirjoittamassa Argenton elokuvaa 4 mosche di velluto grigio (Four Flies on Grey Velvet, 1971). Ohjaajana Cozzi debytoi kokeellisella scifi-elokuvalla Tunnel Under the World (Il tunnel sotto il mondo, 1969) mutta toinen täyspitkä oli jo hyvinkin giallo-henkinen – mitä Argenton tulevalta pitkäaikaiselta kumppanilta olisi sopinut odottaakin.

Nyt on siis julkaistu USAn ensimmäinen virallinen versio tästä Luigi Cozzin vaikeasti saatavana olleesta giallosta. Jo heti alussa tehdään selväksi, ettei mistään genren malliesimerkistä suinkaan ole kyse – nimittäin murhaajan kasvot esitellään heti kättelyssä eli perinteisestä mysteeristä ei ole näin enää tietoakaan. Cozzi ottaa toisen näkökulman asiaan kehittämällä ovelista ja yllättävistä käänteistä mielenkiintoisen verkon, johon sekä murhaaja että tämän työnantaja sotkeutuu. Tästä siis elokuvan alkuperäinen nimi Il Ragno – hämähäkki.

Dubattu dialogi ei seuraa turhantarkasti suunliikkeitä edes alkuperäisellä kielellä katsottaessa. Tämähän on toki tuttua jo italialaisista televisiosarjoista, myös tällä vuosituhannella. Siihen voi jopa tottua, mutta ymmärrän hyvin niitä, joille se on ylitsepääsemätön este. Näyttelijäsuoritukset ovat kovin vaihtelevantasoisia, mikä ei sekään tuotantomaan ja ‑vuoden huomioon ottaen ole kovin kummallista. Vaikka tyyli ennen kaikkea, on allekirjoittaneelle väliin hämmentävää suhtautua tyylikkään elokuvan keskellä hölmön (jopa raivostuttavan) ylidramaattiseen näyttelyyn, jota lähinnä Teresa Velázquez Nora Mainardina ja Femi Benussi stereotyyppisenä blondina harrastavat – ja kumpikin eritoten silloin, kun pitäisi esittää eroottista nautintoa. Tai sitten elokuvan miehet ovat vain niin helvetin tyhmiä (sitä he kieltämättä ovatkin, tarkemmin ajatellen!), etteivät välitä huonosti näytellyistä orgasmeista kunhan vaan tuheron saanti on turvattu. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: George Hilton näyttelee rutiininomaisesti ja uskottavasti asiallisen mutta vähän vaativan osansa. Hieman Bob Geldofia Pink Floyd The Wallissa ja David Bowieta muistuttava, karismaattisen kylmäävä Antoine Saint-John varastaa shown pelkällä olemuksellaan – luihu, sairaalloisen kapeakasvoinen, lähes kulmakarvaton ilmestys henkii kuolemaa joka otoksessa. Nimettömäksi jäävän miehen pinnan alta kytee kuitenkin inhimillisyyttä, joka tosin ilmenee vain tekemissään virheissä. Cristina Galbó varastetulla autolla matkaavana Norana näyttelee L'assassino è costretto ad uccidere ancoran tuskaisimmat hetket intensiteetillä, josta olisi mieluusti voinut lahjoittaa osuuden em. Velázquezille ja Benussille.

L'assassino è costretto ad uccidere ancora on rakenteeltaan ja tarinankerronnaltaan yllättävänkin kypsä tekele, vaikka sen tunnelma kärsiikin turhan jahkailun takia esimerkiksi keskivälin käännekohdan jälkeen. Cozzin kiireettömyys on kuitenkin pääosin palkitsevaa. Loppuratkaisu kierrättää komeasti elokuvan alkuhetket, olkoonkin että alleviivaavat leikkaukset ovat siinä hieman turhia. Giallon ystävät huomaavat varmasti hauskat viittaukset genreen ja erääseen tiettyyn ohjaajaan, ja nämä saavatkin vahvistuksen Cozzin ja Pete Tombsin kommenttiraidalla. Genren vakiokuvastoa nähdään toki välähtelevien leipäveitsien ja kauhistuneiden silmien erikoislähikuvien muodossa. Värien, valojen ja varjojen käytössä L'assassino è costretto ad uccidere ancora loistaa edukseen – erityisesti mieleen jää pimeässä tapahtuva takaa-ajokohtaus, jossa pelkillä auton valoilla luodaan piinaava tunnelma yksinkertaisen tehokkaasti. Musiikkivalinnat vaihtelevat tyylikkäästä suoranaiseen campiin, mutta tyrmäävän komea, 70‑luvun fuzzvoittoinen sähkökitarasoundi kuulostaa oikein valituissa kohtauksissa mainion ilkeältä.

Luigi Cozzin uralla tämä on todennäköisesti miehen paras ohjaustyö, joskaan lajityypissä se ei pääse sinne ylimpään kärkeen. Tästä huolimatta L'assassino è costretto ad uccidere ancora on tyylikäs, tunnelmallinen ja hallittu trilleri, jonka tuore Mondo Macabro ‑julkaisu nostaa sen vetovoimaisuutta korkealle. Levyn lähes virheetön ja kohtuutarkka kuva (2.35:1) sekä eloisasti toistuvat värit ovat kaunista katseltavaa. Italiankielinen alkuperäinen ääniraita on mono, joka ei harmittavasti ole aivan onnistuneesti levylle siirretty. Lisämateriaali ansaitsee erityismaininnan: Cozzin haastattelu uransa alkuajoista on täynnä mielenkiintoista triviaa, ja alun perin Death Walks at Midnightin julkaisua varten tehdyssä haastattelussa Blood & Black Lace ‑kirjan tekijä Adrian Smith kertoo näkemyksiään lajityypin olennaisuuksista. Trailereiden ja bio/filmografioiden lisäksi elokuvan kommenttiraidalla Cozzi vastailee auliisti ja pitkästi Mondo Macabro ja Immoral Tales ‑kirjojen tekijä Pete Tombsin kysymyksiin ja kommentteihin.