Esa Linna

Cathal Tohill - Immoral Tales: European Sex & Horror Movies 1956-1984 (1995)

kirja arvostelu

Kirjailija: Cathal Tohill, Pete Tombs

Eurooppalainen kauhuelokuva meni 1960–70‑luvuilla äärimmäisyyksiin asti sekoittaessaan erotiikkaa synkkään ilmaisuunsa tavalla jota konservatiivisemmissa maissa ja mantereilla seurattiin sekä hämmentyneinä että innostuneina. Aikakauden on katsottu kirjoittajien mielestä loppuvan hardcore-pornoelokuvien – kuten Deep Throat (1972) ja The Devil in Miss Jones (1973) – tullessa markkinoille. Immoral Tales ‑kirja kertookin pääasiassa kyseisten kahden vuosikymmenen tärkeimmistä euro-sleaze/horror ‑nimikkeistä.

Immoral Talesin jatkonimikkeestä huolimatta Tohill ja Tombs keskittyvät kirjan alussa 1800‑luvun lopun kauhu‑ ja erotiikkakirjallisuuteen sekä eurooppalaiseen elokuvaan viime vuosisadan alusta alkaen. Kirjan historiaosuus on mielenkiintoinen muistutus siitä kuinka eurooppalainen elokuva oli jo tällöin huomattavasti uskaliaampaa kuin rapakon takana.

Ja sitten päästään itse asiaan. Immoral Tales tekee mainiot katsaukset italialaiseen, saksalaiseen, ranskalaiseen ja espanjalaiseen genre-elokuvaan. Nyt ei ole kuitenkaan luvassa taiteellista paskaa vaan verta, tissejä ja naamiomurhaajia. Vaikka osa elokuvista voidaan lukeakin kyseenalaiseen taide-elokuvan alaisuuteen, loistavat teenjuonti ja filosofinen pohdiskelu poissaolollaan. Tai jos niitä löytyy, täytyy sen vain olla tekosyy seuraavan jynssäyskohtauksen näyttämiselle.

Ohjaajista ovat päässeet tarkemman syynin alle mm. Jes(u)s Franco, Jean Rollin, Josè Larraz, Walerian Borowczyk, Josè Bènazèraf ja Alain Robbe-Grillet. Franco ja Rollin ovat kumpikin kirjoittajien syväluotaamana lähes kuudenkymmenen sivun verran. Ehkäpä syystäkin jos ottaa huomioon jo pelkästään ko. ohjaajien tuotteliaisuuden. Tekijät ovat jättäneet suosiolla mm. Mario Bavan, Sergio Corbuccin, Tinto Brassin ja Lucio Fulcin maininnat ja pienet biografiat lopun henkilöhakemistoon.

Reiluun 270 sivuun on ahdettu kunnioitettava määrä sujuvasti luettavaa tekstiä ja informaatiota saastaisen elitistisistä elokuvista, joista allekirjoittanutkin on nähnyt vain reilusti alle puolet. Onneksi Tombs ja Tohill varoittavat myös suorin sanoin niistä tapauksista, joita ei edes tarvitse etsiä käsiinsä. Samassa artikkelissa arvosteltua Mondo Macabroa (1997) lukiessa kaipaa Immoral Talesin syventäviä elokuva-arvosteluja yksittäisistä merkkitapauksista. Mukaan ovat päässeet mm. Spermula (1976), Die Nackte und der Satan (The Head, 1959) ja Island of Death (Island of the Damned, 1976). Samoin lopun mainio kuvallinen henkilöhakemisto puuttuu harmittavasti Mondo Macabrosta.

Immoral Talesin tarkasti ja epäilemättä luotettavasti kirjatun informaation lisäksi kirja on koristeltu varsin mainioilla kuvilla ja julisteilla. Useissa tapauksissa kuvitus onkin elokuvia huomattavasti päräyttävämpiä, mutta sehän taas ei vähennä kirjan arvoa lainkaan.