Juho Malanin

Shark – rosso nell'oceano (Syvyyksien tappaja, 1984)

Ohjaaja:

• Lamberto Bava

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lamberto Bava

Steven Spielbergin elokuva Tappajahai (Jaws, 1975) ei ole ainoa amerikkalainen ajanviete-elokuva, jota italialaiset ovat kopioineet onnistuen usein lähinnä toisenlaisilla viihdeansioilla – sellaisilla, joilla usein on kalkkunan ääni.

Italialaisen elokuvan Monster Shark alkutekstijakso ilmoittaa ohjaajaksi miehen nimeltä John Old Jr., jolla viitataan todelliseen ohjaajaan – erittäin taitavan ja mestarillisen kamerankäyttäjä Mario Bavan poikaan Lamberto Bavaan. Lamberton filmografia käsittää lähinnä epäonnistumisia ja tympeitä hurmeenlennättäjiä, kuten vuoden 1983 La casa con la scala nel buio (A Blade in the Dark) tai vuoden 1980 hirvittävä ensiohjaus Macabro (Macabre) – jossa sentään oli käsikirjoittajana vaikuttavat elokuvat La casa dalle finestre che ridono (The House with Laughing Windows, 1976) ja Zeder (1983) tehnyt Pupi Avati. Monster Shark ei kuitenkaan kuulu nuoremman Bavan hirvittävimpiin saavutuksiin johtuen mainitusta muhkeasta höyhenpeitteestä.

Ilkeä ja suuri, omat solunsa uudelleenjalostava ja ihmisiä syövä, haipeto on vapaana merenrantaparatiisissa, jonne elokuva sijoittuu. Aurinko paistaa jatkuvasti päivällä, mutta irvokkaasti ja puoliksi kalutut raadot alkavat pian häiritä onnelaa. Kalastajat, tiedemiehet, liikemiehet ja poliisi yrittävät kaikki ajaa omaa etuaan hain tappamiseen ja ihmishenkien säilyttämiseen liittyvien toimien ohessa. Myös ihmispaha esittäytyy niiden hahmojen muodossa, jotka ajattelevat hirviön mukana tulleita taloudellisia mahdollisuuksia.

Asetelma on kaikkea muuta kuin omaperäinen tai uusi. Mutta kuten mainittu, kalkkuna – ja jopa puhdas rip‑off-elokuvakin – voi olla tarpeeksi elävää katsottavaa. Etenkin, jos tekijät eivät ole kuvitelleet tekevänsä oikeasti vakavaa ja suurta elokuvaa (seikka, joka esimerkiksi espanjalaisen Jess "The Bloody Judge" Francon olisi kannattanut oppia riistäessään Michael Reevesin kaltaisia ohjaajia). Naiivi ylpeys ja sokeus tekevät arveluttavat lähtökohdat ja tarkoitusperät omaavat elokuvat usein niin kamaliksi kuin mitä ne ovat.

Bava-juniorin elokuvan käsikirjoittajajoukkio on lievästi sanottuna mielenkiintoinen, koska se sisältää jopa viisi käsikirjoittajaa, joista etenkin Gianfranco Clerici (Deodaton mestarillinen Cannibal Holocaust, 1979), Dardano Sacchetti (muun muassa Fulcin 1980‑luvun alkupään kauhuelokuvat) ja Luigi Cozzi (Contamination, 1980) ovat jokainen yksinäänkin kunnostautuneet monissa eritasoisissa italialaiselokuvissa. Myös Sergio Martino (Mountain of the Cannibal God, 1978) mainitaan lähteestä riippuen sekä kirjoittajaksi että toiseksi ohjaajaksi John Old Jr.'n rinnalla!

Nämä seikat luonnollisesti lisäävät elokuvan hauskaa luonnetta, kunhan tapahtumat lähtevät käyntiin. Toisin kuin kamalimmassa ja hitaimmassa kalaelokuvassa – eli meksikolaisen René Cardona Jr.'n Tintorerassa (jossa muuten itse haita ei näytetä käytännössä lainkaan) – on Bavan elokuvan jännitys parhaimmillaan kiinnostavaa ja intensiivistäkin, mutta usein vain hetkellisesti. Maininnan arvoinen on ainakin lopun kohtaus, jossa hahmot yrittävät polttaa hirviön hengiltä osan heistä luonnollisesti horjahtaessa välillä veteen vailla lähettyvillä olevaa vetoköyttä...

Sukeltaessa syvemmälle roskaelokuvien maailmaan päivä ja yö saattavat vaihtua kesken saman kohtauksen helpostikin, ja myös Bavan elokuvan jatkuvuus on ajoittain huvittavasti hakusessa – puhumattakaan muusta uskottavuudesta. Esimerkkinä nopeasti ohi menevä mutta hyvin kalkkunamainen kohtaus, jossa naishahmo yrittää työntää suurta kalastusalusta käsivoimin satamasta vesille. Dialogin kenties pahin väärinkäyttö – juuri nähdyn tai esitetyn asian ääneen lausuminen – on Bavan elokuvassa myös esillä kaiken kuulemansa kirjaimellisesti toistavan ja kovaan ääneen varmistavan poliisihahmon osalta. Bavan elokuvan nautittavuus piilee pitkälti näissä tahattomissa seikoissa, jotka yhdistettynä tyydyttävän nopeasti etenevään tarinaan nostavat sen kuiville kaikkein tuskastuttavimpien rahastusroskaelokuvien joukosta, joihin esimerkiksi jo mainittu Tintorera (1977) häpeällisesti hukkuu.

Lamberton hirviö on sentään erilainen kuin aiemmin nähdyt: se ei ole pelkästään suuri hai, vaan sillä on myös pitkiä ja teräviä lonkeroita, joilla se toimii ja liikkuu kuin ahne mustekala. Myös ihmisen selän takaa ilmestyvät lonkerot pohjustavat elokuvan hauskimpiin kuuluvaa kohtausta, joka liittyy jälleen jo mainittuun dialogiseikkaan. Hirviön suussakin vieraillaan "luovaa" kamerankäyttöä hyödyntäen, kidan avautuessa noin puolen sekunnin ajaksi kameran ympärille! Toisin kuin voisi ehkä luulla, elokuva ja sen hirviö eivät kuitenkaan ole liian kökköjä tai graafisen hupaisia, sillä Bava ei näytä (ainakaan liian pitkään, kuten mainittu kitakohtaus) mitään mitä ei ole pystynyt uskottavasti toteuttamaan – mikä laskettakoon ansioksi.

Monster Shark on Bava-nuoremman hymyilyttävä elokuva, josta ohjaaja itse on tuskin erityisen ylpeä, mutta joka ei silti vedä hänen mainettaan ihmeemmin lokaan. Lamberto Bavan elokuvat ovat pahimmillaan melko sietämättömiä ja lähes aina kulloisenkin ajanhetken vallitsevalla menestyksellä rahastavia, mutta onneksi Monster Shark on sitä vilpittömästi – yrittämättä vakuuttaa tai valloittaa valtameriä.