Millainen olisi maailma ilman Star Trekiä? Edesauttoiko sarja kansalaisoikeuksia? Millaisia olisivat nörtit ilman Leonard Nimoyn näyttelemää Spockia? Onko Star Trek vanhentunut? Ei. Itse asiassa se on ajankohtaisempi kuin koskaan.
To boldly read...
"I am the biggest Trekkie on the planet, and I am lieutenant Uhura's most ardent fan."
— Martin Luther King Jr.
Suomen osalta Star Trekin voittokulku alkoi toden teolla 80‑luvulla. Silloinen kolmoskanava esitti alkuperäisen Star Trek ‑sarjan kaikki kolme tuotantokautta kokonaan. Sarja inspiroi välittömästi monien lasten ja nuorten sydämiä. Ajatus matkaamisesta halki universumin tuntemattoman planeetan äärelle, jossa odottaa vieras elämänmuoto, herätti optimistisen tulevaisuusvision.
Sarjan luoja Gene Roddenberry oli itsekin täynnä uskoa ihmisyyden mahdollisuuksista luodessaan pintavireeltään optimistisen sarjan, jossa kaikki maailmankaikkeuden olennot ovat lähtökohtaisesti samanarvoisia. Star Trek muovasi lasten, nuorten ja miksei aikuistenkin ajatuksia siitä mitä ihmiskunta voisi saavuttaa.
Star Trekin vahvat kulttinaiset
Star Trekiä on toisinaan syytetty seksismistä. Alku ei kieltämättä ollut naisten osalta ruusuinen. Star Trekin ensimmäiseen pilottiin The Cage (1965) kirjoitettiin förstiksi naishahmo, jota näyttelemään palkattiin Roddenberryn silloinen naisystävä Majel Barrett. Koko Star Trek ‑jatkumo oli kaatua jo ensimmäiseen pilottiin, koska siinä oli tuottajien mielestä liikaa uutuutta. Sittemmin kapteeni vaihdettiin ja naisförsti poistettiin. (Myöhemmin Barrett palasi sarjaan uuden sukupolven Deanna Troin omahyväisenä äitinä). Yhä edelleen on epäselvää, mikä oli poistamisen todellinen syy. Joidenkin mukaan sekä nainen ensimmäisenä upseerina että suipot korvat omaava muukalainen, Spock, olivat liikaa yhdeltä istumalta uudelle scifisarjalle. Lisäksi etenkin naiskatsojat tyrmäsivät Barrettin roolin. Toisen tulkinnan mukaan Barrett ei yksinkertaisesti osannut näytellä.
Sarjaan kirjoitettiin lisäksi ensialkuun Kirkin ihastukseksi "erittäin naisellinen nainen", kuten roolia luonnehdittiin. Hän oli Janice Rand (ylempi kuva), jota näytteli Grace Lee Whitney. Whitney käytti amfetamiinia pysyäkseen roolin edellyttämissä mittasuhteissa. Hän oli myös yksi sarjan ikonisen naismiehistön asusteen suunnittelijoista – hameen avulla hän halusi tuoda esille tanssijan jalkansa. Rand poistettiin jo ensimmäisen kauden loppupuolella. Hän palasi kuitenkin näyttelemään hahmoa myöhemmin Star Trek ‑elokuvissa. Vaikeina hetkinään tuotannon kanssa hän kertoi erityisesti Leonard Nimoyn auttaneen häntä.
Huolimatta naisförstin poistamisesta ja toisinaan niukoista asusteita (joita myös Kirkin näyttelijä William Shatner joutui usein pitämään), kirjoitettiin sarjaan monia uraauurtavan vahvoja naisrooleja. Yhden niistä teki Marianna Hill (Dagger of the Mind, kausi 1 jakso 9, 1966), joka myöhemmin vetäytyi julkisuudesta opettamaan näyttelemistä. Pieni sivurooli vielä tuolloin tuntemattomassa sarjassa liitti hänet lähtemättömästi osaksi sarjan myöhemmin saavuttamaa mystiikkaa.
Aikanaan jaksoa tehdessä ei kukaan vielä tiennyt nousisiko Roddenberryn visio koskaan suosioon. Marianna Hill myöhemmin kehui työskentelyään etenkin William Shatnerin ja Leonard Nimoyn kanssa, joiden omistautumista sarjan eteenpäin viemiselle hän on kehunut. Hän osallistui vuonna 2012 "Viisi kapteenia" ‑Star Trek ‑tapahtumaan Lontoossa pitkän mediahiljaisuuden jälkeen.
Toisenlaiseen uraan päätyi nykyään kulttinäyttelijänä tunnettu Barbara Bouchet, josta tuli 70‑luvulla osa Lucio Fulcin luotsaaman sekä muun euro(s)eksploitaation ja kauhun kuvastoa. Hänen tähdittämänsä By Any Other Name (kausi 2 jakso 22, 1968; kuva oikealla) on yksi sarjan temaattisesti mielenkiintoisimpia tarinoita pohtiessaan elämänhaluisten muukalaisten kautta ihmisen narsistisia taipumuksia.
Jakson käsikirjoitti Dorothy C. Fontana yhdessä Jerome Bixbyn kanssa. Heistä kumpikin ideoi myös muita sarjan keskeisiä jaksoja, Fontana muun muassa tarinat This Side of Paradise (kausi 1 jakso 24, 1967) ja The Ultimate Computer (kausi 2 jakso 24, 1968). Vaikka moni muistaa Bouchetin tätä nykyä paremmin italialaisen elokuvan vuosistaan, tunnistaa jokainen trekkie hänet Kelindana.
Arlene Martel teki yhden 60‑luvun vahvimmista television naisrooleista voimakastahtoisena T'Pringinä, eli Spockin vaimoehdokkaana, jaksossa Amok Time (kausi 2 jakso 1, 1967; kuva yllä). Huolimatta hänen kymmenistä muista esiintymistään televisiossa, juuri tätä roolia muisteltiin hänen kuolinuutisissaan syksyllä 2014. Hyvä niin, sillä kyseinen jakso esitteli aikaansa nähden edistyksellisen vahvan naisen, jolla on valtaa yli miesten, jopa Spockin.
Joidenkin mielestä sarjan paras episodi on Joan Collinsin tähdittämä kylmä rakkaustarina The City on the Edge of Forever (kausi 1 jakso 28, 1967), joka osoitti television tieteisfiktion pystyvän traagisiin, voimakkaisiin ratkaisuihin. Tarinassa miehistö päätyy menneisyyteen, jossa Kirkin ihastuminen kietoutuu maailman tulevaisuuteen tai tuhoutumiseen. Jakson kirjoitti itseään maagiseksi realistiksi kutsunut Harlan Ellison. Urallaan nousussa tuolloin ollut Collins hyväksyi roolinsa nelivuotiaan tyttärensä pyynnöstä.
Star Trekin alkaessa televisiossa ja Uhuran astuessa fiktiiviselle komentosillalle upseerina, nähtiin Yhdysvalloissa vuosikymmenen rajuimpia rotumellakoita. Jossain niiden keskellä varttui muuan Mae Jemison, ensimmäinen avaruuteen (90‑luvulla) matkannut tummaihoinen nainen. Hän on kertonut olleensa sarjan suuri fani. Myöhemmin hän kertoi inspiroituneensa elämänpolulleenkin nimen omaan Uhuran hahmosta. Ympyrä sulkeutui, kun Jemison itse sai roolin sarjan uuden sukupolven jaksossa Second Chances (TNG, kausi 6 jakso 24, 1993).
Sarjan suuri sosiaalisen muutoksen voima – aivan kuten sarjan luoja toivoi – oli Nichelle Nicholsin näyttelemä luutnantti Uhura. Tiedetään sekin, että Martin Luther King Jr. pyysi Nicholsia harkitsemaan vielä toisen kerran, kun Nichols harkitsi lopettavansa sarjassa. Uhuran hahmo oli liian merkittävä esimerkki nuorille tummaihoisille pojille ja tytöille hukattavaksi.
"Gene Roddenberry has opened a door for the world to see us. If you leave, that door can be closed. Because, you see, your role is not a black role, it's not female role.", totesi King.
Plato's Stepchildrenissä (kausi 3 jakso 10, 1968) nähtiin aikanaan yksi televisiohistorian kuuluisimmista suudelmista, kun Kirk ja Uhura antautuvat intohimoiseen läheisyyteen. Kohtaus oli omiaan vähentämään ennakkoluuloja ja normalisoimaan eriväristen ihmisten rakkautta – ja toisin kuin tuotannossa pelättiin, sai kohtaus runsaasti positiivista palautetta. Se ei ollut ensimmäinen eriväristen ihmisten välinen suudelma televisiossa, mutta kenties ensimmäinen, johon oli ladattu aitoa vahvaa tunnetta. Rodullisten lasikattojen aikakautena kohtaus herätti ajatuksen: "ihonvärillä ei pitäisi olla väliä".
Myöhemmin 90‑luvulla sarjan jatkumossa Star Trek: Deep Space Nine (1993–1999) nähtiin yksi ensimmäisistä naisnäyttelijöiden välisistä suudelmista missään televisiosarjassa (Rejoined, kausi 4, jakso 6, 1995), toisen roolihahmoista edustaessa hieman monimutkaisempaa muunsukupuolisuutta. Jotkut televisioyhtiöt kieltäytyivät esittämästä kyseistä kohtausta, koska sitä pidettiin liian epäsovinnaisena.
Edelliset näyttelijättäret ovat vain muutama esimerkki sarjan luomista merkittävistä naishahmoista. Meidän olisi tänä päivänä helppoa kritisoida alkuperäistä Star Trekiä vanhakantaisista sukupuolirooleista, mutta tosi asiassa sarja taisteli ja nosti televisioviihteeseen niitä vahvoja naishahmoja, joita nykyään pidetään itsestäänselvyyksinä.
Utopia koskemattomuudesta
Onko Star Trekin vaikein visio ihmiskunnalle toteuttaa sarjan esittelemä teknologinen tulevaisuus vai miehistön saama tärkein ohje? Kyseisen "päädirektiivin" noudattaminen tarkoittaisi samaa kuin, etteivät esimerkiksi 1500‑luvun löytöretkeilijät olisi valloittaneet vieraita maita ja anastaneet itselleen orjia sekä rikkauksia, vaan tyytyneet sivusta seuraamaan tapahtumia ja hyväksymään vieraiden kansojen kyvyt ja taipumukset puuttumatta niiden kehitykseen. Kuitenkaan edes moderni sivilisaatio kaikkine ylevine puheineen ei ole päässyt vielä lähellekään tätä ideaalia.
Jotta Star Trek olisi vanhentunut ja sen sanoman voisi sivuuttaa, täytyisi ihmiskunnan tällä hetkellä matkata avaruudessa keskenään rauhanomaisesti eläen. Voi jopa olla, että joskus tulevaisuudessa taaksepäin katsoessa, näyttäytyy Star Trek lajimme optimistisimpana hetkenä.
Star Trek on aina ollut ristiriitaisimmillaan pohtiessaan päädirektiiviä. Läheskään kaikki käsikirjoittajat eivät itsekään kyenneet kunnioittamaan kirkkainta ideaalia, jotta olisivat kirjoittaneet tarinaan miehistölle mahdollisuuden selviytyä tehtävästään ilman kolonialismin henkistä taakkaa. Tosin on oletettavaa, ettei ihmisyys itsessään tule koskaan ihmisestä katoamaan, eli tulemme aina käymään painia tekemiemme moraalisten valintojemme kanssa.
Vahvojen ihmisen pelkoja pohtivien jaksojen, kuten And the Children Shall Lead (kausi 3 jakso 4, 1968; kuva yllä) tai The Deadly Years (kausi 2 jakso 12, 1967) rinnalla sarjassa nähdään tarinoita, joissa ainoaksi vaihtoehdoksi miehistölle jätetään kokonaisen sivilisaation historiankulun muuttaminen. Banaaleimmillaan tämä tapahtuu Yhdysvaltojen historiaa sivuavassa The Omega Gloryssa (kausi 2 jakso 23, 1968), jossa miehistö pyrkii poistamaan alikehittyneeltä planeetalta Yhdysvaltojen perustuslain negatiivisen vaikutuksen. Sarjan usein huonoimmaksi tituleeratussa jaksossa Spock's Brain (kausi 3 jakso 1, 1968) miehistölle jää lopulta vain kaksi vaihtoehtoa: joko uhrata Spock tai heidän vierailemansa planeetan naissivilisaatio luolamiesten armoille – valinta on helppo.
Sarjaan kirjoitettiin muitakin vaikeita päätöksiä. Bread and Circusessa (kausi 2 jakso 25, 1968) miehistö päätyy roomalaistyyliseen kulttuuriin, jossa he joutuvat pohtimaan kääntääkö planeetan historian kulkua vai antautua tapettaviksi? Vastauksen etsimisen aikana heidät laitetaan tarjoamaan The Running Man (1987) ‑tyylistä viihdettä. Patterns of Forcessa (kausi 2 jakso 21, 1968; kuva yllä) planeetan tarkkailijaksi määrätty kulttuurintutkija on luonut ongelman, koska pyrki auttamaan planeetan asukkaita opettamalla heille natsisaksan yhteiskuntamallin. Arveluttavimmillaan historiaan puuttuminen tapahtuu A Taste of Armageddonin (kausi 1 jakso 23, 1967) maailmassa, jossa tietokone arpoo kuolemiset pitkään jatkuneessa sodassa yhteiskuntajärjestyksen turvana. Jos vieraan kulttuurin jäsenten arvot haastavat oman moraalikäsityksemme, tuleeko heidän elämäntapaansa muuttaa? Kysymys on yhä ajankohtainen, koska sisältää teeman vieraiden kulttuurien tuomitsemisesta.
Sivilisaatioita kuihduttaneet ratkaisut jäävät onneksi vähemmistöön. Vastapainona sarja sisältää monia humaaneja vaihtoehtoja ongelmille. Esimerkiksi The Corbomite Maneuver (kausi 1 jakso 10, 1966) vetoaa ihmisen kykyyn voittaa ennakkoluulonsa ilman väkivaltaa. Vielä mielenkiintoisempi on kivimäisen olennon ja Spockin kohtaaminen jaksossa The Devil in the Dark (kausi 1 jakso 25, 1967; kuva yllä). Yksinkertaiseen tuhoavaan ratkaisuun viettelevä tarina muuntuu Nimoyn intensiivisen roolisuorituksen kautta vieraan uhkan näkemiseksi inhimillisenä. Errand of Mercyssä (kausi 1 jakso 26, 1967) liitto ja klingonit päätyvät keskinäiseen taisteluun vierailemallaan planeetalla, kuvitellen virheellisesti olevansa ylivertaisia isäntiinsä nähden, koska kykenevät sotaan.
Toteutuneet "profetiat" ihmisyydestä
Parhaimmillaan sarja on pureutuessaan ihmisenä olemisen traumoihin ja pelkoihin. Samat ikiaikaiset inhimilliset tarinoiden motiivit ovat aina toistuneet eri kulttuureissa. Star Trek loi niistä monia hyväntahtoisia variaatioita.
Esimerkiksi Day of the Dove (kausi 3 jakso 7, 1968; ylin kuva) kertoo, kuinka jokin outo voima saa energiansa klingonien ja Enterprisen miehistön välisistä skismoista. Ainakin kaikki Asterixin ystävät muistanevat vastaavanlaisen asetelman sisältävän klassikkoalbumin Asterix ja riidankylväjä (La Zizanie, 1970). Teemaan on helppo samastua, sillä yhä tänä päivänä joku tunnistamaton taho tuntuu saavan kaikki sukupuolet, kansat ja valtiot riitelemään keskenään kuin lapset. Tieteen synnyttämää paranoidista tulevaisuutta puolestaan ennustaa The Ultimate Computer (kausi 2 jakso 24, 1968), joka leikittelee ajatuksia kutkuttavalla teemalla: ihmisen kaikki toimet korvaavalla älykkäällä supertietokoneella. Siis teema, jonka Stanley Kubrickpopularisoi samana vuonna isoilla valkokankailla. Geneettisiä superihmisiä sisältävä Space Seed (kausi 1 jakso 22, 1967) kertoo mitä tapahtuu, kun miehistö kohtaa joukon paranneltuja lajitovereitaan, jotka uskovat olevansa muita kykenevämpiä ja haastavat Kirkin johtajuuden. Jakso toimi pohjana myöhemmin ilmestyneen elokuvasarjan toiselle osalle Star Trek II: The Wrath of Khan (1982). Ihmispersoonan hyvän ja pahan dualismia sarja hyödyntää The Enemy Withinissä (kausi 1 jakso 5, 1966). Siinä Kirkistä materialisoituu tähtilaivalle pahuutta ja seksuaalisia haluja huokuva, ulkonäöltään identtinen kaksoisolento. Samankaltaista ideaa käyttää Mirror, Mirror (kausi 2 jakso 4, 1967), jossa ionimyrsky siirtää USS Enterpriseen paluuta tekevän laskeutumismiehistön rinnakkaiseen todellisuuteen. Siellä terrorisoi parrallinen Spock. Koston tematiikkaa puolestaan käsittelee The Doomsday Machine (kausi 2 jakso 6, 1967), jossa Kirk menettää aluksensa hallinnan vihan sokaisemalle kollegalle.
Voiko onnikaan olla ikuista? Tätä kysyy This Side of Paradise (kausi 1 jakso 24, 1967). Muita temaattisesti erityisiä kertomuksia ovat vanhenemisen pelkoa hyödyntävä The Deadly Years (kausi 2 jakso 12, 1967), sekä aikakauden kauhun teemoihin uppoutuva ja lasten hallitsemaan yhteiskuntaan vievä Miri (kausi 1 jakso 8, 1966). Jumalalliset mittasuhteet saavaan egoismiin puolestaan vetoaa Who Mourns for Adonais? (kausi 2 jakso 2, 1967; kuva yllä), joka on harvoja sarjan uskoon ja jumaltarustoon pureutuvia visioita.
Spockin perintö
"Change is the existential process of all existence."
— Spock
Uhura toimi sosiaalisen muutoksen inspiraationa aikansa vähemmistöille. Entä mikä oli toisen hahmon, Spockin kulttuurillinen vaikutus? Leonard Nimoyn näyttelemän Spockin olemus kehittyi jatkuvasti sarjan ensimmäisen tuotantokauden aikana. Vulkanuslainen vakiintui nopeasti sivuhahmosta keskeiseksi henkilöksi ja lukemattomien katsojien inspiraatioksi. Ilman Spockin tunteita karsastavaa harkintaa, olisi sarja helposti lipsunut toimintapainotteiseksi Kirkin kiihkeyden takia. Spock hahmona muovasi kuitenkin tarinoiden suuntaa enemmän ihmisyyden olemukseen liittyviä ristiriitoja pohtivaksi. Ilman tunteita, rationaalisen ajattelun kautta, saattoi maailman(kaikkeuden) ongelmia ratkaista muutoinkin kuin fyysisen vastakkainasettelun avulla tai tunteisiin pohjaavan minäkeskeisyyden motivoimana.
Hahmoa on kuvailtu muukalaiseksi, joka yhdistää kaksi eri lajia ja kulttuuria, samalla muodostaen metaforan itsensä etsimiselle vieraassa maailmassa. Kulttuurillisesti ajateltuna Spockin hahmo pohtii myös erilaisuuden kohtaamista, joutuuhan hän usein reagoimaan esimerkiksi tohtori McCoyn rodullisiin huomioihin. Jää hieman epäselväksi symboloiko tohtorin harjoittama piikittely ennakkoluuloja vai tulisiko heittoja tulkita vahvan ystävyyden pohjalta ironiana. Joka tapauksessa näidenkin hahmojen välille kasvoi todella vahva side. Tämä ei täysin poista Star Trekin kaksiteräisyyttä rotuteemoista. Toisaalta sarja vahvisti valtarakenteiden hegemoniaa ja toisaalta pyrki puhkomaan siihen reikiä sen mukaan, mitä aikalaiskulttuuri antoi periksi.
Spock avasi oven tunteiden kyseenalaistamiselle päätösten tekemisen perustana. Paradoksaalisesti Kirk saattoikin lopulta todeta Spockin olleen kaikista kohtaamistaan sieluista inhimillisin. Tämä näkemys on helppo allekirjoittaa, sillä Spockissa sarja muotoutui filosofiseksi teesiksi tunteiden takaa löytyvästä velvollisuudesta tehdä oikein.
Elokuvat
Alkuperäinen Star Trek jatkui lopulta viiden aiotun tuotantokauden sijasta vain kolme kautta, minkä jälkeen tuotantoyhtiö päätti sulkea sarjan rahahanat liian vähäisten katsojalukujen seuraamuksena. Alkuperäinen sarja jäi kenties ennakoitua lyhyemmäksi, mutta USS Enterprisen miehistö teki vielä paluun valkokankailla tieteiselokuvan noustessa kukoistukseensa 80‑luvulla.
Robert Wise ohjasi vuonna 1979 vakavahenkisen Star Trek: The Motion Picturen, joka jäi suotta kriitikoiden hampaisiin. Aikansa kalleimpiin lukeutunut elokuva tuotti ihan hyvin, mutta silti tuotantoyhtiön mielestä alakanttiin. Elokuvan juoni on kuin yksi sarjan jaksoista, mutta paisutettuna valtaviin mittasuhteisiin.
Monen mielestä saaga syntyi uudestaan kuitenkin vasta seuraavassa teoksessa Star Trek II: The Wrath of Khan (1982), johon uusittiin konseptin visuaalinen ilme sekä hahmojen puvustus. Juoni elokuvaan oli löydetty vanhasta jaksosta Space Seed. Khan, tuo yli‑ihminen palaa tarinassa koston kalvamana, levittäen vihaa. Myös Kirk löytää koston siemenen sisältään, mutta elokuvan suurempi tarina kertoo välittämisestä ja ystävyydestä.
Nimoy pääsi ohjaamaan kaksi seuraavaa elokuvaa Star Trek III: The Search for Spock (1984) ja Star Trek IV: The Voyage Home (1986). Näistä jälkimmäisenä mainitusta tuli hyvä sijoitus Paramountille sekä ensimmäinen Neuvostoliitossa esitetty Star Trek ‑elokuva. Se käsittelee ihmiskunnan mahdollista tuhoa luonnon monimuotoisuuden kadotessa. Toisin kuin modernit sukupolvet joskus uskovat, on huoli luonnon tulevaisuudesta jatkunut jo monia vuosikymmeniä. Seuraava teos, Shatnerin ohjaama Star Trek V: The Final Frontier (1989) menestyi kohtalaisesti, mutta taas kerran alle tuontantoyhtiön toivoman luvun. Teos on yksi niistä erityisistä Star Trek ‑tarinoista, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan jumaluskonnot. Suotta aliarvostetun viidennen osan jälkeen valmistuivat vielä seikkailuhenkinen Star Trek VI: The Undiscovered Country (1991) ja Star Trek: Generations (1994), jossa estradi annettiin lopullisesti uudelle sukupolvelle.
Vanha miehistö teki myös joitain cameoita uusien sarjojen puolella. Tohtori McCoy (Deforest Kelly) nähtiin uuden sukupolven ensimmäisessä jaksossa Encounter at Farpoint (kausi 1 jakso 1, 1987). Samassa sarjassa vierailivat myös Spock (Unification I ja Unification II, kausi 5 jaksot 7 ja 8, 1991) ja Scotty (James Doohan, Relics, kausi 6 jakso 4, 1992). Sulu (George Takei) puolestaan sai roolin Star Trek: Voyagerin (1995–2001) jaksossa Flashback (kausi 3 jakso 2, 1996). Kyseinen sarja Voyager tapahtuu noin sata vuotta alkuperäisen sarjan jälkeen, joten jaksossa itseironisesti todetaan Kirkin kumppaneineen edustaneen vanhaa avaruuden tutkimisen villiä (sivistymätöntä) aikakautta.
Erityinen tribuutti kirjoitettiin sarjan 30 vuoden kunniaksi tuolloin käynnissä olleeseen – Voyageria edeltäneeseen – Star Trek: Deep Space Nine ‑jatkumoon. Jaksossa Trials and Tribble-ations (kausi 5 jakso 6, 1996) Benjamin Siskon johtama miehistö päätyy sata vuotta ajassa taaksepäin Kirkin alukselle hetkellä, jona Kirk kumppaneineen kohtaa legendaariset karvapallerot (The Trouble with Tribbles, kausi 2 jakso 15, 1967). Nerokas pastissi sijoittaa DS9:n ajan hahmot vanhan tarinan sisälle.
Uudet televisiosarjat
Kokonainen universumi kehittyi alkuperäisen Star Trekin ympärille, kun tuottajat alkoivat ymmärtää sarjan herättämän kiinnostuksen suuruuden. Heti 70‑luvulla sarjaa jatkettiin animaatiosarjan muodossa kahden kauden verran. Tämän jälkeen kesti reilut kymmenen vuotta ennen kuin Star Trek ‑universumiin pulpahti uusi sukupolvi, eli Star Trek: The Next Generation (1987–1994). Sittemmin sarjan hahmogalleria on vain monipuolistunut. Uutta sukupolvea seurasi seitsemän kautta Star Trek: Deep Space Ninea (1993–1999) päällikkö Benjamin Siskon (Avery Brooks) saadessa syrjäisen lähes tuhoutuneen avaruusaseman haltuunsa. DS9:n jälkeen Star Trek siirtyi seuraamaan USS Voyageria (Star Trek: Voyager, 1995–2001, kuva yllä), joka miehistöineen paiskautuu kauas borgien uhkaamalle delta kvadrantille, miehistön tavoitteen ollessa kotiinpaluu. Alusta johtaa nyt Kate Mulgrewin näyttelemä naispuolinen kapteeni, Janeway (kuva alla).
Mulgrew on kertonut Voyagerin ensimmäisen kauden olleen haastava, mutta merkittävä, koska siinä ensimmäinen nainen astui television tieteisfiktion komentosillalle täysivaltaisena auktoriteettina. Voyager on myös ainoa Star Trek, joka pyrkii huomioimaan päädirektiivin lähes joka käänteessään.
Tuotantoyhtiönä toiminut Paramount piti vielä tuolloin naiskapteenia riskinä, mutta turhaan. Voyagerista tuli suosittu ja sarja jatkui seitsemän kautta. Sarjan kaksi viimeisintä tulokasta ovat Star Trek: Enterprise (2001–2005) ja huomattavan modernisoitu, sisällöltään kyyninen Star Trek: Discovery (2017–2024). Sarjan uusin tulokas ei katso enää tulevaisuuteen toiveikkaana, vaan laittaa jopa miehistön puukottamaan toisiaan selkään. Utopian sijaan se typistyy heijastelemaan nykymaailman skismoja. Onko Star Trek optimistisena tulevaisuusvisiona tulossa vihdoin tiensä päähän?
Inspiraatio?
"...to boldly go where no man one has gone before"
2200‑luvulle sijoittuva alkuperäinen Star Trek aloitti matkan tutkiakseen viimeistä rajaseutua. Kyse ei ollut vain avaruudesta, vaan myös ihmisen mielestä, sen rajoitteista ja yhteistyön mahdollisuuksista. Sittemmin sarjan kehittyessä sen humanistinen visio on vain paisunut. Alkujaan ensimmäinen legendaarinen aloituspuhe piti sisällään oletuksen ihmisen tutkimusmatkasta tuntemattomaan, mutta muuntui uuden sukupolven syntyessä koskemaan kaikkia – eli vielä kohtaamattomiakin olentoja.
Maailmasta löytyy eittämättä heitä, jotka haluavat nähdä Star Trekin menneen maailman tuotoksena, vanhentuneena ja tietyn valtarakenteen pastissina. Sarja kuitenkin oli omana aikanaan radikaalimpi sosiaalisen suunnan näyttäjä kuin yksikään tämän päivän vastaavista. Yhä edelleen toivottavaa olisi, että ihmiskunta jonain päivänä löytäisi ulos keskinäisistä riidoista ja väylän tähtien taakse. Aikaa tällä kehitykselle Roddenberryn aloittama tieteisvisio antaa vielä paljon. Sen tarina alkaa 2260‑luvulla.
