Sakari Määttä

Visions of Suffering (2006)

Ohjaaja:

• Andrei Iskanov

elokuva arvostelu

Ohjaus: Andrei Iskanov

Visions of Suffering on venäläisen auteur-ohjaaja Andrei Iskanovin toinen täyspitkä elokuva. Hänen debyyttiohjauksensa Nails (Gvozdi, 2003) oli jo hyvinkin kokeileva, mutta nyt tässä suhteessa mennään paljon pidemmälle. Nails porautui teemoissaan trepanaatioon ja masokismiin – tällä kertaa käsittelyssä ovat painajaiset, vampyyrit, demonit ja niiden takana olevat vanhat uskomukset ja mytologiat. Iskanovin kautta nämä elementit muovautuvat tekijänsä näköisiksi.

Pääosan silmälasipäistä miestä (Alexander Shevchenko) ja ohjaajan itsensä näyttelemää pappia yhdistää sateisen sään aikana nähdyt painajaisunet, joissa eräänlainen painajaisdemoni Mara niittää elämää helvetillisellä niityllä. Unimaailma sekoittuu reaalimaailman kanssa ja sen seurauksena painajaisolennot ja heidän hämähäkkimäiset lemmikkinsä pääsevät aiheuttamaan pahennusta painajaisten näkijöille ja heidän lähipiirilleen. Toisaalta voidaan kysyä onko varsinaista reaalimaailmaa olemassakaan vai onko kaikki vain sateista unta ja ikuista kärsimystä.

Visions of Suffering on täynnä surrealistista kuvastoa itse tarinan jäädessä heikonpuoleiseksi. Kyseessä onkin ennen kaikkea visuaalinen elokuva, mutta myös äänimaisema on olennaisessa osassa. Iskanovin luomat värikkäät kuvat ovat parhaimmillaan kuin ydinlaskeuman tahraamia maalauksia ja huonoimmillaan halvan näköisiä tietokoneella tehtyjä grafiikkajaksoja. Niitä säestää alituisesti epätodelliselta kuulostava, hyvällä tavalla omituinen ääniraita sekä hyvin elokuvan tunnelmaan sopiva, näyttelijä Alexander Shevchenkon säveltämä konemusiikki.

Useat elokuvan kohtauksista tapahtuvat Delirium-nimisellä klubilla, joka on täynnä väkivaltaisia perverssejä, huumeidenkäyttäjiä ja muuta sekalaista porukkaa. Myös elokuvan suurimmat ongelmat liittyvät klubilla tapahtuviin kohtauksiin, koska usein niiden aikana elokuvassa oleva vähäinenkin tarinan eteneminen tuntuu jäävän paikoilleen ja kohtaukset ovat toistuvasti myös ylipitkiä ja enimmäkseen sisällöttömiä. Näistä suvannoista noustaan välillä kuitenkin kiitettävän nopeasti helvetillisten visioiden palatessa härnäämään katsojan aisteja.

Elokuva yhdistelee erilaisten huumeiden käyttöä, nekrofiliaa, hallusinaatioita, demoneita, kuolemaa sekä yleistä vainoharhaisuutta onnistuen siinä vain välillä. Lisänä laitetaan mukaan puhelinlinjoissa eläviä vampyyreita, jotka levittävät pahoilla puheluillaan synnin siemeniä kuulijoidensa korviin.

Visions of Suffering koostuu useista lyhyemmistä ja itsenäisistä osasista, jotka nivoutuvat kiinni suurempaan kokonaisuuteen vain löyhästi. Elokuvaa kannattaakin lähestyä tämä mielessä; kahta päähenkilöä käsittelevien jaksojen lisäksi tarinalla ei ole paljoakaan tarjottavaa muutoin kuin visuaalisessa mielessä ja täyteosiot ja niiden vierailta tuntuvat sivuhahmot syyllistyvät välillä liikaakin tylsyyteen ja merkityksettömyyteen. Yli kaksituntinen elokuva ei millään jaksa viehättää koko kestoaan, joten katsomiskomeus muuttuu selkeän narratiivin puuttuessa viimeistään puolenvälin tienoilla raskaaksi.

Kaikesta huolimatta ainakin Ridley Scottin Alienista (1979) ja Shinya Tsukamoton Tokyo Fististä (1985) joihinkin kohtauksiinsa inspiraatiota saanut elokuva pitää sisällään sen verran paljon omaperäisiä ja mielenkiintoisia aineksia, että katsomiskokemus jää selvästi positiivisen puolelle. Iskanovin tyyli ei päästä katsojaansa helpolla eikä havittele suuria tuloksia lippuluukuilla vaan tarjoaa sen sijaan kainostelematta omaa näkemystään ja perustelee omin kuvin miksi helvetissä ei luultavasti ole kovinkaan hauskaa.

Elokuva on omistettu Iskanovin Roma-kissalle.

Sakari Määttä

Philosophy of a Knife (2008)

Ohjaaja:

• Andrei Iskanov

elokuva arvostelu

Ohjaus: Andrei Iskanov

Yksikkö 731 oli Japanin armeijan salainen jaosto, joka perustettiin 1930‑luvun loppupuolella ja purettiin myöhemmin Toisen maailmansodan loppuessa. Yksikön tarkoitus oli kehittää joukkotuhoaseita käytettäväksi venäläisiä ja kiinalaisia vastaan. Erityisenä mielenkiinnon kohteena olivat biologinen ja kemiallinen sodankäynti. Yli 10 000 ihmistä, niin siviilejä kuin sotavankejakin, kuoli yksikön tekemien ihmiskokeiden takia. Toisen maailmansodan syttyessä kokeita tehtiin jatkuvasti täysin vailla minkäänlaista moraalia. Kiinassa tehtyjen erillisten kemiallisten asekokeilujen takia kuoli lisäksi noin 200 000 siviiliä. Yksikkö 731:n tekemät kokeet olivat natsisaksassa tehtyjen raakuuksien ohella varmasti julmimpia mitä ihmiskunta on ikinä joutunut kestämään. Andrei Iskanovin elokuva Philosophy of a Knife kertoo näistä tapahtumista ja esittelee ne katsojalle kaikessa kauheudessaan.

Toisin kuin Mou Tun Fein aiemmin samasta aiheesta ohjaama elokuva Men Behind the Sun (1988), Iskanov lähestyy teemaa täysin omalla tavallaan. Mou Tun Fei olisi aikoinaan halunnut tehdä elokuvastaan dokumentaarisen, mutta viranomaiset eivät tähän suostuneet. Nyt ajat ovat muuttuneet ja Iskanoville tarjoutui mahdollisuus yhdistellä raakaan ihmiskoekuvastoonsa runsaasti aitoa dokumentaarista materiaalia, haastattelupätkiä sekä parikin eri kertojaa (sairaanhoitaja ja sotilas), joiden kautta tapahtumia viedään eteenpäin. Iskanovin itsensä kuvaamat kidutuskohtaukset on vanhennettu digitaalisesti, jotta ne sopisivat paremmin aidon 1940‑luvulta peräisin olevan kuvamateriaalin sekaan.

Philosophy of a Knife ei ole helppo elokuva, ja sen katsominen on haastavaa kenelle tahansa. Kaikki sen sisältämät draamajaksot ovat mustavalkoisia eivätkä sisällä lainkaan dialogia. Elokuva on täynnä äärimmäisen raakaa ja brutaalia kuvastoa, jota vielä siivittää välillä nähtävä aito kuvamateriaali sekä tieto siitä, että elokuvassa esitettyjen tapahtumien juuret ovat tiukasti kiinni todellisuudessa. Tämän lisäksi elokuvan eeppinen, yli nelituntinen kesto on suorastaan käsittämättömän pitkä. Katsomiskokemusta tavallaan helpottaa se, ettei elokuvassa ole myöskään juuri minkäänlaista juonta. Katsomistaukoja on siis helppo pitää aina silloin kun raakuuksien ja kiduttamisen katseleminen käy liian raskaaksi. Iskanov itse on jakanut elokuvan kahteen osaan.

Philosophy of a Knife on kuvastoltaan monin paikoin puhdasta eksploitaatiota, mutta sitä ei missään tapauksessa kannata sivuuttaa pelkästään sellaisena. Se on täynnä todella inhottavaa sadismia, ja monista sen hahmoista huokuu kylmä pahuus, mutta kuten Mou Tun Feinkin elokuvalla, myös Philosophy of a Knifella on tärkeä ydin. Iskanov suhtautuu elokuvansa teemoihin objektiivisesti eikä alennu syyttämään japanilaisia tai ylistämään venäläisiä. Tämä edesauttaa onnistuneesti tietynlaisen tasapainon säilymistä läpi elokuvan, vaikka keskitytäänkin enimmäkseen venäläisten kokemuksiin kiinalaisten jäädessä vähemmälle huomiolle.

Elokuvan teko kesti neljä vuotta ja tuona aikana Iskanov onnistui haalimaan runsaasti aihemateriaalia. Kaikesta päätellen elokuvan tekeminen oli ohjaajalleen hyvin henkilökohtainen projekti ja on selvästi nähtävissä, että taustatyöhön ja materiaalin keräämiseen on käytetty erityisen paljon vaivaa.

Iskanovin visuaalinen tyyli on tuttua hänen aiemmista elokuvistaan. Pääpaino on erikoisefekteissä, joita kohtausten mustavalkoisuus tukee erityisesti silloin, kun ne eivät ole täysin onnistuneita. Tällaiset kohtaukset ovat kuitenkin suhteellisen harvassa ja efekteistä vastannut ryhmä (Svyatoslav Iliyasov, Dmitriy Skripnik sekä Iskanov itse) voi olla lopputulokseen tyytyväinen. Usein toinen kertojista selittää katsojalle jostakin tietystä tapahtumasta tai ihmiskokeesta ja sen jälkeen siirrytään kohtaukseen, jossa kokeen toteutus näytetään katsojalle käytännössä.

Elokuvassa nähtäviin kokeisiin kuuluu mm. ihmisten altistamista myrkkykaasuille, alipaineelle, äärimmäisille lämpötiloille ja sähköiskuille. Joillekin tartutetaan tarkoituksella koleraa tai ärhäköitä sukupuolitauteja, joillekin raskaana oleville tehdään vivisektio ilman puudutusta. Eräältä naiselta leikataan kasvot irti hänen ollessaan tajuissaan, toisen vaginaan tungetaan torakka... Myös erityisen mieleenpainuva on lähes viisi minuuttia kestävä jakso, jossa koehenkilöltä revitään pihtien avulla hampaita irti yksi kerrallaan ja tällä tavoin selvitetään ihmisen kivunsietokyvyn rajoja. Iskanovin kamera viipyilee muutoinkin gorekohtauksissa pitkiä aikoja eikä anna katsojalle armoa, vaan pakottaa osallistumaan julmuuksien seuraamiseen. Lisäksi elokuvan musiikki on mainitsemisen arvoinen – Alexander Shevchenkon score sopisi laatunsa puolesta melkein mihin tahansa kauhuelokuvaan ja erityisen hyvin inhan mässäilyn ääniraidaksi.

Philosophy of a Knifen ensimmäisen puolituntisen aikana käydään läpi yksikkö 731:n perustamiseen johtavia taustoja ja loppupuolella käsittelyssä on yksikön purkamiseen liittyvät seikat sekä Khabarovskissa (joka on myös Iskanovin kotikaupunki) pidetyt sotaoikeudenkäynnit. Joulukuussa vuonna 1949 Khabarovskin oikeudenkäynneissä tuomittiin kaksitoista hirmutöistä päävastuussa ollutta tiedemiestä. Suuri osa muista armahdettiin heidän antamiaan tietoja vastaan. Lukemattomien gorekohtausten ja dokumentaarisen materiaalin lomassa haastatellaan venäläistä yli 80‑vuotiasta entistä lääkäriä Anatoly Protasovia, joka kertoo omista muistoistaan ja kokemuksistaan yksikön ajoilta. Protasovin haastattelut ovat parhaimmillaan todella vakuuttavaa ja mielenkiintoista kuultavaa.

Philosophy of a Knife tullaan varmasti muistamaan pikemminkin raakaa ja äärimmäistä gorekuvastoa sisältävänä eksploitaatioelokuvana kuin vakavasti otettavana yksikkö 731:n toiminnan kuvaajana. Elokuva ei yllä Men Behind the Sunin tasolle, mutta on kieltämättä omanlaisensa teos. Onko se mestariteos? Siitä voidaan olla montaa eri mieltä.

Sakari Määttä

Ingression (2010)

Ohjaaja:

• Andrei Iskanov

elokuva arvostelu

Ohjaus: Andrei Iskanov

"Elämä on maailmankaikkeuden suurinta huumetta, koska elämä itse on sen suurin illuusio" on Andrei Iskanovin motto uusimmassa elokuvassaan Ingression. Elokuvan nimi viittaa alkemiaan ja tarkoittaa tapahtumaa, jossa kaksi eri ainetta sulautetaan yhteen siten, ettei niitä voi enää myöhemmin erottaa toisistaan.

Dokumentaarisen Philosophy of a Knifen (2008) jälkeen Iskanov palaa takaisin tunnistettavampaan visuaaliseen ja surrealistiseen tyyliinsä. Elokuvassa nähtävä runsas trippailukuvasto on kuin suoraan miellyttävän psykedeelisestä painajaisesta. Parhaimmillaan Iskanovin kuvallinen anti yhdistyy elokuvan äänimaailmaan todella sujuvasti, mutta ala‑arvoisten teknobiisien käyttö täysin väärissä kohdissa heikentää joidenkin kohtausten tehoa. Ingressionin tapahtumapaikkana toimivassa kaupungissa on toisinaan samankaltainen post-apokalyptinen tunnelma ja futuristinen yleisilme kuin Iskanovin aiemmassa elokuvassa Visions of Suffering (2006).

Alexilla (Svyatoslav Iliyasov) on parhaillaan menossa elämänsä pahin suvantovaihe. Hän on masentunut eikä elämällä tunnu olevan enää mitään merkitystä. Tyttöystävä Lucy (Manoush) on juuri lähtenyt rikkaan Victorin (Andrei Iskanov) matkaan ja jättänyt Alexin oman onnensa nojaan. Lucy soittaa vielä Alexin perään korostaakseen Victorin olevan paljon "kovempi" jätkä kuin Alex. Tämän seurauksena Alex lähtee etsimään uutta suuntaa elämälleen ja tapaa omituisista huumecocktaileistaan kuulun Diman. Dima ei kuitenkaan suostu auttamaan Alexia vaan neuvoo hänet kääntymään salaperäisen miehen puoleen, joka tunnetaan nimellä Alkemisti (Victor Silkin).

Tavallisesti ensimmäinen annos on ilmainen ja jatkossa maksetaan rahalla. Alkemistin uuden huumeen kohdalla ensimmäinen annos maksetaan rahalla ja jatkossa verellä. Huumeen aiheuttaman "matkan" aikana Alex havahtuu jossain kaukana toisella planeetalla. Palatessaan hänen tahtonsa elää on myös palautunut ja suurin motivaatio on kosto Victorille ja Lucylle. Mikään ei kuitenkaan ole enää niin yksinkertaista, sillä jotain peruuttamatonta on tapahtunut.

Alkemistin tarjoama uusi huume on nimeltään Turisti ja käyttö tapahtuu ruiskuttamalla sitä verenkiertoon. Turisti sisältää miljoonia toisesta maailmasta tulleita pienen pieniä organismeja, jotka kulkeutuvat isännästä toiseen vailla omia tunteita tai motivaatiota muuhun kuin selviytymiseen. Huumeen käyttäminen aiheuttaa valtavan endorfiinilisän ja sen narkoottinen vaikutus tuhoaa viimein käyttäjänsä aivot. Hitaasti, mutta varmasti.

Ingression kritisoi toisinaan väkivallan ja huumeiden täyteistä nyky-yhteiskuntaa käsitellen aiheita kuitenkin itseironisella otteella. Katsomiskokemus on erityisesti visuaalisuutensa puolesta miellyttävä. Iskanovin kokemattomuus toimintakohtauksissa korostuu pariin otteeseen ehkä liikaakin, mutta hän loistaa omilla vahvuuksillaan. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan moitteetta, mutta kukaan heistä ei jää mitenkään erityisesti mieleen. Erillismaininnan ansaitsee Lucya näyttelevä Manoush (oikealta nimeltään Marcia Nicole Barandshay), joka tunnetaan näyttelemisen lisäksi myös laulajana ja kirjailijana.