Jari Mustonen

Men Behind the Sun (1988)

Ohjaaja:

• Mou Tun-fei

elokuva arvostelu

"On hetkiä jolloin katson käsiini ja muistan mitä olen tehnyt niillä. Mikä minua eniten pelottaa, on etten ole nähnyt tekojeni tähden ensimmäistäkään painajaista." — Dr. Kanisawa, osasto 731

Sodat ovat ihmisten traumaattisimpia hetkiä. Niiden välittämää tuskaa ei mikään elokuva voi koskaan vangita sellaisenaan. Yksi parhaimmista yrityksistä on Mou Tun‑fein pahamaineinen koelaboratoriokuvaus. Toisaalta sopii kysyä, voiko elokuva joskus mennä liian pitkälle? Tuskin, jos elokuvalla on jotakin kerrottavaa, tai jos se haluaa muistuttaa.

Men Behind the Sun on elokuva jota tuskin unohtaa, kun sen kerran näkee. Se on myös elokuva, joka tarvitsee nähdä vain kerran. Jotakin Tun‑fein aiheesta kertoo, että kymmeniä vuosia japanilaisten miehittäjien harjoittamien julmuuksien jälkeen, heidän kehitettyään biologisia aseita sotavangeiksi jääneillä paikallisilla asukkailla, antoi muuan pariskunta oman kymmenvuotiaan poikansa elokuvantekijöiden käyttöön. Hän oli vastikään kuollut ja Tun‑fei halusi kuvata hänen ruumiinavauksensa. Tämä ei haitannut vanhempia, sillä he halusivat tehdä jotakin hyvää. Heidän tahtonsa oli ettei vankileiri 731:n tapahtumia koskaan unohdettaisi. Tästä Tun‑fei piti huolen. Pojan autenttinen ruumiinavaus on elokuvan häiritsevimpiä hetkiä – muistutus tosielämän julmuuksista, historian synkkä salaisuus, joka oli avautunut ohjaajalle neljän pitkän ja työlään vuoden aikana. Niiden kuluessa hän teki matkoja eri puolille Kiinan maaseutua, etsien aikalaisia ja perimätietoa.

Leirin numero 731 tiedetään toimineen Mantšuriassa vuosina 1941–1945. Idea kokeista oli saanut alkunsa, kun biologiset aseet päätettiin kieltää Geneven sopimuksessa vuonna 1925. Japanilaiset militantit pitivät kieltoa osoituksena aseiden tehokkuudesta. Siksi niitä täytyi kehittää. Parhaita koe‑eläimiä olisivat ihmiset, mutta vasta sota tarjosi heitä yllin kyllin, jolloin leiri pääsi toimimaan täydellä teholla. Leirin ohjelmaan vakiintui pian ihmisten kivunsietokyvyn testaaminen palovammoja, jäätymistä, paineenalennusta, luoteja, tauteja ja räjähdyksiä vastaan. Testejä tehtiin mahdollisimman eri ikäisillä ihmisillä; lapsista heidän vanhempiinsa, sukupuoleen katsomatta. Kolmivuotiasta lasta saatettiin pitää minuutteja nolla-asteisessa vedessä neula painettuna syvälle hänen keskisormeensa niin ettei hän saa suljettua sormiaan, mikä olisi ollut ihmisen normaali reaktio. Uhrien päihin ammuttiin luoteja useista eri kulmista, päät leikattiin auki ja tutkittiin luotien aivoihin tekemiä vahinkoja. Muutamissa kokeissa altistettiin yhtä aikaa äiti ja hänen poikansa myrkkykaasulle ja seurattiin äidin reaktioita hänen yrittäessään suojella jälkikasvuaan. Kaiken kaikkiaan tuhansiin sotavankeihin kokeiltiin yli kahtakymmentä eri sairautta. Heidät kehonsa leikattiin elävältä auki ja osiin, jotta nähtiin miten sairaudet etenivät. Jos nainen oli raskaana, pilkottiin hänen lapsensakin. Men Behind the Sun on kertomus näistä tapahtumista.

Elokuvan hurjasta maineesta huolimatta kyse ei ole tavallisesta eksploitaatiosta, vaikka juuri kyseisen genren harrastajat ovat pitäneet elokuvan mainetta tasaisesti yllä. Tun‑fei tarjoaa paljon enemmän kuin halpaa veriviihdettä humoristisilla sivujuonilla. Sodan ja ihmisen äärimmäisyyksiin menevä julmuus nousevat esille ajoittain dokumentaarisesti, kun mielipuolisten kokeiden uhrit yksilöidään nimeä ja ikää myöten. Tun‑fei käsittelee kauttaaltaan aihettaan fiktiivisenä todistusaineistona, jonka hän olisi alun perin halunnut pukea dokumentin muotoon. Tähän maan viranomaiset eivät suostuneet, koska pelkäsivät aiheen viilentävän Japanin ja Kiinan välisiä suhteita. Näin dokumentti sai sisälleen sivujuonen, joka kertoo leiriin tuoduista japanilaislapsista. Heistä koulutetaan hiljalleen taistelijoita suuren keisarillisen Japanin käyttöön koelaboratorioiden keskellä. Tämä synnyttää lapsissa vihaa, inhimillisyyttä ja pelkoa. Johtajiensa tapaan he ovat pelkkiä koneiston osia. Tun‑fein suurin lahja katsojille on näyttää kaikista sadistisimmiltakin ihmisiltä heidän sympaattinen puolensa, aina leirin johtajaa, kunniantuntoista kenraali Shiro Ishiitä myöten. Tun‑fei ei nosta sormeaan syyttääkseen. Hän nostaa sen muistuttaakseen pedosta, joka syntyy oikeissa olosuhteissa kenessä tahansa ihmisessä – ei pelkästään niissä ihmishirviöissä, jotka joku on kirjannut historiankirjoihin.

Nuorten japanilaispoikien opetellessa kuria ja kestävyyttä, tuo Tun‑fei tasaisin väliajoin valkokankaalle hyvinkin autenttisia kokeita, joiden sekaan mahtuu muutamia erityisen traumatisoivia kuvia. Yhdessä mieleenpainuvimmissa ja kiistellyimmistä näistä, kohtauksessa josta ohjaakaan ei enää halua puhua, paljastaa Men Behind the Sun ihmisen tuottaman väkivallan järjettömyyden ehkä paljaammin kuin mikään elokuva koskaan. Tosin tähän liittyy jälleen elokuvataiteeseen liittyvä moraalinen ongelma. Siinä missä pahamaineisimpien kannibaalielokuvien eläintapoilla on ollut edes joku motiivi, edes hyvin heikko sellainen, ei Tun‑fei tarjoa minkäänlaista syytä tuleville tapahtumille. Kohtaus onkin yksi rankimmista ja vastenmielisimmistä koskaan vastaan tulleista symboleista. Palaako ohjaaja jälleen elokuvan lopussa juuri tähän hetkeen – jona valkoinen turkki värjäytyy kirkkaan punaiseen vereen – kun hän luo voimakkaan vertauskuvan japanilaisten omalle kansalleen aiheuttamalle tuskalle? Vertauskuva kun on sateen keskeltä nouseva auringon koristama valkoinen vereen tahriutunut Japanin lippu. Men Behind the Sunin synkin sanoma lepää kuitenkin vasta lopputeksteissä, todellisuudessa jossa biologisten aseiden kehitystyö ei pääty. Kuvissa joita ei enää ole – siis tarinassa joka sai jatkua.

Ottamatta sen enempää kantaa elokuvan sisältöön, koskien Tun‑fein tapaa käyttää aitoja ihmisruumiita – kahteen otteeseen – ja mahdollisesti eläimiä, on tunnustettava että lopputulos on yksi mieleenpainuvimmista kuvauksista ihmiskunnan julmuudesta. Elokuvan tuotantoarvot ovat olleet korkeat, tai ainakin ne on osattu hyödyntää viimeistä senttiä myöten. Näyttelijätyö on kauttaaltaan laadukasta, mikä entisestään lisää elokuvan autenttista tunnelmaa, puhumattakaan Tun‑fein kyvykkyydestä ohjaajana ja viimeisilleen hiotuista erikoistehosteista, sikäli kun niitä voi sellaisiksi kutsua. Lopulta väkivaltaakaan ei ole kovin paljoa, mutta se vähä mitä on, on sitäkin kliinisempää. Tämä jättää runsaasti tilaa kuvaukselle japanilaislapsien kasvamisesta moraalin molemmille puolille. Heidän tarinansa on ollut elää epätoivoiseksi kääntyneen sodan viimeisinä päivinä kuoleman leirissä, kunnes he huomaavat edessä häämöttävän tappion hetkellä odottavansa matkaa kotimaahansa, joka on tuhottu. Viemisinään heillä on tällöin sydämeen ja mieleen ahdettua halua unohtaa. Kohtalo, jonka moni japanilainen koki traumaattisen sodan jälkeen. Palaamme siis jälleen alkuun, poikansa ruumiin vuosikymmeniä myöhemmin uhranneiden vanhempien kehotukseen muistaa. Unohtaminen kun merkitsisi samaa kuin silmiensä sulkeminen.

Elokuvan suurin ongelma lepää sen voimakkaissa kuvissa. Tun‑fei kantaa mukanaan tärkeää sanomaa, jota uhkaa hukkuminen pienten shokkiarvoja myyvien sivukauppojen hyllyille. Ongelmista kertovat myös elokuvan kaksi jatko-osaa, joissa väkivallasta on tehty itsetarkoituksellista. Kun Men Behind the Sun aikanaan sai ainoan julkisen esityksensä japanilaisissa elokuvateattereissa, langetettiin ohjaajan ylle äärinationalistien taholta kuolemantuomio. Japanilaiset nuoret, joille hän elokuvaansa näytti yliopistoilla, eivät uskoneet kertomusta todeksi – eivät ennen kuin joku paikan päällä ollut henkilö tuli todistamaan sen puolesta. He eivät kyenneet uskomaan että heidän kansansa kykenisi elokuvan esittämiin tekoihin. Tun‑fei puolestaan kertoo karsineensa pahimmat kokeet ja surmatyöt pois. Tähän on helppoa myöntyä. Sittemmin leirin tapahtumista on kerätty runsaastikin aineistoa, muun muassa Hal Goldin kokoamiin haastatteluihin kirjassa Unit 731: Testimony (1996).

Nuit et brouillardin (1955) ohella Men Behind the Sun kuuluukin tänä päivänä sodanvastaisten elokuvien tärkeään kaanoniin. Se ei ole Schindlerin listan (1993) kaltainen satu, jossa ihmisen moraalista tehdään mustavalkoista siirappia. Tun‑fei ei ole halunnut toimia tuomarina, tai edes syyttäjänä. Hän on antanut todistuksensa koko ihmiskuntaa vastaan.