Kokonaan katsotut tv-sarjat

Ja sitten The Singing Detective (1986). Nyt vasta. Michael Gambonin kuningasrooli. Elitisti-arvion linjoilla mennään. Pennies from Heavenin lailla jo ekan jakson aikana tajusi katsovansa viiden tähden kamaa. Upea trippitriptyykki, palapeli, jota ei ole pakko koota heti, eikä ylipäätäänkään. Aristoteleen yliarvostettu tarinankerrontasabluuna dumpataan jätekuiluun. Kreikkalais-konteksti houkuttelisi käyttämään ozimpiakin kielikuvia, mutta eiköhän tuo riitä tällä kertaa. Vaikkei leffaversio kuulemma ole huono, ja Dennis Potter on ollut sen teossa mukana, niin no thanks, en halua puhkaista tätä täydellistä kuplaa millään lailla koskaan. Kiireetöntä kauneutta, täydellinen casting. Ja loppuun vielä tapanimukainen suomi-bashaus: hei, ei me tähän tulla koskaan yltämään. *****

The IT Crowd. Neljä kautta, sopiva määrä. Mielestäni ei mitenkään huono: ehkäpä aavistuksen epäsopivat näyttelijävalinnat tökkivät alkuun eniten, mutta eiköhän noihinkin totu viimeistään jossain kolmoskauden paikkeilla, kas kun kuitenkin sympaattisia ovat. Ja onhan sarjan varhaisvaiheessa mukana se Christopher Morris.

Ainakin nörtimmälle kasibittisukupolvelaistolle sarja suo makeita nauruja, ja mukavan absurdeissakin sfääreissä käydään. Perushyvää brittikomiikkaa, jos ei ihan täystimanttitykitystä komedialtaan vaadi. Ja kyllä mielestäni sarjan aloituskuva(t) on kutakuinkin klassikko.

Dalin "veljes"trion sarjoja sai cdonista sopuhintaan, joten oli vuoro tarttua koomikoiden vuoden 1982 sarjaan Brødrene Dal og Spektralsteinene. Dvd-kannen perusteella mentäisiin tällä kertaa avaruuteen, mutta toiminnan keskiössä onkin aikakone. Aiemmin olen hehkuttanut lapsuusnostalgiasarjaa "Brødrene Dal og Professor Drøvels hemmelighet", ja tälläkin kertaa meininki oli sangen hulvatonta, vaikkei ihan niin visuaalista kuin professoria metsästäessä. Tämänkertaisille dialogeille vähintään ruotsinkielinen tekstitys olisi ollut silkkaa mannaa, nyt missaa vitseistä ainakin puolet. Kreisejä gageja kuitenkin bongautuu tietokonepelilevelimäisesti etenevän siksakin seasta sen verran, että nämä 13 jaksoa ahmii vaivatta parilla sessiolla. Lastensarjanahan tämä on ilman muuta erinomainen: pokkanaama- ja kohelluskomiikka kulkevat käsi kädessä, ja kaupan päälle oppii vanhoja tarinoita sekä historiaa. Ja hei: loppupuolella nähdään myös natseja! Onkos meidän lastenohjelmissamme koskaan ollut natseja? Eipä taida olla ollut!

Ei hemmetti, pakko tämäkin on kiitettäväksi rankata. Olisikohan ihan pösilö idea tuoda suomalaistenkin ulottuville Brødrene Dal ‑boksi, jossa saisimme tekstityksitse nautittaviksemme myös ne puhutut puujalat? En suostu aliarvioimaan lapsia väittämällä tämän meiningin iskevän ainoastaan meille aikuistuneille x-sukupolvelaisille! ****

Vielä hieman myrkytän ketjua Dal-sarjoilla. Tuli vielä vahdattua tuo uudempi Brødrene Dal og mysteriet om Karl XIIs gamasjer vuodelta 2005. Nyt on siirrytty puolituntisiin osiin, joita on kymmenen. Varhempien sarjojen vartit ovat kuitenkin soljuvampi ratkaisu, koska nyt lopputuloksesta on tullut kaikessa historiallisessa opettavuudessaankin turhan laahaavaa ja puheliasta aikamatkailu-siksakkia. Tottahan toki "veljesten" vanheneminenkin on vaikuttanut siihen, ettei ruudulla liiemmin enää liikettä harjoiteta ja voltteja heitellä. Lisäksi "maailman muuttumisen asettamat vaatimukset" sekä vanhojen fanien odotukset ovat varmasti asettaneet Daleille suht kohtuuttomiksikin käyneitä ennakko-odotuksia.

Kuninkaan damaskiennoutoreissun vahtaaminen sujuu silti sangen vaivatta, olletikin, kun dvd-julkaisusta löytyvät huomattavasti seuraamista helpottavat, tai oikeammin sen ylipäätään mahdollistavat (norjankieliset) tekstitykset. Oivallisten kuningas-irtoideoiden määrä on kuitenkin vähäisempi kuin aiemmissa sarjoissa, ja tarinan olisi varmasti voinut kertoa myös ilman turhia nuorempia sivuhahmoja. Ehkä tuottajat ovat ottaneet mallia Suomen tv2:sta otaksuen, etteivät lapset ja nuoret halua katsoa vanhoja äijiä? Tosin taitaapi olla, että kohderyhmänä ovat joka tapauksessa hieman vanhemmat lapset sekä lapsenmieliset Dal-nostalgikot. 

Kuitenkin tässäkin karnevaalikauppapukukavalkadissa on läsnä jotain sangen ihailtavaa norjalais-tanskalais-ruotsalaista jovialiteettia. Pohjoismaiden historiaa tulee väkisinkin opittua rivien välistä, ja väkivaltaa vältellään, vaikkei siltä toki vältytä, historiasta kun on kyse. Muutaman rasittavan sivuosastereotyypin vastineena nähdään esim. alaston nainen, jonka näkemisen myötä suustani pääsi täysin spontaani m.v.?, ja kun toisaalla vilahtaa vielä puolikas nænni, tuli väkisinkin mietittyä, että onkohan meillä finskeillä mitään syytä paukutella vapautuneisuushenkseleitä, vaikka meillä se sauna onkin. ***

Lynda La Planten "lesket-trilogia" kahlattu. Widows ("Leskien keikka") oli verraten pirtsakkaa ja mukavan anjoviksentuoksuista lapsuusmuistojen ryydittämistä, ja kerronta on sen verran tymäkkää, mitä kasari antaa myöten. Sarjan lopettaminen kesken ja näin Widows 2 ‑sarjan katsomaan "pakottaminen" oli kuitenkin perin harmillinen veto. Kerronnan painopisteet siirtyvät pikkuhiljaa mielenkiinnottomampaan suuntaan, ja kolmas sarja She's Out (1995) menikin sitten jo lusimisen puolelle. Muijissa on karismaa vaihtelevina osuuksina, ja lesbovivahteet tulevat mukaan vasta viimeisessä kolmanneksessa.

Pihvi ei oikein riitä kolmeen sarjaan – sittenkään. Tämän lapsuuden sarjan pariin palaamista kannattaa harkita kahdesti. Ihan ok, mutta sarja sarjalta veltostuva kuriositeettitriptyykki.

No niin. Pitkän rupeaman jälkeen on nyt nähtynä kaikki Columbot. Viihdyttävä konsepti, kun sarjan ottaa etsiväfantasiana. Tosimaailman nykytietämyksellä kun ajattelee, niin varmaan vain murto-osa Columbon selvittämistä jutuista menisi läpi oikeudessa, mutta toisaalta sarjan täkyhän löytyy näyttelijöistä ja jaksojen rakenteesta. ***½

Lisää nähtyjä sarjoja:

The Borgias (2011-2013): 2 ensimmäistä kautta olivat ihan mielenkiintoista seurattavaa. Puvustus toimi ja näyttelijät hoitivat leiviskänsä hyvin. Käsikirjoituksessa oli hyvää nihilististä draamaa ja sarja tuntui olevan tasapainossa. Sitten kolmannella kaudella homma lässähti. Ehkä sarjan dynaamisin hahmo oli poissa ja käsikirjoituksissa alettiin sortua ihmeellisiin "taikajuttuihin" tyyliin "noidalta saa unilääkettä, jolla pääsee pakoon linnasta" jne. Lisäksi sarjassa ei ollut yhtään empaattista hahmoa, joten koko touhun seuraaminen lähinnä ketutti. Näytti siltä, että kaikki paukut oli jo käytetty. Sarjan lopettaminen tuli siis ehkä hyvään saumaan. ***½

Spartacus; Blood and Sand + Gods of the Arena (2010-2013): Liian kauan tuli vartottua tämän katsomisessa. Loistavaa hyvällä tavalla mustavalkoista ja poikamaista viihdettä, jossa ei turhia kumarrella. Plussaa stereotypioista ja mustavalkoisesta maailmasta, joka tarjoaa sopivan eeppisen vastakkainasettelun monellakin tapaa. Ehkä mieleenpainuvimpana muistiin jäivät prequel-sarjan v-mäiset roomalaiset irstailijat, sekä pääsarjan kakkoskauden lopetus. Eeppistä tummaa fantasiaa. ****½

Breaking Bad katsottu. Walter Whiten surullinen, harmaasävyjä täynnä oleva tarina kertoo kaikesta, ja jää tv-historiaan. Välillä ei yksinkertaisesti halunnut katsoa yhtä jaksoa enempää, koska moinen olisi tuntunut epäreilulta sarjan tekijöitä kohtaan: niin upeita cliffhangereita oli paikoin! Suurimman kritiikin BB lie saanut siitä, että viitoskaudella käsikirjoittajien mopo karkaa hieman käsistä, mutta eiköhän se tiukin uskottavuusraja ylitetä joka tapauksessa jo aiemmin.


Raivostuttaa, kun liian monet sarjat ovat nykyisin näin perkeleen hyviä. On semmoinen todella outo fiilis, että laatu on saavuttanut saturaatiopisteen. Mad Men vielä loppuun, ja sen jälkeen pitää vakavasti harkita tv-sarjojen katsomisen lopettamista ja siirtyä klassikko-ohjaajien filmografioiden kahlaamiseen, jonka tekee suht samalla vaivalla kuin tv-sarjojen maratonit. On vastakkainasettelun ja valintojen aika. Ihmiselämä kun on kovin lyhyt kaiken katsomiseen, näemmä, vaikka kuinka citizenkanea jatkuvasti pukkaisi.

Fringeboksi tuli tilattua ja katseltua melko putkeen. Välillä ei meinannut kunnolla pysyä kärryillä kyllä. Kunnon sci-fi häräilysarja kyllä eikä ollenkan paha hinta se 24 euroa siitä ollut.

Seuraavaksi tulossa Orange is the new blackin eka tuotantokausi. Odotukset aika korkealla.

Black Sails

Tuleehan tästä aika pian kolmas kausi, mutta tähän mennessä läpikäyty. Starzin sarjoja, ihan ok puitteilla. Tietynlainen HBO:n pikkuvelimäinen provosointimentaliteetti tässäkin on Spartacuksen tapaan, mutta ei läheskään yhtä ylilyöty. Sarjassa seurataan Nassaun merirosvokaupunkia, joka on pysynyt toistaiseksi vailla minkään valtion keskushallintoa. Välillä ryöstellään, mutta enimmäkseen juonitellaan kaupungissa, liiaksikin. Välillä merirosvot on turhankin kunniallisia ja välillä taas typeryksiä. Koko ajan ollaan sillä tasolla, että tästä voisi tulla jotain, mutta tuon rajan yli ei nousta kunnolla koskaan. Toki välillä tapahtuukin ja kakkoskauden viimeisen jakson kaltaisia voisi olla enemmänkin. Kyllä tätä kuitenkin seuraa ja kuusnelosen Pirates ‑fiilikset kyllä syntyy heti kun puhutaan espanjanlaisista kultalaivoista.

12 Monkeys

Tästäkin on ilmeisesti tulossa kakkoskausi, alun perin oletin tämän olevan minisarja. Erikoinen kombo leffasta kopioituja kohtauksia ja tapahtumia. Ei mitenkään suurella budjetilla tehty, mutta toimii kohtalaisesti. Tulevaisuudessa ollaan post-apocalyptisessä maailmassa ja nykyisyydessä seurataan erinäisiä aikahyppyjä ja niiden seurauksia. Alun jälkeen aikahyppyjä alkoi tulla enemmän ja koko paletti alkaa monimutkaistumaan. Taustalla on myös isompi aikaan liittyvä salaliitto. Vielä ensimmäisellä kaudella homma pysyy jotenkuten hanskassa, tälläiset lupaukset on aina siten hyviä, mutta mikä sitten tulee olemaan toteutus ja lopputulos, se nähdään.

Californication

Pari viimeistä kautta olisi voinut jättää väliin tai vaikka yhdistää ideat ja tehdä 1 hyvä kausi, mutta olihan tämä kaikenkaikkiaan varsin nautittava reissu Hank Moodyn seurassa ja seikkauluissa, joista ei sikailuja puuttunut,

Mad Men katsottu. Sarjan imukykyä ei voi sanoin kuvata. Sitä vaan vähän väliä ihmetteli itsekseen, että mikä hitto tässä oikein vetää. Kaikki on vain jotenkin niin kohdillaan. "Tapahtuminen" ja "juoni" ovat yliarvostettuja, mihin tietty liittyy myös se, että iän karttuessa hokaa elämässä ympyröiden sulkeutuvan verraten harvoin. Ihmiset tulevat, ihmiset menevät, omnia mutantur, nihil interit.

Don Draperia ja kumppaneita tulee ikävä. Upeasti paketoitu ja koskettavakin loppusuora, mestarillinen viimeinen "kohtaus". Pitäköön elokuvapuoli supersankarinsa ja franchise-reboot ‑tuotteensa, kun tv se viettää triumfiansa.


Olen huono sarjojen uudelleenkatsoja. Tämäkään ei hyllyyni jää, mutta matkastani halki tyylikkään 60-luvun minua muistuttaa olohuoneeni seinälle kehystämäni stilli harmonikkaa soittavasta Christina Hendricksistä.

Sopranos tuli nyt katsottua loppuun asti. Kuusi kautta, joissa meno parani kausien edetessä. Sanoisin että kaksi ensimmäistä kautta ovat aavistuksen heikompia kuin neljä seuraavaa kautta. Viimeinen eli kuudes kausi koostui useammasta episodista kuin aiemmat kaudet ja tämä aiheutti mielestäni sen, että mukana oli muutama ilmaa sisältynyt jakso. Toki vastapainona myös pari erinomaista jaksoa, etenkin kauden päätös, jossa tunnelma tiivistyi huikealla tavalla. 

Pidän hyvänä merkkinä sitä, jos jonkin tv-sarjan viimeisen jakson jälkeen jää eräänlainen ikävän tunne siitä että sarja loppuu ja ettei uusia (=ennennäkemättömiä) jaksoja ole enää ole katsottavissa. Niin kävi myös Sopranosin kanssa. 

Arvosanaksi koko sarjalle neljä tähteä eli imdb-asteikolla 8/10

X-Files katsottu taas loppuun. Kausi 10. oli kompakti kuuden jakson kokonaisuus, jossa jäätin niin pahaan cliffhangeriin, että on pieni ihme jos tuosta ei jatketa uudella kaudella. Jaksoista puolet olivat todella toimivia, sitten oli pari huterampaa tapausta ja yksi totaalinen pommi. Eli aika perinteisillä jäljillä mentiin. Onneksi eivät venyttäneet tätä +20 jakson mittaiseksi, jos jo nyt ideoista on näin paha pula.

Kevään mittaan tuli katsottua kaksi suomalaista poliisisarjaa.

Jouko Turkan Kiimaiset poliisit (1993) tuli viimein dvd:lle. Kamoon, sehän on mainio. Älkää uskoko "kansaksi" itsensä ylentänyttä nuijapäiden laumaa. Sarja on aivan irti kaikesta, minkä ansiosta minkä tahansa jakson pystyy katsomaan milloin tahansa. Näyttelijät joutuvat kunnolla töihin, ja vanhan koulukunnan heraloista ja wagereista Turkka saa upeita tehoja irti. Merja Larivaara ilmeisesti yritti estää sarjan dvd-julkaisun, mutten ymmärrä, miksi. Tämähän kävisi paitsi hänen, myös Kai Lehtisen ja Taisto Reimaluodon cv:istä loppuikänsä. Tulee haikea olo siitä, että 1993 on voitu näyttää YLEssä näin tiukkaa ähräämistä. Jouko Turkan mielipuolisuus on puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä. Ainoat miinukset tulevat musiikin hutiloivasta käytöstä ja sanoman turhasta alleviivaamisesta. Mutta eihän tämä vanhennut ole yhtään. Ja hauskakin tämä on kuin perkele. ****1/2

Harri Nykäsen ja Tapio Piiraisen Raid (1999) oli saamieni suositus-kehujen veroinen, mukava tusinan jakson paketti. Mutta on kuitenkin sanottava, että tusinan jakson juonirihmasto on erittäin vaikea pitää koossa, minkä vaikkapa Sillan kakkos- ja kolmoskaudet osoittavat. Ja nytkin horjuu ja rakoilee kuin känninen kurtisaani. Kudelma on äärimmäisen mekaaninen "jäljet johtavat sylttytehtaalle"-stereotypia, ja viimeistään pöydän takana murahteleva anonyymi totaaliklisee sikarimies on tämän sarjan vakavastiotettavuuden "jump the shark". Mutta jos ymmärtää panna karikatyyrilasit päähän ajoissa, löytyy etenkin dialogi- ja näyttelijäpuolella ainutlaatuisia, erinomaisesti sarjaa kannattelevia herkkuja.

En tunne suomalaista dekkariskeneä riittävästi, mutta Raidissa näkyy harmillisesti se itselleni suuresti tökkivä kesäteatterimainen karikatyyrimäisyys, perseily, tässä sarjassa kirjaimellisestikin. Komiikka, niin yllättävän taitavaa kuin se parhaimmillaan onkin, ei vain pysy hallussa. Heittelehtivää kokonaisuutta olisi voinut tiivistää vähemmillä hahmoilla, vähemmällä tyyliapinoinnilla, vähemmällä pyssyilläheilumisella. Raidista olisi saanut niukoilla, hallituilla viilauksilla oikeasti uskottavan, koherentimman sarjan. Musiikkikin sortuu toisteisuuteen ja halvankuuloisuuteen (kieltäkää jousimatot ja liian matalat musabudjetit stn!), mutta "Vain rakkaus" onkin sitten sitäkin kauniimpi, ajaton fado-laulelma. Eli jotenkin se Raid vain plussan puolelle onnistuu porskuttamaan harmillisesta ontumisestaan huolimatta. ***1/2