Kokonaan katsotut tv-sarjat

JMustonen ( 6.4.2012 14:24)

Miami Vice

– Kaikki jaksot on nyt katsottu, tosin muutamasta jäi loppu näkemättä subin pelleilyiden takia. Sarjan pilotti on vahva jo pelkän pitkän musiikkimontaasinsa takia, ja kaksi ekaa tuotantokautta ovat kokonaisuutena aika päteviä. Oiskohan jossain kaudella kolme, kun paukut alkavat selvästi hiipua, ja vaikka mukaan mahtuukin vielä tuonkin jälkeen muutama hyvin kirjoitettu (elämä ei olekaan aivan niin mustavalkoista tyylinen) lopetus lässähtää koko homma lopulta aika kasarimaiseksi "hyvä osuu aina" ‑viihteeksi. Väsyneimpiä jaksoja on se, jossa Rico lahtaa kolmannen kerran arkivihollisensa perhettä, vieläpä koska jakso on kirjoitettu samaan kaavaan kahden aiemman vastaavan kanssa. Loppukausilla sarjaa yritettiin selvästi venyttää suuntaan jos toiseenkin, mutta aika kulki konseptin ohitse. Jos nyt sarjoille voi tähtiä antaa niin ***½ kuvannee parhaiten Miami Vicen jättämää jälkifiilistä.

Aika lailla samaa mieltä kun tuli katsottua kaikki DVD:ltä. Vitoskaudella oli kuitenkin herkullista musaa sekä nelos- ja vitoskauden välinen juonikuvio oli omasta mielestäni yksi parhaita spoilaamatta enempää, joilla sarja on vielä kesken. Melko sekava laadultaan loppujen lopuksi ja siitä on jo yli vuosi kun ne on katsottu, ja sekin aika alkaa jo kultaamaan muistoja... Paras jakso jäi ehdottomasti mieleen kolmoskaudelta, jossa järjestettiin kuuntelulaitteita pahiksen taloon. Muuten pastellinsävyiset ekat kaudet olivat ehkä sarjan parhaimmistoa, lopuksi meno meni välillä jo vähän ylisynkistelyksi ja nihilistiseksi kuin olisi ollut tarpeen, vaikka sellaiset piirteet ovatkin muuten mielenkiintoisia. Mannin syrjään siirtyminen näkyy selvästi sarjan kuluessa, valitettavasti.

Pulmuset

Yli vuoden kestänyt putki (tosin kesätauolla) päättyi tänään. En enää muista tarkalleen kausia mutta 11 kauteen mahtui paljon epätasaisuutta. Sarja on välillä myös aika kova käänteissään, kun yhtäkkiä aiempia juttuja häviää ilman selityksiä ja nopeasti poistetaan asioita, jotka eivät menestyneet.

Yleensä alussa aloitetaan varovasti tietämättä oikein mitä ollaan tekemässä mutta pilotista lähtien on kovat piipussa. Läppä lentää jo ekoilla kausilla. En muista tarkalleen mutta jossain puolessa välissä taso laskee reilusti ja jaksot ovat jopa puuduttavia. Varmaan vähiten hauskoja komediajaksoja mitä olen ikinä nähnyt olivat yliluonnolliset Lontoon seikkailut sekä ärsyttävän pikkuskidin tuominen sarjaan (joka hävisi ilman mitään selityksiä ja näkyi myöhemmin kadonneena maitopurkin kyljessä). Sitten homma lähti taas nousuun ja oli repeilyssä pitelemistä. EI AKKA ‑jaksot esimerkiksi olivat aluksi hyviä ja hauskoja mutta lopulta jo puuduttavia, ja sekin homma jäi pois vikalta kaudelta. Lisäksi monet sivuhahmot feidattiin jostain syystä pois, kuten konstaapeli Dan joka oli jopa hauska, mutta myös tylsemmät Alin nuori futispelaajakamu kenkäkaupasta sekä uutistoimittaja Miranda. Loppua kohden into selkeästi hiipui ja vikalta kaudelta ei paljon hyvää tullut, kauden avausjakso oli täydellinen rimanalitus ja typerä Dodge-kuolema oli uuvuttava, huoh. Pahimpia olivat kaikki yliluonnolliset ja ei-realistiset jaksot, sillä Pulmusten hauskuus perustui enemmänkin arjen tilanteisiin. Lisäksi samanlaista suuntaa havaittavissa kuin Simpsoneissa, isästä tulee lopulta tyhmä pelleilijä ja ideoiden loppuessa kesken keksitään jotain täysin typerää. Hahmojen kehityskin loppui viime kausilla Budin jumittaessa kellarissa ilman minkäänlaisia suunnitelmia ja Kellyn tullessa tyhmemmäksi ilman mitään varsinaista tekemistä.

Väittäisin, että ehkä 60-70% jaksoista olivat hyviä, loppu ok:n ja kuran välillä. Sarjan helmiksi jäi ainakin mieleen alkupäästä jakso, jossa nainen oli yläosattomissa ostoksilla , mistä tuli jopa valituksia Foxille. Olisi saanut vain enemmän jatkaa kovemmalla linjalla. 90-luvun edetessä homma meni tylsemmäksi, ihan normaalisti...

Lex ( 15.4.2012 21:01)

Pulmuset



Yli vuoden kestänyt putki (tosin kesätauolla) päättyi tänään. En enää muista tarkalleen kausia mutta 11 kauteen mahtui paljon epätasaisuutta. Sarja on välillä myös aika kova käänteissään, kun yhtäkkiä aiempia juttuja häviää ilman selityksiä ja nopeasti poistetaan asioita, jotka eivät menestyneet.

Yleensä alussa aloitetaan varovasti tietämättä oikein mitä ollaan tekemässä mutta pilotista lähtien on kovat piipussa. Läppä lentää jo ekoilla kausilla. En muista tarkalleen mutta jossain puolessa välissä taso laskee reilusti ja jaksot ovat jopa puuduttavia. Varmaan vähiten hauskoja komediajaksoja mitä olen ikinä nähnyt olivat yliluonnolliset Lontoon seikkailut sekä ärsyttävän pikkuskidin tuominen sarjaan (joka hävisi ilman mitään selityksiä ja näkyi myöhemmin kadonneena maitopurkin kyljessä). Sitten homma lähti taas nousuun ja oli repeilyssä pitelemistä. EI AKKA ‑jaksot esimerkiksi olivat aluksi hyviä ja hauskoja mutta lopulta jo puuduttavia, ja sekin homma jäi pois vikalta kaudelta. Lisäksi monet sivuhahmot feidattiin jostain syystä pois, kuten konstaapeli Dan joka oli jopa hauska, mutta myös tylsemmät Alin nuori futispelaajakamu kenkäkaupasta sekä uutistoimittaja Miranda. Loppua kohden into selkeästi hiipui ja vikalta kaudelta ei paljon hyvää tullut, kauden avausjakso oli täydellinen rimanalitus ja typerä Dodge-kuolema oli uuvuttava, huoh. Pahimpia olivat kaikki yliluonnolliset ja ei-realistiset jaksot, sillä Pulmusten hauskuus perustui enemmänkin arjen tilanteisiin. Lisäksi samanlaista suuntaa havaittavissa kuin Simpsoneissa, isästä tulee lopulta tyhmä pelleilijä ja ideoiden loppuessa kesken keksitään jotain täysin typerää. Hahmojen kehityskin loppui viime kausilla Budin jumittaessa kellarissa ilman minkäänlaisia suunnitelmia ja Kellyn tullessa tyhmemmäksi ilman mitään varsinaista tekemistä.

Väittäisin, että ehkä 60-70% jaksoista olivat hyviä, loppu ok:n ja kuran välillä. Sarjan helmiksi jäi ainakin mieleen alkupäästä jakso, jossa nainen oli yläosattomissa ostoksilla , mistä tuli jopa valituksia Foxille. Olisi saanut vain enemmän jatkaa kovemmalla linjalla. 90-luvun edetessä homma meni tylsemmäksi, ihan normaalisti...

Samoilla fiiliksillä. Kolme ensimmäistä kautta ovat hyviä ja jollain tapaa kritiikiltään teräviä. Sitten alkaa hidas luisuminen ja ideoitten kierrätys kunnes vitsiä lypsetään enää pelkästään hahmojen suppeiksi käyneistä karikatyyreista.

Syvä kumarrus Pulmuset-maratonin läpikäyneille. Noiden dvd:iden hintasuhdanteita on tullut vahdittua jo jonkin aikaa, mutta loppujen lopuksi hyllyyn-ostamiskynnys on melko korkea. Ehkä sittenkin jonkinlainen bestof-boksi olisi tämän sarjan kannalta sopiva. Tai sitten happydays-tyyliin pari-kolme ekaa kautta.

Ensimmäisiä kausiahan tulee parhaillaan uusintoina, ja niitä katsellessa on tullut omalla tavallaan lämminhenkinen olo. Bundyissä on onnistuneen antisankarillista särmää, ja sitä tulee jotenkin myös huokaistua helpotuksesta, että sarja ehdittiin tehdä ennen tv-viihteen hbo:isoitumista. Piruilukomiikan leveli on mielestäni tällaisenaan juuri sopivan varsinaissuomalaistyyppistä, sangen premiumia spedeilyä, etten sanoisi.

Dune (2000)



Neljä ja puolituntinen minisarja, joka pyrkii tekemään mahdottoman, eli kääntämään Frank Herbertin sci-fi eepoksen eläviksi kuviksi. Rahaa ja resursseja on ollut käytössä, jos nyt ei loputtomasti, niin ainakin sentään riittävästi. Alun saippuaoopperamaiset elementit ovat edelleen hiukan vaivaannuttavia, mutta kun päästään erämaahan ja aloitetaan toiminta lähtee tämäkin juna taas jyskyttämään eteenpäin. William Hurt on näyttelijöistä sarjan ainoa todellinen iso nimi, mutta kaiken kaikkiaan kokonaisuus silti toimii ja Alec Newman on etenkin jälkimmäisellä puoliskolla mainio Paul / Muad'Dib.



Kannatti katsoa vaikka tuskin palaan tämän pariin enää uudestaan.

I, Claudius



Kolmentoista jakson minisarja vuodelta 1976, jossa Rooman valtakunnan tyrskyjä ja myrskyjä käydään läpi. Brittiläinen näyttelijäkaarti on suorastaan timattisessa vedossa. Derek Jacobi itse Claudiuksena on nyt jo suorastaan käsite, mutta John Hurtin Caligula ja etenkin Sian Phillipsin Livia ovat myös melkoisia rooliisuorituksia. Juoni ei ota (oletettavasti) kovinkaan suuria historiallisia vapauksia, tosin juonittelu ja tietyt kuolemat esitetään paikoin aika rohkeassa valossa. Lisäpisteet vielä Brian Blessedille, joka taitaa vetää historian värikkäimmän Augustuksen roolin.

Voiko tätä edes tunnustaa: Täydelliset naiset on nyt katsottu loppuun, jokainen jakso televisiosta (no en ole varma olenko ihan jokaista jaksoa nähnyt mutta tv:stä tämä tuli kuitenkin seurattua).

Parhaimmillaanhan tämä oli ihan hauska ja kekseliäskin, joskus jopa dramaattinen, mutta kyllähän tämän tuhosi kaiken maailman toinen toistaan kummallisemmat katastrofit, joita aina vaan sattu tälle samalle remmille. Ja pahimmillaan, kuten tällä viimeisellä kaudella, tämä on ollut suureksi osaksi lähes sietämätöntä – tulipa nyt katsottua vaimon seurana ja kun tiesi että kohta tämä sentään loppuu. Taas esimerkki sarjasta joka olisi pitänut pistää pakettiin jo aikoja sitten, onneksi edes nyt.



Kai se henkilöhahmojen tuttuus saa jaksamaan palata aina jonkun sarjan pariin, vaikka särmä ja ideat ovat siitä jo loppuneen ajat sitten.

Prisoner



Ei-niin-pitkä sarja, mutta sitäkin vaikuttavampi. Seitsemäntoista jaksoa paikoin vainoharhaista paikoin taas hyvinkin surrealistista tavaraa, jossa numerot vain vilkkuivat. Joskus muinoin tästä tuli nähtyä joitain osia, mutta nyt kun koko paketti tuli katsottua suhteellisen tiukalla aikataululla pääsivät ne pienet sivujutut paremmin esille.

Kunpa olisivat voineet tehdä Prisonerin kunnolla ja kunnialla loppuun saakka. Kaksi vikaa jaksoa ovat umpisurkeita ja romuttavat koko aiemman mestarillisuuden. "Viimeinen jakso antaa kaikki tarvittavat vastaukset", sanoi Patrick McGoohan. Juu, niin varmaan.

QCine ( 5.6.2012 14:35)

Kunpa olisivat voineet tehdä Prisonerin kunnolla ja kunnialla loppuun saakka. Kaksi vikaa jaksoa ovat umpisurkeita ja romuttavat koko aiemman mestarillisuuden. "Viimeinen jakso antaa kaikki tarvittavat vastaukset", sanoi Patrick McGoohan. Juu, niin varmaan.

Loppuhan on melko surrealistista tavaraa ja ei siinä auta muuta kuin mennä vain mukana. Tavallaan sarja ajoi itsensä umpikujaan, eikä minkäänlainen loppu olisi voinut tyydyttää jokaista tahoa. Mielestäni tuo loppu johon päädyttiin onkin sopivan höyrypäinen ja sekava.

Alive ( 5.6.2012 12:15)

Voiko tätä edes tunnustaa: Täydelliset naiset on nyt katsottu loppuun, jokainen jakso televisiosta (no en ole varma olenko ihan jokaista jaksoa nähnyt mutta tv:stä tämä tuli kuitenkin seurattua).



Parhaimmillaanhan tämä oli ihan hauska ja kekseliäskin, joskus jopa dramaattinen, mutta kyllähän tämän tuhosi kaiken maailman toinen toistaan kummallisemmat katastrofit, joita aina vaan sattu tälle samalle remmille. Ja pahimmillaan, kuten tällä viimeisellä kaudella, tämä on ollut suureksi osaksi lähes sietämätöntä – tulipa nyt katsottua vaimon seurana ja kun tiesi että kohta tämä sentään loppuu. Taas esimerkki sarjasta joka olisi pitänut pistää pakettiin jo aikoja sitten, onneksi edes nyt.



Kai se henkilöhahmojen tuttuus saa jaksamaan palata aina jonkun sarjan pariin, vaikka särmä ja ideat ovat siitä jo loppuneen ajat sitten.

Respect. Itse en jaksanut enää muutamaan viimeiseen kauteen seurata. Kun uusia henkilöitä alkoi tulemaan, ne olivat joka kerta vähemmän kiinnostavia, I dunno. Mutta kyllä sarja kokonaisuudessaan kuuluu 2000-luvun keskeisten tv-dramedioiden kerhoon. Parhaimmillaan todella oivaltava, hauska ja terävä – ja musta. Ironinen kertojaääni jää muistoihin pitkiksi ajoiksi. Vaan olisivatpa lopettaneet sarjan jo vuosia sitten.

Red Right Hand ( 5.6.2012 15:43)

tv-dramedioiden

Pääni räjähti juuri.

Lost kahteen kertaan

Wire keväällä saikulla, parhaimmillaan aika monta jaksoa putkeen.

OZ myös saikulla parhaimmillaan myös aika monta jaksoa putkeen..

Keeping up appearences.

Third rock From the Sun luultavasti viiteen kertaan.

Law & Order Oikeuden Ratkaisu, vain 13 jaksoinen yhden tuotantokauden juttu. Donnie aika huonossa kunnossa siinä.

Fitz The Cracker,voiko parempaa enää tehdä?

Metsolat

Rintamäkeläiset

Peukaloisen Retket

Maailman ympäri 80 päivässä(Miksei nykyään tule orig kielellä?)



Ei kaikkea jaksa kirjoittaa..

Seinfeld

Ennen Voicen uusintoja en ollut nähnyt yhtään jaksoa mutta kaikki mielenkiintoiset komediat on jo nähty alusta loppuun ja 2000-luvulla ei ole oikeastaaan alkanut yhtäkään uutta hyvää komediasarjaa, joten vanhan aloittamisella piti pärjätä.

En siis osannut yhtään arvata mitä sarjalta odottaa joten meni pitkään ennen kuin aloin siitä edes jollakin tasolla pitämään, olisiko ollut vasta kolmannella tai neljännellä kaudella. Sitä ennen sai harvoin edes ääneen nauramista. Ehkä nyt kun on tottunut sen tyyliin, voisi irrota paremmin, tai sitten ei. Alku oli muutenkin vähän liian synkistelyä, kuten jotain murhaavia stalkkereita ja loput olivat liian Miami Vice ‑tyylisiä komediasarjalle.

Loppujen lopuksi meno meni mukavemmaksi ja tykkäsin tuollaisesta normielämän ihmeellisyyksistä. Sarja on kuitenkin liian nihilistinen ja sellainen, ettei mistään opita tai mistään olisi hyötyä (mikä oli sen tarkoituskin), että katsoisin sen joskus uudestaan. Ehkä parinkymmenen vuoden päästä, kun ei muista enää mitään. Lopetus oli tavallaan sopiva sarjalle (hölmönä menin vahingossa spoilaantumaan siitä) mutta tavallaan siinä "naurettiin" katsojille näyttämällä minkälaisia urpoja on tullut seurattua 9 vuotta. Tekijät itsekin myötäilevät virhettään.

Mutta joo, ihan ok ja kannatti jo yleissivistyksen takia katsoa. Ei pääse kuitenkaan omalle top5 komediasarjojen listalle. Finaalin jälkeen katsoin Jäitä hattuun Seinfeld "reunionin" jossa mm. , mistä tuli parempi mieli ja muutenkin homma toimi edelleen. Pari uutta kautta toimisi varmaan vieläkin.

Miami Vice

No nyt on tämäkin vihdoin saatu katsottua. Mennääs kausi kaudelta läpi:



1. kausi (1984-1985) ****½ :

Eipä Miami Vicen ensimmäiseltä tuotantokaudelta paljoa heikkouksia löydy, ehkä pari kepeämpää jaksoa on joukossa mutta kauden aikana taso ei kummemmin ainakaan laske. Kauden kärkijaksoiksi muodostuvat Brother's Keeper, Heart of Darkness, Calderone's Return (Part I & II), The Great McCarthy, Give a Little Take a Little, Milk Run, Golden Triangle (Part I & II), Smuggler's Blues, Evan ja hieno kauden päätösjakso Lombard. Hyvin pysyi siis taso yllä tämän kauden aikana, kaiken tämän myötä onkin helppo huomata kuinka tämä sarja oli tässä vaiheessa ikäänkuin aikaansa edellä. Oli mielenkiintoisia hahmoja joista oli helppo tykätä ja monet jaksoista tuntuivat kuin pieniltä elokuvilta joissa oli aina jotain uutta mukana. Ja vielä tänäkin päivänä monet näistä jaksoista näyttävät ja tuntuvat hienoilta, se tietty Miami Vice-fiilis ei ole kadonnut mihinkään.



2. kausi (1985-1986) **** :

En näiden kahden ensimmäisen kauden välillä näe suurta eroa, ehkä ykköskaudella meno oli hieman tasaisempaa sillä kakkoskaudella taso notkahtelee hiuskarvan verran esim. jaksojen Tale of the Goat ja Phil The Shil myötä, mutta kyllä kakkoskausikin tarjoaa loppujen lopuksi paljon sarjasta pitäville.

Omien pisteytyksieni mukaan kakkoskauden heikoimmaksi jaksoksi muodostui tosiaan tuo Phil The Shil, tuntumassa tulee Tale of the Goat, mutta muut jaksot olivatkin sitten vähintäänkin keskivertoa parempaa MV-menoa. Täysiä kympin jaksoja tältä kaudelta itselleni olivat Out Where the Buses Don't Run, Definitely Miami, One Way Ticket, Florence Miami ja kauden erittäin tyylikkäästi päättävä Sons And Lovers. Näiden ässäjaksojen tuntumassa tulee sitten monta muuta mieleenpainuvaa jaksoa. Ehdottomasti nautinnollinen Miami Vice-season siis tämä, kohti kolmoskautta!



3. kausi (1986-1987) ****½ :

Odotuksiini nähden Vicen kolmoskausi on erittäinkin vahva suoritus. Hieman tummempi ja vakavempi tyyli oli mukava lisä kakkoskauteen verrattuna ja mielestäni tämä kolmoskausi on kestänyt paremmin aikaa kuin kakkoskausi joka sisälti hieman kepeämpiä jaksoja kuten Phil The Shil josta en piitannut paljoakaan.

Kolmoskauden suosikkijaksoiksi muodostuivat Stone's War, Walk Alone, Manhunter-tyylinen Shadow in the Dark, Baby Blues, The Savage, Red Tape, Everybody's In Show Biz ja kauden upeasti päättävä Heroes of the Revolution. Näistä ehkä kirkkaimmin esiin nousivat upea Walk Alone joka tarjoaa mainiota MV-viihdettä alusta loppuun saakka. Myös Manhunter-tyylinen tumman ilmeen omaava Shadow in the Dark oli mainio tuttavuus tältä kaudelta, jos tuo jakso ei jää MV-diggarin mieleen niin ei sitten mikään. Myös Stone's War ansaitsee maininnan huikean soundtrackin ansiosta, Peter Gabrielin Red Rain onkin kolmoskauden oma In the Air Tonight, sen verran hieno biisi tuo on.

Kaikenkaikkiaan kauden taso pysyy siis varsin tiukkana ja ihmettelenkin miksi kolmoskausi sijoitetaan yleensä kahden ensimmäisen kauden taakse. Ainakin minun listoillani kolmoskausi on aivan yhtä hyvä kuin ykköskausi ja vasta sen jälkeen tulee kakkoskausi (vaikka sekin on mainiota seurattavaa ilman muuta).



4. kausi (1987-1988) ***½ :

Pidin kolmannesta kaudesta siis jopa enemmän kuin toisesta kaudesta, mutta ikävä kyllä neljännellä kaudella taso laskee ja se on huomattavissa etenkin alkukaudesta. Jaksot The Big Thaw, Missing Hours ja The Cows of October ovat pahimmillaan sellaista schaibaa että piti vain ihmetellä niiden kehnoutta. Etenkin Missing Hours on niin koominen jakso ettei paremmasta väliä, siis oikeasti.

Onneksi about kolmannentoista jakson kohdalla laatu tasoittuu, vaikka löytyy alkupuoliskoltakin muutama ikimuistoinen Miami Vice-jakso. Parhaiten tältä kaudelta mieleeni jäivätkin jaksot Death and the Lady, The Rising Sun of Death, Hell Hath No Fury, Blood and Roses ja kauden hienosti päättävä kaksikko Deliver Us From Evil ja Mirror Image. Muuten meno on sellaista suht hyvää mutta tällä kaudella tuntui olevan enemmän noita keskinkertaisia jaksoja kun vertaa aiempiin kausiin. Ja nuo 3 kehnointa jaksoa ovat toki asia erikseen.



5. kausi (1988-1989) *** :

Jos neljäs kausi oli jo vuoristorataa jaksojen tason suhteen niin viidennen kauden alku lupailee tasaisempaa tasoa mutta sen jälkeen alkaa kuitenkin melko tasainen alamäki. Tuntuu kuin sarjan tekijät olisivat tienneet kauden puolivälin tienoilla sarjan päättymisestä (ja varmasti tiesivätkin) ja tämän takia jaksoihin ei loppukaudesta oltu paljoa panostettu vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Samoja ideoita ja mukamas yllättäviä twistejä kierrätetään eikä käsikirjoittajat jaksaneet selvästikään laittaa parastaan peliin tässä vaiheessa. Toki muutama mainiokin jakso on joukossa, kuten kauden alkupuolella olevat Hostile Takeover, Redemption In Blood, Borrasca ja Bad Timing. Tämän jälkeen on hieman hiljaisempaa ja oikeastaan vain Miami Squeeze ja hyvä päätösjakso Freefall jäävät loppukaudesta parhaiten mieleen. Myöskin Jan Hammerin musiikit ovat tässä kohtaa poissa, ja kehissä on Tim Truman jonka sähkökitarapainotteiset musiikit eivät ole kestäneet niin hyvin aikaa kuin Hammerin hienot Miami Vice teemabiisit.



Kaikenkaikkiaan puhti alkaa olla vitoskaudella sarjasta pois ja se alkukausien erinomainen fiiliskin alkaa olla mennyttä, mikä oli toisaalta harmi nähdä sillä olisihan sarjaa vielä seurannut hyvällä käsikirjoituksella kauden tai kaksi lisää, sen verran hienoja päähahmoja ja ideoita sarja kuitenkin sisältää. Jos katsoo Out Where the Buses Don't Runin loppukohtauksen missä Dire Straitsin Brothers In Arms soi, tajuaa todella mikä tästä sarjasta tekee niin hienon.



Castingin puolella oli esimerkiksi todella ässäveto ottaa Edward James Olmos mukaan Castillon rooliin sarjan alkuaikoina, aluksi oli hieman outoa nähdä stereotyyppisestä komisarion roolista poikkeava hahmo sarjassa mutta sehän tuossa onkin lopulta niin hienoa, Olmos vetää monia erittäin tiukkoja kohtauksia sarjan aikana ja oli yksi tärkeistä elementeistä sarjassa. Kun näyttelijöiden kemioista puhutaan niin sarjan pääkaksikkoa ei voi liikaa ylistää, sen verran hienosti Don Johnson ja Philip Michael Thomas sopivat rooleihinsa. Olisi ollut todella mukava nähdä etenkin Thomasia enemmän isommissa leffoissa ja tv-sarjoissa jälkeepäin mukana koska pidin hänen tyylistään sarjassa. Vicen naisetsiville Ginalle ja Trudylle olisin suonut myöhemmillä kausilla enemmän ruutuaikaa ja juonikuvioita, mutta ikävä kyllä he jäivät monissa jaksoissa liian syrjään kaikesta toiminnasta. Sarjan kepeämmistä hahmoista on pakko mainita vielä hulvaton Izzy Moreno jota Martin Ferrero näyttelee, tykästyin hahmoon heti alussa ja vaikka Ferrero oli mukana muutamissa kehnoissakin jaksoissa niin Izzy kuuluu silti suosikkeihini Miami Vice-hahmoista. Jan Hammeria jo kehuin tuossa aiemmin, mutta tämän lisäksi Miami Vicen tekijöille pitää nostaa myös hattua monista hyvistä biisivalinnoista sarjaa varten, tätä kautta on tullut tutustuttua moniin sarjassa soineisiin yhtyeisiin.