Kokonaan katsotut tv-sarjat

Hyperdrive

Vuosina 2006-2007 kahden kauden verran pyörinyt englantilainen sci-fi sarja, jossa eletään vuotta 2151 jossa Camden Lock niminen alus seilaa ympäri galaksia ja on turvaamassa Britannian etuja alati muuttuvassa kaikkeudessa. Myös Hyperdrivessa mennään pitkin loputtoman tuntuisia käytäviä ja kohdataan mitä kummallisempia olentoja ja tilanteita, mutta tarinat kerrotaan komedian, jossain kohdin jopa erittäin musta sellaisen, voimin.



Nick Frost aluksen päällikkönä on juuri sopiva lähipubista napattu heppu, joka jaksaa edelleen katsoa lapsuuden sankarinsa, Kapteeni Helixin, seikkailuja uudestaan ja uudestaan. Muissakin rooleissa tehdään onnistuneesti pilaa genren lainalaisuuksista ja klisheistä, tosin moni vitsi menee taatusti ohi niiltä, jotka eivät ole nähneet alkuperäistä Sta Trekiä, Galacticaa tai Space: 1999 ‑sarjaa. Ensimmäisen kauden alku on hiukan kankea, mutta etenkin toisella kaudella hommat lähtevät luistamaan jo todella tyylikkäästi ja täytyy oikein harmitella, että kolmatta kautta ei saatu koskaan.

Person of Interest



Jonathan Nolanin luoma ja JJ Abramsin tuottama sarja, jossa ex-palkkatappaja (Jim Caviezel) ja tietokonenero pelastavat ihmisiä kaikkea tarkkailevan koneen avulla. 11/9 iskun jälkeen rahoitettu ja luotu kone tarkkailee valvontakameroita, maksupäätteitä, teleliikennettä ja vastaavia ja päättelee algoritmiensa avulla terrori-iskuja ja syyllisiä. Tämän lisäksi se tuottaa tietoja henkilöistä, joiden surmaamista suunnitellaan.



Oikeastaan en oikein tiedä miksi jaksoin katsoa koko kauden. Soppaan sotketaan hakkerointia, epämääräinen ohjelmisto (jonka toimintaperiaatetta ei oikein kukaan tiedä), sekalainen määrä osapuolia (useampi valtion instituutio, korruptoituneet poliisit, rikollisjärjestöt), jotka kaikki hengittävät Jim Caviezelin esittämän ex-tappajan niskaan. Vaikka idea henkii paranoidisuutta ja pientä scifivirettä, niin niitä ei sarjassa valitettavasti juurikaan ole. Ensimmäisellä kaudella on 23 jaksoa ja pitkä juoni etenee hitaasti eikä oikein saavuta mitään erikoista.

Kakkoskausi on ilmeisesti juuri alkamassa jenkeissä.

The 10th Kingdom



Fantasiamaailman sijoittuva minisarja, jossa New Yorkin keskuspuistosta (mistäpä muualtakaan) löytyy taikaportti, jonka kautta pääsee yhdeksän taikakuningaskunnan maailmaan. Tuhkimon, Lumikin ja kumppaneiden kuningaskunnat ovat jatkaneet elämäänsä siitä, mihin sadut heidät aikoinaan jättivät ja mukana kuvassa on tietysti myös ilkeä kuningatar, joka haluaa kaikki hyvikset hengiltä.



Sarjaan on lainattu surutta tavaraa useammasta vanhasta sadusta, eikä näitä lainailuja pyritä siis sen kummemmin edes piilottelemaan, vaan koko homma pohjautuu siihen, että katsoja tuntee sadut jo ennestään. Kunnon budjetilla tehty ja vuonna 2000 ensiesityksensä saanut sarja on julkaistu kolmen dvd:n pakettina, joka on niiden kahdeksan tunnin arvoinen joka koko saagassa kestää. En jaksa varmaan kahlata tätä enää toiste läpi, mutta mahdollinen jatko tulee mahdollisesti jopa katsottua.

Heavy Metal Chronicles

Eli alkuperäisnimeltään Metal Hurlant Chronicles. Heavy Metal antologiaan perustuva sci-fi sarja, jossa vierailevina tähtinä mm. Rutger Haeur, Kelly Brook, Michael Jay White, Scot Adkins jne. Ensimmäinen kausi koostuu kuudesta puolen tunnin jaksosta. Asenne on kuin pessimististä Outer Limitsiä, kuvaus Spartacusmaista, mutta Heavy Metal universumissa. Yhdistävänä tekijänä tarinoilla on avaruudessa komeetan lailla etenevä keinotekoinen komeetta, joka levittää tekijöidensä mielipuolisuutta pitkin universumia. Ensimmäinen kauden jaksot ei mitään kovin erikoisia ole, mukana on käsittämättömän tylsä Three on a Match, ennalta-arvattava Pledge of Anya ja ihan mukiinmenevä Master of Destiny, jossa ainoana on vähän avaruusoopperan ja Wing Commaderin tuntua.

Ilmeisesti kuuden uuden jakson kakkoskausi on tuloillaan.

Star Trek: The Next Generation

Kaikki jaksot on nyt nähty. Parhaiksi kausiksi jäivät nelonen ja seitsemäs. Etenkin alkupuolella tuntui olevan paljon rimanalituksia. Samoin viitos ja kuutos kausilla oli muutamia huonoja episodeja. Oikeastaan vasta seitsemännellä kaudella henkilödynamiikka ajautui täysin uomiinsa. Paras episodi lienee kolmoskaudelta The Survivors. Ja olihan noita muitakin erinomaisen monitahoisia filosofisia pohdintoja, sekä tinkimättömän kylmiin ratkaisuihin päätyneitä käsikirjoituksia.

Harmi toisaalta, että tämä tuli nyt nähtyä. Tästä onkin jo aika hankalaa suunnata uuteen inspiroivaan ja ajatukselliseen scifiseikkailuun. En tiedä olisiko esimerkiksi Deep Space Ninesta siihen.

Raimin ja Tapertin tuottama American Gothic tsekattu. Tämä kuuluu niihin kuriositeeteiksi liudentuneisiin ysärisarjoihin, jotka ensiesityksensä aikana tuoreeltaan katsottuna olivat maailman parhaita sarjoja, vähän niin kuin Twin Peaks. Tietenkin sarjalla on oma paikkansa tv:n murrosvuosikymmenellä, jolloin synkempääkin kuvastoa saattoi jo näyttää. Mutta jotenkin jäi semmoinen fiilinki, että kunpa tämä olisi tehty 20 vuotta myöhemmin. Tällaisenaan jää puolivillaiseksi. Tietenkin on jokaisen katsojan oma asia, miten paljon tämmöinen raamatullinen hyväpaha ‑yliluonnostelu nappaa, itselleni jo tämän ainoan kauden puolivälissä alkoi maistua puu. Gary Colen sinänsä mestarillisesti tulkitsema pahasheriffi Lucas Buck ilmestyy jatkuvasti henkilöiden selkien taakse pitkälle tahattoman koomisuuden rajan tuolle puolen, ja Lucas Black (sic) on kyllä parhaita näkemiäni lapsinäyttelijöitä. Mutta hahmojen luonteet heittelehtivät matkan varrella siihen malliin, ettei Trinityn tragediaan synny kunnon tarttumapintaa (kyllä, katsoin jaksot oikeassa järjestyksessä). Myös morfausefektien vanhenneisuus onnistuu häiritsemään, valitettavasti, puhumattakaan sitten siitä, että

Jos ei addiktion imua tunnu parin-kolmen jakson jälkeen, suosittelen jättämään katsomisen kesken, sillä

Plissken (3.2.2011 22:22)

Kylmä rinki. Vika kausi skeidaa, tokavika snadia alamäkeä, eka lämmitelyä. Siinä välissä Wire-tason ydinmehua.

Likipitäen näin. Adebisin nirhaaminen 4. kaudessa oli selkeä virhe, Vitosessa alkoi taso laskea jo enemmän kuin snadisti mielestäni. ..

Kokonaan katsottuja ovat ainankin Ozzyn lisäksi;

Twin Peaks

Csi Miami

X-files

Miami Vice

Shield

Mitä ilmeisimmin lukuisia muitakin joita en muista, olen aika hanakka laittamaan sarjat kiertoon katsottuani, vain dexter&sons of anarchy pysyy hyllyssä 100% varmasti.

boyka (15.1.2014 04:50)

Likipitäen näin. Adebisin nirhaaminen 4. kaudessa oli selkeä virhe, Vitosessa alkoi taso laskea jo enemmän kuin snadisti mielestäni. ..

Täytyy olla toista mieltä, neloskauden sekoilujen (vanhenemispillerit sun muut) jälkeen vitoskausi oli hieno ryhtiliike (Fontana hylkäsi ulkopuoliset käsikirjoittajat ja kirjoitti itse kaikki tästä eteenpäin) ja kuuluu kakkosen ja kolmosen ohella parhaimpiin. Toki nelosessa ja kutosessakin oli paljon hyvää, mutta molempia vaivasi enemmän käsisongelmat (6.kaudella sarjan lopetus ja jo nuo 4. kauden mainitut toisten käsikirjoittajien ihmeelliset rönsyt. Silloin tosin kun homma pysyi hanskassa neloskaudella niin se oli rautaa). Adebisin hahmo oli nelosessa jo kulkenut sekä ylä- että alamäet, joten siinä mielessä en pidä poistoa virheenä. Edessä olisi ollut enemmän tai vähemmän vanhan toistoa (samanlaisella elinkaarellahan moni muukin hahmo lähti sarjasta). 

Jakel (15.1.2014 09:43)

boyka (15.1.2014 04:50)

Likipitäen näin. Adebisin nirhaaminen 4. kaudessa oli selkeä virhe, Vitosessa alkoi taso laskea jo enemmän kuin snadisti mielestäni. ..

Täytyy olla toista mieltä, neloskauden sekoilujen (vanhenemispillerit sun muut) jälkeen vitoskausi oli hieno ryhtiliike (Fontana hylkäsi ulkopuoliset käsikirjoittajat ja kirjoitti itse kaikki tästä eteenpäin) ja kuuluu kakkosen ja kolmosen ohella parhaimpiin. Toki nelosessa ja kutosessakin oli paljon hyvää, mutta molempia vaivasi enemmän käsisongelmat (6.kaudella sarjan lopetus ja jo nuo 4. kauden mainitut toisten käsikirjoittajien ihmeelliset rönsyt. Silloin tosin kun homma pysyi hanskassa neloskaudella niin se oli rautaa). Adebisin hahmo oli nelosessa jo kulkenut sekä ylä- että alamäet, joten siinä mielessä en pidä poistoa virheenä. Edessä olisi ollut enemmän tai vähemmän vanhan toistoa (samanlaisella elinkaarellahan moni muukin hahmo lähti sarjasta). 

Vanhenemispillerit oli tosiaan aika hölmö juonikuvio...vitoskaudesta jäi päällimmäisenä mieleen moottoriturpa Omar Whiten saama runsas ruutuaika, kyseinen henkilö ärsytti itseäni aika tavalla...Katselin koko sarjan reilussa viikossa joten ehkä oli jonkin tason väsymystäkin tullut mukaan joten mahdollista vitonen vaikuttaa paremmalta seuraavalla katselukerralla...6:n lopetus ultralaimea ja beecherin&kellerin viharakkaus-suhde kesti liian kauan, toinen hahmoista oltaisiin voitu kirjoittaa sarjasta pois huomattavasti aiemmin. Beecher ehkä mieluummin, Keller oli kuitenkin sopivan murhanhimoinen ozzyyn.

Käsiin kulkeutui parilla eurolla vuoden 1990 tv-toteutus aiheesta Mustapartainen mies. Neljä noin puolituntista "kokonaisuutta", joissa kussakin kuutisen "tarinaa". Ollin tekstithän ovat silkkaa klassikkokamaa ja vanhan koulukunnan alivaltiosihteeriä. Kun lähdemateriaali on vahvaa, niin tottahan toki tällekin hassuttelulle muodostuu hymähdyttävät hetkensä. Mutta vaikka messissä on taitavia ja kunnioitettavia niminäyttelijöitä Raninista Siimekseen, on touhu enimmäkseen sijaishävettävää naamanvääntelyspedeilyä. Mustapartainen Mies ansaisisi uuden, kunnollisen näkemyksen ruudulle, tai miksei peräti kankaalle: pokkanaamaisemman, anarkistisemman, tv-/elokuvakerronnallisemman. Kyllähän toilailut katsoo kerran läpi, ja jos näiden kömpelöiden videokirjojen myötä yksikin kirjallisuusnoviisi tarttuu Ollin originaaliopukseen, oikeuttaa se niiden olemassaolon (ns. Wild Wild West ‑argumentti). ***

Janne (9.4.2011 07:19)

theremin (5.4.2011 17:36)

Supernatural kaudet 1-5

Erittäin viihdyttävä sarja (tosin kaudet 1-4 vasta katsottuna).

5 kautta katsottuna ja taso laskee uhkaavasti. Käsikirjoittaja(t) eivät osaa lopettaa ykkösessä alkanutta keltasilmädemonin tarinaa ja ei itseäni jaksanut enää kiinnostaa 5. kaudella missä olosuhteissa demonit, winchesterit ja enkelit ottavat taas kerran yhteen...Omistan 8 kautta ja valitettavasti takakannen teksteistä päätellen sama huttu jatkuu...Myös itsenäiset "perinteisemmät" aaveen ym. metsästysepisodit eivät enää olleet femmassa hyviä, tason laskua on tosin ollut jo kolmosesta lähtien miun mielestäni.

Kaudet 1&2 olivat todella hyviä.

Nytpä nappasin lapsuusnostalgia-kohtaamisjackpotin. Kerrankin kävi niin päin, että sarja, josta muisti vain kakarana nähtyjä fragmentteja, osoittautui aikuisena katsottuna ihan pirskatin hyväksi! Kyse on siis norjalaisen Brødrene Dal ‑koomikkotrion esikoissarjasta Professor Drøvels hemmelighet (1978). Kolmessatoista vartin mittaisessa jaksossa kolme tutkimusmatkailijaa meloo ja ryynää milloin missäkin etsimässä kadonnutta professoria, tai sitten ei.

Eikä siis tosiaan yhtään sen kummempaa. Mutta kun aivan mitä tahansa voi aina sattua seuraavaksi, ei pitkästymään pääse. Oletan, että tämän rönsyilyriemujuhlan kohderyhmänä ovat lähinnä lapset, mutta koko perhe saa tästä taatusti irti. Huumori vaihtelee nopeutetusta pöljäilystä melkoiseen surrealismiin, ja kun suurin osa gageista on visuaalisia, ei dvd:n tekstittämättömyyskään haittaa: edes jonkinlaisella ruotsinkielen taidolla pystyy sarjaa seuraamaan. Cliffhangerit ovat hallussa, ja montypython-vaikutteet myönnetään sumeilematta lainailuun saakka. Lapsena muutamatkin yöunet vienyt puussa riippunut pussukka ei ollutkaan enää niin pelottava kuin silloin 4-5 ‑vuotiaana. Ei se ollutkaan verinen, vain punainen muutenvaan.

Monet eivät taatusti tästä perusta, mutta itse arvostan suuresti taitoa tehdä tällaista rakentavaa, duurissa soivaa, valmiiksipureskelematonta viihdettä, joka sopii oikeasti myös lapsille. Professorin etsintä on naurettavaa, jännitettävää ja selitettävää.

Onko sinussa lasta katsoa Professor Drøvels hemmelighet? ****

Twin Peaks (enemmän juttua omassa topicissaan)

Breaking Bad.

Olihan tämä kyllä (lähes) kaiken hehkutuksen arvoinen. Ja loppukin oli vedetty tyydyttävästi kasaan. Muutkin voisi tajuta että 5 kautta on aika passeli pituus sarjalle kuin sarjalle, ei tule liikaa tyhjäkäyntiä.

Pennies From Heaven (1978). Nyt vasta. Ehkä vain hyvä näin. Bob Hoskinsin kuningasrooli. Ei kerro vain narsistisesta päähenkilöstään, vaan paljosta muusta, ehkä koko maailmasta. Upea musiikki koreografioineen on oodi eskapismille ja mielikuvitukselle. Hieno ilon ja synkkyyden synteesi, hyvän ja huonon tuurin cocktail, joka pakottaa väkisinkin anttilindqvistelemään näin. *****