Leffan nähtyäni en meinannut uskaltaa ulos tupakalle, kun ajattelin sen jänön vaanivan rappujen alla.
Kammoksuttuja kohtauksia?
Näin äkkiseltään tulee mieleen kaksi kohtausta, jotka säväyttävät aina. Tappajahain ensimmäinen uhri sekä Manaajassa, kun Regan saa ensimmäiset kunnon sätkyt.
Aika moni pentuna nähty jäi mieleen pelottavana, Don't look now, Wickermanin loppu, Psyko I & II: puukotuskohtaukset. Oikeastaan aika paljon yhä aika raakoja/pelottavia kohtauksia tuli nähtyä tosi pentuna. Aivan pienenä pelotti lähes kaikki, mm. Sherlock Holmesin jaksot ja joidenkin muiden 'jännien' tv-sarjojen jaksot. Manaajan näin melko myöhään mutta silti se 'toimi'. Muistan tuon tv-sarja Painajaisen mutta se ei ollut niin pelottava koska jotenkin osasin varautua siihen, tiesin jo etukäteen millainen sarja on kyseessä.
Järkyttävin kohtaus: Harvey Keitel runkkaamassa teinityttöjen auton luona Pahassa poliisissa.
Henry Spencer (28.12.2004 15:00)Järkyttävin kohtaus: Harvey Keitel runkkaamassa teinityttöjen auton luona Pahassa poliisissa.
Yksi kyseisen elokuvan suurista hetkistä
Varmaankaan Salon (pakostihan tämäkin nyt esille tulee) kynttilän poltteista stunttimunaa tai muita viimeisten hetkien tapahtumia en ole ihan lähiakoina unohtamassa. Johtuu varmaankin yleisestä ilmapiiristä, mainiosta kuvauksesta ja elokuvan maineesta, koska mitään ennennäkemätöntä väkivaltaista tuossa ei tehty.
Huonolla tavalla huonossa muistissa oli myös Creature from the Black Lagoonin telttakohtaus, jonka olin viimeksi nähnyt vaahtosammuttimen kokoisena. Mitä nyt katsoin sen uudelleen tuossa vuosi sitten niin kyseinen oli lähinnä kaksimieliseltä näyttävä naurunaihe.
Lyhyt väläys, jossa Malcolm McDowellin (?) silmät ovat laajenneet epäinhimillisesti. The stuff nightmares are made of...
Manaaja 3
Hetki kun
Pulse /Kaïro
Tomie
Sateenvarjokohtaus. Jotenkin pelästyin ihan järjiltäni kun katsoin yöllä yksin luurit päässä. Irrationaalista pelkoa parhaimmillaan.
City of the Living Dead
Se rappusten alla kyttäävä tyttö-zombie
Long Dream
Kun "humanoidi" yhtäkkiä kurkottaa käsillään kohti katsojaa
Mietin tässä siis kylmääviä hetkiä jotka pääsevät yllättämään silloin kun ei ole varautunut. Joskus kokonainen leffa pääsee tekemään tämän, esim. Island of Death.
Dark Waterin aikas alussa kun Yoshimi koputtelee turhaan yläkerran ovea ja juuri kun hän on lähdössä hissillä alas niin Mitsuko ilmestyy ovelle. Ja se lopun hissi kohtaus joka jo aikasemmin täällä mainittiin. Itse asiassa koko elokuva on saanut minut hieman kammoksumaan hissejä...
Eraserhead, ensimmäinen kuva Henryn lapsesta kylmi aika pahasti.
Jouko Turkan seitsemän veljestä, järkyttävä kokemus.
SALO ja paskansyöntikohtaus. En saa mielestäni, vaikka haluaisin. Eihän se väkivalta mitään
Antropophagus the beast:in sikiön kohdusta kiskominen oli kyllä semmoinen överi että huh huh...
satuimmepa kerran katsomaan aikuisten hieman erinlaista erotiikkaa joka oli kuvattu jossain etelä Amerikkkassa...kyseessä oli päälle dubattu ja huohotettu kidutusporno video...veri valui ja rouva senkun "raastoi ja naatti"... hyi vittu!
mutta, mutta vanhat mustavalkoiset kummituskartano leffat on semmoisia hienoja tunnelmaltaan, selkärankaa kihertäviä.
Piinavin kohta, mika on jaanyt mieleen, on
Auditionissa (Odishon 1999), elokuvan loppupuolella (spoilereita luvassa), kun on kidutuksen aika. Etenkin se kohta kun meidan kaikkien suosikkitytto sahaa luuvaijerilla kaverin jalkaa poikki... arg... Oli pakko pyoria tuolissa kun nain sen ensimmaista kertaa, ja toisella kerralla oli sama efekti...Kakrana pelkasin kovin Superstition (1982) elokuvan alkua, jossa porukka menee kirottuun taloon ja tappaminen alkaa, se kohta on jaanyt mieleen kun mikroaalto uunissa pyorii miehen paa...
Mutta Pekko aikamiespojan seikkauluthan ne vasta tuskaa onkin
Myös jossain määrin Day of the deadin päänrepiminen. Ääni menee vähän korkeeksi....
Tankcsapda (17.1.2005 21:56)SALO ja paskansyöntikohtaus. En saa mielestäni, vaikka haluaisin. Eihän se väkivalta mitään:)' />
En tajua, eihän se paskan mussutus ollut juurikaan minkäänlainen. Leffa kyllä kylmäsi, mutta aivan toisenlaisissa kohdissa.
Rikhard (6.8.2005 16:55)Tankcsapda (17.1.2005 21:56)SALO ja paskansyöntikohtaus. En saa mielestäni, vaikka haluaisin. Eihän se väkivalta mitään:)' />
En tajua, eihän se paskan mussutus ollut juurikaan minkäänlainen. Leffa kyllä kylmäsi, mutta aivan toisenlaisissa kohdissa.
Kyllähän se vähän inhottaa, kun sulanutta suklaata pitää syödä ja hieroa huulien ympärille silleen...