Itse asiassa Jackie Brown taitaa olla noista kolmesta paras elokuva, vaikka en missään nimessä vähättelisi kahta ensimmäistäkään.
Tarantinon kurssi ei nouse enää?
Jos Tarantino kuvaa Inglorious Bastardsíssa puoli tuntia Fred Williamsonin varpaita, niin perun kaikki vähättelevät puheeni.
JB on siinäkin mielessä Tarantinon paras leffa että siinä ohjaajan maneerit eivät millään tapaa haittaa tarinan etenemistä kun taas ekaa Kill Billiä lukuunottamatta kaikissa muissa hahmojen eksessiivinen tarinan iskeminen aiheuttaa hetkittäin jumitusta.
JB on siinäkin mielessä Tarantinon paras leffa että siinä ohjaajan maneerit eivät millään tapaa haittaa tarinan etenemistä kun taas ekaa Kill Billiä lukuunottamatta kaikissa muissa hahmojen eksessiivinen tarinan iskeminen aiheuttaa hetkittäin jumitusta.
Kahdessa ekassa maneerit ei haittaa koska ne toimii, Jackie Brownissa tarina nyt etenee muutenkin vähän nihkeästi. Deat Proofissa maneereista tuli välillä jo melkein myötähäpeän tunteita...
JB on siinäkin mielessä Tarantinon paras leffa että siinä ohjaajan maneerit eivät millään tapaa haittaa tarinan etenemistä kun taas ekaa Kill Billiä lukuunottamatta kaikissa muissa hahmojen eksessiivinen tarinan iskeminen aiheuttaa hetkittäin jumitusta.
Kahdessa ekassa maneerit ei haittaa koska ne toimii, Jackie Brownissa tarina nyt etenee muutenkin vähän nihkeästi. Deat Proofissa maneereista tuli välillä jo melkein myötähäpeän tunteita...
Henk. koht. en kyllä enää jaksa Reservoir Dogsin vessastoorista tai Pulpin alkulätinöistä innostua. JB:n tarinan etenemisessä taas en näe mitään vikaa.
JB on siinäkin mielessä Tarantinon paras leffa että siinä ohjaajan maneerit eivät millään tapaa haittaa tarinan etenemistä kun taas ekaa Kill Billiä lukuunottamatta kaikissa muissa hahmojen eksessiivinen tarinan iskeminen aiheuttaa hetkittäin jumitusta.
Kahdessa ekassa maneerit ei haittaa koska ne toimii, Jackie Brownissa tarina nyt etenee muutenkin vähän nihkeästi. Deat Proofissa maneereista tuli välillä jo melkein myötähäpeän tunteita...
Henk. koht. en kyllä enää jaksa Reservoir Dogsin vessastoorista tai Pulpin alkulätinöistä innostua. JB:n tarinan etenemisessä taas en näe mitään vikaa.
Reservoirissa ja Pulpissa oli sentään jotain elokuvallista kerrontaa, kun Jackie B:ssä on paskanjauhantaa mistä muodostui Tarantinon tavaramerkki.
Jackie Brownissa on Tarantinon kenties koko uran nerokkain yksittäinen casting-veto: Robert De Niro mitä anti-deniromaisimmassa roolissa.
JB on siinäkin mielessä Tarantinon paras leffa että siinä ohjaajan maneerit eivät millään tapaa haittaa tarinan etenemistä kun taas ekaa Kill Billiä lukuunottamatta kaikissa muissa hahmojen eksessiivinen tarinan iskeminen aiheuttaa hetkittäin jumitusta.
Kahdessa ekassa maneerit ei haittaa koska ne toimii, Jackie Brownissa tarina nyt etenee muutenkin vähän nihkeästi. Deat Proofissa maneereista tuli välillä jo melkein myötähäpeän tunteita...
Henk. koht. en kyllä enää jaksa Reservoir Dogsin vessastoorista tai Pulpin alkulätinöistä innostua. JB:n tarinan etenemisessä taas en näe mitään vikaa.
Reservoirissa ja Pulpissa oli sentään jotain elokuvallista kerrontaa, kun Jackie B:ssä on paskanjauhantaa mistä muodostui Tarantinon tavaramerkki.
Vähemmän "turhaa lätinää" Jackie Brownissa oli. Erikoista miten tälläisessä ihan mitattavissa olevassa (ainakin suunnilleen) asiassa mielipiteet vaihtelevat näinkin paljon.
Olikohan tätä vielä mainittu elitistissä:
http://www.tarantino.info/2008/11/09/taran...score-basterds/
Toteutuessaan voisi tehdä ihan hyvääkin Tarantinolle tehdä leffa kokonaan uusilla musiikeilla. Osittainhan noita esim. vanhoja Morricone kierrätyksiä on ihan hauska spottailla Tarantinon leffoissa mutta välillä niistä tulee mieleen lähinnä joku leikkaa/liimaa/varasta ‑meno kuin joissain turkkilaisissa länkkäreissä tai halpis kung fu-leffoissa.
Olikohan tätä vielä mainittu elitistissä:
http://www.tarantino.info/2008/11/09/taran...score-basterds/
Toteutuessaan voisi tehdä ihan hyvääkin Tarantinolle tehdä leffa kokonaan uusilla musiikeilla. Osittainhan noita esim. vanhoja Morricone kierrätyksiä on ihan hauska spottailla Tarantinon leffoissa mutta välillä niistä tulee mieleen lähinnä joku leikkaa/liimaa/varasta ‑meno kuin joissain turkkilaisissa länkkäreissä tai halpis kung fu-leffoissa.
Muistelen että olisin lukenut joskus jostain että Tarantino pyysi Morriconea Kill Billiin mutta Mastero kieltäytyi, toisin kuin tuossa jutussa kerrotaan. En kyllä täysin varma ole muistanko oikein... Mutta hyvähän se olis jos toi on totta. Tosin Ennionkin on jo parhaat päivänsä nähnyt ja ei voi olla varmaa mitä sieltä tulee...
Morriconen mukaan häneltä tilattiin Kill Billiin (jonka soundtrack-osastolle RZA oli jo kiinnitetty) vain muutaman biisin verran musiikkia, mikä ei sopinut maestrolle joka haluaa säveltää leffansa kokonaan. Palkkio olisi kuulemma ollut runsas ja voi kysyä, miksei Quentin hankkinut niillä rahoilla alkuperäissettiä Luis Enriquez Bacalovilta, Isaac Hayesilta, Riz Ortolanilta tai muilta 2000-luvun alussa voimissaan olleilta kierrätyksensä kohteilta. Kai kyse oli kierrätyskaman hankkimisen helppoudesta ja vanhoja honkkareita muistuttavasta halpishenkisestä tunnistamisen ilosta.
Tavallaan olisi siistiä, jos Morriconen Basterds olisi ensimmäinen kerta kun Tarantino käyttää alkuperäismusiikkia, mutta jo Kill Bill vol 2:ssa oli valitettavasti joitain keskinkertaisia uusia stygejä Robert Rodriguezilta. Four Roomsin Tarantino-episodista ja tv-ohjauksista puhumattakaan.
Meikäläisen mielestä Tarantino on huomattavasti parempi käsikirjoittaja kuin ohjaaja. Heppu tarvitsee jonkun pitämään omia kikkailuitaan aisoissa ja anatamaan oman ilmeen tarinoilleen, kuten From Dusk Till Dawnin, True Romancen ja Natural Born Killersin kohdalla.
Pulp Fiction on yhä loistava elokuva, joka on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Reservoir Dogsin yltiöpäistä hehkuttamista olen aina pitänyt liioiteltuna; hyvä filmi se on, mutta ei nyt mikään viiden tähden arvoinen. Jackie Brown oli valtaisa pettymys PF:n jälkeen, eivätkä sen osakkeet ole juurikaan kohonneet vuosien varrella. Jotenkin koko leffa etenee liian tasaisesti ja rennosti, ei mitään hyvällä tavalla herättäviä piikkejä kuten Pulp Fictionissa. Jälkimmäisessä juuri se tasapaino pitkien dialogien ja vammaisempien kohtausten välillä piti leffan kiintoisana. Kill Billeistä pidän yllättävän paljon, vaikka se homagehomoilu olikin jo kovalla vaihteella tässä vaiheessa. KB:t olivat sentään selkeästi erilaisia Tarantinon aiempaan rikoselokuva-kaavaan verrattuna. Death Proof... No, olen yksi niistä kymmenestä, jotka eivät haukkuneet leffaa maan rakoon. Olihan se nyt huomattavasti kepoisempi viritys kuin mitkään edellämainituista; slasherkaavalla kulkeva Tarantinon runkkaus kaahailuleffoille. Jos leffan katsoi Kurt Russell-showna ja kuittasi heppoiset dialogit slasher-parodiana, niin leffasta kykeni nauttimaan.
Mikäkö on pointti? No, se että minulle Tarantinon ura on aina ollut suhteellisen nousu-laskusuhdanteinen, eli en koe tätä minään jyrkkänä laadun romahduksena. Onhan miekkosen leffantekotahti muutenkin hidastunut 90-luvulta tultaessa.
Reservoir Dogs, Pulp Fiction ja Jackie Brown on toki loistavia.
Kill Billit on oikein hyviä, enkä niiden dissaamista ole ikinä oikein ymmärtänyt. Death Proof ei ollut mikään loistava, mutta ei se sellaiseksi ollut tarkoitettukaan. Toimi oikein hyvänä b-kaahailutribuuttina 70-luvun leffoille, ihan hyvä leffa.
Ihan positiivisesti odotan herran seuraaviakin leffoja, vaikka epäilen ettei mitään ihan noiden ekojen leffojen tasolle pääsevää enää tulla näkemään.
Death Proof ei ollut mikään loistava, mutta ei se sellaiseksi ollut tarkoitettukaan.
Niin! Hyvä teoria. Voin kuvitella miten Quentin mietti tätä asiaa. "Olen tehnyt liian monta hyvää elokuvaa. Teenpä vaihteeksi yhden paskan, etteivät voi moittia liiasta yksipuolisuudesta."
Death Proof ei ollut mikään loistava, mutta ei se sellaiseksi ollut tarkoitettukaan.
Niin! Hyvä teoria. Voin kuvitella miten Quentin mietti tätä asiaa. "Olen tehnyt liian monta hyvää elokuvaa. Teenpä vaihteeksi yhden paskan, etteivät voi moittia liiasta yksipuolisuudesta."
Aukotonta logiikkaa.