Ei kai threadissa niinkään siitä kysellä mielipiteitä, onko Tarantino huono elokuvantekijä (joidenkin mielestä on, mutta niin on ollut koko uran ajan) vaan keskustelu koskee lähinnä sitä, voiko ohjaajan kurssi nousta ja millaisin edellytyksin. Ja miksi kurssi on joskus ehkä ollut kovempi kuin nyt. Dissaaminen tai anti-dissaaminen kenties auttavat valottamaan foorumikäyttäjien makumieltymysten avaraa kirjoa, mutta ne eivät vastaa näihin kysymyksiin.
Tarantinon kurssi ei nouse enää?
Ei kai threadissa niinkään siitä kysellä mielipiteitä, onko Tarantino huono elokuvantekijä (joidenkin mielestä on, mutta niin on ollut koko uran ajan) vaan keskustelu koskee lähinnä sitä, voiko ohjaajan kurssi nousta ja millaisin edellytyksin. Ja miksi kurssi on joskus ehkä ollut kovempi kuin nyt. Dissaaminen tai anti-dissaaminen kenties auttavat valottamaan foorumikäyttäjien makumieltymysten avaraa kirjoa, mutta ne eivät vastaa näihin kysymyksiin.
Ei kai threadissa niinkään siitä kysellä mielipiteitä, onko Tarantino huono elokuvantekijä (joidenkin mielestä on, mutta niin on ollut koko uran ajan) vaan keskustelu koskee lähinnä sitä, voiko ohjaajan kurssi nousta ja millaisin edellytyksin. Ja miksi kurssi on joskus ehkä ollut kovempi kuin nyt. Dissaaminen tai anti-dissaaminen kenties auttavat valottamaan foorumikäyttäjien makumieltymysten avaraa kirjoa, mutta ne eivät vastaa näihin kysymyksiin.
Okei. Itse en vaan ole huomannut minkäänlaista kurssin laskua joten tuntuu kummalliselta edes lähteä keskustelemaan siitä. Death Proofin lasken lähinnä Rodriquezin kanssa puolivakavissaan tehdyksi hassutteluksi. Eli välityöksi. Eikä se semmoiseksi ollut yhtään hassumpi. Ainakin se on helvetisti parempi kuin edellinen välityö Four Rooms jonka Tarantino teki silloin kun hänen kurssinssa ei sitten ilmeisesti ollut vielä laskussa joidenkin mielestä.
Niin, jos ei-niin-onnistunut tekele lasketaan vain ns. välityöksi, niin joillain ohjaajilla on vain enemmän välitöitä tehty putkeen. Death Proofissa alkoi vain tämä Tarantinon itsestään tekemän instituution sisäpiirin vitsit alkaa tympäisemään. Ja onhan taitelija aina yhtä hyvä kuin viimeisin työnsä. Siinä mielessä kurssi on enemmänkin laskussa kuin nousussa.
Jackie Brown on tosiaan enemmän Elmore Leonardin Rommipunssin filmatisointi kuin bläkkärielokuvien kierrätys. Siihen liittyen kannattaa muistaa, että 1990-luvun Leonardin filmaajista Barry Sonnenfeld ehti ensin studioelokuvalla Get Shorty, jossa myös oli tajuttu Tarantinon ja Leonardin sukulaisuus, sillä leffa oli roolituksen, musiikin ja asenteen osalta silkkaa Pulp Fictionin apinointia (ja hyvän kirjan vesittämistä).
Luultavasti se, että Hollywood alkoi nopeasti matkia Quentinia sai ohjaajan vetäytymään syvemmälle B-elokuvien diggailun maailmaan, omalle leikkikentälle johon sonnenfeldit ja muut valtavirtaohjaajat eivät tulisi perässä. Tässä on kyllä onnistuttu, mutta Horror Expressin takakantta lainatakseni, "Mitä sen jälkeen tapahtuu...?"
Ei kai threadissa niinkään siitä kysellä mielipiteitä, onko Tarantino huono elokuvantekijä (joidenkin mielestä on, mutta niin on ollut koko uran ajan) vaan keskustelu koskee lähinnä sitä, voiko ohjaajan kurssi nousta ja millaisin edellytyksin. Ja miksi kurssi on joskus ehkä ollut kovempi kuin nyt. Dissaaminen tai anti-dissaaminen kenties auttavat valottamaan foorumikäyttäjien makumieltymysten avaraa kirjoa, mutta ne eivät vastaa näihin kysymyksiin.
Okei. Itse en vaan ole huomannut minkäänlaista kurssin laskua joten tuntuu kummalliselta edes lähteä keskustelemaan siitä.
Kurssi on tietenkin käsitteenä mutkikas, mutta jos mittareina käytetään uusien QT-elokuvien yleisömenestystä suhteessa aikaisempiin ja toisaalta niiden keräämiä julkisia tunnustuksia kuten tärkeitä elokuvapalkintoja (tai ehdokkuuksia), tai vain vaikutusta muuhun populaarikulttuuriin, niin aika monet merkit viittaavat jonkinlaiseen laskusuhdanteeseen tai marginalisoitumiseen. Pidimmepä sitten Death Proofia ja kumppaneita hyvinä tai huonoina. Kaikki tämä siis ohjaajan omaa urahistoriaa vasten katsottuna, ei niinkään muihin ohjaajiin ja heidän kursseihinsa verrattuna.
Niin, jos ei-niin-onnistunut tekele lasketaan vain ns. välityöksi, niin joillain ohjaajilla on vain enemmän välitöitä tehty putkeen.
No jos jollain Rob Cohenilla on tilillään vain yhden tai kahden tähden leffoja niin niitä kaikkia on hieman vaikea lähteä kutsumaan välitöiksi toisin kuin ohjaajan kohdalla jolla on tilillään monta yleisesti ylistettyä elokuvaa ja joka sattuu sitten välillä tekemään hieman vähäpätöisemmän teoksen. Vittu mikä lause. Toi lause on virallisesti mun välityö.
Kurssi on tietenkin käsitteenä mutkikas, mutta jos mittareina käytetään uusien QT-elokuvien yleisömenestystä suhteessa aikaisempiin ja toisaalta niiden keräämiä julkisia tunnustuksia kuten tärkeitä elokuvapalkintoja (tai ehdokkuuksia), tai vain vaikutusta muuhun populaarikulttuuriin, niin aika monet merkit viittaavat jonkinlaiseen laskusuhdanteeseen tai marginalisoitumiseen. Pidimmepä sitten Death Proofia ja kumppaneita hyvinä tai huonoina. Kaikki tämä siis ohjaajan omaa urahistoriaa vasten katsottuna, ei niinkään muihin ohjaajiin ja heidän kursseihinsa verrattuna.
Hype Tarantinon kohdalla oli hänen uransa alussa niin poikkeuksellinen että on totta jos siihen vertaa niin voi helposti nähdä että kurssi tosiaan on alamäessä. Sanoisin kuitenkin että tässä tapauksessa kyse oli lähinnä väistämättömästä eikä kerro juuri mitään Tarantinon myöhempien elokuvien tasosta (jotka nekin sitä paitsi ovat saaneet suurimmaksi osaksi erittäin hyvän kriittisen vastaanoton).
Samansuuntaista fiilistä kuin muillakin:
Miehen pitäisi lopettaa se omassa auteur-erinomaisuudessaan rypeminen. 90-luvun Tarantinot olivat vielä kiehtovia ja tuoreita, mutta 2000-luvun elokuvista se 'tarantinomaisuus' paistaa jo aivan liikaa lävitse, vaikkakaan huonoja elokuvia Tarantino ei ole tehnyt. Elokuvien henkilöhahmot eivät enää toimi omina persooninaan, vaan Tarantinon omat maneerit tulevat liikaa esille, ja estävät osaltaan hahmojen henkiin heräämisen. Lisäksi elokuvissa on sitä näpertelyn makua, kun yritetään hakea pikkujuttuja ja viittauksia ympärielokuvamaailmaa ja nivoa niitä yhteen. Selkeänä esimerkkinä toimii myös Tarantinon ohjaama CSI-erikoisjakso, jonka henkilögallerian olemus muuttui täysin Tarantinon tarttuessa kynään, tutuista hahmoista tuli muutaman tunnin ajaksi Tarantino-hahmoja.
Tarantino on julkkisohjaaja, (monien mielestä) ärsyttävä tyyppi. Minulla on kavereita, jotka eivät tiedä yhtäkään elokuvaohjaajaa nimeltä. He käyvät katsomassa uuden Brad Pittin elokuvan, tai uuden Batmanin, tai uuden Colin Farrellin elokuvan. Mutta kun Tarantinolta tulee uusi elokuva, he menevät katsomaan 'sen uuden Tarantinon elokuvan'.
Jalkapallo-ottelussa sanotaan, että merkki onnistuneesta tuomaritoiminnasta on se, ettei tuomarin olemassaoloa huomaa, hän hallitsee tapahtumia suvereenisti ottamatta roolia kenttätapahtumissa. Tämä on luultavasti yksi syy Tarantinon matalaan ärsytyskynnykseen ja hänen nostattamaansa vastustukseen, hän ottaa liian näkyvän roolin ja tuo itseään liikaa esille.
Olisi todellakin hienoa, jos hän yrittäisi ohjata jonkun muun kirjoittamaa kässäriä, siinä olisi miehelle haastetta.
Tarantino on julkkisohjaaja, (monien mielestä) ärsyttävä tyyppi. Minulla on kavereita, jotka eivät tiedä yhtäkään elokuvaohjaajaa nimeltä. He käyvät katsomassa uuden Brad Pittin elokuvan, tai uuden Batmanin, tai uuden Colin Farrellin elokuvan. Mutta kun Tarantinolta tulee uusi elokuva, he menevät katsomaan 'sen uuden Tarantinon elokuvan'.
Eli ainakaan marginalisoituminen johon Lauri Lehtinen viittaisi ei näyttäisi olevan totta.
Tarantino on julkkisohjaaja, (monien mielestä) ärsyttävä tyyppi. Minulla on kavereita, jotka eivät tiedä yhtäkään elokuvaohjaajaa nimeltä. He käyvät katsomassa uuden Brad Pittin elokuvan, tai uuden Batmanin, tai uuden Colin Farrellin elokuvan. Mutta kun Tarantinolta tulee uusi elokuva, he menevät katsomaan 'sen uuden Tarantinon elokuvan'.
Eli ainakaan marginalisoituminen johon Lauri Lehtinen viittaisi ei näyttäisi olevan totta.
Niin, tuostahan kannattaa muodostaa yleinen totuus. Mutta keroo se jotain Tarantinon statuksen luonteesta elokuvamaailmassa.
Death Proof saattaa olla omiaan siirtämään Tarantinoa kohti marginaalia. Jos hän jatkaa DP:n kaltaisten hankalien elokuvien tekemistä, niin eiköhän suuri yleisö vähitellen ala enemmänkin vieroksua miestä sen sijaan, että hänen päänsä päällä nähtäisiin sädekehä.
Death Proof saattaa olla omiaan siirtämään Tarantinoa kohti marginaalia. Jos hän jatkaa DP:n kaltaisten hankalien elokuvien tekemistä, niin eiköhän suuri yleisö vähitellen ala enemmänkin vieroksua miestä sen sijaan, että hänen päänsä päällä nähtäisiin sädekehä.
Jep, veikkaan että pari samanlaista väkisin "kulttileffaksi" (...eh..) väännettyä teosta lisää, ja Tarantino todellakin on se marginaaliohjaaja. Toki sillä saralla varmasti niitä isoimpia nimiä.
No kannattaa muistaa, että DP on tosiaan tehty episodielokuvan toiseksi puolikkaaksi, joten tekijä tuskin itsekään on satsannut siihen samaan tapaan kuin oikeisiin pitkiin elokuviinsa. Ja marginalisoitumisesta sen verran että aiempiin Tarantinoihin verrattuna DP meni myös kaupallisesti aika heikosti.
Nyt tekeillä on Tarantinon ilmeisesti isobudjettisin elokuva, puoliksi ison studion tuottama Inglourious Basterds, joten ainakin suunta on tosiaan ihan muualle kuin pienen piirin kulttikeikarointiin.
Jossain määrin Tarantino saa kyllä liikaa kritiikkiä maneeriensa toistelemisesta ja muista (vanhoista) elokuvista varastamisesta. Jos sellaisesta ei tykää, niin sitten ok. Mutta jos mollaa Tarantinoa näillä perusteilla, ja samaan syssyyn ylistää rakkauttaan Lady Snowbloodia – joka kopioi oman loppunsa ties kuinka monesta aiemmin nähdystä samurai ja wuxia elokuvasta – ja Jimmy Wang Yuta – joka esitti melkein koko uransa raajarikkoja sankareita – kohtaan, niin silloin ollaan aika huteralla pohjalla.
Tämä siis sivusi aihetta eikä suoraan liittynyt Tarantinon kurssiin.
Tarantino on julkkisohjaaja, (monien mielestä) ärsyttävä tyyppi. Minulla on kavereita, jotka eivät tiedä yhtäkään elokuvaohjaajaa nimeltä. He käyvät katsomassa uuden Brad Pittin elokuvan, tai uuden Batmanin, tai uuden Colin Farrellin elokuvan. Mutta kun Tarantinolta tulee uusi elokuva, he menevät katsomaan 'sen uuden Tarantinon elokuvan'.
Eli ainakaan marginalisoituminen johon Lauri Lehtinen viittaisi ei näyttäisi olevan totta.
Niin, tuostahan kannattaa muodostaa yleinen totuus. Mutta keroo se jotain Tarantinon statuksen luonteesta elokuvamaailmassa.
Status on samantapainen kuin Alfred Hitchcockilla, joka myös oli elokuviensa tähti paitsi cineastejen myös tavallisen kansan silmissä. Siitä huolimatta tämänkin gurun kurssi ja maine heilahtelivat rajusti.
Sekä QT että Hitch ovat makaaberia meinikiä humoristisesti ja trendikkäästi tarjoilleita nimimiehiä, joita on diggailun ohella koko uran ajan epäilty siitä, onko kyky säväyttää ja mullistaa elokuvakulttuuria tallella, syntyykö enää hittejä ja onko genretyyppinen tuotanto oikeasti elokuvataidetta vai silkkaa popcornia. Kumpikin on myös brändi/franchise: siinä missä Hitchcockin nimellä myytiin mm. "legendaarisia" 3 etsivää ‑nuortenromaaneja (joissa Alfred muistaakseni bostaili kertojahahmona kuolemaansa asti), Tarantinon nimi komeilee Weinsteinien hankkimien tai tuottamien eksoottisten tai marginaalisten toimintaelokuvien promomateriaaleissa milloin minäkin presentaattorina tai vastaavana. Kaikki tällainen auttaa elokuvantekijää pysymään esillä populaarina nimenä, mutta ei tietenkään vahvista uskoa laatuun ja integriteettiin joilla on alunperin pinnalle noustu.
"Mitä sen jälkeen tapahtuu...?"
Joo no ehkä ei sisältönsä puolesta ja muutenkaan ihan pelkkä blaxploitaatio apinointi ole mutta tyylillisesti mielestäni leffa on aika paljon siihen henkeen. En mä tiedä, esimerkiki jos leffan alku musiikkeineen, Pam Griegeineen ja fontteineen ei ole sun mielestä bläkkäreille kumartamista ni mille sit...