R&A

Dotcom 26.9.2004 14:15

Toivottavasti Gozussa näkyy tänä iltana paljon elitistejä!

Shocky 26.9.2004 22:27

No loppuihan se viimeinkin. Alkaa kypsyttämään R&A:n ajallinen sijainti juuri syksyn muutenkin kaiken suhteen vilkkaimmassa vaiheessa :/





The Hook ****-



Myöhästyin 20+ mins, mutta onneksi Mr. Tohka briiffasi tärkeimmät tapahtuneet. Teki erittäin hyvää katsoa tällaista pienimuotoista ja fokusoivaa menoa järjettömien, ohjaajan käsiin hajoavien Casshern/Steamboy spektaakkeleiden jälkeen. Tunnelma oli mukavan intiimi ja lopulta ahdistava, vähän kuin leffan olisi ohjannut Francois Ozonin paha velipuoli.





Populaarimusiikkia Vittulajänkältä ***-



Inhosin kirjaa, keskeytin sen jossain luvussa neljä. Leffa tuntui myös vastenmieliseltä siihen saakka kunnes päästiin tapahtumiin joita en ollut lukenut. Ja heti parani: Keskivaihe oli kunnioitettavan sairasta suomiruotsijunttihorroria. Rotumuisti on armoton. Loppu olikin sitten tympeää rock'n'roll fiilistelyä josta en ole koskaan saanut mitään irti.





The Heart is Deceitful, Above All Things ***½



Teki kyllä oikeasti pahaa kun mami vyörytti koko ajan kehiin uutta rekkamies white trashia "This is your new daddy". Lapsinäyttelijä on nero.





Samaritan Girl ****-



Psykologinen turpajuhla. Asetelma oli mielenkiintoinen ja leffa oli yksi onnistuneimpia hulluuteenluisumiskuvauksia vähään aikaan (Eli sitten The Hook ‑näytöksen smile.gif Tänä vuonna R&A:ssa ainakin riitti angstia ja hulluutta monessa eri muodossa. Osa leffoista toimi terapeuttisesti ja osa masensi.





Kontroll ****½



Mukava yllätys, yksi festareiden harvoja leffoja joka onnistui viihdyttämään aivan koko ajan täysillä. Aiheesta oli otettu irti jotakuinkin kaikki mahdollinen, ja maailman rajaus oli toimiva, koska tarkastajien duuniin on helppo samaistua. Hahmot olivat loistavia, jokainen sana ja ilme oli juuri nappiin. Tämän elintärkeän hyvän leffan ainesosan lisäksi mukana oli alussa viritettävä mysteeri, joka piti katsojan aivot virkeinä loppukuviin saakka. Unkarissakin osataan, koskahan Suomessa?





Better Than Sex ***½



Hyvä komedia, mutta tarttis jotain lisäsubstanssia että näitä jaksaa yli tunnin. Itse olen onneksi aasiahuumorin ylimpiä ystäviä, mitä hölmömpää, sitä parempaa.





Näillä festareilla nähtiin sitten sekin ihme että korealaiset elokuvat peittosivat helposti japanilaiset. Tasoltaan vaiheilevat Casshern, Steamboy, OMC.. ei mitään saumaa kun vastassa oli timanttista kamaa kuten Old Boy, Save the Green Planet ja Samaritan Girl. Hyvä että korealaiset matkivat nyt lähinnä japanilaisia laatudraamoja ja paskat toimintayritelmät tyyliin Shiri ja Bichunmoo alkavat olemaan menneisyyttä (?).



P.S. HIEMAN vituttaa kun väsää huolella foorumipostausta koko illan vähän kerrallaan ja sit loppuvaiheessa joku webbilinkki päättääkin aueta juuri samaan ikkunaan pyyhkien tekstin lopullisesti pois... angry.gif
Flash 27.9.2004 00:06

Lopullinen totuus:





Casshern ***



Other Worlds ***



Gozu ****



Kontroll ***1/2



Intimate Confessions of Chinese Courtesan ****1/2



Baadasssss! ****



Dracula: Pages from a Virgin’s Diary **1/2



A Good Lawyer’s Wife **1/2



Better Than Sex **1/2



Nine Songs ***1/2



Come Drink with Me ***1/2



The Football Factory ***1/2



The Hook ***1/2



Riot On! **



One Missed Call ***



Tarnation ***1/2



Lisäksi 11 leffaa nähty ennen festareita. Kiinnostavista ei myöhemmin teatterilevitykseen tulevista jäivät näkemättä Samaritan Girl, Save the Green Planet, Steamboy ja Primo amore.
Ilja Rautsi 27.9.2004 00:22

Joo, ohi on. Gozu oli aivan täydellinen lopetus festareille. 37 elokuvaa festareiden aikana ja jotain 10+ ennakkoon. Jotain raporttia tulossa heti kun aivot suostuvat taas toimimaan. Minäkin onnistuin missaamaan Samaritan Girlin perkele.

JMustonen 27.9.2004 02:11

Hienot festarit. Mitään isoja mullistuksia ei loppuviikosta tapahtunut. The Saddest Music in the World osoitti ettei Maddin ole mieheni. Erinomaiset näyttelijät, hieno idea ja pitkäpiimäinen ohjaus eivät herättäneet loppupeleissä oikein mitään tunteita. Olo oli kuin olisi katsonut tyylikästä näytelmää joka laahaa kokoajan yhden nuotin perässä. Tarnation oli suunnilleen niin kipeä kuin odotinkin ja Gozu mainio päätöselokuva.





Parhaat: Intimate Confessions, Take My Eyes, Samaritan Girl ja Memories of Murder.
Antti Tohka 27.9.2004 07:42
Dotcom (26.9.2004 12:16)
Toivottavasti Gozussa näkyy tänä iltana paljon elitistejä!





Taisi tulla festareiden bongausennätys, eli ainakin seuraavat herrat kunnioittivat läsnäolollaan: "Ilja Rautsi", K. Kinnunen, flash, Spiritual Boxer, L. Lehtinen, Janne Timonen (joka oli aika "hyvissä") ja sekalainen joukko "naaman tiedän, nimeän en"- porukkaa. Lisäksi samalla rivillä istui Rytmihäiriön laulaja Unto.



Iso kiitos järjestäjille tekstityksen/tulkkauksen järjestämisestä. Olisi leffa carmasti päyttänyt ilman niitäkin, mutta lopullinen wtfigo/hey maaaan this is crazyyyyyy- aste olisi jäänyt saavuttamatta.
Kat 27.9.2004 08:07

Vähän harmittaa, että Gozu jäi väliin.





Loppuviikon leffat:



Good Lawyer´s Wife

Mukavan maanläheinen leffa. Tarina oli aika tavallinen, mutta toimi ihan hyvin.



Better than Sex

Odotin tältä jotain "15"tyyppistä teinihuttua, mutta yllätyin positiivisesti. Välillä on oikein rentouttavaa katsoa tällaista leppoisaa komediaa, joka ei pahemmin ajatustyötä vaadi.



Travellers and Magicians

Varmasti yksi festareiden persoonallisimmista leffoista. Ihan symppis leffa, jota katsoi mielellään jo pelkästään maisemien takia.



Minusta festarit olivat tänän vuonna ehkä sellaista keskitasoa. Aika paljon

pettymyksiä sattui kohdalle, eikä mitään huippuerikoista. No tästä on sitten hyvä jatkaa tiistaina Orionin puolella.
Janne Timonen 27.9.2004 11:55

Lady Moonin poke oli Tohkan kanssa samoilla linjoilla ja kehoitti menemään ihan minne tahansa, paitsi heidän ravintolaansa.

Ilja Rautsi 27.9.2004 12:37

Hyvä että herra Timonen ehti avata pulloja siinä vittuilun ohella...

Antti Tohka 27.9.2004 12:40
Tästä tulikin mieleeni
Janne Timonen 27.9.2004 12:45

Häh häh hää.

Lauri Lehtinen 27.9.2004 19:18
Kat (27.9.2004 08:08)
No tästä on sitten hyvä jatkaa tiistaina Orionin puolella.





Orionin Shaw Brothers ‑antimet tällä viikolla siis seuraavanlaiset:



tiistai 28.9.

17:00 · King Hu: COME DRINK WITH ME

19:00 · Chang Cheh: ONE-ARMED SWORDSMAN



keskiviikko 29.9.

19:00 · Chang Cheh: VENGEANCE



torstai 30.9.

19:00 · Chang Cheh: THE NEW ONE-ARMED SWORDS-MAN

21:00 · King Hu: COME DRINK WITH ME



perjantai 1.10.

21:00 · Chang Cheh: ONE-ARMED SWORDSMAN



lauantai 2.10.

21:00 · Chang Cheh: VENGEANCE



sunnuntai 3.10.

20:30 · Chang Cheh: THE NEW ONE-ARMED SWORDS-MAN
Disco Studd 27.9.2004 22:03

Lisiä.





Chinese Confessions of Intimate Courtesan – haluaisin saada ne pysäytyskuvat julisteina seinälle – tai vaikka taustakuvaksi koneelle.



Gorilla Taking Patty Hearst – mitä opimme tästä? Emme mitään uutta. Kunhan saimme muistutuksen, että kannattaa olla rikas ja kuuluisa.



Old Boy – olin jokseenkin varma, että tämä elokuva jakaa mielipiteet jyrkästi. Kommenteista päätellen näin tapahtui. Itse kuulun siihen ryhmään, jonka mielestä tämä oli suunnilleen festareiden paras leffa ja kaikki jotka ovat eri mieltä voivat syödä paskaa.



Gozu – legendaarista arvostelua ja arvostelijaa lainaten: "Kuljet viikon hymyssä suin!"
Janne Timonen 30.9.2004 20:51

Festivaalisivuilla voipi ottaa osaa

parhaan elokuvan äänestykseen ja ällistellä tämänhetkistä tilannetta.



Äänestys päättyy 15.10 ja keulilla nokittaa tällä hetkellä elokuvaohjaaja Seppälän Subutex Tribe ‑dokkari Manimal Instinct.
JaJa 30.9.2004 20:58

Gozu keikkuu yllättävän korkealla (toki ansaitusti) kun ottaa huomioon, että sillä oli vain yksi "oikea" näytös.