Mitä Elitisti-foorumin väki katsoo 2019

Todd Phillips: Joker (2019) ***½



Olipas ahdistava elokuva. En kokenut tätä erityisen "yhteiskunnalliseksi", enemmänkin yksilölliseksi sairauskertomukseksi, jossa protagonisti lopulta vapautuu tekemällä sairaudestaan itselleen identiteetin. Mikä on tietysti hieman vaarallista esitettäväksi näin glorifioivasti. Viimeistä sairaala-kohtausta en oikein tajunnut, se edellinen kohtaus olisi ollut ihan hyvä lopetuksen paikka.



Ari Aster: Midsommar (2019) ***½



Kauhuelokuvan nahkoihin puettu ei-kauhuelokuva, vähintäänkin kiinnostava vaikka muodon ja sisällön ristiriita hieman hiertääkin.



Bong Joon-ho: Barking Dogs Never Bite (2000) ****½



Häikäisevän lahjakkuuden osoitus, oikeastaan parempi kuin Parasite, johon tästä on lainattu joitakin juttuja.

Nemes: Son of Saul  ***

Ymmärrän hyvin miksi on kriitikoiden ja erilaisten raatien suosiossa mutta henk`kohtaisesti ei vaikuttanut. Odotukset olivat vähän samankaltaiset, kuin joskus muinoin olivat Benignin La vita è bella kohdalla. Elokuva tosin herätti mielenkiinnon jo unohtamaani juutalaisten omaan tuhoverkostoon, jota johtivat nuo omahyväiset ja korruptoituneet kapot. Mikä lie ollut näiden tyyppien kohtalo leirien vapauduttua, hirtettinkö munista kattoon? Pontecorvon Kapo – keskitysleirin vartija on edelleen näkemättä.

Assayas: Clouds of Sils Maria  ****

En varmaankaan ole elokuvan kohderyhmää mutta sain kopin. Paljon puhetta mutta ei pitkästyttävää vaan koukuttavaa sellaista. Kristen Stewart & Chloë Grace Moretz hyviä mutta Juliette Binoche was the Man. Olisi ollut syytä nähdä valkokankaalla mutta hyvä kuitenkin näin.

Wincer: Snapshot  ***1/2

Bourke: Lady, Stay Dead  ***

Oscar tyrkkyjen jälkeen oli palattava takaisin maanpinnalle ja mikäs sen konkreettisempaa, kuin hikiset Down Under ozploitation elokuvat. Näin vuosikymmenet jälkikäteen voi todeta, että Suomi oli aika hyvin kartalla oz-elokuvien suhteen jo aivan VHS alkupuolella, tosin leikattuina versioina. Nyt onneksi molemmat ovat saatavilla hyvinä DVD/Blu ray julkaisuina, ei tosin Suomijulkaisuina.

Sattumoisin molemmissa elokuvissa teemoina ovat tirkistely, seksuaaliset pakkomielteet, mielenvikaisuus, himomurhat, työläistaustat, ratkaisu ilman virkavaltaa ja monia muita kuumottavia hekumanioita.

Snapshotissa parikymppinen Sigrid Thornton loi itsestään aikansa seksisymbolin, ainakin mitä tulee kotimaansa julkisuuteen. Elokuvan toinen merkkihenkilö on legendaarinen Hugh Keays- Byrne, joka näytteli samaisena vuonna myös Mad Maxissa Toecuttrin roolin.

Lady Stay Dead elokuvan talkkaria näyttelevästä Chard Haywardista on sen verran kommentoitava, että on, kuin aikansa Claptonin klooni partoineen.

Sattuman kautta tuli taas lähes perättäiset elokuvat hyvinkin samanlaiseen aihepiiriin.

Zwart: Den 12. maan aka. The 12th Man   ****

12 norjalaista miestä kävi briteistä hakemassa kommando-oppia, kuinka toimia kotipuolessa natseja vastaan entistä tehokkaammin. Paluu matkalla homma kusee kympillä,kun saksalaisten pikavene upottaa miesten troolarin Norjan rannikkovesille. Miehistö selviää aina kuivalle maalle, jossa kuitenkin SS teloittaa heidät välittömästi vakoojina, lukuunottamatta Jan Baalsruudia, joka onnistuu ihmeen kaupalla pakenemaan. Tästä alkaakin sitten legendaarinen kissa- ja hiiri leikki SS-brigadeführer Kurt Stagen ja Baalsruudin välillä.

Norjalaisten oma sankari II. maailmansodasta, jota kaiketi muistellaan edelleen joka heinäkuu tapahtumalla nimellä Jan Baalsruud March. Siinä matkataan sama 200km Norjasta Ruotsiin, jonka Jan matkasi hyvin toisenlaisilla varusteilla ja olosuhteilla. Respektiä nostaa tässä oikeassa tapauksessa, että Baalsruud oli porvari taustainen ja matkusteli ennen sotaa hyvinkin eksoottisissa maissa, eikä ollut suinkaan mikään erakoitunut vuonojen kasvatti, jolle raaka ja askeettinen elämäntyyli olisi ollut hyvinkin tuttua. Väistämättä tuli mieleen legendaarinen pankkirosvo Ranskasta Jacques Mesrine josta tehty myös mainio elokuva Public Enemy No. 1, jonka tiimoilta ohjaaja Richet on sanonut ettei tarinaa uskoisi, jos ei tietäisi sen olevan tosi.

Elokuvasta on myös tehty aikaisempi versio Ni Liv – Me kuolemme yksin (1957)

J.Lee Thompson: The Passage  ***(*)

Norjan tunturit ja vuoret vaihtuvat Pyreneiden vuoristoon, jossa Ranskan vastarintaliike palkkaa lammasfarmari baskin opastamaan brittiläisen tiedemiehen perheineen vuoriston halki aina Espanjan puolelle. Muodostuu jälleen huikea takaa-ajo baskin joukkion ja SS kapteeni Von Berkowin välille.

Seitkytlukulaisittain mainio casting, jonka kruunaavat Suomen talvisodassakin vapaaehtoisena palvellut Christopher Lee ja kaiken huomion vievä Malcolm Mcdowell, joka ansaitsee oman tähtensä elokuvalle. Eräässä haastattelussa mies on sanonutkin, että pitää roolia yhtenä hänen parhaana työnään. Olen melko varma, että Richard Gibson on ottanut jotain tästä itselleen rooliinsa Herr Otto Flick sajassa `Allo` `Allo!`. Elokuvan legendaarisia kohtauksia on, kun kapteeni on aikaansa edelle Master Chef ohjelmista, kokkaamalla kuulusteltavan kanssa lihasoppaa chip chip chop chop.

Frank Oz : The Score (2001) ***½

Semihyvä keikkaleffa tutulla "viimeinen kerta ennen eläkkeelle lähtöä"-kuviolla varustettuna. Elokuvaan on saatu mukaan huippunäyttelijät De Niro, Brando ja Norton. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan ihan osiensa summa sillä aavistuksen verran verkkainen tämä on tarinankeronnnallisesti mutta kuitenkin ihan kelpo elokuva noin muuten.

Brett Ratner : Red Dragon (2002) ***½

FBI tarvitsee vankilassa lojuvan Hannibal Lecterin apua tutkiessaan toisen sarjamurhaajan tapausta. Tosin tällä avulla on tietysti oma ikävä hintansa. Kelpo trilleri kyseessä mutta jää kuitenkin Uhrilampaat ja Michael Mannin ohjaaman Manhunterin (joka on ensimmäinen filmatisointi Red Dragonista) varjoon.

Don Siegel : Charley Varrick (1973) ****½

Rikollisjoukko ryöstää pankin, mutta huonoksi onneksi rahat ovat peräisin mafialta. Nyt perään lähtee sekä poliisi, että mafia. Erinomainen elokuva edelleen. Siegelin ohjauksessa on estetiikan puolella jotain hyvää aikalaisten b-filmien puolelta ja elokuvan näyttelijät hoitavat hommansa hienosti. Walter Matthau osoittaa jälleen että miehestä on moneksi, ei pelkästään hyväksi koomikoksi.

Spike Lee : 25th Hour (2002) ****½

Vielä yksi Edward Norton elokuva mahtui viikolle ja tätä en ollutkaan nähnyt aiemmin. Olikin kiva yllätys että kyseessä on näin erinomainen elokuva. Mies on lähtemässä vankilaan suorittamaan seitsemän vuoden kakkuaan, mutta sitä ennen olisi tarkoitus viettää viimeinen ilta kaverien kanssa juhlien. Tuleva vankilareissu heittää tietysti ikävän varjon illanvietolle, etenkin kun samaan aikaan on yllä pieni epäilys siitä, että naisystävä on ollut mukana ilmiannossa virkavallalle. Hienosti tunteisiin vetoava elokuva, jossa on muistettavat hahmot ja heidän takana pätevät roolisuoritukset. Sisältää myös hienon monologin peilille ja yökerhokohtauksen, jotka ovat erityisen onnistuneita ohjauksen osalta.

RoboCop (1987)

10/10

RoboCop 2 (1990)

6/10

RoboCop 3 (1992)

5/10

RoboCop (2014)

6/10

 

Nämä tuli tosiaan katsottua ketjun otsikon mukaisesti viime vuonna. Jouluna.

Kaikki neljä taitavat olla tuttuja, eikä minulla ole niistä mitään erityistä kommentoitavaa. Sitä lukuun ottamatta, ettei kolmonen ollutkaan niin katsomiskelvoton kuin muistelin. Se on vain tehty erilaisella sarjakuvamaisella asenteella. Ehkä toisena käsikirjoittajana toimineen sarjakuvataiteilija Frank Millerin ansiosta. Tai syystä.

Arrow Videon RoboCopin henkeen sopivasti mahtipontisessa blu-ray-julkaisussa on niin paljon bonusmateriaalia, että sain käytyä ne loppuun vasta nyt.

RoboCop Ykkösen kahta traileria katsoessa en ollut uskoa korviani. Mitä helvettiä elokuvan markkinointiosasto oli "ajatellut" laittaessaan traileriin soimaan The Terminator (1984)- elokuvan tunnusmusiikin??? Toisessakaan trailerissa ei ole yhtään ainutta nuottia Basil Poledourisin ylväästä RoboCop-marssista, vaan jotain joutavanpäiväistä liruttelua.

Resnikoff: The First Power aka. Pentagram – pahan syleily  **1/2

Jos 80-luvulla Freddyn myötä lanseerattiin huumori slasher/serial killer kauhuiluun niin 90-luvulla esiteltiin hyvinkin actionpitoinen kauhu. The First Power on hyvä esimerkki, jossa Stunt-työskentely viedään aivan aikansa parhaimpien action elokuvien rinnalle niin takaa-ajoissa, kuin high fall tempuissakin.

Lou Diamond Philips vielä yhtä nuorenoloinen, kuin muutama vuotta aikaisemmin läpimurto elokuva La Bambassa. Jos en aivan väärin muista niin juonikuviot menevät aika pitkälti samoilla linjoilla, kuin Wes Cravenin Shockerissa, joka ilmestyi vuotta aikaisemmin. Elokuva on jäänyt hyvin muistiin teinivuosilta, kun tämän esittely oli ensimmäisessä Fangoriassa, joka tuli muinoin ostettua.

Hough: Incubus  ***1/2

Junioriaikojen paikkailua niistä legendaarisista kultakantisista Videotrage elokuvista joiden katsominen oli jäänyt aina näihin päiviin saakka. Elokuva on synnytetty vuonna 1981 mutta käsikirjoitus henkii puhdasta 70-lukulaista vakavaa ja jäykkää kauhua. Teinejä raiskataan ja silvotaan pikkukaupungissa. Virkavalta ja tutkijat kiistelevät etsitäänkö villieläintä vai ihmishirviötä kunnes lääketieteentohtori vakuuttaa murhaajan jättämät spermat kuuluvan ihmisrodulle.

John Cassavetes omaa kasvojen piirteeltään sellaista piruilua, että olisi mennyt vihtahoususta elokuvaan, kuin elokuvaan. Mies on tässäkin elokuvassa esittänyt kuuluisaa tempperamenttiaan ja vähät välittänyt käsikirjoituksesta. Trivian mukaan Cassavetes on soveltanut lähes kaikki vuorosanansa oman mielensä mukaisiksi.

Elokuvassa näkyy ja kuuluu harvinainen musavideo, jossa laulaa Bruce Dickinson tämän eka bändinsä Samsonin kera.

Kari Häkkinen (24.1.2020 21:00)

RoboCop Ykkösen kahta traileria katsoessa en ollut uskoa korviani. Mitä helvettiä elokuvan markkinointiosasto oli "ajatellut" laittaessaan traileriin soimaan The Terminator (1984)- elokuvan tunnusmusiikin??? Toisessakaan trailerissa ei ole yhtään ainutta nuottia Basil Poledourisin ylväästä RoboCop-marssista, vaan jotain joutavanpäiväistä liruttelua.

Koska jokin soundtrackissa oli kesken trailereiden teon aikana, todennäköisesti koko musiikintekoprosessi, trailerit tehtiin ennen kuitenkin hyvissä ajoin. Monessa muussakin trailerissa käytetään aluksi jotain muuta musiikkia, esim. Gladiatorin ekassa trailerissa oli Conania jne. Sen jälkeen taasen saattaa olla elokuvan oikeaa tai jotain muuta.

Jakel (26.1.2020 15:21)

Kari Häkkinen (24.1.2020 21:00)

RoboCop Ykkösen kahta traileria katsoessa en ollut uskoa korviani. Mitä helvettiä elokuvan markkinointiosasto oli "ajatellut" laittaessaan traileriin soimaan The Terminator (1984)- elokuvan tunnusmusiikin??? Toisessakaan trailerissa ei ole yhtään ainutta nuottia Basil Poledourisin ylväästä RoboCop-marssista, vaan jotain joutavanpäiväistä liruttelua.

Koska jokin soundtrackissa oli kesken trailereiden teon aikana, todennäköisesti koko musiikintekoprosessi, trailerit tehtiin ennen kuitenkin hyvissä ajoin. Monessa muussakin trailerissa käytetään aluksi jotain muuta musiikkia, esim. Gladiatorin ekassa trailerissa oli Conania jne. Sen jälkeen taasen saattaa olla elokuvan oikeaa tai jotain muuta.

Miksi kirjoitat, eihän Kari lue viesteihinsä tulevia vastauksia.