Mitä Elitisti-foorumin väki katsoo 2019

2015 AmeriGeddon

3/10

Ei tämä ollut sellaista fasistipropagandaa kuin oli varoitettu. Rasismiakaan ei ollut ollenkaan.

Tyhmä oli kuitenkin.

Juoni menee tähän tapaan:

Yhdistyneet kansakunnat toteuttaa vuosikymmeniä punomansa juonen ja lamaannuttaa Yhdysvallat satelliitista laukaistulla sähkömagneettisella pulssilla voidakseen liberaalipoliitikkojen julistaman poikkeustilan varjolla kaapata vallan

.

Salaliittoteoreetikko Alex Jones ei esitä sattumalta alkutekstien aikana demokraattisenaattoria. Eikä elokuvan ohjannut isänsä poika Mike Norris ole missään kukkahattusedän maineessa.

AmeriGeddon ennakoi donaldtrumpilaista maailmanpolitiikkaa. Sen mukaan kansainvälinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että Yhdysvallat suurimpana ja voimakkaimpana sanelee oman intressinsä mukaisesti mitä tehdään. Diplomatia on epäisänmaallista. Joten elokuvassakin globaaliin sopusointuun ja tasapuolisuuteen pyrkivä neuvotteluelin YK edustaa pohjattoman pahuuden pimeyden voimia.

Elokuvia ei kai pitäisi arvostella poliittisin perustein, mutta kun tällaisella tendenssielokuvalla ei ole tarjota muuta kuin tökerösti manipuloimaan pyrkivä houreinen sanomansa.

Jos tämäntyyppinen tarjonta kiinnostaa, niin kannattaisi katsoa mieluummin John Miliusin Red Dawn (1984) (7/10). Tai jopa siitä vuonna 2012 tehty uusintaversio (5/10). Myös Suomessa kolmella VHS:llä 1988 julkaistu yli neljätoistatuntinen Miehitetty Amerikka (1987) (7/10) käsittelee aivan tasan samaa aihetta. (Sattumaa tai ei, mutta Basil Poledouris sävelsi musiikin sekä alkuperäiseen Red Dawniin että Miehitettyyn Amerikkaan.) Ja vielä lopuksi isä-Norrisin Invasion USA (1985) (5/10), niin saadaan ympyrä suljettua.

DEADBEAT AT DAWN (1988) Vittu, mikä helmi! Jim Van Bebberin esikoispitkä on maineensa veroinen ja paljon enemmän. Leffaa katsoessa on vaikea välttyä ajatukselta tuotannon lopputuloksen lähes käsittämättömän oloisesta onnistumisesta suhteessa siihen huvenneisiin hiluihin. Kuinka helvetissä aktiivisena itseään pitävä, ja liiankin usein mukavuusalueeltaan tietoisesti poistuva elokuvaharrastaja on tämänkin onnistunut ohittamaan köykäiset 30 vuotta? Luojan kiitos henkilökohtainen "aikuistuminen" on ollut siinä mielessä hidasta, että tällaisesta väkivaltaviihteen tee-se-itse ilosanomasta kykenee yhä nauttimaan sata lasissa kuin kasettitelevisiokauden kukoistuksessa konsanaan, jota tosin edes auttaa suuresti tämän kaltainen vilpittömän oloinen keskisormella osoittelu kaveriporukalla kohden valtavirtaelokuvan turruttavaa typeryyttä. Ja kuinka on mahdollista, ettei Elitistissä elokuvaa ole arvosteltu vielä tätä kirjoittaessa? Tavuakaan liioittelematta paras sijoitus fyysiseen formaattiin pitkään aikaan. Arrow:n aluekoodivapaa brittijulkaisu on harvinaisen onnistunut reataurointityön osalta jo lähdemateriaalinkin huomioiden, tarjoten samalla avokätisen retrospektiivin lisämateriaaleja eksklusiivisine herkkuineen. Vilpittömät suosittelut kaikille vähänkin kiinnostuneille.





Edit. Myönnettävä on, että kirsikkana kusen päällä lopputekstien rullatessa JOURNEY – Seperate Ways (Worlds Apart) olisi istunut kuin ripsi silmään.

Alain Jessua: Traitement de choc (1973) ***



Nuortumishoitoja tarjoava klinikka käyttää portugalilaisia siirtotyöläisiä asiakkaisiinsa tankattavien nuorentavien seerumien lähteenä. Muistutti teemoiltaan ja tunnelmiltaan aavemaisen paljon Get Out ‑leffaa, päähenkilölle jopa eräässä kohtauksessa hoetaan että "häivy täältä" ("va-t'en").



Sergio Corbucci: Il Mercenario (1968) ***½



Erikoinen rakenne, kun takaumajakso vei suurimman osan elokuvan kestosta. "Yhteiskunnallisuuden" yhdistäminen perusspagettiäijäilyyn oli vähän väkinäistä eikä varsinaisia huippukohtia areenakohtauksen lisäksi juurikaan ollut, mutta olihan tämä tasaisen viihdyttävä.



Godfrey Ho: Scorpion Thunderbolt (1988) **½



Tyypillistä Godfrey Ho-materiaalia, eli varsinaisen käärmehirviö-aiheisen elokuvan sekaan oli leikattu täysin irrallisia Richard Harrison-kohtauksia (hme kyllä ilman ninjoja).



Titus Paar: Perfect Weapon (2016) *



Ei helvetti. Kun Steven Seagalin näyttelijäsuoritus melkeinpä nostaa elokuvan tasoa, niin siitä voi päätellä mikä se taso on. Verorahoille olisi varmasti parempaakin käyttöä kuin tällaisten leffojen ostaminen kirjaston kokoelmiin.



Larry Cohen: It's Alive! (1971) ***½



Oudon toimiva vakavan draaman ja absurdin hirviövauvakauhuelokuvan yhdistelmä. Bernard Herrmannin musiikit vielä lisäämässä omalaatuista tunnelmaa.



Mysskin: Thupparivaalan (2017) ***½



Koiran kuolemaa tutkiva yksityisetsivä pääsee poliittisia salamurhia järjestävän organisaation jäljille. Lempiohjaajani onnistuu nyt yhdistämään omaperäisen tyylinsä kaupalliseen materiaaliin. Miksi näin viihdyttävä ja kaikin puolin laadukas elokuvagenre kuin eteläintialainen toimintaelokuva jatkuvasti ignoroidaan ihan kaikkialla on minulle yksi suurimpia nykymaailman mysteereitä

2011 Green Lantern 

5/10

Korkkaamaton blu-ray vitosella tuntui hyvältä tilaisuudelta tutustua ensimmäiseen homoseksuaaliin supersankariin, Green Lantern-sarjakuvan Hal Jordaniin.

Vaan eipä ollut homostelua kuin yhden kihlausvitsin verran. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan Ryan Reynoldsin esittämä Hal Jordan herää naisen vierestä.

Jälkeenpäin selvisi, että Green Lantern-homo olikin se alkuperäinen hahmo Alan Scott.

Muutenkin meni viisi euroa ja useampi tunti katseluaikaa hukkaan. Jos Vihreä Lyhty antoi sankarille mahdollisuuden luoda tahdonvoimalla jopa – ainakin hetkellisiä – fyysisiä luomuksia, kuten kokonaisen kilpa-autoradan, niin sehän olisi avannut huikeita mahdollisuuksia käsikirjoittajille. Joten miksi tyydyttiin tylsiin nyrkkitappeluihin ja muuhun mätkimiseen?

Onneksi Ryan Reynolds vaihtoi myöhemmin Green Lantern-asun punamustiin Deadpool-kuteisiin.

Kari Häkkinen (8.5.2019 23:26)

Korkkaamaton blu-ray vitosella tuntui hyvältä tilaisuudelta tutustua ensimmäiseen homoseksuaaliin supersankariin, Green Lantern-sarjakuvan Hal Jordaniin.

Vaan eipä ollut homostelua kuin yhden kihlausvitsin verran. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan Ryan Reynoldsin esittämä Hal Jordan herää naisen vierestä.

Jälkeenpäin selvisi, että Green Lantern-homo olikin se alkuperäinen hahmo Alan Scott.

Paitsi että Alan Scott on ollut homo vasta vuodesta 2012 lähtien. Marvelin Alfa-lentueen Pohjantähti-hahmo on ollut sarjakuvissa julkihomo vuodesta 1992.

ierikho (9.5.2019 07:51)

Kari Häkkinen (8.5.2019 23:26)

Korkkaamaton blu-ray vitosella tuntui hyvältä tilaisuudelta tutustua ensimmäiseen homoseksuaaliin supersankariin, Green Lantern-sarjakuvan Hal Jordaniin.

Vaan eipä ollut homostelua kuin yhden kihlausvitsin verran. Heti ensimmäisessä kohtauksessaan Ryan Reynoldsin esittämä Hal Jordan herää naisen vierestä.

Jälkeenpäin selvisi, että Green Lantern-homo olikin se alkuperäinen hahmo Alan Scott.

Paitsi että Alan Scott on ollut homo vasta vuodesta 2012 lähtien. Marvelin Alfa-lentueen Pohjantähti-hahmo on ollut sarjakuvissa julkihomo vuodesta 1992.

Kari Häkkinen ei lue viesteihinsä tulevia vastauksia.

1957 Night Of the Demon 

10/10

Blu-rayn erinomaisessa kuvanlaadussa on haittapuolensa.

Luontodokumenteissa yksityiskohtien mikroskooppinen rikkaus on tarpeen, mutta fantasia- ja kauhuelokuvissa teräväpiirto ei ole aina plussaa. Tunne siitä, että elokuva tehosi paremmin kälyiseltä videokasetilta katsottaessa kuin blu-raylta, ei ole välttämättä pelkkää nostalgiaa. 

Naturalistinen realismi ei oikein sovi yhteen varsinkaan yliluonnollisten asioiden kanssa pelaavien kauhuelokuvien kanssa.

Night Of the Demonille on eduksi se, että se on mustavalkoinen. Värien puuttuminen tuo unenomaista lumovoimaa.

Muutoinkin "kauhuelokuvien Casablancaksi" kutsuttu Night Of the Demon on liki täydellinen. Ainoa kauneusvirhe ovat lähikuvat nimihenkilöstä. Epäselvemmissä yleiskuvissa otus näyttää ihan tarpeeksi uskottavalta.

Täydellinen on myös ylistetty brittiläinen kahden blu-rayn julkaisu. Ehdin katsoa elokuvan neljästä versiosta kaksi ja ison osan bonuksista, ennen kuin hoksasin ettei asialla ollutkaan tuttu Arrow Films, vaan uudempi tulokas Powerhouse Films.

2017 Get Out

10/10

Ei tämä tietenkään ole ehtinyt vielä saavuttaa samanlaista asemaa kuin vaikka vuoden 1957 Night Of the Demon, mutta ansaitsee sekin – ainakin ensimmäisellä katselukerralla – täydet pisteet.

Hesarin Miska Rantanen kirjoitti elokuva-arviossaan, että Get Out kuvaa arkipäivän piilorasismia ja hehkutettuja satiirisia piirteitä on elokuvasta vaikea tunnistaa.

Itse olisin melkein päinvastaista mieltä. Että elokuva on jo postantirasistinen, ja satirisoi pyrkimyksiä 

sivuuttaa

 vaaranmerkkejä vanhanaikaisina ennakkoluuloina ja stereotypioina. Opetuksena olisi se, että epäilyttävästi käyttäytyvät ihmiset ovat epäilyttävästi käyttäytyviä ihmisiä siitä riippumatta mitä "rotua" nämä ovat. Jos rasismi lietsoo monia turhia pelkoja, niin toisaalta antirasismi voi sumentaa itsesuojeluvaistoa.  

Siitä olen Rantasen kanssa samaa mieltä, että elokuva ei avaudu täysin yhdellä istumalla. Monet hienovaraiset enteet jäävät helposti huomaamatta. Kun perinteisissä kauhuelokuvissa joku roolihahmoista, tutkija tai muu kyynikko, on toiminut järjen äänenä, niin tässä tapauksessa 

hämmentynyt katsoja yrittää 

oma-aloitteisesti 

rauhoitella itseään antautumasta turhille peloille.

----

Bonuksista selvisi, että Get Out käsikirjoitettiin 

Barack Obaman valtakaudella, kun rasismista vielä uskottiin saadun merkittävä voitto, mutta 

Donald Trumpin noustua valtaan 

varsinkin elokuvan loppua jouduttiin muuttamaan.

Timo Tjahjanto: The Night Comes for Us (2018) **

Joe Taslimin esittämä triadien palveluksessa oleva ammattitappaja kieltäytyy tappamasta pikkutyttöä ja Iko Uwaisin esittämä toinen ammattitappaja lähetetään hänen peräänsä (missähän olen nähnyt tämän juonikuvion aiemmin?). Alkupuolen raivokkaat toimintakohtaukset tekivät vaikutuksen, kun ultraväkivaltaa lyödään katsojan silmille hengästyttävää tahtia, mutta sitten raakuuksiin alkaa turtua, ja kun juonellisestikaan elokuva ei etene mihinkään, klimaattinen lopputaistelu Taslimin ja Uwaisin välillä meneekin jo sitten ikävystyttävän puolelle. Johnwickmäisellä tavalla tyydyttävää B-elokuvaa silti ja matsit olivat sinänsä hyvin toteutettuja.

1985 Fright Night

7/10

1988 Fright Night: Part 2

5/10

2011 Fright Night

6/10

2013 Fright Night 2

4/10

Kauhukomedia on meidän kotona huonossa maineessa oleva alagenre. Sen epäilee aina olevan epäonnistunut kauhuelokuva, jonka tuotantokustannukset yritetään saada takaisin markkinoimalla elokuvaa komediana. Tämä ei sellainen ollut. Esimerkiksi viettelykohtaus diskossa on ihan uskottava. Blu-raylla on käytetty vanhaa suomennosta, mahdollisesti 2001 julkaistulla DVD:llä ollutta, sillä vampyyrintappajalle luvataan 3000 markan palkkio.

Kakkonen pyrkii olemaan komediallisempi kuin edeltäjänsä, mutta pelleily vie tehoja kauhusta. Toistaa joitakin kohtauksia melkein yksi yhteen.

Uusintaversio on pieni positiivinen yllätys. Tässähän onkin ihan sujuvaa juonenkuljetusta ja rempseyttä. Eivätkä koulun pakolliset nörtit, kovikset ja tyttöystävät ole ollenkaan sieltä kliseisimmästä päästä. Alkuperäisen elokuvan naapuria esittänyt Chris Sarandon tekee cameon huono-onnisena autoilijana. Viettelykohtaus diskossa ei ole niin tenhoava kuin alkuperäisessä. Ei vaikka yrittämässä on Irlannin oma

tommikorpela 

Colin Farrell.

Romaniassa kuvatussa neljännessä Fright Nightissa ei ollut mitään mielenkiintoista. Kommenttiraidalla lupaillaan Fright Night kolmosta, nelosta ja vitostakin, mutta jatko ei ole edennyt 

spekulointia pitemmälle.

Kari Häkkinen (30.5.2019 20:19)

2017 Get Out

Itse yllätyin elokuvan tasosta melkoisesti. Ei missään tapauksessa lähelläkään mitään sellaista mestariteosta, jona sitä on kriitikoiden toimesta palvottu, mutta erittäin hyvä siihen nähden, että kyseessä on current year+2 elokuva, jonka teemana on rotujen väliset jännitteet, ja jonka musta ohjaaja on ohjannut ja käsikirjoittanut, vieläpä esikoisteoksenaan. Leffan ensimmäiset kolme neljäsosaa toimii erinomaisesti, diggasin elokuvan pahaenteisestä tunnelmasta ja jännitteestä, mutta viimeinen neljäsosa taantuu sitten tympeään slasher kliseilyyn Hostelin tapaan. Protagonistista kuoritutuu hetkessä kivenkova tappokone, joka tappaa vihollisensa yksi toisensa jälkeen.



Kokonaisuutena tämä oli hyvin toimivaa settiä, sellaista 6/10 elokuvaa. Enpä yhtään ihmettele, miksi tämä on niin kovaa mainetta ja ylistystä kriitikoiden parissa irroittanut (98% fresh rottentomatoesissa, oscar parhaasta alkup. käsikirjoituksesta jne), kuten sanottua, musta ohjaamassa current year rotujännite elokuvaa, eikä lopputulos ole edes paska elokuva! Tämä hivelee juuri oikealla tavalla oikeamielistä vasemmistoliberaali-elokuvakriitikkoa, joka saa elokuvaa kehumalla synninpäästön valkosyyllisyydestään, ja joka ei tosin edes tohtisi sanoa pahaa sanaa tällaisesta tuotoksesta. Nyt kaikki Spike Lee juniorit nopeasti tekemään elokuvia about muh raycism, kriitikot tulevat rakastamaan sitä, mikäli se nyt ei aivan täyttä skeidaa tule olemaan.

Kevään Iloiset Kasvot (28.6.2019 00:07)

Kari Häkkinen (30.5.2019 20:19)

2017 Get Out

teemana on rotujen väliset jännitteet

En itse kokenut Get Outia rasismi-teemaisena elokuvana ollenkaan. Vaan ihan normaalina kauhuelokuvana, jossa nyt "sattui" olemaan musta päähenkilö.

Giorgio Ferroni: Un Dollaro Bucato (1965) ***



Enemmänkin amerikkalaisia westernejä kuin italialaisia spaguja muistuttava kelpo länkkäri. Italialaisille tekijöille keksityt jenkkinimet ovat hauskoja: kuvaaja Antonio Secchi on "Tony Dry" ja lavastaja Arrigo Equini "Harry Horse".



Yorgos Lanthimos: Killing of a Sacred Deer, The (2018) **½



Nyt täytyy tunnustaa, että en tajunnut yhtään mitä tällä haluttiin sanoa. Lanthimos on älykäs tyyppi, joten joku pointti tässä on pakko olla. Ärsyttävää.



Roger Vadim: Les liaisons dangereuses (1959) **



Vanhentunut enemmän kuin pohjana oleva romaani. Gérard Philipe ja Jeanne Moreau olivat täysin epäsopivissa rooleissa eikä Thelenius Monkin musiikkikaan oikein istunut luontevasti kuviin. Tiettyä kuriositeettiarvoa kieltämättä oli.

1972 The Last House On the Left

9/10

2009 The Last House On the Left

6/10

Michael Haneke kertoi tehneensä väkivallasta elokuvassaan Funny Games (1997) tarkoituksella mahdollisimman totista ja epämiellyttävää, kyseenalaistaakseen väkivallan yleisen viihdekäytön.

Wes Craven ehti kuitenkin ensin. The Last House On the Leftiä katsoessa tuli useaan kertaan mietittyä saako tästä jotakin iloa, älyllisiä virikkeitä tai henkistä nostetta. No, ei. Elokuva onnistuu olemaan yksinomaan ahdistavan piinallinen jokaiselle terveellä empatiakyvyllä varustetulle.

Vastoin odotuksia uusinta on tosikkomaisempi kuin alkuperäinen, mutta käy Haneken paheksumasta väkivaltaviihteestä, sillä satsaa huomattavasti enemmän katsojien kostonhimon tyydyttämiseen.

The Russian Bride (2019).

Viimeinen puolisen tuntia oli oikein hyvä, harmi kun elokuva ei kokonaisuutena ole samaa tasoa. Piristävä vanhan liiton splättäys ja luova työkalujen käyttö alkaa loppumetreillä, sitä ennen ehditään haaskata kallisarvoista aikaa kankeaan taustoitukseen. Sinänsä oikein hauska nähdä Corbin "Hammaslääkäri" Bernsen jälleen kauhuleffassa. Ohjaaja Michael S. Ojedan edellinen elokuva (Savaged/Avenged, 2013) oli kouluesimerkki kengännauhabudjetilla tehdystä tiukasta rape&revenge ‑leffasta, nyt samalla viivalle päästään vain loppukahinoissa. The Russian Bride täyttää silti ns. hyvää paskaa halvalla ‑kriteerit täpärästi. ***

Bad Rain (1.7.2019 10:50)

The Russian Bride (2019).

Viimeinen puolisen tuntia oli oikein hyvä, harmi kun elokuva ei kokonaisuutena ole samaa tasoa. Piristävä vanhan liiton splättäys ja luova työkalujen käyttö alkaa loppumetreillä, sitä ennen ehditään haaskata kallisarvoista aikaa kankeaan taustoitukseen. Sinänsä oikein hauska nähdä Corbin "Hammaslääkäri" Bernsen jälleen kauhuleffassa. Ohjaaja Michael S. Ojedan edellinen elokuva (Savaged/Avenged, 2013) oli kouluesimerkki kengännauhabudjetilla tehdystä tiukasta rape&revenge ‑leffasta, nyt samalla viivalle päästään vain loppukahinoissa. The Russian Bride täyttää silti ns. hyvää paskaa halvalla ‑kriteerit täpärästi. ***

Aika samoilla linjoilla. Loppu on tiukkaa tavaraa.