Jarkko Lehtola

Supernova (2000)

Ohjaaja:

• Walter Hill
• Francis Ford Coppola
• Jack Sholder

elokuva arvostelu

Walter Hillin Supernova oli riitaisa tuotanto, josta syntyi kallis B-luokan avaruus-slasher.

90‑luvun vaihteessa amerikkalainen kauhuohjaaja William Malone laati Dead Calm (Rasvatyyni, 1989) ‑elokuvasta inspiroituneen käsikirjoituksen nimeltä "Dead Star". Malone totesi käsikirjoituksen olevan "Dead Calm avaruudessa" tai "Hellraiser avaruudessa" – keskustelukontekstista riippuen. Tarina kertoo muinaisesta muukalaisartefaktista, joka muuttaa todellisuuden helvetinomaiseksi painajaiseksi. H. R. Giger laati ystävälleen muutamia konseptipiirroksia markkinointia varten (Dead Star 64 ja 67 ‑teokset vuodelta 1991). Imperial Entertainment ei saanut koskaan rahoitusta kasaan, joten seuraavat puoli vuosikymmentä elokuvaa kaupattiin eri tahoille. Imperial mainosti katteetta näiden vuosien aikana Gigeriä elokuvan ulkoasun suunnittelijana.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Dead Starin pohjalta oli muotoutunut kaksi erilaista tuotantoa, kun käsikirjoitus oli pyörinyt lähes vuosikymmenen eri tuotantoyhtiöissä. Event Horizon (1997) oli toisen linjan tuotos, jossa oli selkeitä vaikutteita alkuperäis­käsikirjoituksesta ja jota ohjaaja Paul W.S. Anderson mainosti myös sanoilla "Hellraiser avaruudessa". Walter Hillin Supernova puolestaan kehittyi lukuisien uudelleenkirjoituskierrosten myötä alkuperäisestä Dead Starista.

Elokuvassa pelastusalus Nightingale 229 vastaanottaa hätäkutsun kuuhun rakennetulta kaivostukikohdalta, joka sijaitsee räjähtämäisillään olevan tähden vaikutuspiirissä. Paikasta löytyy eloonjäänyt ja outo muukalaisartefakti, jonka koostumus hämmentää jopa aluksen tietokonetta. Artefakti alkaa vaikuttaa miehistön mieliin ja fysiikkaan.

MGM puuttui tuotantoon jatkuvasti erikoistehosteista juonikuvioihin, eikä ollut tyytyväinen Hillin työhön. Studio kielsi esimerkiksi maskeeraamalla toteutetun muodonmuutoksen, koska halusi pitää näyttelijä Peter Facinellin kasvot näkyvillä – studio ilmeisesti oletti Facinellissä olevan tulevaa supertähtiainesta. Hill vetäytyi pian kokonaan tuotannosta. Lisäkuvauksia ja uudelleen leikkausta tuli tekemään Jack Sholder (Hidden – pahan naamio, 1987). Nämäkään muutokset eivät tyydyttäneet, joten lopulta elokuvan kasaan kursimisen suoritti Francis Ford Coppola. Studion motiivi oli tehdä elokuvasta kevyt PG‑13‑kauhuilu alkuperäisen synkemmän vision sijaan. Elokuvan riitaisa tuotanto konkretisoitui elokuvan ohjaajan nimessä. Ohjaajaksi merkittiin Thomas Lee, josta oli tullut Alan Smitheen korvaaja. Perinteisesti ohjaaja oli käyttänyt Smithee pseudonyymiä irtisanoutuessaan teoksen taiteellisesta lopputuloksesta, johon häneltä puuttui sananvalta. 1990‑luvun viimeisinä vuosina Alan Smithee sai niin paljon julkisuutta, että sen käyttö lopetettiin.

Elokuvaan kuvattiin neljä erilaista päätöstä. Lopulta kaikesta materiaalista kursittiin kokoon Supernova-elokuva. Teatteriversio julkaistiin PG‑13‑ikärajalla, dvd puolestaan R‑luokituksella. Molempien kesto on noin puolitoista tuntia, ja eroa on vain muutaman väkivalta‑ ja alastomuuskohtauksen verran. Ilman näitä muutamaa lisäystäkin oltiin ajan standardeilla käytännössä R‑tason väkivallassa. Julkaisuista löytyy myös poistettuja kohtauksia, eikä niiden perusteella ole syytä uskoa, että Walter Hillin alkuperäinen näkemys olisi nostanut elokuvan tasoa yhtään.

Supernovassa näkyy Hillin tausta Alien-elokuvien parissa. Helvettivisioiden sijaan hän halusi tuoda mukaan enemmän psykologista kauhua. Hyperavaruushypyt, horroskammiot ja alusten sisäestetiikka muistuttavat vahvasti Aliens-elokuvan (1986) tyyliä, ja korporatistinen tähtienvälinen yhteiskunta näkyy taustalla. Supernovaa voi jopa pitää eräänlaisena epävirallisena Alien(s)-universumin spin-offina. H.R. Gigerin mukana olo oli taasen puhtaasti tahaton sattuma.

Supernovan juonesta löytyy avaruuskauhulle sopivaa pahantahtoisuutta, mutta valitettavasti tämä ja suuremmat teemat katoavat nopeasti taka-alalle. Lopputulos on vain avaruus-slasher, jossa juoni muistuttaa mitä tahansa kliseistä "mielipuoli aluksella/laivalla/kesäleirillä" ‑tarinaa.

Värimaailmassa käytetään jäänsinistä palettia, jossa sininen, punainen ja violetti luovat perinteisen ja toimivan tieteiselokuvan visuaalisen väri-ilmeen. Juonen kannalta merkityksetöntä puoli‑ tai kokoalastomuutta on melko runsaasti – mukaan lukien nollapainovoiman seksikohtaus – mikä tuo mieleen 80‑luvun avaruus-B‑elokuvien pääprioriteetit.

Lopputulos on B‑luokan roskascifiä A‑luokan budjetilla. 90 miljoonan sijoitus tuotti noin 15 miljoonaa maailmanlaajuisella teatterikierroksella.