Mikko Koivisto

From Orion's Testimony: Formula for Murder (1978)

Ohjaaja:

• Kichitaro Negishi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kichitaro Negishi

Kichitaro Negishi vaikutti etulinjassa Roman Porno ‑sarjan etsiessä aiempaa tarinavetoisempaa suuntausta 70‑luvun lopulla. Nuoren ohjaajan hienosti nimetty From Orion's Testimony: Formula for Murder on tyylikäs jännäri, joka höystää tarinaansa ainoastaan kourallisella seksikohtauksia. Valtavirtaan vedonneesta elokuvasta tuli hitti, joka yhdessä aiemmin valmistuneen Pink Hip Girlin (1978) sekä kuukautta myöhemmin ensi-iltaansa tulleiden Rape and Death of a Housewifen (1978) ja Erotic Liaisonsin (1978) kanssa sai studiopomot kiinnostumaan vahvojen käsikirjoitusten varaan rakennetuista elokuvista.

Azusa Katsumen romaaniin perustuva From Orion's Testimony: Formula for Murder rakentuu hyvän juonen mielenkiintoisen päähenkilön varaan. Tähtitieteestä kiinnostunut Toshihiko (Shogo Kano) on isänsä luona asuva nuori mies, joka syyttää huoltajaansa perheen hajottamisesta. Toshihiko unelmoi elämästä ilman isää ja kirjaa päiväkirjaansa leikkimielisiä suunnitelmia, joissa hän päästää ukon päiviltä. Uusi äitipuoli Asako (Miyako Yamaguchi) löytää pojan päiväkirjamerkinnät ja oivaltaa tilaisuutensa tulleen: varakkaan aviomiehen kuolema avaisi oikotien rikkauksiin.

Negishin ohjaustyylissä on miellyttävää raikkautta, mikä puuttuu monista muista Nikkatsun elokuvista. Ohjaaja yhdistelee pop‑musiikkia, ulkoilmaotoksia sekä vähäeleisiä hetkiä, joissa hahmot ovat vuorovaikutuksessa lähinnä kameran kanssa. Katsojan tehtäväksi jää tarkkailla hahmoja ja muodostaa heistä kokonaiskuva. Omista tunteistaan epävarmasta Toshihikosta rakentuu elokuvan mittaan uskottava hahmo. Hieno lisäys on myös hippihenkinen tyttö (Pink Hip Girlin toinen päätähti Ako), jonka huoneessa nuoret kuluttavat aikaa juoden kahvia ja kuunnellen afrikkalaista musiikkia. Seksi puuttuu heidän suhteestaan lähes kokonaan, mikä on poikkeuksellista Roman Porno ‑genressä.

Negishin kädenjäljessä näkyy kuitenkin nuoren ohjaajan kokemattomuus ja kompromisseihin suostuminen. Siinä missä elokuvan päähenkilö on tyylikkäästi luonnosteltu, jää osa sivuhahmoista pelkiksi tarinankerronnan välineiksi. Elokuvan käsikirjoitus olisi ehdottomasti kaivannut monien sivuhenkilöiden syventämistä. Negishi tuntuu kohdistavan kaiken huomionsa päähenkilöön ja käsittelevän useimpia sivuhahmoja pelkkinä objekteina.

Elokuvan toinen heikkous on genrelle ominainen turhien seksikohtausten sisällyttäminen tarinaan. Vielä elokuvan alussa Negishi tuntuu viittaavan kintaalla niille pink-elokuvan naurettaville kaavoille, joiden mukaan hahmot intoutuvat petipuuhiin pienenkin innoitteen seurauksena. Loppua kohden linjanveto alkaa kuitenkin rakoilla – eittämättä studion painostuksen seurauksena. Ongelma ei ole onneksi erityisen suuri ja 1970‑luvun rosoisessa japanilaisessa elokuvassa kokonaisuus käy likipitäen ronskista valtavirtaelokuvasta.

From Orion's Testimony on kokonaisuutena tyylikäs ja pirteä debyytti. Elokuvan vahvuudet tuskin yllättävät ohjaajan myöhempiä töitä tuntevia katsojia, sillä Negishi jatkoi uraansa Rape Ceremonyn (1981) ja Crazed Fruitin (1982) kaltaisilla erinomaisilla nuorisokuvauksilla. Aiempien sukupolvien pink-mestareista poiketen Negishi ei kuitenkaan pesiytynyt erotiikkakoneiston syövereihin pitkäksi aikaa, vaan siirtyi valtavirtaelokuvan pariin pian Art Theatre Guild ‑elokuvan Distant Thunder (1982) jälkeen. Pink-elokuvan käyttäminen ponnahduslautana valtavirtamenestykseen muodostuikin 1980‑luvulla yleiseksi uramalliksi Yoshimitsu Moritan (The Family Game, 1983) ja Shusuke Kanekon (Death Note, 2006) kaltaisten nuorten ohjaajien seuratessa Negishin jalanjälkiä.