Tatu Piispanen

Il trucido e lo sbirro (Free Hand for a Tough Cop, 1976)

Ohjaaja:

• Umberto Lenzi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Umberto Lenzi

Umberto Lenzin kehittyminen crime-elokuvien ohjaajana tapahtui nopeasti. Syndicate Sadists (Il giustiziere sfida la città, 1975) lisäsi hieman vauhtia kahden ensimmäisen rikostrillerin tummiin tunnelmiin ja pian Rome Armed to the Teeth (Roma a mano armata, 1976) sysäsi Lenzi-tyylin kertoheitolla vielä muutaman asteen vimmaisimmille uomille. Kaavan voi sanoa löytyneen ja otteen täydellistyneen Rome Armed to the Teethin aikoihin, sillä Lenzin seuraavat neljä vuosina 1976 ja 1977 valmistunutta elokuvaa ovat kaikki hyvin pitkälti samasta muotista ja tuntuvat tapahtuvan samassa värikkäässä mutta erittäin väkivaltaisessa eurocrime-universumissa.

Free Hand for a Tough Cop piiskaa menoa vielä edeltäjäänsä hektisemmäksi – jopa siinä määrin, että se on tavallaan ultimaattinen Lenzi-crime, vaikkei suinkaan paras. Juoni ei ole mitenkään huomattavan hatara, mutta sen seuraaminen unohtuu nopeasti jatkuvien ammuskelujen, väijytysten ja kaahailun taakse. Elokuva on todennäköisesti Lenzin toimintapitoisin, eikä se sisällä kovin montaa minuuttia, jolloin kenelläkään ei olisi asetta kädessä tai muuten vain meno päällä. Mikäli mitään suoraan tarinaan liittyvää actionia ei saada kehitetyksi, niin väliin leikataan mm. tiiliskivipahoinpitelyllä toteutettava ryöstö. Tutuiksi käyneet näyttelijät ja kuvauspaikat Almost Humanin (Milano odia: la polizia non può sparare, 1974) venepiilosta Manhunt in the Cityn (L'uomo della strada fa giustizia, 1975) maalaismökkiin korostavat vaikutelmaa eräänlaisesta tyypillisten genretilanteiden greatest hits ‑kokoelmasta.

Teoksessa on myös pilkettä silmäkulmassa enemmän kuin Lenziltä oli totuttu odottaa. Tämä konkretisoituu heti aloitusjaksossa, jossa krediitit heijastetaan spagettiwestern-ratsastuskohtauksen päälle. Kyse on toki elokuvasta, jota elokuvassa katsotaan. Pian Free Hand for a Tough Cop paljastaakin varsinaisen jokerikorttinsa eli vankilassa länkkäriä katsovan Monnezzan, joka tunnetaan paremmin lempinimellä Roskapönttö.

Roskapönttö on valitettavasti teoksen räikeä kauneusvirhe kahdesta syystä: Tomas Milianin kikkaraperuukin ja silmämeikkien ansiosta. Itse suoritus ei oikeastaan ole ollenkaan niin ylilyöty kuin mitä hahmon ulkomuodon perusteella voisi olettaa ja monet koomisiksi tarkoitetuista tempuista ovat ihan viihdyttävää Milian-esitystä – mutta se vitun peruukki! Ja kuten vain arvata saattaa, italialaisyleisö suorastaan rakastui Monnezzaan ja hahmo palasi valkokankaalle vielä kahdesti – elokuvissa Destruction Force (La banda del trucido, 1977) ja Brothers Till We Die (La banda del gobbo, 1977) – ennen kuin Milianin toinen huumoriluomus Nico Giraldi kehittyi Roskapöntön kaltaiseksi meikatuksi kikkarapääksi omassa megasuositussa elokuvasarjassaan.

Free Hand for a Tough Copin tapahtumakulku etenee jotenkin näin: suoraselkäinen mutta kovaotteinen poliisikomisario Antonio Sarti (Claudio Cassinelli) käy omin lupinensa hakemassa Roskapöntön kenties elokuvahistorian kehnoimmin vartioidusta vankilasta. Sarti tarvitsee isosuisen ilmiantajapikkurikollisen apua löytääkseen kidnapatun, diabetesta sairastavan pikkutytön (Susanna Melandri), joka olisi pikaisesti toimittava asialliseen hoitoon. Tytön kaappauksesta vastaa häikäilemätön gangsteri Brescianelli (Henry Silva suorastaan hilpeyttä herättävän tylyssä vedossa), jolle ei tuota mitään omatunnon tuskia päästää lapsi tarpeen vaatiessa hengestään. Pian Sarti ja Roskapönttö yhdistävät voimansa konnakaksikko Il Cinicon (Robert Hundar) ja Il Calabresen (Biagio Pelligra) kanssa, jotka ovat niin ikään Brascianellin perässä omista syistään. Loppuaika kuluu lähinnä tytön olinpaikkaa selvittäessä väkivaltajaksosta seuraavaan siirtyen.

Rikollisten kanssa toimiva Sarti ei ole samanlainen äärifasistinen superkyttä kuin Maurizio Merlin klassikkohahmot, mutta täyttää hyvin tehtävänsä hyperaktiivisen Roskapöntön kuivana aisaparina. Tutkintametodit ovat tehokkaita ja poliittinen korrektius pysyy jatkuvasti turvallisen matkan päässä elokuvan tapahtumista mm. kun Sarti määrää Il Cinicon vahtimaan erään talon emäntää ja himokas konna totta kai raiskaa tämän (kuvan ulkopuolella) touhukkaan komisarion tutkiessa asuntoa.

Vaikka Free Hand of a Tough Cop on poikkeuksellisen viihdyttävä ja energisesti etenevä eurocrime, se jää tapahtuma‑ ja henkilörikkautensa johdosta hieman hajanaiseksi. Kun Lenzi sai seuraavaksi filmattavakseen Vincenzo Manninon tiukemman fokuksen säilyttävän käsikirjoituksen ja yksinäinen susi ‑henkiseen pääosaan elämänsä voimissa puhisevan Merlin, oli tuloksena genren iskevimpiin tykityksiin lukeutuva suurteos Violent Naples (Napoli violenta, 1976). Eikä sille mahda mitään: alusta loppuun muikean menovaihteen säilyttävä Free Hand for a Tough Cop jää tasan yhden kikkaraperuukin päähän erinomaisuudesta.