Sakari Määttä

Napoli violenta (Violent Naples, 1976)

Ohjaaja:

• Umberto Lenzi

elokuva arvostelu

"I'm sorry, inspector. The poor guy never knew what hit him. That's the way it is when you get in the way of a machine gun. You don't even hear the noise of the shooting."

Kuvittele olevasi rikollinen 1970‑luvun Napolissa. Murtaudut kadunvarteen parkkeerattuun autoon rutiininomaisesti sillä välin, kun ystäväsi katsoo, ettei kukaan näe. Kuin tyhjästä paikalle ilmaantuu mies pitkässä takissaan viikset väristen ja sinisilmäinen katse täynnä raivoa. Hän tarttuu kaveriasi niskasta ja lyö hänen päänsä muutamaan kertaan auton konepeltiin siirtyen sitten käsittelemään sinua. "Senkin kusipää. Tekisi mieli pieksää sinut!", hän toteaa... ja pieksää sinut. Pakeneminen tai vastustaminen on turhaa, kun Napolin poliisivoimien uusin vahvistus, komisario Betti, toteuttaa itseään. Rikos ei kannata.

Violent Naples alkaa siitä, mihin tarina jäi Marino Girolamin Violent Romen (Roma violenta, 1975) lopussa vuotta aiemmin. Komisario Betti (Maurizio Merli) saapuu Roomasta Napoliin joutuen melkein välittömästi tappoyrityksen kohteeksi paikallisten kovanaamojen toimesta. Bettin maine kovaotteisena ja lahjomattomana kyttänä on kiirinyt pitkälle. Napoli on täysin vailla moraalia toimivien rikollisten hallitsema kaupunki, mutta ei hätää, yhden miehen armeija on täällä.

Violent Naples aloittaa siis vauhdikkaasti eikä anna katsojalleen hengähdystaukoa Bettin saadessa vastaansa toinen toistaan kovempia yhteiskunnan mätäpaiseita. Quasimodo (roolissa vakuuttava luonnenäyttelijä Luciano Rossi) ystävineen pahoinpitelee ja kidnappaa rikkaan miehen vaimon lunnasrahojen toivossa heidän hääpäivänään. Pankkiryöstöjä harrasteleva herrasmies Franco Casagrande (Elio Zamuto) aiheuttaa päänvaivaa, koska hänellä on ryöstöjen aikaan aina täydellinen alibi. Violent Naplesin pääjuonessa on kuitenkin kysymys jopa poikkeuksellisen brutaalein menetelmin suojelurahoja keräävästä rikollisliigasta, jota mafioso "Il Commandante" (Barry Sullivan) hallitsee. Lain molemmilla puolilla tasapainottelevan korruptoituneen bisnesmiehen Francesco Capuanon roolissa nähdään John Saxon.

Eräässä sivujuonessa Betti ystävystyy nuoren pojan kanssa, jonka autokorjaamoa pitävä isä ei suostu maksamaan suojelurahoja aluetta hallitseville gangstereille. Nämä hahmot ovatkin niitä harvoja, joita joka puolelle ulottuva rikollisuus tai sen vaikutukset eivät vielä kosketa. Juonen edetessä tähän tulee muutos, jonka vaikutus on nähtävillä erityisesti elokuvan viime hetkillä, kun Betti miettii lopettavansa poliisiuransa kokonaan.

Violent Naples on Fernando Di Leon mestariteoksen Milano kaliberi 9 (Milano calibro 9, 1972) ohella 1970‑luvun parasta italialaista rikoselokuvaa ja samalla myös paras Umberto Lenzin ohjaama elokuva (riippuen toki hieman katsojan mieltymyksistä). Se oli vasta toinen Lenzin ja Merlin välinen yhteistyö, mutta silti sisällöltään todellista yliampuvalla toiminnalla täytettyä Merli-riemujuhlaa.

Käsikirjoittaja Vincenzo Mannino (Syndicate Sadists, 1975) ymmärsi hyvin mitä katsojat elokuvalta odottivat ja käytti tekstissä jo aiemmin hyväksi koettuja keinoja. Juoni oikaistiin mahdollisimman suoraviivaiseksi ja turhat draamaosuudet karsittiin minimiin. Käsikirjoitukseen jäi toki tietynlaisia draamapitoisempia yksityiskohtia, mutta niiden pariin ei elokuvassa jääty viipyilemään vaan pienenkin suvannon uhatessa siirryttiin isommalle vaihteelle. Vaikka Violent Naples oli peruspiirteiltään samassa sarjassa usean muun saman ajan italocrimen kanssa, niin käsikirjoituksen sujuvuus (ja erityisesti pääjuonen sekoittaminen sujuvasti useiden sivujuonten joukkoon) sekä hyvä kohtausten jaksottaminen alusta loppuun nosti sen muiden yläpuolelle. Oman kortensa kekoon kantoi myös Franco Micalizzi, jonka erinomainen ja tavallista laajempi score reagoi nopeasti elokuvan nopeasti vaihtuviin tunnetiloihin.

Lenzi ohjasi elokuvan tuttuun tyyliinsä siirtyen nopeasti kohtauksesta toiseen säilyttäen samalla tarvittavan kerronnallisen intensiteetin. Myös kuvaaja Fausto Zuccoli tiesi jo kokemuksensa puolesta tarkalleen, mitä tarvittiin. Mukana on myös todella vakuuttava takaa-ajokohtaus, mutta tällä kertaa se käydäänkin moottoripyörällä ja pikemminkin aikaa vastaan kuin tavalliseen poliisi-ajaa-takaa-rosvoa ‑tyyliin. Napolin ruuhkaisia katuja pitkin puikkelehtivat kamera-ajot ovat suorastaan upeaa katsottavaa.

Elokuva ei missään tapauksessa olisi niin hyvä ilman Maurizio Merlin yliampuvan vimmaista roolisuoritusta. Violent Naples on Merlin uran kohokohta, ja tässä elokuvassa hän viimeistään varmisti paikkansa yhtenä Italian suurimmista toimintatähdistä. Italian 1970‑luvun mm. rikollisuudesta, työttömyydestä ja terrorismista kärsivän yhteiskunnan ihmiset tarvitsivat sankareita, jotka näyttäisivät tien pois ahdingosta. Merli otti roolinsa (kuten hänellä oli tapana näyttelijänä muutenkin) tosissaan ja eläytyi kohtauksiin koko tunteella, eikä siis kovinkaan hienovaraisesti. Tämä johti joissakin tapauksissa jopa siihen, että muut näyttelijät saivat oikeasti kokea miltä tuntuu asettua hänen iskujensa tielle.