Aleksi Mäkelän elokuvat

Artisan 7.1.2006 21:35

No sehän sanoi ettei tajunnut itse ollenkaan missä kohtaa elokuvassa oli jotakin sellaista joka olisi nostanut ikärajan 15:een. Minusta se oli ilmiselvästi siellä loppupuolella kun oltiin siellä strippiluolassa ja ikäraja ihan johdonmukainen tarkastamon tyyliin nähden. Vaimoja ei tosiaan juurikaan hakattu eikä ennen kaikkea ketään ihannoitu, todettiin vaan. Ai niin, ja olihan siellä aikaisemmin se outo muuhun elokuvaan sopimaton kohtaus, jossa

Spoileri
Matti oli veren peitossa veitsi kourassa, millä ilmeisesti viitattiin linnareissuun johtaneisiin tapahtumiin mutta joita ei sittemmin elokuvassa selitetty mitenkään.
Se saattoi myös vaikuttaa ikärajaa kohottavasti.
QCine 8.1.2006 18:05

Tuommoinen valitusoikeus näyttäisi olevan suht anuksesta. Totta kai kannattaa valittaa, jos kerran on pienikin mahdollisuus saada se K11 -> lipputulot kasvamaan. Elokuvatarkastamo puolestani voisi sitä vastoin kasvattaa panoksia niin, että mikäli ei "toisellakaan kierroksella" ikäraja muutu, tulee ikärajaksi K-18, rangaistuksena tarkastajien turhasta pompottelusta.

Sama hommahan oli sormustenherran ja potterin kohdalla. Panevat miettimään, että tarvitaanko mitään ikärajoja ensinkään, kun noilla ei näytä olevan skankaan väliä?
Young Hova 8.1.2006 21:22
QCine ( 8.1.2006 20:06)

Mitä vittua? Onko VET mielestäsi erehtymätön? Senkin reinoaasilinna.
Lauri Lehtinen 9.1.2006 13:27
QCine ( 8.1.2006 20:06)
Sama hommahan oli sormustenherran ja potterin kohdalla. Panevat miettimään, että tarvitaanko mitään ikärajoja ensinkään, kun noilla ei näytä olevan skankaan väliä?

Eipä oikeastaan tarvita. Eikä niitä ole sellaisissa lajeissa, jotka ovat taidetta (painettu sana, musiikki, kuvat jotka eivät liiku). Näiden lajien kaikki sisällöt eivät ole kaikenikäisille sopivia, mutta jotenkin vaan on selvitty suosituksilla ja terveellä järjellä ilman hallituksen ikärajavirastoa, eikä sellaisen perustaminen enää tulisi kuuloonkaan.

Elokuvapuolella taas pelkkä ikärajasta valittamisen oikeuskin voidaan kokea kiusallisen suurena vapautena, jota pitäisi kompensoida antamalla viranomaisille vapaammat kädet rangaista alan yrittäjiä ja nuorta yleisöä – koskien kuitenkin lähinnä perinteistä teatterilevitystä eikä kaikki ikäryhmät tavoittavaa televisiota. Miksi kaikkein tiukin kontrolli pitää aina kohdistaa juuri siihen esitysmuotoon, jossa katsojien ikää kuitenkin valvotaan ovella ja lippuluukulla?
Artisan 9.1.2006 13:30

Valtion elokuvalautakunta kumosi 9.1.2006 Valtion elokuvatarkastamon päätöksen asettaa Aleksi Mäkelän ohjaaman Matti ‑elokuvan ikärajaksi 15-vuotta. Elokuvan ikäraja laskettiin 11-vuoteen.

QCine ( 8.1.2006 18:06)
Tuommoinen valitusoikeus näyttäisi olevan suht anuksesta.

Niin kuin kaikista virkamiesten tekemistä päätöksistä valittamisoikeus yleensäkin. Verotuskin pitäisi tehdä virkamiespäätöksin ilman valitusoikeutta.
Bitnik 9.1.2006 14:18
Artisan ( 9.1.2006 13:31)
Valtion elokuvalautakunta kumosi 9.1.2006 Valtion elokuvatarkastamon päätöksen asettaa Aleksi Mäkelän ohjaaman Matti ‑elokuvan ikärajaksi 15-vuotta. Elokuvan ikäraja laskettiin 11-vuoteen.

Tää on niin tätä. Mitä suurempi (wannabe)kassamagneetti niin sitä varmemmin ikäraja laskee.
Lauri Lehtinen 9.1.2006 15:26
Bitnik ( 9.1.2006 16:19)

On kai aika luonnollista, että wannabe-kassamagneettien levittäjät valittavat päätöksistä herkemmin. Toisaalta pienemmän yleisön elokuvien (à la Breillat'n Sisarelleni) ikärajojen putoaminen on harvemmin medianäkyvyyttä saava uutisaihe. Tää on niin tätä ‑valitusvirsi voisi muuten kääntyä siihen, että mitä marginaalisempi ranskalainen taidepaukku, niin sitä varmemmin ikäraja laskee.
Young Hova 9.1.2006 15:54
Bitnik ( 9.1.2006 16:19)
Artisan ( 9.1.2006 13:31)
Valtion elokuvalautakunta kumosi 9.1.2006 Valtion elokuvatarkastamon päätöksen asettaa Aleksi Mäkelän ohjaaman Matti ‑elokuvan ikärajaksi 15-vuotta. Elokuvan ikäraja laskettiin 11-vuoteen.

Tää on niin tätä. Mitä suurempi (wannabe)kassamagneetti niin sitä varmemmin ikäraja laskee.

Myös sitä, että K15-ikäraja oli hämmästyttävän tökerö veto kun samaan aikaan oikeasti hetkittäin todella raju King Kong on K11.
Spiritual Boxer 9.1.2006 16:02
Young Hova ( 9.1.2006 17:55)
K15-ikäraja oli hämmästyttävän tökerö veto kun samaan aikaan oikeasti hetkittäin todella raju King Kong on K11.

Ja vuoden 1933 King Kong ja King Kong Lives ovat K-15.
chachi 9.1.2006 20:53

Sama juttu King Kongin kanssa: VET esitti ikärajaa K-15 (7.12.2005), elokuvalautakunta pudotti ikärajan K-11 (12.12.2005).

Jakel 9.1.2006 21:40

Minkälaisia katsojamääriä arvioisitte tälle leffalle? Jossain lehtijutussa kerrottiin tekijöiden olevan toiveikkaita, josko elokuva yltäisi pahojen poikien katsojalukuihin. Siis helvetti, tuntuu, etten tajua enää elokuvista mitään jos jotkut pahat pojat + matti saa 1,2 miljoonaa katsojaa.

Ilja Rautsi 9.1.2006 22:04

Vaikea veikata mitään muuta kuin Pahojen poikien kaltaista menestystä.

Korson Antti 9.1.2006 22:17

Iljan kanssa samoilla linjoilla, kyllä tämä tulee menestymään. Pahat pojat – katsojaluvut oli yllätys kun se oli vaan yhdentekevää paskaa ilman yleisempää mielenkiintoa (en nähnyt mutta vaisto sanoo), tämän on kehunut Young Hova vähän kiertäen ja aihe on sellainen että siitä puhutaan Pertunmaan seurojentalollakin. Ei kai ole mitään estettä että Matti ei toimisi?

Young Hova 10.1.2006 14:11
Korson Antti ( 10.1.2006 00:18)
Pahat pojat – katsojaluvut oli yllätys kun se oli vaan yhdentekevää paskaa ilman yleisempää mielenkiintoa (en nähnyt mutta vaisto sanoo), tämän on kehunut Young Hova vähän kiertäen

No pidin kyllä Pahoista pojista melkein yhtä paljon kuin tästä, molemmat ovat jotenkin hykerryttävää suomalaista viihdettä.
Raimo Miettinen 10.1.2006 17:16
Lauri Lehtinen ( 9.1.2006 13:28)
Elokuvapuolella taas pelkkä ikärajasta valittamisen oikeuskin voidaan kokea kiusallisen suurena vapautena, jota pitäisi kompensoida antamalla viranomaisille vapaammat kädet rangaista alan yrittäjiä ja nuorta yleisöä – koskien kuitenkin lähinnä perinteistä teatterilevitystä eikä kaikki ikäryhmät tavoittavaa televisiota. Miksi kaikkein tiukin kontrolli pitää aina kohdistaa juuri siihen esitysmuotoon, jossa katsojien ikää kuitenkin valvotaan ovella ja lippuluukulla?

Eikös tuolla tv-puolella tullut jokin aika sitten Karpelan edesauttamat suositukset (K-15, K-18, tv-kuuluttaja muistuttaa raa'asta sisällöstä). Olisiko suunta myös television puolella jonkin sortin kontrolliin. Tietenkin television katselua ei tällä hetkellä voida juurikaan valvoa/rajoittaa kuin mitä vanhemmat kotona. Ja jos televisiossa homma menisi suositusten jälkeen ikärajoitukseen niin satavarma siitäkin itku nousisi.