13.1.2011 14:42
Aleksi Mäkelän elokuvat
13.1.2011 15:04
Siis kyllähän Pahojen poikien juliste – jota täälläkin aikoinaan mehusteltiin – tribaaleineen, liekkeineen, sikspäkkeineen, sikspäk-yrityksineen ja kissanpentuineen antaa odottaa eräänlaista modernia klassikkoa.
Vähän harmittaa, että ei tullut katsottua nyt kun tuli hiljattain tv:stä.
13.1.2011 15:22
7. Pahat pojat ** Olin siinä käsityksessä että tämä on moderni klassikko, mutta eihän tämä ihan ole. Pahinta tässä on tämä silloin vissiin muodissa ollut ns. musiikkivideotyyli. Muutamia ihan toimiviakin kohtauksia on kuitenkin mukaan saatu ja Vesku nyt on elementissän, varsinkin huoran kanssa motellissa.
Nyt kyl pakko kysyy että mistäs sulla sellainen ennakkokäsitys pahoista pojista oli?Vesku oli joo ainut hyvä juttu tässä.
Jotain on pielessä jos odottaa Aleksi Mäkelän elokuvan olevan hyvä.
13.1.2011 15:53
Odotukset perustuivat juurikin noihin k-mikon mainitsemiin keskusteluihin sieltä aikojen alusta. Mahtoivatko olla edes tällä foorumilla vai edellisellä?
Ja siis enhän minä varsinaisesti hyvää elokuvaa odottanut, vaan jotain jollain tasolla päräyttävää.
13.1.2011 19:11
Siis kyllähän Pahojen poikien juliste – jota täälläkin aikoinaan mehusteltiin – tribaaleineen, liekkeineen, sikspäkkeineen, sikspäk-yrityksineen ja kissanpentuineen antaa odottaa eräänlaista modernia klassikkoa.
Ulkomailla Tom of Finland jengit olivat innoissaan julisteesta mutta kaiketi heillekin elokuva on osoittautui suureksi kuplaksi.
13.1.2011 19:50
7. Pahat pojat ** Olin siinä käsityksessä että tämä on moderni klassikko, mutta eihän tämä ihan ole. Pahinta tässä on tämä silloin vissiin muodissa ollut ns. musiikkivideotyyli. Muutamia ihan toimiviakin kohtauksia on kuitenkin mukaan saatu ja Vesku nyt on elementissän, varsinkin huoran kanssa motellissa.
Nyt kyl pakko kysyy että mistäs sulla sellainen ennakkokäsitys pahoista pojista oli?Vesku oli joo ainut hyvä juttu tässä.
Jotain on pielessä jos odottaa Aleksi Mäkelän elokuvan olevan hyvä.
Vaikka olenkin sitä mieltä että elokuvista saatavien vaikutteiden oletettua määrää suhteessa todellisuuteen yleensä liioitellaankin (esim. että väkivaltafilmejä katsovat olisivat väkivaltaisia oikeassa elämässä jne..), niin Pahoilla Pojilla on joku omituinen aktivoiva vaikutus aina näihin bensarosvoihin.
13.1.2011 20:00

Tuo tulkinta mallioppimisesta on tosin vain iltapäivälehtien päätelmä. Kyllä minä muistan uutisia erilaisten automaattien repimisestä ennen asian ominutta Dalton-brändiäkin. Ei se nyt kovin paljon älliä vaadi, että jos automaattia ei voi ryöstää paikalla niin se viedään jonnekin rauhaisempaan paikkaan taikka hajotetaan nopeasti.

Aloin just katsomaan ekaa Varesta (2004) noin niinku vertailun kannalta. Tajusin että Mäkelän leffat (tai ei välttis kaikki, mutta ne parhaat) voivat kerran katsottuna olla jopa viihdyttäviä, mutta toisen kerran nähtynä aina ihan käsittämätöntä skeidaa. Varesta en pystynyt katsomaan edes kerralla läpi, niin paska se on. Olen digiboxin mukaan katsonut noin 60%:a elokuvasta toistaiseksi, eli kait tämän huomenna saa läpi kahlattua – ellei sitten ehdi kuolla siihen aivovammaan, jonka elokuva katsojalleen aiheuttaa. Kaduttaa että otin uusintakatseluun. Mutta kun ei tää Vares (2004) ollut muistini mukaan ihan näin paska!
Sama juttu kävi Matin kanssa: Viihdyin leffassa, mutta eihän sitä idarikavalkadia pystynyt telkkarista uudestaan katsomaan.
Pahat Pojat taas on hukkaan heitetty mahdollisuus potenssiin sata. Vieläkin ottaa päähän se, että vuosikymmenen päräyttävin ja elokuvallisin kotimainen truecrime-stoori päätyi elokuvaksi juuri tämän klownilauman toimesta.
13.1.2011 20:13
Vaikka olenkin sitä mieltä että elokuvista saatavien vaikutteiden oletettua määrää suhteessa todellisuuteen yleensä liioitellaankin (esim. että väkivaltafilmejä katsovat olisivat väkivaltaisia oikeassa elämässä jne..), niin Pahoilla Pojilla on joku omituinen aktivoiva vaikutus aina näihin bensarosvoihin.
Tuo tulkinta mallioppimisesta on tosin vain iltapäivälehtien päätelmä. Kyllä minä muistan uutisia erilaisten automaattien repimisestä ennen asian ominutta Dalton-brändiäkin. Ei se nyt kovin paljon älliä vaadi, että jos automaattia ei voi ryöstää paikalla niin se viedään jonnekin rauhaisempaan paikkaan taikka hajotetaan nopeasti.
Lähinnä viittasinkin siihen, että samanlaista juttua oli elokuvan ensi-illankin aikaan. Silloin oli muistaakseni ihan kunnon piikki juuri tuon tyyppisissä varkauksissa.
Varmasti bensaa pöllitään muutenkin (etenkin näillä hinnoilla) ja ihan normiasemiltakin.
13.1.2011 21:05
Toki se voi myös tuntua piikiltä, jos kaikki samantyyppiset rikokset pääsevätkin yhtäkkiä lehteen. Toki joillain nyt ei ole älliä keksiä itse edes noinkaan yksinkertaista keinoa.
13.1.2011 21:46
Jotain on pielessä jos odottaa Aleksi Mäkelän elokuvan olevan hyvä.
Aloin just katsomaan ekaa Varesta (2004) noin niinku vertailun kannalta. Tajusin että Mäkelän leffat (tai ei välttis kaikki, mutta ne parhaat) voivat kerran katsottuna olla jopa viihdyttäviä, mutta toisen kerran nähtynä aina ihan käsittämätöntä skeidaa.
Mä en voisi kuvitellakaan katsovani mitään Mäkelän elokuvaa toistamiseen. Itse olen saanut ton skeida-vaikutelman ihan jo kertakatselullakin. Sitä voi sitten toki ihmetellä että miksi olen vaivautunut katsomaan edes kertaalleen melkein jokaisen herran elokuvan...

14.1.2011 10:55

Olet toivonut löytäväsi modernin klassikon?
14.1.2011 11:00

Ehkä kyse on enemminkin samasta ilmiöstä missä ihmiset uteliaana kääntyvät katsomaan tien reunassa olevaa kolaria vaikka näky olisikin kuvottava.
17.1.2013 16:53
http://www.youtube.com/watch?v=YLSKh2RigfA
17.1.2013 18:36
Nättejä animaatioita ja jonkinlainen linnanmäeltä varastettu lentokonesimulaattori. On mennyt Suomessakin taas erikoistehosteet eteenpäin.