NIGHT VISIONS Maximum Halloween 3010 - ISOIN IKINÄ!

Jouni Hokkanen 20.10.2010 21:39

Ehdottomasti tsekkaamisen arvoisen korealaisen Haeundae-katastrofileffan tapahtumapaikalta Busanista juuri palanneena totean yhteiskunnan olevan vielä tehokkaampi tuholainen kuin mikään tsunami koskaan.



Vielä vuosi sitten lounastin useamman kerran valaanlihaa, pohjoiskorealaisia kuningasrapuja ym. meren eläviä mainioissa kämäisessä alkuasukaskuppilassa jossa leffan avainkohtaukset on kuvattu.

Viime viikolla sain todeta kokonaisen kalaravintola/kalastajakorttelin kadonneen tietämättömiin.

Kuppilakorttelin ja rähjäisten turistihotellien tilalla oli rakennusmaan aita, jonka mukaan "shopping is fun" ja paikalle kohoaa pilvenpiirtjäistä koostuva ostoskeskus.
Lauri Lehtinen 21.10.2010 14:07

Näin se kulttuurivaihto toimii, ohjaaja Juha Rosman mukaan Maximum Halloweenin Finlandia-gaalaelokuva Harmagedon oli 1980-luvulla jossain levityksessä Etelä-Koreassa.

Flash 22.10.2010 17:23

“ILMOITETAAN MYÖHEMMIN” –elokuva varmistunut!





Maxim 1 pe 29.10. klo 21.45



Mark Romanek:

NEVER LET ME GO



Ensin Toronto, sitten Lontoo, nyt Helsinki ja Night Visions! Festivaalin viimeinen sensaatiomainen ohjelmistokaappaus on kansainvälisen elokuvasyksyn kohutuin scifi-tapaus Never Let Me Go.



Mestarillisesti roolitettu elokuva on yhdistelmä kylmäävää tieteisdraamaa ja kiehtovaa kasvukertomusta. Keira Knightley, Carey Mulligan (Wall Street: Money Never Sleeps) ja Andrew Garfield (The Social Network) esittävät nuoria, joiden elämät ovat hitsautuneet toisiinsa jo eriskummallisen koodiston kontrolloimassa sisäoppilaitoksessa. Karmiva vaihtoehtotodellisuus paljastaa kolmikolle vavahduttavat kasvonsa, kun heidät viimein päästetään eristyksistä ulkomaailmaan – odottamaan jo synnytyslaitoksella sinetöityä kohtaloaan.



Danny Boylen työparin, käsikirjoittajasupertähti Alex Garlandin (Beach, 28 päivää myöhemmin, Sunshine) kirjoittama tarina perustuu japanilaissyntyisen brittikirjailijan Kazuo Ishiron menestysromaaniin Ole luonani aina. Ohjauksesta vastaa One Hour Photo ‑trilleristä muistettava Mark Romanek, joka on ohjannut tukuittain palkittuja musiikkivideoita mm. Madonnalle, Nine Inch Nailsille, Red Hot Chili Peppersille ja R.E.M.:lle.



Kun elokuva esitettiin Toronton festivaalilla syyskuussa, maailman kriitikoiden kerma nimesi sen naistähdet Keira Knightleyn ja Carey Mulliganin oitis ensi kevään Oscar-toivoiksi. Voittokulku jatkui lokakuun puolivälissä, kun Never Let Me Go nähtiin huippuarvostetun Lontoon filmifestivaalin avajaiselokuvana. Night Visionsin aikana teos tekee selvää jälkeä myös kaukoidässä, kun se esitetään Tokion elokuvafestivaalin kilpailusarjassa.



Kaupalliseen levitykseen Never Let Me Go saapuu aikaisintaan helmikuussa 2011.



"Expertly acted, impeccably photographed, intelligently written, even intermittently touching"

– Stephen Farber, The Hollywood Reporter



"It is a near perfect meeting of a brilliant cast, a potent director wise enough to know when to exercise restraint and a remarkable script from Alex Garland. It is also one of the most haunting, unusual and potent examples of modern science fiction despite existing in an earlier period of our own world with nothing particularly technological on display."

– Todd Brown, Twitch



Mikko Aromaa 23.10.2010 14:40

Kannattaa pitää mielessä, että pahimmassa tapauksessa tämä saattaa myös jäädä NEVER LET ME GOn ainoaksi teatteriesitykseksi Suomessa. Näiden levityskuvioden lopullisesta kulusta kun ei koskaan tiedä, kun marginaali suunniteltuun teatteriensi-iltaan on niinkin pitkällä kuin ensi vuoden helmikuussa. Siispä tapaus kannattaa luonnollisesti noteerata jo nyt.

Rac 23.10.2010 22:35

No perkele. Onnistuuko Piranha 3D-lipun vaihto, vai täytyykö ostaa erikseen Never Le Me Go:hon? (HC-sarjis ostettuna.)

AlexA 24.10.2010 15:33

Meteliä maan alta, tänään su 24.10. klo 19-20,



100,3 Mhz Lähiradio, ei kaapeli PK-seutu ja Uudenmaan alueella

Nightvisions radio spesiaali = meikä solkkaa jotain, festariorganisaation puolelta Antti Tohka vastailee. välissä soi mm.Cruising soundtrackiä, Mayhemia ja Accept sekä Klaus Kinskiä..





Mikäli ei kuuntelu onnistu tai asut kauempana on ohjelma ladattavissa ensi viikon perjantaihin asti täältä: http://cinematrashland.blogspot.com/ heti radiolähetyksen jälkeen.
Mikko Aromaa 25.10.2010 10:42
Rac ( 23.10.2010 22:35)
No perkele. Onnistuuko Piranha 3D-lipun vaihto, vai täytyykö ostaa erikseen Never Le Me Go:hon? (HC-sarjis ostettuna.)




Kannattaa lampsia Maximin kassalle neuvottelemaan asiasta. Uskoisin, että Maximin tytöt ymmärtävät yskän ja palvelevat auliisti.
Flash 26.10.2010 21:29
excl.gif Jussi Parviainen on lupautunut huomenna keskiviikkoaamuna haastateltavaksi Radio Rockiin klo 09.00!
Artemisa Absinthium 27.10.2010 09:10
Flash ( 26.10.2010 21:29)
excl.gif Jussi Parviainen on lupautunut huomenna keskiviikkoaamuna haastateltavaksi Radio Rockiin klo 09.00!


http://www.radiorock.fi/?vt=audio_stream&vid=52
Flash 27.10.2010 14:25
Artemisa Absinthium ( 27.10.2010 09:10)
Flash ( 26.10.2010 21:29)
excl.gif Jussi Parviainen on lupautunut huomenna keskiviikkoaamuna haastateltavaksi Radio Rockiin klo 09.00!


http://www.radiorock.fi/?vt=audio_stream&vid=52


http://www.radiorock.fi/?vt=audio&vid=107671 Jussin haastis alkaa kohdasta 09:23.



"Hässitkö Eppu Salmisen tyttöystävää, Jussi Parviainen?"
Spiritual Boxer 27.10.2010 14:31
Elitisti haastatteli huomenna ja lauantaina esitettävän A Serbian Filmin ohjaajaa Srdjan Spasojeviciä.
Young Hova 28.10.2010 01:42

Raportti kiinnostaisi

Antti Tohka 28.10.2010 06:37

Ei jumankavita, miten hieno tapahtuma. 10+

Martin 28.10.2010 09:22

Jopa viime vuoden gaala tuli ylitettyä monelta osin vaikka etukäteen olisi voinut luulla sen olevan mahdotonta. Edelleen tämä ilme naamalla Jussin haastattelusta leffan jälkeen

shock.gif . Onneksi ilta on videoitu talteen!



Aika käsittämättömän kova alku festareille!
spatter 28.10.2010 12:32
Martin ( 28.10.2010 09:22)
Jopa viime vuoden gaala tuli ylitettyä monelta osin vaikka etukäteen olisi voinut luulla sen olevan mahdotonta. Edelleen tämä ilme naamalla Jussin haastattelusta leffan jälkeen shock.gif . Onneksi ilta on videoitu talteen!



Aika käsittämättömän kova alku festareille!






Harmagedon oli pirun kova ja Parviaisen jutustelut täydensivät hämmentävän leffan maailmaa. Leffassa mentiin välillä campin pohjamutiin, mutta välillä oli aika tiukkoja ja tylyjä kommenttejä yhteiskunnasta. Olihan se vahva kokemus.



Toivon muuten että Parviainen ja Osama Bin Laden joskus tapaavat. Siinä sitä olisi spektaakkelin ainekset...