TARANTINO CONNECTION II @ Orion 2.12.-16.1.

Diabolikistahan on USA:ssa se oikein kaunis uusi (muutaman vuoden vanha) 35mm printti, joka olisi myös ehjä, toisin kuin Suomessa vieraillut brittikopio...

Noniin, listan laatimisessa on kestänyt hävettävän pitkään, mutta nyt oli viimein aikaa miettiä homma läpi. Vaikeaa puuhaahan tämä on ja 2-3 nimikettä saattaisi mennä toisella istumalla vaihtoon. Yhtä kaikki, joka viimeinen tästä kymmeniköstä on tuottanut suurta mielihyvää. Laurin ja Antin esitystoiminnnan arvon tajuaa kun miettii hetken, miltä stadin 2000-luvun elokuvakulttuuri näyttäisi ilman näitä pieteetilla ja kunnianhimolla kasattuja sarjoja. Pelkkä ajatusleikkikin kuumottaa

Ja asiaan. Lista ei ole definitiivisessä järjestyksessä.



– Sergio Corbucci: Petturit hirteen, Companeros!

Yksi kaikkien aikojen spaguista kankaalla. Lisäperustelut tarpeettomia.



– Sergio Sollima: Luodin laki

Lisäää spagu-parhautta kankaalla.



– Alejandro Jodorowsky: El Topo

Esityksen merkitys henk.koht. tasolla ja kulttuuritekona käytännössä samaa luokkaa Holy Mountainin kanssa, mutta jotenkin Topo on aina kolahtanut enemmän. Koska listalle on tunkua, nostetetaan nyt esiin vain tämä.



– Rikhard Viktorov: Kassiopeian robotit

Ihastuttavan outo elokuva, jonka omaperäisyyden takaa se, että kaikki kummallisuuden vedetään niin kybällä ja vakavana kuin vain voi. Ehyen ja nyanssirikkaan utopiamaailman luomisen mahdollistaneet tuontanto-olosuhteet jeesaavat tässä kummasti. Nopin kymmenen "koko lähes täysi sali repeää" – efektin(useimmiten vastustamattoman huvittavissa kävelukohtaukissa) pönkittämänä yksi kaikkien aikojen WTF-kokemuksista. Juuri tällaiset kokemukset todistavat Jack Stevensonin pointit siitä, että jokainen esitys kokonaiselämys, jota ei voi koskaan kokea täydellä teholla yksin himassa.



– Ivan Dixon: Trouble Man

Joo, Across 110th Street on kyllä parempi, mutta tämä hieman marginaaliin jäänyt helmi tuli kovaa puun takaa arkistossa ensi kertaa katsottuna. Voi jopa olla, että ilman esitystä tämä olisi vieläkin näkemättä. Kannatti käydä katsomassa kesken kaverin tupareiden.



– Jerzy Skolimowski: Huuto

Sarjasuosikkeihini kuuluneen brittikauhupaketin yllättäjä, joka pääsi myös iskemään puskista. Huikea pieni kauhuhelmi.



– Masaki Kobayashi: Harakiri

Ikisuosikki, joka oli hienoa nahdä kankaalta.



– Ken Russell: The Devils

Samat sanat.



– Wes Craven: The Last House on the Left

Aina yhtä painostavaa katsottavaa, eikä elokuvana mikään ylenpalttisen diggailun kohde. Silti oli jotenkin vinkeää katsoa grindhouse-skenen läpeensä nihkeää klassikkoa arkistossa. Laurin mainio videokulttuuriluento oli hyvä alkupala.



– Alberto De Martino: Terrori 2000

Vaikuttava temaattisen överiyden ja tiukan tyylitajun yhdistelmä, joka sai hemmetin hyvälle tuulelle.



Bubbling under ‑osastoon voisi laittaa 50 elokuvaa, joten antaa olla. Missejä laskiessa alkaa otsasioni tykyttää. Tässä top vitonen nistä: Goodbye Uncle Tom, Diabolik, Jepari ryysyissä, Senaattori eksyy erotiikkaan, Alaston vampyyri.



Mitä haaskausta



Kiitos vielä Laurilla ja Antille kansansivistyksen eteen silkasta cinefiilydestä tehdyistä ponnistuksista! Valmista listaa lukiessa vanhojen suosikkien kangasfiilistelyt ja yllätetyksi tuleminen ovat suht tasoissa.

Lauri Lehtinen ( 2.1.2010 13:58)

Disco Studd ( 2.1.2010 13:18)

Lauri Lehtinen ( 2.1.2010 12:40)

EKEK:n Reino suorittaa arvonnan ensi viikolla.

Minua ei tarvitse ottaa mukaan arvontaan, koska en ole paikan päällä sitä palkintoa noutamassa.

Saa nähdä kuka siellä on, paitsi että Grindhousen Suomi-trailerit on kyllä pakko tulla katsomaan uudestaan... Mietitään tänään Antin ja Reiskan kanssa miten palkitseminen hoidetaan

Ladies and gentleman, we have a winner here... EKEK:n Reino kieltäytyi viime tipassa arpomasta suivaantuneena siitä, että Theatre of Blood, Bullet in the Head ja Il prezzo del potere ei saaneet yhtään ääntä ja onnettarena toimi Aila, 3. Kysymys kuuluu: kuka meistä voitti viitasaarelaisen pärekorin, joka sisältää kaksi Kill Bill ‑paitaa, kaksi Tarantino-vetoista kokoelma-CD:tä, paljon Grindhouse-kortteja, leikkaamattoman True Romance ‑VHS:n ja vapaalipun Death Proofin huomiseen esitykseen? Voittaja julkistetaan kansalle huomenna lauantaina Orionin aulassa noin klo 20.40. Jännitys tihenee, mutta pettymysten ja turhien reissujen välttämiseksi mainittakoon, että onnekasta henkilöä on jo puhelimitse asiasta briiffattu.



Varsinainen lauantai-illan huuma on tietenkin toinen ja viimeinen näytös kahden elokuvan yhdistelmästä Grindhouse: Planet Terror & Death Proof. Ekalla kerralla aplodeja kirvoittaneen retropaketin tuominen perinteiseen leffateatterimiljööseen saattaa olla parasta mitä näille multiplexien oudoille linnuille voi tehdä, ainakin Death Proofin kolmas katselukertani teatterissa oli ylivoimaisesti antoisin. Planet Terrorin (klo 18.45) alussa aitoa grindhouse-tunnelmaa lataavat pitkä, svengaava ja hulppean militantti Kill-traileri sekä Verentahriman morsiamen Kamras-teattereissa kärsinyt mutta epätäydellisenäkin mehevä Verentahrima morsian ‑spotti. Death Proofin (klo 20.45) grrl poweria pohjustaa traileritrilogia elokuvista Tuntemattoman takaa-ajamana (Miehemme X: tapaus kultatytöt), Kung Fu Punainen salama & Professional Gun (Sergio Corbucci), action-nostalgikkojen unelmakokoonpano jollaista et Orionissakaan juuri koskaan näe. Tervetuloa!

Plissken ( 7.1.2010 18:28)

Laurin ja Antin esitystoiminnnan arvon tajuaa kun miettii hetken, miltä stadin 2000-luvun elokuvakulttuuri näyttäisi ilman näitä pieteetilla ja kunnianhimolla kasattuja sarjoja.

Ja käänteisesti ajatellen arkistosarjat yhdistettyinä Night Visionsiin ovat vaikuttaneet ainakin omiin katselutottumuksiin siinä määrin etten tunne kovinkaan suurta tarvetta katsoa esim. eurokulttia devarilta koska tiedän että kyseistä herkkua on Helsingissä tarjolla ihan filmiprintteinäkin suht säännöllisesti.

Huomio, Tarantino Connection II huipentuu tänään päätösgaalaan eli toiseen ja viimeiseen näytökseen Kill Bill ‑dilogiasta, vol 1 klo 18.30 & vol II 20.30. Quentinin pitkä ja harras rakkaudentunnustus Shaw Brothersille, chambaralle ja 1960-luvun spaguille siis koko komeudessaan siinä elokuvateatterissa, jossa suomalaiset 2000-luvun katsojat ovat näistä vanhemmista ilmiöistä voineet nauttia. Tervetuloa!

Kysymys kuuluu: kuka meistä voitti viitasaarelaisen pärekorin, joka sisältää kaksi Kill Bill ‑paitaa, kaksi Tarantino-vetoista kokoelma-CD:tä, paljon Grindhouse-kortteja, leikkaamattoman True Romance ‑VHS:n ja vapaalipun

No kukas hazardi, onnettaren käsi nosti purkista lapun jossa luki Lazer ja voittaja sai ansionsa mukaan Grindhouse-tauolla viikko sitten. Onnea! Trailer-shown epäretroilua muuten luultiin hauskasti omaksi vastakohdakseen kun eräs pitkän linjan elokuvaguru luuli Kill-pläjäystä Dimensionin tuottamaksi 2000-luvun pastissiksi á la Eli Roth. Tarkemmin ajatellen tämä siis edellyttäisi, että Hollywoodin CGI-säätäjät olisivat elvyttäneet Jean Sebergin haudan tuolta puolen ja Suomen päässä FS Filmin perfektionistiset nostalgikot olisivat lisänneet trailerin alkuun Adams-Filmin logon. Joo, kunpa se olisikin joskus tällaista...