George Carlinin toiseksi viimeiselle HBO-setille Life Is Worth Losing (2005/2006) uuden mahdollisuuden antaminen osoittautui järkeväksi ja oikeaksi ratkaisuksi. Kyseessä on kuninkaan kruunun musta helmi, huumevieroituksesta toipuvan haurastuneen miehen 71-minuuttinen maailmantuskanhuuto, jonka mekaaninen vertaaminen hänen muuhun tuotantoonsa ei pelitä. Tunnustan olleeni tietämätön väheksyttyäni Carlinin linkolalaista sanataidetta ja verrattuani sitä liian suoralta kädeltä Frankie Boyleen: Life Is Worth Losing on nimittäin otettava tavun tarkkuudella valmisteltuna spoken wordina, selkeästi stand-upista irrallaan leijuvana nihilistimestarin saarnana, jonka äärellä ei ole tarkoituskaan hohotella, vaan nyökkäillä mykistyneenä.
On vaikuttavaa katsoa selkeästi seiskamiikan hapessa olevaa Carlinia kasvoillaan väsyneitä, frustroituneita ja vihaisia ilmeitä, jotka pelottaisivat niiden varhaisten, kilttien eläinrutiinien tavisfaneilta paskat housuun. Toki on ihan hyvä, että meininki loksahti takaisin hänen vahvuusalueilleen viimeisessä It's Bad for Ya (2008) ‑setissä. Toinen show tätä samaa olisi vienyt Carlinin uran loppusuoran harmillisella tavalla depressiiviseksi ja sen myötä kiistanalaiseksi.
Mutta täytyy kyllä suositella Life is Worth Losingia kaikille nyt, 2017, ja varmaan ainakin vuoteen 2021 asti. George Carlinin viiltävät, ihmisen typeryyttä koulivat sanat uppoavat lii(kuttav)an hyvin edelleen. Oli pakko oikein pausettaa välillä Carlinin riepotellessa kunnolla Bushin USA:ta vain saadakseen tokaista: "George, Sinulla ei ollut aavistusta..."
It's called the American Dream. Because you have to be asleep to believe it.