Varmaan haettiin sitä ettei
SEA Orion kevät 2007
Ke 14.3. ja la 17.3. elokuva ajalta, jolloin nimi Dario Argento merkitsi vähän muuta kuin nykyisin. Liput neljä euroa.
Eikö se sitten spoilaa enää siinä vaiheessa, kun tätä ei pääse katsomaan arkistolle?
Eikö se sitten spoilaa enää siinä vaiheessa, kun tätä ei pääse katsomaan arkistolle?
Tottakai. Kuten varmaan kaikki – tai ainakin useat – kirjat tai artikkelit, jotka kertovat kyseisestä elokuvasta. Mutta luultavasti joku joka katsoo esim. kahden vuoden päästä kauhujen kylän vaikkapa dvd:ltä, ei hirveästi enää kelaile tätä keskustelua. Että mitäs se kaveri kirjoittikaan silloin siellä keskustelufoorumilla.
(Enkä nyt tarkoita sitä että vanhoista elokuvista olisi 100% ok. jaella loppuratkaisuja, mutta ei tässä nyt mistään "hovimestari sen teki" ‑luokan spoilerista kuitenkaan ollut kyse. btw: muistelkaa kuinka keskustelitte ennen internettiä elokuvista vaikka lähikuppilassa. Ei niissä ajatustenvaihdoissa paljon spoilertageja käytetty ja silti aika hyvin on pystynyt vanhoja spoilattuja elokuvia katselemaan.)
Sitten asiaan:
Eilinen Argento oli vuosien odotuksen arvoinen. En ollut aikaisemmin nähnyt, ja nyt tämä odotus palkittiin.
Sitten asiaan:
Eilinen Argento oli vuosien odotuksen arvoinen. En ollut aikaisemmin nähnyt, ja nyt tämä odotus palkittiin.
Argenton harvinaisin giallo (jonka dvd-tilanteeseen ei ole luvassa muutosta) siis vielä huomenna la klo 21.00, samettikärpäset taatusti viimeisen kerran Suomessa 35 mm ‑muodossa. Tervetuloa!
Ensi viikolla Mario Bavaa ja sitten pieni breikki ennen uusia seikkailuja.
Keskiviikkona ja lauantaina Orionissa klo 21.00 Mario Bava: VIIKINKIEN KOSTO. Skandinaavis-maagista italotoimintaa Cameron Mitchellin johdolla, in DyaliScope! Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt, että MB:n leffoja kannattaisi olla katsomatta filmiltä kun tilaisuus tulee.
Ohjaajan faneille voin kertoa salaisuuden, että Orioniin on kehitteillä Bava-retrospektiivi, joka kunnolla tehtynä vaatisi kuitenkin sen verran satsausta ja efforttia, että sitä ei toteuteta 40 katsojaa varten. Tällä viikolla siis harvinaisen hyvä chanssi vaikuttaa elokuvakulttuurin tulevaisuuteen lippuluukun kautta.
arvostelu:
http://europeanfilmreview.co.uk/euromiscel...e_conqueror.htm
"A film that is worth searching out if you have any interest in Bava's canon. It also happens to be hugely entertaining" ‑Matt Blake, Erratica
Ohjaajan faneille voin kertoa salaisuuden, että Orioniin on kehitteillä Bava-retrospektiivi, joka kunnolla tehtynä vaatisi kuitenkin sen verran satsausta ja efforttia, että sitä ei toteuteta 40 katsojaa varten. Tällä viikolla siis harvinaisen hyvä chanssi vaikuttaa elokuvakulttuurin tulevaisuuteen lippuluukun kautta.
Onko vanhat statistiikat ylhäällä? Diabolikissa oli tupa vissiin aika lähellä täyttä, Roy Colt ei niinkään. Onkos muita ollut arkistolla.
Black Sundayn olen katsonut siellä myös
Tää Lehtisen uhkailutekniikka toimii, ilman jatkuvaa pelottelua katsojamääristä en olisi käynyt katsomassa esim. Don't Torture a Ducklingia ja Four Flies On a Grey Velvetiä. Hyvä niin, sillä Flies potki aivan toisella tapaa kuin videolta aikoinaan, huolimatta ärsyttävästä ranska-audiosta. Duckling on aina ollut ****½, kyllä sen useastikin katsoo.
Loppusetti tästä alkaen on näkemättä, eli niitä en harkitsekaan missaavani.
Odotan suurella uteliaisuudella, mikä on Bava-retron selektio...
Ohjaajan faneille voin kertoa salaisuuden, että Orioniin on kehitteillä Bava-retrospektiivi, joka kunnolla tehtynä vaatisi kuitenkin sen verran satsausta ja efforttia, että sitä ei toteuteta 40 katsojaa varten. Tällä viikolla siis harvinaisen hyvä chanssi vaikuttaa elokuvakulttuurin tulevaisuuteen lippuluukun kautta.
Onko vanhat statistiikat ylhäällä? Diabolikissa oli tupa vissiin aika lähellä täyttä, Roy Colt ei niinkään. Onkos muita ollut arkistolla.
Joo mm. Himotappaja a.k.a. Blood and Black Lace. Arkistolla on maailman hehkeimmin säilyneisiin kuuluva printti, ollut monesti lainassa myös ulkomaisissa Bava-retroissa. Esitetty Suomessa 1980-luvulla (ensimmäinen Orionin näytökseni) ja 2000-luvulla, katsojia oli ainakin viimeksi niin nihkeästi, että pistää miettimään onko ohjaajan vähemmän kuuluisien helmien jäljittämisessä ja kankaalle järjestämisessä mitään mieltä – ehkä ei, mutta yritetään nyt vielä tämän kerran. Eniten esitetyssä Paholaisen naamiossa tupa on ollut toisinaan täysi ja toisinaan hyvin tyhjä, Lisa and the Devilin kökköversio House of Exorcism oli jotain siltä väliltä.
Gli invasori / Viikinkien kosto siis uusiksi lauantaina klo 21:
Bava: Gli invasori (1961) ****½
Viikinkejä! Meritaisteluja! Romantiikkaa! Linnojen valloitusta, aseiden taontaa, seivästyksiä, hämähäkkikidutusta, kauniita naisia ja väkeviä miehiä! Tyylillä! Kertakaikkisen mahtava seikkailuelokuva, jossa on kuin Errol Flynnin Robin Hoodin ja Gladiaattorin parhaat puolet yhdistettynä. En ymmärrä mitä ihmiset, jotka eivät tästä perusta, oikein haluavat elokuviltaan. Katsomistilanteessa olin niin innoissani, että pidin tätä ehdottomasti täysien pisteiden elokuvana, mutta yön yli nukuttua piti lohkaista puolikas pois, ehkä aiheettomasti. Harmi, ettei Bava koskaan tehnyt merirosvoelokuvaa, sekin olisi todennäköisesti genrensä paras.
Ohjaajan faneille voin kertoa salaisuuden, että Orioniin on kehitteillä Bava-retrospektiivi, joka kunnolla tehtynä vaatisi kuitenkin sen verran satsausta ja efforttia, että sitä ei toteuteta 40 katsojaa varten. Tällä viikolla siis harvinaisen hyvä chanssi vaikuttaa elokuvakulttuurin tulevaisuuteen lippuluukun kautta.
Arvelisin, että eilen ei kyllä hirveästi yli 40:n ollut, toivottavasti keskiviikko oli parempi suksee.
Jossain määrin mutta "viesti" on kyllä tullut perille ja tajuttu. Lisäksi Bavan ja Sergio Leonen floppaamisen takia sarjan yleisömäärien näytöskohtainen keskiarvo on tainnut pudota Orionissa nykyään vaaditun 70 katsojan rajan alapuolelle. Oletin että Fulcit ja Argentot olisi nostaneet sitä kyseisen benchmarkin yläpuolelle, mutta näin ei käynyt riittävässä määrin.
No, ei masennuta sillä ehkä Musta Emanuelle hyvinkin vetää tuvan täyteen suurten ikäluokkien sadetakkimiehiä.
