Modernismi / Postmodernismi

Joo, ei kannata lannistua, sehän kai kuuluu asiaan aina dissata uusien tyyppien kommentteja. Kun en ole jaksanut lukea Humeroksen kirjoituksia niin en niiden sisältöä kommentoi, luultavasti asiatekstiä. Itse toivoin vain selkeyttä tuohon rakenteeseen, että kommentit jaksaisi lukea läpi. No jotkut jaksavat, ehkä minäkin sitten kun on liikaa aikaa tapettavana. Tietynlaista "olen yliopiston käynyt ja tiedän nämä asiat"-asennetta kannattanee kuitenkin vältellä, sitä on saatu tarpeeksi jo Hanzkilla taholta. Esimerkkinä hyvistä kommenteista foorumilla voisi ottaa Marienbadin, jonka kommenteissa on sisältöä ja pituutta, mutta myös luettavuutta. Jos haluan todellisen syväanalyysin elokuvista, luen mieluummin silloin von Baghin kirjoja tai Filmihullua.

Joten jatka kirjoittamista vain.

RHH, lähes kaikki kommenttisi analyysistäni sisältävät arvokkaita pointteja, en vain tarkalleen ottaen ymmärrä, mitä sinulla on analyysiäni vastaan?

Ensinnäkin, kuten jo mainitsin, en ole lukenut Inhosta mitään, joten kaikki mitä siitä sanon, on minun ja (osittain tyttöystäväni) tulkintoja. En yrittänyt vähätellä ketään muuta täällä esittämällä jotain "uutta suurta hypoteesia Inhon teemasta", vaan pyrin lyhyesti avaamaan analyysin itsestäänselvyydellä.



Carole voi hyvinkin olla lesbo. Tästä ei saada ehkä ihan selvää varmuutta, koska inho miehiä kohtaan luonnollisesti lähentää suhdetta naisiin, mutta ehkä voidaan kuitenkin olettaa, että Carolella on joitain seksuaalisia tunteita esim. Heleneä kohtaan. Tällöin saisimme ehkä jopa koherentimman tulkinnan Carolen inhosta seksuaalisuutta kohtaan: se olisi vain seksuaalista inhoa miehiä, ei naisia, kohtaan. Alunperinhän esitin, että inho olisi seksuaalisuutta itseään kohtaan. Mielestäni molemmat ajatukset kuulostavat aika oikeutetuilta, eikö?



Kuva lopussa on aika outo. Ehkä paisuttelen asiaa tulkitsemalla isän (tai sen kuvan miehen) raiskaajaksi, mutta luultavasti sillä jokin merkitys on? Painajaiset kumminkin osoittavat, että Carolea on hyväksikäytetty, raiskattu tai jotain, joka on selvästi inhon syy (olipa inho miehiä tai itse seksuaalisuutta yleensä kohtaan). Alunperin meinasin kirjoittaa, ettei hyväksikäyttäjän/raiskaajan henkilöllisyydellä ole merkitystä, mutta sitten muistin sen valokuvan lopussa. Itse hyväksikäyttö on olennaista Carolen kannalta, ei hyväksikäyttäjä. Mutta valokuva antaa mielestäni jotain vihjettä siitä, ikään kuin viimeisenä johtolankana, kuka kaiken pahan takana oli. Mutta myönnän toki, ettei kyse ole vedenpitävästä tulkinnasta. Mutta myönnät varmaan myös itse, ettei oma tulkintani ole mitenkään täysin hatusta temmattu?



No niin, näin siinä sitten kävi! Unohdin tietysti sen pupun (vai mikä liekkään), joten kiitos lisäyksestä. Itselleni on jäänyt aina hieman avoimeksi sen merkitys, mutta nyt kun heitit tuon sikiö-pointin, niin mielestäni voitaisiin esittää aika oikeutetusti, että Carole on ollut ainakin raskaana joskus (todennäköisesti hyväksikäytön/raiskauksen seurauksena). Onko Carolen saanut keskenmenon tai tehnyt abortin (mahdollisesti perheen tai isän pakottamana), jää aika avoimeksi (vihjeitä ei taida paljoa herua). Joka tapauksessa elintärkeä pointti, sillä tämä lisää traumaattisen kokemuksen merkitystä suunnattomasti.



Nyt en oikein ymmärtänyt tulkintaasi asunnosta. Sanot, ettei evidenssini asunnosta Carolen mieltä syboloivana tilana, ole vakuuttavaa. Mutta samalla vetoat muiden henkilöiden tulkintaan halkeamista Carolen mielen rappeamisena/murtumisena (joka kyllä sisältää välttämättä oletuksen asunnosta Carolen mielen symbolina). Olen kielellisesti todella heikko (kyllä, tiedän sen itsekin), joten ilmaisin itseni varmaan huonosti, mutta yritin ainakin esittää asian juuri noin. Kun Helene lähtee matkalle alamme pikku hiljaa, aina vain enemmän ja enemmän, siirtyä asunnon kautta symbolisesti Carolen mieleen. Olet ihan oikeassa, ettei asunto ole jatkuvasti Carolen mieli, mutta pikku hiljaa se muuttuu sitä täysin symboloivaksi. Kun siis lopullinen murtuminen tapahtuu asunto todella on Carolen mieli, eikä mikään asunto.



Olen taas hieman hämilläni, mitä todella ajat takaa vuoden ‑65 artikkelilla? Teksti on varmasti relevanttia, mutta en tiedä oletko sitä vastaan vain puolesta. Jos olet skitsofrenian puolella, niin juuri sitä minäkin yritin sanoa, vaikken sitä nimeltä maininnutkaan (luen psykologiaa, joten luulen ymmärtäväni suurin piirtein, mikä yhteys Freudin tiedostamattoman traumoilla ja skitsofrenialla ainakin Freudin mielestä on). Se, mitä en ymmärrä, on se, miten tämä kaikki on nyt minua vastaan?



Tulkintani elokuvan lopusta esille ottaminen oli relevanttia. Mielestäni hyökkäät analyysiäni kohtaan kuitenkin kohtuuttomasti. Vaikka väitteeni oli varmasti jokseenkin hataran kuuloisia, pyrin antamaan niille kuitenkin jotain painoarvoa perusteluillani. Olen samaa mieltä, että asunnossa on tapettuja ihmisiä. Viittasin ristiinnaulittuun majavaan sohvan takana siksi, että halusin korostaa uhrien henkilöllisyyden merkityksettömyyttä. Ihan niin kuin hyväksikäyttäjän/raiskaajan henkilöllisyydellä ei todella ole merkitystä, ei ole mielestäni uhrienkaan, jonka vuoksi niitä ei näytetä. Off-screenit murhien yhteydessä ovat tietenkin tuttuja juttuja, mutta eikö sinustakin Inhossa uhrien salaaminen ole aika alleviivaavaa? Helene parkaisee kylpyhuoneessa ja tulee kauhistuneena sieltä pois. Michael menee sinne ja seuraa lähikuva uhria tutkivasta Michaelista. Ehkä tämä on vain minun elokuvanteorista tietämättömän hataraa elokuvan-kielen tulkintaa, mutta varmasti täältä löytyy henkilöitä, jotka voivat esittää vahvempiakin väitteitä (joko puolesta tai vastaan). En siis yritä sanoa, etteikö loppua voi tulkita toisin (huom! koko elokuvan voi), mutta modernistisista lähtökohdista ehkä myös tällainenkin tulkinta on mahdollinen, vai mitä?



Kommenttejasi lukiessa tuli myös mieleen, että hyväksytkö kuitenkin Inhon joiltain osin modernistiseksi. Tai pikemminkin, oletko samaa mieltä kanssani, että Inhosta on löydettävissä (paljon) modernistisia elementtejä? Tietenkin aina on muistettava, että kyseisestäkin elokuvasta voidaan tehdä myös analyysi toisesta näkökulmasta (taisit itse mainita esim. tuotannollisen lähtökohdan), jolloin analyysissä ei välttämättä ole lainkaan relevanttia sivuta elokuvan modernistisuutta.

Humeros, älä vähästä lannistu. Kinastelu on kivaa. (mutten tiedä, miten keskustelufoorumi välineenä oikein kestää vakavaa ja painavaa keskustelua, eihän semmoista jaksa lukea ainakaan koko aikaa )

Voisitko selventää, mitä tämä tarkoittaa:

"Humeros"

Modernismiin tottunut tulkitsija olettaa välittömästi, että heidän palatessa kotiin asunto on todennäköisesti täysin sekaisin, mutta mitään ruumiita ei ole olemassakaan

Sanooko jokin modernismin konventio näin vai mikä tuo oletusjuttu on?

"Humeros"

Helene parkaisee kylpyhuoneessa ja tulee kauhistuneena sieltä pois. Michael menee sinne ja seuraa lähikuva uhria tutkivasta Michaelista.

Käytettiinkö noissa muuten käsivaraa tai muuta silmätasolla olevaa kuvakulmaa? Jos oli (ja muistan siis oikein), niin sen voisi tavallisesti tulkita hahmojen "omin silmin" näkemäksi. Jos siis hahmo pelästyy, kamerakin "pelästyy", eikä pysy kohteessa. Kuvakulma on silloin subjektiivinen, ei kaikkinäkevä (joilloin katsoja pääsisi tirkistelemään estoitta groteskia näkyä).



Tuo oli ihan ok analyysinä, toki vaan jo tuttua kauraa. Miten esimerkiksi musiikin kautta voisi analysoida elokuvaa, sen varmaan osaisit tehdä tai liittää sen myös osaksi psykoanalyyttista näkökulmaa?

Luultavasti myös feministinen käsittelytapa kävisi Inhoon mainiosti, keskittyen vaikka Catherinen kasvamiseen naiseksi ympärillä olevien sukupuoliroolien puristeessa.

JMustonen ( 20.1.2006 19:10)

Toisaalta Lukewarmin väitteeseen, että "Elitistit eivät klassikoille kumarra, ja harvempi täällä on valmis ylianalysoimaan loppuunkulutettuja elokuvia" toteaisin että harvat jos kukaan meistä elitisteistä olisi tähän edes kykenevä. Lauseeseen sijoitettu ylimielinen ja nuorekas minä ‑muotoinen ja kovin harrastelijapohjainen näkökulma klassikkoelokuvien ylianalysoinnista kertoo enemmälti niiden ymmärtämättömyydestä ja laiskuudesta. Sikäli kun lauseen ajatuksena on analysoinnin siirtäminen niin kutsuttuun "tuoreeseen" elokuvaan tulee kysyä, voidaanko sitä tutkia mitenkään kattavasti ilman laajamuotoista ymmärrystä klassisen elokuvan ja sen vaikutuksen sisällöstä.

En tiedä onko sulla pallit vieläkin solmussa siitä ikivanhasta Hitchcock-kädenväännöstä, mutta en nyt käsitä mistä vitusta sulla tuulee... Jos vittuilet vielä kerrankin iästäni, niin löydät tiesi ignoreen. Tämä ei ollut uhkaus, vaan ihan ilmoitusluontoinen asia.



Kukaan ei jaksa lukea kappalejaotonta pitkäveteistä sepostusta niinkin intuitiivisesti selvistä elokuvasta kuin Inho tai Mansikkapaikka. Mustonen, jos tuntisit mua yhtään niin hyvin kuin annat ymmärtää, niin tietäisit, että kuulun niihin harvoihin, jotka ovat edes etäisesti kiinnostuneita lukemaan klassikoihin liittyvää analysointia. Mutta esim. Joycen ja Woolfin yhdistäminen Mansikkapaikkaan on täyttä diibadaabaa, ja jää lähinnä irralliseksi pätemiseksi.



Elitismiin ei kuulu yhtään sen enempää tuoreiden elokuvien ylianalysointi kuin vanhempienkaan. Kommenttini oli vaan toteamus tämän foorumin keskustelukäyttäytymisestä. Mutta noin periaatteessa, voisin kuvitella, että missä tahansa foorumilla ollaan enemmän kiinnostuneita puhumaan niistä elokuvista, joista ei ole kirjoitettu jo useita kymmeniä vuosia. Musta nää jutut voi jättää sinne makuuhuoneen filosofointiin, koska eittämättä siellä niillä lohkee jotain muutakin kuin vittuilua.

Taitanee olla se haarukka nyt molempien perseessä. Otetaanko sulassa sovussa pois vai työnnetäänkö syvemmälle? Joka tapauksessa, olen pahoillani jos olen loukannut ammattiylpeyttäsi. En varmistakaan epäilisi mielenkiintoasi klassisempaa elokuvaa kohtaan, jos edes muutamaan kertaan viitsisit syventää näkökulmaasi.

Sanooko jokin modernismin konventio näin vai mikä tuo oletusjuttu on?

En viittaa mihinkään absoluuttiseen modernismin normiin, jonka on aina toteuduttava, vaan pikemminkin yleiseen modernismin piirteeseen. Esim. ne halkeamat asunnon seinissä, eivät ole oikeita halkeamia, vaan symbolisesti Carolen mielen "murtumia". Katsoessani elokuvaa oletin, että myös murhat saattaisivat olla symbolisesti Carolen sisäistä taistelua ulkomaailman uhkakuvia (Colin ja vuokraisäntä) vastaan.

Käytettiinkö noissa muuten käsivaraa tai muuta silmätasolla olevaa kuvakulmaa? Jos oli (ja muistan siis oikein), niin sen voisi tavallisesti tulkita hahmojen "omin silmin" näkemäksi. Jos siis hahmo pelästyy, kamerakin "pelästyy", eikä pysy kohteessa. Kuvakulma on silloin subjektiivinen, ei kaikkinäkevä (joilloin katsoja pääsisi tirkistelemään estoitta groteskia näkyä).

En muista tarkalleen, mutta luulisin, ettei lopussa käytetty käsivaraa. Kuten jo sanoin, voidaan lopusta vetää varmaan useitakin johtopäätöksiä, mutta itse näen asian jotenkin elokuvan subjektiivisuuden kuolemana. Subjektiivinen matka Carolen mielen asteittaisesta hajoamisesta on ohi, ja on aika palata takaisin objektiiviseen maailmaan.

Tuo oli ihan ok analyysinä, toki vaan jo tuttua kauraa. Miten esimerkiksi musiikin kautta voisi analysoida elokuvaa, sen varmaan osaisit tehdä tai liittää sen myös osaksi psykoanalyyttista näkökulmaa?

Luultavasti myös feministinen käsittelytapa kävisi Inhoon mainiosti, keskittyen vaikka Catherinen kasvamiseen naiseksi ympärillä olevien sukupuoliroolien puristeessa.

Hatarien muistikuvien perusteella musiikista saisi varmasti tukea modernistiselle näkökulmalle, mutta, kuten JMustonen jo osoittikin, olen katsojana niin onnettoman yksipuoleinen, ettei yhdellä katsomiskerralla irtoa niin kauheasti eri näkökulmia. Feministinen analyysi olisi varmasti enemmän kuin toimiva!

Kukaan ei jaksa lukea kappalejaotonta pitkäveteistä sepostusta niinkin intuitiivisesti selvistä elokuvasta kuin Inho tai Mansikkapaikka. Mutta esim. Joycen ja Woolfin yhdistäminen Mansikkapaikkaan on täyttä diibadaabaa, ja jää lähinnä irralliseksi pätemiseksi.

Pahoittelen vielä kerran kirjoitustyyliäni, joka on kyllä jo hieman parantunut. Ymmärrän, että tällä foorumilla Inho ja Mansikkapaikka on varmasti koluttu jo tuhanteen kertaan läpi, joten mitään erityistä syytä noita elokuvia koskevaan keskusteluun ei epäilemättä ole. Itse liityin joukkoon kuitenkin vasta vähän aikaa sitten, joten mielelläni kuulisin ihmisten ajatuksia niistä. Lisäksi, vaikka olenkin katsonut ihan Ok verran leffoja, en ole välttämättä nähnyt kaikkia vanhoja pienempiä, mutta silti merkittäviä, elokuvia, joista olisi mielenkiintoista keskustella.



Joycen ja Woolfin tajunnanvirta tekniikkaan viittauksella yritin selvittää modernistisen äärisubjektiivisuuden mahdollisia metodeja: esitetään lukijalle/katsojalle suoraan mitä henkilön pään sisällä tapahtuu. Viittaus on mielestäni relevantti.

JMustonen ( 23.1.2006 20:55)

En varmistakaan epäilisi mielenkiintoasi klassisempaa elokuvaa kohtaan, jos edes muutamaan kertaan viitsisit syventää näkökulmaasi.

Olen kiinnostunut klassikoista ja elokuvan historiasta, mutten yritä katsella niitä pelkästään objektiivisesta näkökulmasta, mikä johtaa esim. Hitchcockin mollaamiseen. Pidän suunnattomasti niistä muutamista elokuvista, jotka olen nähnyt Antonionilta, Renoirilta, Felliniltä, Dreyeriltä, Ophulsilta, Murnaulta ja Fritz Langilta. Pidän enemmän tai vähemmän kaikista Tarkovskeista. Olen nähnyt toistakymmentä Godardia ja Bergmania, mutta eipä niilläkään vielä saa kokonaiskuvaa miesten tuotannosta. (Siinä nyt joitain ohjaajia, jotka tulivat mieleeni ja ovat säväyttäneet.) Olen mielestäni nähnyt ihan kohtuullisesti klassikoita, mutta en varsinaisesti jaksa metsästää niitä dvd:llä, koska Orionissa niiden nauttiminen on aina miellyttävämpää.



Klassikoiden lisäksi olen erittäin kiinnostunut uudesta elokuvasta. En koe mitään tarvetta ylistää vaikkapa Renoirin Pelin sääntöjä tällä foorumilla – vaikka se on näkemistäni 30-luvun elokuvista ylivoimaisesti paras – koska elokuvasta on kirjoitettu muualla jo niin paljon. Jos kirjoittaisin arvioita varsinaiselle etusivulle, valitsisin Starship Troopersin, josta en ole löytänyt oikein mistään kritiikkiä, joka olisi kuvannut elokuvaa hyvin.

Humeros ( 23.1.2006 22:42)

Joycen ja Woolfin tajunnanvirta tekniikkaan viittauksella yritin selvittää modernistisen äärisubjektiivisuuden mahdollisia metodeja: esitetään lukijalle/katsojalle suoraan mitä henkilön pään sisällä tapahtuu. Viittaus on mielestäni relevantti.

Ymmärrän mitä tarkoitit, mutta en ole mitenkään varma, että Joyce ja Woolf ovat innoittaneet Bergmania. Ei Mansikkapaikka nyt mitään tajunnanvirtaa sentään ole, vaikkakin kertoja on jossain määrin subjektiivinen. Silti siinä on erittäin selvä ero unijaksojen ja tavallisen kerronnan välillä, toisin kuin esim. Personassa.

(The Lukewarm.) ( 24.1.2006 14:05)

Jos kirjoittaisin arvioita varsinaiselle etusivulle, valitsisin Starship Troopersin, josta en ole löytänyt oikein mistään kritiikkiä, joka olisi kuvannut elokuvaa hyvin.

Moni varmasti lukisi mielellään kritiikkisi elokuvasta, joten saat toki kirjoittaa siitä etusivulle, jos intoa vain riittää.

Humphrey Bogart ( 21.1.2006 17:28)

Joo, ei kannata lannistua, sehän kai kuuluu asiaan aina dissata uusien tyyppien kommentteja. Kun en ole jaksanut lukea Humeroksen kirjoituksia niin en niiden sisältöä kommentoi, luultavasti asiatekstiä. Itse toivoin vain selkeyttä tuohon rakenteeseen, että kommentit jaksaisi lukea läpi. No jotkut jaksavat, ehkä minäkin sitten kun on liikaa aikaa tapettavana. Tietynlaista "olen yliopiston käynyt ja tiedän nämä asiat"-asennetta kannattanee kuitenkin vältellä, sitä on saatu tarpeeksi jo Hanzkilla taholta. Esimerkkinä hyvistä kommenteista foorumilla voisi ottaa Marienbadin, jonka kommenteissa on sisältöä ja pituutta, mutta myös luettavuutta. Jos haluan todellisen syväanalyysin elokuvista, luen mieluummin silloin von Baghin kirjoja tai Filmihullua.



Joten jatka kirjoittamista vain.

Parempi vaihtoehto tosiaan on Humphreyn "en ole käynyt yliopistoa joten tiedän kaiken" – asenne.

drake2j ( 29.1.2006 17:40)

(The Lukewarm.) ( 24.1.2006 14:05)

Jos kirjoittaisin arvioita varsinaiselle etusivulle, valitsisin Starship Troopersin, josta en ole löytänyt oikein mistään kritiikkiä, joka olisi kuvannut elokuvaa hyvin.

Moni varmasti lukisi mielellään kritiikkisi elokuvasta, joten saat toki kirjoittaa siitä etusivulle, jos intoa vain riittää.

Kiva tietaa. Tosin inspiraation osuminen aikatauluihin on osoittautunut jo pitkaan erittain vaikeaksi.