29.4.2012 23:16
Female Vampire (Jesus Franco, 1973)
Soledad Mirandan kuoleman jälkeen Franco löysi ensin itsensä tuuliajolta ja hieman myöhemmin uuden muusansa Lina Romaysta (tätä nykyä myös edesmennyt), joka on Mirandaa huomattavasti maanläheisempi eikä niin monimuotoinen, mutta ehdottomasti eurotrashin kultavuosien yksi todellisista namupaloista. Franco oli ehtinyt jo ennen tätä luomaan itsensä uudelleen omapäisenä auteurina, mutta viimeistään tässä vaiheessa mopon annettiin kunnolla karata keulien käsistä: Female Vampiressa ei ole yksinkertaisesti juuri minkäänlaista koherenssia, estoja tai itsesensuuria, hyvässä ja pahassa. Vastaavasta juonettomasta tunnelmoinnista Francolla on hihassaan parempiakin esimerkkejä (kuten kaksi ylempänä mainitsemaani), vaan lopputulos ei ole sietämätön tai muuten paska. Franco hivelee niin maanisella vimmalla kamerallaan mykkää ja peukaloaan sekä erinäisiä esineitä lutkuttavaa Romayta, ettei ole tosiaankaan yllätys näiden kahden päätyneen kimppaan hieman myöhemmin. Franco muutenkin vie vampyyrien eroottis-oraalisen luonteen pornahtavalla tulkinnallaan aivan äärirajoille ja yli. Viimeistään kun Romay piehtaroi itsekseen sängyssä (ja sängyn kanssa), olo oli vähintään epäuskoinen ja hämmästynyt. Kotikatsomossa tuli välistä tukala olla: puolittain Romayn syntisen kauniin olemuksen ansiosta, puolittain turhankin viipyilevän, suorastaan laahaavan otteen vuoksi.Tiedostan kipeästi Female Vampiren ongelmat ja virheet, mutta francofiili minussa löysi paljon mitä rakastaa.
Katseluversiona oli Imagen hardcore-kohtauksia mukaan ymppäämätön DVD. En todellakaan jäänyt kaipaamaan mitään munanlutkutuksia tms. älynväläyksiä, mitä kertoman mukaan XXX-rated ‑leikkaukset sisältävät; ainakin kauhuerotiikassa on järkevää jättää edes jotain mielikuvituksen varaan. Harmikseni ranskankieliseen ääniraitaan ei ollut mukana englanninkielisiä tekstityksiä, joten jouduin tyytymään melko karseaan ja tunnelmaan sopimattomaan enkkudubbaukseen.
Soledad Mirandan kuoleman jälkeen Franco löysi ensin itsensä tuuliajolta ja hieman myöhemmin uuden muusansa Lina Romaysta (tätä nykyä myös edesmennyt), joka on Mirandaa huomattavasti maanläheisempi eikä niin monimuotoinen, mutta ehdottomasti eurotrashin kultavuosien yksi todellisista namupaloista. Franco oli ehtinyt jo ennen tätä luomaan itsensä uudelleen omapäisenä auteurina, mutta viimeistään tässä vaiheessa mopon annettiin kunnolla karata keulien käsistä: Female Vampiressa ei ole yksinkertaisesti juuri minkäänlaista koherenssia, estoja tai itsesensuuria, hyvässä ja pahassa. Vastaavasta juonettomasta tunnelmoinnista Francolla on hihassaan parempiakin esimerkkejä (kuten kaksi ylempänä mainitsemaani), vaan lopputulos ei ole sietämätön tai muuten paska. Franco hivelee niin maanisella vimmalla kamerallaan mykkää ja peukaloaan sekä erinäisiä esineitä lutkuttavaa Romayta, ettei ole tosiaankaan yllätys näiden kahden päätyneen kimppaan hieman myöhemmin. Franco muutenkin vie vampyyrien eroottis-oraalisen luonteen pornahtavalla tulkinnallaan aivan äärirajoille ja yli. Viimeistään kun Romay piehtaroi itsekseen sängyssä (ja sängyn kanssa), olo oli vähintään epäuskoinen ja hämmästynyt. Kotikatsomossa tuli välistä tukala olla: puolittain Romayn syntisen kauniin olemuksen ansiosta, puolittain turhankin viipyilevän, suorastaan laahaavan otteen vuoksi.Tiedostan kipeästi Female Vampiren ongelmat ja virheet, mutta francofiili minussa löysi paljon mitä rakastaa.
Katseluversiona oli Imagen hardcore-kohtauksia mukaan ymppäämätön DVD. En todellakaan jäänyt kaipaamaan mitään munanlutkutuksia tms. älynväläyksiä, mitä kertoman mukaan XXX-rated ‑leikkaukset sisältävät; ainakin kauhuerotiikassa on järkevää jättää edes jotain mielikuvituksen varaan. Harmikseni ranskankieliseen ääniraitaan ei ollut mukana englanninkielisiä tekstityksiä, joten jouduin tyytymään melko karseaan ja tunnelmaan sopimattomaan enkkudubbaukseen.
. Linan seuraan sitten vaan. Hats off.