24.5.2007 17:05
24.5. Kulttuuri stt 300
Nightwish-yhtyeen uusi laulaja on ruotsalainen Anette Olzon, kertoo yhtyeen levy-yhtiö Spinefarm. Olzon korvaa 2005 erotetun Tarja Turusen.
(STT)
24.5. Kulttuuri stt 300
IL:
Jaahas, ja Ruotsiin meni voitto: Anette Blyckert. Meikäläiselle ihan nevöhööd-nimi, mutta Eva-samplen perusteella ihan kivan kuuloinen. Ulkoinen olemus noissa kuvissa vaan on toista kuin olisi ollut esim. Vibeke Stenellä.
Edit: Yllätys, yllätys, sekä Nightwishin sivut että Imperiumi tällä hetkellä alhaalla. Itselleni laulajan paljastavana tietolähteenä toimikin sitten Iltalehden sivut.
Joops, Imperiumin sivuthan ovat samalla brittiläisellä hostaajalla kuin Nightwishin, joten viimeksimainittu sekoittanee koko palveluntarjoajan toimintoja. Mukavaa varmaan muiden asiakkaiden mielestä.
Sama kuva on yhtyeen virallisilla sivuilla parin muun kuvan ohessa.
Kymmenen minuuttia vielä! Kyllä nyt jännittää, aijai, kädet oikein hikoaa. Kai tämä lähetetään jollain tv-kanavalla suorana? Tai edes radiossa?
Uus biisi oli jo päässyt paskalistaan. Ja olihan se kyllä ihan hirvee. En kyllä diggaa paskalistastakaan.
Helsinkiläinen radio-ohjelma, missä Ari Peltonen soittaa surkeaa musiikkia ja karjuu päälle.
Helsinkiläinen radio-ohjelma, missä Ari Peltonen soittaa surkeaa musiikkia ja karjuu päälle.
Peltosen inhokkiykkönen oli kyllä Edu Kettusen: Minä olen muistanut.
Helsinkiläinen radio-ohjelma, missä Ari Peltonen soittaa surkeaa musiikkia ja karjuu päälle.
Peltosen inhokkiykkönen oli kyllä Edu Kettusen: Minä olen muistanut.
Kim Lönnholm, hyvä mies!
Helsinkiläinen radio-ohjelma, missä Ari Peltonen soittaa surkeaa musiikkia ja karjuu päälle.
Peltosen inhokkiykkönen oli kyllä Edu Kettusen: Minä olen muistanut.
Kim Lönnholm, hyvä mies!