Ehdoton ikisuosikkini on KISS, jota olen diggaillut vuodesta 1983. Itse asiassa yhtyeen Lick it up ‑lätty oli ensimmäinen saamani rocklevy. KISSIä jaksaa kuunnella aina.
Iron Maiden tuli mukaan kuvioihin melko pian edellisen jälkeen, tosin alkuaikoina pidin huomattavasti enemmän kahdesta ensimmäisestä levystä kuin myöhäisemmästä tuotannosta. Somewhere in Time kolahtaa edelleen todella kovaa.
Helloween. Hansenin ja Weikathin kitarointi kuulostaa vieläkin erinomaiselta. Nyttemmin ei ole tullut uusia levyjä enää hankittua, mutta Walls of Jericho, Keeper II sekä Pink Bubbles Go Ape ovat yhtyeen levyjä parhaasta päästä.
Hanoi Rocksia tulee kuunneltua silloin tällöin, varsinkin Self Destruction Blues sekä Bangkok Shocks nappaavat. Uusi viritelmä ei jaksa enää oikein innostaa.
Viides on jo vaikeampi valinta, mutta heitetään vaikka Bathory, jonka Under the Sign of Black Mark sekä Blood Fire Death ovat ainoita tuon tyylisuunnan levyjä, joita jaksan edes silloin tällöin kuunnella.