Jetro Suni

One Battle After Another (2025)

Ohjaaja:

• Paul Thomas Anderson

elokuva arvostelu

Paul Thomas Andersonin humoristinen isä–tytär-tarina sisältää vakavia ja ajankohtaisiakin teemoja, mutta pitäytyy silti viihteellisenä satiirina pyrkimättä olemaan poliittinen lyömäase.

One Battle After Another on yhtä henkilöhahmovetoinen kuin Paul Thomas Andersonin kaikki muutkin elokuvat. Poikkeuksena kuitenkin äärimmäisyyksiin asti viety hahmojen ominaispiirteiden lähes sarjakuvamainen karrikointi. One Battle After Anotherin maailma on Once Upon a Time in Hollywoodin (2019) tapaan todellisuutta vahvasti mukaileva rinnakkaisuniversumi, jossa seikkailevat tarantinomaisesti nimetyt (anti)sankarit ja sivuhenkilöt, kuten "Ghetto" Pat, Perfidia Beverly Hills ja Junglepussy^[1]. Tarantinon ohella vastaavaa hahmonimillä leikittelyä on toki uransa aikana harrastanut myös kirjailija Thomas Pynchon ^[2], jonka romaaniin Vineland (1990) One Battle After Another kevyesti perustuu. Tyylivalinnan myötä kyseessä on Andersonin tähän astisen filmografian sekä humoristisin että toiminnallisin elokuva.

One Battle After Anotherissa hassutteluroolit painottuvat nimekkäiden miespääosien (Leonardo DiCaprio, Sean Penn & Benicio del Toro) puolelle siinä missä muut pääosien esittäjät (Teyana Taylor, Chase Infiniti & Regina Hall) saavat mahdollisuuden näytellä myös hieman vakavammin. Elokuvan huumori muodostuu dialogin ohella enimmäkseen ristiriitaisista tai epäsovinnaisista hetkistä sekä ylikorostetusta kontrastista, joka syntyy kun eri ääripäiden edustajat, kuten äärirasistinen oikeistolaiseversti (Penn) ja räväkkä musta vasemmistoradikaali (Taylor) tai häsläävä slacker (DiCaprio) ja tyyni sensei (del Toro), kohtaavat.

Elokuvan tarina on jaettu kahteen eri ajanjaksoon. Ensimmäisenä käydään läpi keskushahmot esittelevä lyhyempi pohjustus, jonka jälkeen tehdään hyppy 16 vuotta ajassa eteenpäin. Juonen keskiössä on ihmissuhdedraama, jossa vastakulttuuria edustaville radikaaliterroristeille syntynyt lapsi muuttaa rakastavaisten arjen, samalla kun pakkomielteinen rasistieversti sekoittaa omalta suunnaltaan edellä mainitun kolmikon elämää.

One Battle After Anotherin sivuteemojen osalta mehevimpiin hetkiin lukeutuu tutustuminen fiktiiviseen Christmas Adventurers Clubiin, joka on käytännössä vain kevyt muunnelma tosielämän vanhan koulukunnan puoli-esoteerisesta Bohemian Clubista ja muista vastaavista äärioikeistolaisista puuhasteluryhmistä (esimerkkinä vaikkapa uudempi Old Glory Club). "Hail St. Nick!" ‑tervehdysten raikuessa "herrasmiesten" kerhotilassa voi eläytyvä katsoja melkein jo haistaa suuhygieniansa laiminlyöneiden vanhojen äijien eltaantuneen hengityksen (mielikuva, jota nerokkaan etova, mahdollisesti Paul Wolfowitzin inspiroima hiuskamman nuoleskelukohtaus entisestään korostaa).

Päähahmojen luonnetta tai näiden toimia ei esitetä elokuvassa erityisen kunniallisina tai ylvään sankarillisina. Jos tarinan keskushahmot asettaa nelikenttään, jonka koordinaatit ovat "poliittisesti vasemmalla" vs. "poliittisesti oikealla" ja "itsekäs" vs. "epäitsekäs" asettuvat sekä Perfidia Beverly Hills (Teyana Taylor) että Eversti Steven J. Lockjaw (Sean Penn) molemmat itsekkyys-koordinaatin ääripäähän ja poliittisesti toistensa vastaääripäihin. Bob Ferguson (Leonardo DiCaprio) kuten tytär Willakin (Chase Infiniti) seilaavat graafissa hieman epäselvemmillä vesillä, mutta hahmoista Bob on kuitenkin selvästi kaikkein epäitsekkäin ja lähimmäisiään eniten rakastava. "16 vuotta myöhemmin" ‑jaksossa Bob on jopa melko haluton millään tavoin enää edes ottamaan osaa koko yhteiskuntaan. Katsojan on omista mieltymyksistään riippuen mahdollista toki kokea tai olla kokematta empatiaa ketä tahansa keskushenkilöä kohtaan, mutta koska kyseessä on Andersonin omien sanojenkin mukaan ensisijaisesti isän ja tyttären tarina, on huolta kantava Bob itsenäisen Willan ohella käytännössä kertomuksen selkein sankarintapainen, vaikkei hän lopulta useinkaan edes onnistu siinä mitä yrittää saada aikaan.

One Battle After Another on The Brutalistin (2024) tavoin filmattu vuonna 1954 CinemaScopen kilpailijaksi kehitetyllä mutta lähes hetimiten hylätyllä VistaVision-teknologialla, joka on vasta hiljattain tehnyt pienimuotoisen comebackin. Valinta ei varsinaisesti yllätä, sillä varhaisnuoruudestaan saakka erilaisia kameroita käsissään intohimolla hypistellyt Anderson ei aiemminkaan ole kaihtanut epätyypillisten kuvasuhteiden tai formaattivalintojen käyttöä (esimerkkinä 65 mm ‑filmille lähes kokonaan kuvattu The Master, 2012, johon Anderson ehti yhtä lailla harkita VistaVisionia käytettäväksi).

Elokuvan musiikeista vastaa Andersonin luottosäveltäjä, Radioheadistä tuttu Jonny Greenwood, joka on tehnyt Andersonin kanssa yhteistyötä puolin ja toisin jo There Will Be Bloodin (2007) ajoilta saakka. Hyvinkin monimuotoinen ja hämärimmillään hallittua kakofoniaa muistuttava score tukee elokuvan tapahtumia erittäin onnistuneesti pitäen intensiteettiä yllä aina tarvittaessa.

Elokuvan nimi One Battle After Another juontaa juurensa Weather Undergroundina tunnetun marxistisen radikaaliorganisaation kirjoituksesta, joka julkaistiin New Left Notes ‑vasemmistolaislehdessä vuonna 1969. Lainaus kuuluu kokonaisuudessaan: "From here on out, it's one battle after another – with white youth joining in the fight and taking the necessary risks. Pig Amerika beware. There's an army growing in your guts and it's going to bring you down." Weather Undergroundin lisäksi One Battle After Anotherin fiktiivinen French 75 ‑ryhmittymä on toki napannut runsaasti vaikutteita myös Mustat pantterit ‑järjestöstä. Nimivalintaa ja Andersonin elokuvan sanomaa^[1] avaavat parhaiten sen viimeiset kuvat ja sanat, jotka alleviivaavat sitä vuosikymmenestä toiseen toistuvaa sykliä, jossa seuraavan sukupolven valittujen edustajien on edellisten väsyttyä tai luovutettua vuorostaan astuttava eturintamaan ja käytävä läpi omat kapinansa ja vastarintataistelunsa.

Muita inspiraation lähteitä tosielämän radikaaliryhmittymien ja jo mainitun Pynchonin Vineyardin lisäksi ovat esimerkiksi Bryan Burroughin kirja Days of Rage: America's Radical Underground, the FBI, and the Forgotten Age of Revolutionary Violence (2015) ja Hikinen iltapäivä (Dog Day Afternoon, 1975), jonka puhelinkohtauksista haettiin mallia One Battle After Anotherin lukuisiin vastaaviin. Anderson on myös laatinut erillisen listan viidestä elokuvasta, joita hän suosittelee katsottavaksi ennen omaa elokuvaansa. Listalta löytyvät Running on Empty (1988), Midnight Run (1988), The French Connection (1971), The Battle of Algiers (1966) ja The Searchers (1956) ^[2]. Mainituista teoksista Sidney Lumet'n ohjaama ja River Phoenixin tähdittämä draamavetoinen Running on Empty (1988) on tarinansa puolesta hämmästyttävissä määrin samankaltainen kuin One Battle After Another, mutta tyylillisesti hyvin erilainen elokuva.

90‑luvun loppupuolella uransa aloittaneen Andersonin elokuvantekoprosessi on yllättävänkin vapaamuotoinen. Vaikka Anderson oli ehtinyt sanojensa mukaan työstää One Battle After Anotheria ennen kuvausten alkua jo 20 vuoden ajan, loksahtivat tietyt palaset ja avainkohtaukset lopulliseen muotoonsa vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa kuvauspaikkojen etsintöjen ja näyttelijöiden kanssa pidettyjen aivoriihien aikana. Omaksi oikukseen Anderson myöntää sen, ettei ole vieläkään tottunut käyttämään käsikirjoittamiseen siihen suunniteltuja ammattilaisohjelmistoja, vaan naputtelee tekstinsä edelleen jääräpäisesti Microsoft Wordiin, vaikka kiroaakin samalla sovelluksen kömpelyyttä ^[2].

Steven Spielberg on jo ehtinyt julistaa One Battle After Anotherin oman aikansa Tohtori Outolemmeksi (1964) ja ylistänyt Sean Pennin roolisuoritusta hänen koko uransa parhaaksi. One Battle After Another on myös heti ensi-iltansa jälkeen noussut sekä IMDb:n että Letterboxdin kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalle. Ilmassa on siis samankaltaista liioittelun makua kuin Dyyni – osa kahden (2024) tapauksessa, sillä mistään elämää suuremmasta ei tälläkään kertaa kyse ole. Siitä huolimatta One Battle After Another on oikein mainiota viihdettä, joka sopii kuin nakutettu PTA‑elokuvien kaanoniin ja on juuri niin vakaalla ammattitaidolla toteutettu kuin maailmankuululta käsikirjoittaja-ohjaajalta odottaa sopii.

Alaviitteet

1. ^ Elokuvassa Junglepussyä esittää Junglepussy-taiteilijanimellä vuodesta 2012 saakka esiintynyt rap‑artisti Shayna McHayle.
2. ^ Pynchonin romaaneista Anderson on jo aiemmin filmatisoinut Inherent Vicen (kirja, 2009; elokuva, 2014).

Lähdeluettelo

1. ^ Los Angeles Times – "He's made the most incendiary movie of the year. But Paul Thomas Anderson remains an optimist" (linkki )
2. ^ Dazed – Paul Thomas Anderson on writing, The PCC and One Battle After Another (linkki )
3. Rolling Stone – 'Get On to the Next Fight, Don't Give Up': P.T. Anderson and Leo DiCaprio on 'One Battle After Another' (linkki )