Mika Helminen

Once Upon a Time in... Hollywood (2019)

Ohjaaja:

• Quentin Tarantino

elokuva arvostelu

Ohjaus: Quentin Tarantino

Quentin Tarantinon vaihtoehtoinen historiankirjoitus ja rinnakkaisuniversumi ovat palanneet valkokankaille. Ohjaajan yhdeksäs elokuva Once Upon a Time... in Hollywood on rakkauskirje vanhalle Hollywoodille sekä 1970‑luvun alkuun tultaessa jo kadonneelle miesnäyttelijätyypille. George Maharis, Ty Hardin, William Smith ja monet muut esittivät 1950‑ ja 1960‑luvuilla kovapintaisia hahmoja tv‑sarjoissa, yrittäen siinä sivussa luoda itselleen menestyksekästä elokuvauraa.

Toisille siirtyminen poliisi‑ tai lännensarjoista elokuviin sujui paremmin kuin toisilta. Ty Hardinkin yritti vauhdittaa uraansa tekemällä spagettiwesternejä Italiassa, mutta isoa staraa hänestä ei koskaan tullut. Burt Reynoldsilta ja etenkin Clint Eastwoodilta siirto onnistui huomattavasti paremmin, mutta esimerkiksi Maharis ja Smith jäivät televisiosarjojen vakiokasvoiksi ja pikkurooleihin isolle kankaalle. Tästä huolimatta Smith teki pitkän ja komean uran näyttelijänä ja pääosittikin melkoisen määrän kulttimaineen saavuttaneita elokuvia.

Leonardo DiCaprion esittämä Rick Dalton on malliesimerkki tällaisesta näyttelijästä. Vuosina 1958–1963 pyörineen fiktiivisen lännensarja Bounty Law:n päätähti Jake Cahillina tunnettu Dalton on vuonna 1969 näyttelijäuransa kehityksestä huolissaan oleva alkoholisti, jolle tämän sijaisnäyttelijä ja paras ystävä Cliff Booth (Brad Pitt) toimii myös autonkuljettajana, sillä Daltonin ajokortti on tietenkin kuivumassa. Lähinnä pahisroolien parissa tuskastelevan Daltonin naapuriin ovat hiljattain muuttaneet puolalaisohjaaja Roman Polanski (Rafal Zawierucha) vuotta aiemmin vihityn kauniin Sharon Tate (Margot Robbie) ‑vaimonsa kanssa. Daltonin mielessä käy myös oman uran edistäminen maineikkaan Polanskin ja tämän näyttelijävaimon avulla.

Charlie Mansonin (Damon Herriman) klaanin elokuussa 1969 murhaaman Sharon Taten taustatarinan mukaan tuominen antaa Tarantinolle mahdollisuuden kirjoittaa elokuvasatuunsa historiallisia tapahtumia mieleisenään versiona. Tapa, jota ohjaaja on vaihtelevin tuloksin viljellyt aiemmissa elokuvissaankin. Elokuvien ja tv‑sarjojen maailmaan sijoittuva Once Upon a Time... in Hollywoodin todellisen maailman henkilöt kuten Steve McQueen (Damien Lewis), Bruce Lee (Mike Moh) tai ohjaaja Sam Wanamaker (Nicholas Hammond) liikkuvat sulavasti fiktiivisten hahmojen seassa ja elokuva‑ sekä popkulttuuriviittausten määrä on Tarantinonkin mittakaavassa hengästyttävä. Ohjaaja on selkeästi rakastamansa aiheen parissa.

Leonardo DiCaprio ja Brad Pitt tekevät tasaisen vakuuttavat pääroolit, ehkäpä uransa tähän asti vahvimmat, ja Once Upon a Time... in Hollywoodin perusteella voisi Brad Pittin melkeinpä nostaa suurten koomikoiden joukkoon. Ja katsokaapa miten DiCaprio näyttelee huonosti näyttelevää näyttelijää. Margot Robbie on napakymppivalinta Sharon Taten rooliin ja tekee hahmosta suloisen ja rakastettavan, vastapainona DiCaprion ja Pittin machommalle revittelylle. Koominen painotus on Tarantinon uutuuselokuvassa kenties vahvempi kuin milloinkaan aikaisemmin ja tosikkomaisimpien Bruce Lee ‑fanien sietääkin suuttua, mikäli nauruhermot eivät reagoi stunt-näyttelijä Cliff Boothin ja Leen yhteisessä kohtauksessa. Ultraväkivaltainen ja yllättävä loppukohtauskin lähentelee sarjakuvamaisuutta. Sitä kohti mennään viihtyen ja pitkästymättä koko elokuvan kahden tunnin ja 42 minuutin keston ajan. Tarinan kuljetus on mestarillista; tahallinen suojaviivavirhe siellä, popkulttuurikarkkia tuolla. Nauttikaa kyydistä.