Mikko Koivisto

Ninja's Mark (1968)

Ohjaaja:

• Norifumi Suzuki

elokuva arvostelu

Pinky Violence -elokuvia ennakoivassa filmissä ninja taikoo naisen kalaksi kesken seksin.

Japanin muinaisen sotilasjohtaja shogunin paritteluongelmat ovat kiehtoneet elokuvantekijöitä niin kauan kuin kankaille on rohjettu tuoda eroottista sisältöä. Edon linnastaan maata tosielämässä hallinneen^[1] shogunin virkaa ovat vuosisatojen mittaan pitäneet hallussaan useat eri suvut, joista liki jokainen pyrki siirtämään tittelin omalle jälkikasvulleen muiden sukujen juoniessa hallitsijaklaanin syrjäyttämistä. Näin päädytään arvostelun alussa kuvailtuun ongelmatilanteeseen, jossa shogun Tokugawa Iemitsu huomaa kumppaninsa kasvattaneen kidukset kesken seksisession. Vähemmästäkin voisi mies saada impotenssin, mutta hallitsijan vihamiehet eivät kaihda keinoja varmistellessaan, ettei ukko tuota jälkikasvua.

Historiaan perehtyneet katsojat tunnistavat haaremissaan elostelevan Tokugawa Iemitsun. Kyseessä on Japanin shoguneista yksi kuuluisimmista: sama ukko, joka kisasi kruunusta veljensä Tadanagan kanssa The Yagyu Clan Conspiracyssä (1978) ja joka sekosi Shogun's Shadowissa (1989)^[2]. Ninja's Markissa hovi asettaa shogunia palvelevan Yagyu-suvun ninjan (Isao Natsuyagi) vastaamaan hallitsijan petiturvallisuudesta ja perkaamaan kalakeissin suomut. Tehtävä ei ole helppo, sillä palatsin vartiointi on ulkoistettu kollektiivisesti Koga-, Iga‑ ja Negoro-ninjoille, joista kuka tahansa olisi kykeneväinen ulkopuolisen tahon tilaaman seisokkisabotaasin toteuttamiseen. Edon peltomaita kyntää lisäksi jos jonkinmoisia maalaiskaunottariksi naamioituneita naisninjoja, joiden erikoisalaa on pahaa aavistamattomien miesten vietteleminen ja myrkyttäminen.

70‑luvun suuriin genrenimiin lukeutuva Norifumi Suzuki nähdään Ninja's Markissa ensimmäisen eksploitaatioelokuvansa ohjaimissa. Suzuki aloitti uransa 50‑luvun puolivälissä Toein tehdastyöläisenä, ja kyseisessä virassa hän toimi ensiksi apulaisohjaajana ja myöhemmin käsikirjoittajana ja ohjaajana sekalaisissa komedia‑ ja gangsterielokuvissa. Ninja's Mark on Suzukin 60‑luvun filmeistä se, joka ennakoi kulman takana odottavia ekspoitaatiovuosia selkeimmin ohjaajalle ominaista matalaotsaista huumoria ja alituista auktoriteeteille ivailua myöten. Elokuvan kuittaaminen Suzukin auteur-työksi olisi kuitenkin kokonaisuuden kannalta hieman harhaanjohtavaa.

Ninja's Markin tuotantotaustat ulottuvat 60‑luvun puoliväliin. Japanilainen elokuvakenttä oli tuolloin myllerryksessä studioelokuvien ajauduttua kilpailuun paitsi television, myös pienten tuotantotalojen erotiikkafilmien kanssa. Toein johtoportaassa vaikuttanut tuottaja Shigeru Okada oli pyrkinyt vastaamaan haasteeseen vuosikymmenen puolivälistä lähtien ujuttamalla valtavirtafilmeihin totuttua rohkeampaa sisältöä. Okadan varhaista yrityksistä huomattavimpia olivat modernin metropolin paheita kuvannut Two Bitches (1964) sekä naisninja­seksploitaation juuret kylvänyt Female Ninja Magic (1964).

Menestyksekkäästä alusta huolimatta studioelokuvan erotisoiminen ei edennyt Okadan toiveiden mukaisesti. Rohkeudellaan kohauttanut Female Ninja Magic sai kaksi jatko-osaa, joissa sisältö laimeni asteittain. Vuonna 1967 käynnistynyt shogunin haaremin naisia kuvannut Ooku-sarja oli eksploitatiiviselta otteeltaan jo luvattoman lepsu elokuvantekijöiden aristellessa suorasukaisemman kuvaston tuomisessa studioelokuvaan. Käänteentekevä hetki koitti kuitenkin loppuvuodesta 1967, kun tuskastunut Okada kutsui nuoren, vasta muutaman yakuza-filmin luotsanneen kollegansa Kanji Amaon puheilleen. Okadan ajatuksena oli tehdä ison rahan eroottinen studiospektaakkeli, joka löisi pikkustudioiden pornot laudalta. "Sinä saat olla vastuussa tuotannosta!"^[1] Okada totesi Amaolle ja tuli käynnistäneeksi yhden Toein historian merkittävimmistä kumppanuuksista. Vuosikymmeniä myöhemmin elokuvakriitikot J‑Taro Sugisaku ja Takeshi Uechi keksivät Okadan ja Amaon genretuotannoille kollektiivisen nimen: Pinky Violence.

Ninja's Mark oli Okadan ja Amaon yhteistyön ensimmäinen hedelmä. Se floppasi lippuluukuilla, eivätkä elokuvahistoriakirjat sitä juurikaan muista. Syykin oli Okadan mukaan ilmeinen: Toein perinteisen studiosysteemin tuottama liian kunniakas näyttelijäreservi, jonka jäseniä ei saatu luopumaan vaatteistaan^[2]. Elokuva oli kaiken tuotantokulisseissa tapahtuneen uhoamisen jälkeen kompastunut samaan sudenkuoppaan kuin moni edeltäjänsä: siinä ei ollut tarpeeksi alastomuutta. Lippuluukkutukos aukesi vasta Okadan ja Amaon seuraavalla yrityksellä History of the Shogun's Harem (1968), jonka paljashipiäinen esiintyjäkaarti koostettiin pääosin uusista tulokkaista ja studion ulkopuolisista näyttelijöistä.

Liki 60 vuotta Ninja's Markin julkaisun jälkeen voidaan historian todeta olleen julma elokuvaa kohtaan. Etsivätarinoista rakenteensa lainaava ninjafilmi onnistuu säilyttämään mielenkiintonsa loppuun asti, minkä lisäksi elokuvassa on ihastuttavan perverssi alavire. Shogun turvallisuusjoukkojen ja tämän vihollisten välinen mittelö menee nopeasti viettelyspeliksi, jossa vihollinen pyritään selättämään petikamarissa. Filmin eittämättä muikein veto on ihmiskehoja riivaava ninja (Rin'ichi Yamamoto), joka varastoi hengettömän ulkokuorensa arkun suojiin sillä aikaa, kun hänen henkensä ottaa vallan valitusta uhrista. Vaikka elokuvan alastomuus rajoittuu yhteen jättiläismäiseen rintapariin, on eroottinen lataus jatkuvasti sekä läsnä että mukavan vinksahtanut. Hyvänä esimerkkinä käynee kohtaus, jossa naisen ruumiin vallannut karvainen ninjaukko rakastelee shogunin kanssa sijaiskehoa käyttäen.

Toiminnan saralla Ninja's Mark asettuu jonnekin 60‑luvun alun toiminnantäyteisten ninjafilmien ja enemmän viettelystaikojen käyttämiseen panostavien naisninjailujen välimaastoon. Seventeen Ninjan (1963) tai Ninja Huntin (1964) kaltaista kovaotteista taistelustrategian kuvausta on turha odottaa, mutta toisaalta mukana enemmän perustasokasta teräaseiden kolistelua kuin esimerkiksi Female Ninja Magicissä. Myös ninjojen psyykkiset temput ovat astetta maanläheisempiä kuin viimemainitussa elokuvassa, mikä miellyttänee toiminnan ystäviä.

Okadan lupaamat tuotantoarvot näyttäytyvät elokuvassa ennen kaikkea erittäin komeiden studiolavasteiden ja värikkään kuvauksen muodossa. Näyttelijät ovat aikakauden samurai‑ ja yakuzafilmeistä tuttuja kasvoja aina Natsuyagista naispääosan Hikoko Sakuramachiin saakka. Ketään heistä ei tosin voida lukea aivan Toein kirkkaimpaan tähtikaartiin. Suzuki itse ei tunnu ottavan pestiään turhan vakavasti, sillä ohjaajan kieli kurottele alati poskea, paikoin liiankin kanssa. Tiukemmalla pokerinaamalla ja ilman naisen hameen alle piiloutuvaa hovininjaa filmi olisi voinut olla vieläkin ällistyttävämpi. Tällaisenaan Ninja's Mark ei aivan tavoita aiemmin valmistuneen Female Ninja Magicin vimmattua sukupuolijännitettä ja tarinallista suureellisuutta.

Pienistä heikkouksistaan huolimatta Ninja's Mark on likipitäen erinomainen ninjaeksploitaatiofilmi, joka ansaitsisi tulla uuden sukupolven löytämäksi. Omana aikanaan elokuva typistyi Okadan ja Amaon tuottaman genreviihteen esisoitoksi juuri ennen lippuluukkuhanojen aukeamista Teruo Ishiin Abnormal Love ‑sarjalla. Suzukin kohtaloksi jäi palata gangsterifilmien pariin, jotka työllistivät häntä aina ohjaajan oman eksploitaatioputken käynnistymiseen saakka kolme vuotta myöhemmin elokuvalla Hot Springs Earthworm Geisha (1971). Ei liene tarpeen edes mainita, ketkä kaksi tuottajaa vaikuttivat myös kyseisen elokuvan taustalla.

Alaviitteet

1. ^ Samuraiaikojen Japanissa valta jakautui keisarin johtaman hengellisen hallinnon ja shogunin käskyttämän sotilas‑ ja taloushallinnon välillä niin, että molemmat osapuolet saattoivat toimia jossain määrin itsenäisesti. Vaikka jumalasta polveutuvaksi väitetty keisari oli maan virallinen hallitsija, omasi shogun useimpina vuosikymmeninä enemmän maallista valtaa.
2. ^ Ninja's Mark hyödyntää tarinassaan japanilaisille samuraielokuville ominaiseen tapaan historiallisia tapahtumia ja henkilöitä, joiden ympärille on kirjoitettu fiktiivinen ninjaseikkailu. Sama pätee myös arvostelussa mainittuihin elokuviin The Yagyu Clan Conspiracy ja Shogun's Shadow, joissa kaikissa tarinan lähtökohtana on shogun Tokugawa Iemitsun tosielämästä tunnettu kamppailu vallasta veljeään ja muita haastajia vastaan.

Lähdeluettelo

1. ^ [2] ^ J‑Taro Sugisaku & Takeshi Uechi. Pinky Violence Roman Album (1999)