Henrik Creutzer

Robowar – robot da guerra (Robowar, 1988)

Ohjaaja:

• Bruno Mattei

elokuva arvostelu

Predatoria ja RoboCopia häpeilemättömästi kopioivassa rahastuselokuvassa vimmaisesti änkyttävä tappajarobotti vaanii eliittisotilasjoukkoa viidakon katveessa.

Bruno Mattei ja Claudio Fragasso ulostivat tuottoisan yhteistyökautensa aikana useita toinen toistaan huonompia eksploitaatioelokuvia. Robowar on hyvä esimerkki duon kyvystä kopioida menestyselokuvien konsepteja nopeasti ja halvalla. Mattein päästi luovuutensa valloilleen nähtyään Predatorin (1987) ja ohjeisti Rossella Drudia kirjoittamaan elokuvan, joka olisi Predatorin ja RoboCopin (1987) yhdistelmä. Osaavissa käsissä ideasta olisi kenties voinut tulla jotain hieman stydimpää kuin mitä nyt on tarjolla.

Puupäisessä juonessa armeijan robottisotilas Omega-1 sekoaa viidakossa ja tappokonetta pysäyttämään lähetetään BAM‑lempinimeä kantava anti-guerrilla-eksperttiryhmä. BAM eli siis tuttavallisemmin BIG ASS MOTHERFUCKERS ei tietenkään ole tietoinen mitä vastassa on, sillä heidät tehtävää suorittamaan lähettänyt kenraali ei halua paljastaa koko totuutta. Mitä totuutta? No, sitä totuutta, että viidakossa on tappajarobotti! Kenraali tietysti soluttaa BIG ASSeihin oman miehensä Masherin, jonka tehtävänä on pitää huoli siitä, että tehtävä suoritetaan kunnolla ilman, että isoperseille selviää mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Toiminta alkaa käytännössä välittömästi, kun isoperseäidinnussijat vaihtavat salikledjuista armeijavarusteisiin. Viidakon siimekseen rynnätään nopeasti ilman pienintäkään käsitystä siitä mikä tehtävä on, ja sitten ammutaan kaikkea mikä liikkuu koko ajan villisti huutaen!

Käsikirjoittaja Rossella Drudi – Fragasson vaimo – on käytännössä nostanut Predatorin käsikirjoituksesta kaiken mahdollisen vaivautumatta edes muuttamaan tapahtumien järjestystä juuri millään tavalla. Drudin taika-aivoista on lähtöisin myös vuotta myöhemmin julkaistu Shocking Dark, jossa Drudi ja Fragasso kopioivat Aliensin (1986) käsikirjoitusta samalla tavalla.

Nopeatempoinen rock-musiikki tahdittaa pitkäpiimäistä ja hidasta viidakossa haahuilua tappajarobotin vaaniessa isopersetiimiä. Mattei ei edes yritä rakentaa minkäänlaista jännitystä, vaan tyytyy esittelemään tappajarobottia ankeissa lähi‑ ja puolilähikuvissa. Parilla muovipalalla koristeltu moottoripyöräpuku ja ‑kypärä kätkevät alleen itsensä Fragasson – ainakin, jos muita työryhmän jäseniä on uskominen. Fragasso itse kieltää asian.

Predator-hahmon lämpönäköä Mattei apinoi käyttämällä simppeliä pikselöintiefektiä Omega‑1:n näkökulmaa esitellessä. Pikselöinti on väännetty maksimiin, minkä ansiosta katsoja ei tiedä yhtään mitä tapahtuu. Onneksi Brunolla on tähän ratkaisu; tappajarobotti piipittää kohtauksissa naurettavalla robottiäänellään sen mitä aikoo tehdä.

Robowar oli Mattein ja Fragasson viides filippiineillä kuvattu elokuva. Kiivas tahti näkyy selkeästi tylsästi ja (oletettavasti) useimmiten yhdellä otolla kuvatuissa kohtauksissa. Mattei kuvasi Robowaria aamulla ja Fragasso After Deathiä (1988) iltaisin ja öisin. Syynä tähän oli se, että käytössä oli vain yksi kamera.

Hyväntuulisen roskaelokuvan kokemista synkentää muiden näyttelijöiden kertomukset Masheria esittävän Mel Davidsonin käytöksestä. Davidson oli ilmeisesti saatu ns. rysän päältä kiinni lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä elokuvan tuotannon aikana. Tämä ihmissaasta ei kuitenkaan saanut potkuja, vaan kuvauksia jatkettiin normaalisti – toki kireämmissä tunnelmissa. Mattein eduksi ei päätöstä jatkamisesta voi laskea millään tasolla, varsinkaan kun Davidson ei ole mikään Marlon Brando.

Robowar täyttää varmaankin oluenhuuruisen roskaelokuvaillan vaatimukset helposti, mutta muuhun siitä ei ole. Heikoilla lahjoilla mestariteosten kopiointi ei onnistu.