Mikko Koivisto

Emergency Line (1976)

Ohjaaja:

• Kiyoshi Nishimura
• Shinji Maruyama
• Mio Ezaki
• Daisuke Yamazaki

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kiyoshi Nishimura, Shinji Maruyama, Mio Ezaki, Daisuke Yamazaki

Sonny Chiban toimintasarjaputki saa arvoisensa päätöksen koko nelikon vakavahenkisimmällä tuotteella Emergency Line. Mainosmateriaaleina käytetyn tylsän poliisikonttorikuvan ei kannata antaa hämätä, sillä tarjolla on tiukkaotteista poliisiviihdettä höystettynä muutamilla Chiban 70‑luvun parhaista toimintajaksoista.

Emergency Linen keskiössä on hieman mielikuvituksettomasti viiden miehen (Chiba, Hayato Tani, Masaaki Daimon, Tamio Kawachi, Seigo Inoue) ja kahden naisen (Etsuko Shihomi, Yuriko Hishimi) eliittietsivätiimi. Tuttu kaava siis. Tällä kertaa ei kuitenkaan heitetä huulta The Gorilla Sevenin tapaan tai edes talsita rennosti pitkin katuja Blazing Dragnetin tunnelmissa, vaan vuodatetaan tuskanhikeä, oli sitten kyseessä juuttumisesta sortuvaan kerrostaloon nitropanoksen kanssa tai keskeisen päähenkilön teilaamisesta katsojien järkytykseksi.

Emergency Line starttaa tehokkaasti avausjaksolla, jossa maalleen katkeroitunut sotaveteraani (Hiroshima mon amourin Eiji Okada) ottaa kunnia-asiakseen salamurhata japanilaiseen sairaalaan lennätetyn ulkomaalaisen pikkutytön. Eräässä toisessa jaksossa Chiban esittämä Godai puolestaan saa heti alkajaisiksi luodin jalkaansa. Asemies pakenee kerrostalon ylimpään kerrokseen ja ottaa huoneiston asukit panttivangeikseen, luvaten vaihtaa heidät Godain henkeen. Verta vuotava Godai joutuu käyttämään kaikki keinot päästäkseen asuntoon taisteluasemiin ilman, että tulee ammutuksi saman tien.

Jokainen Emergency Linen jakso ei ole yhtä jännittävä, sillä väliin mahtuu myös tasapaksua draamaa sekä tarina, jossa panttivankien ja roistojen väliltä paljastuu täysin uskomaton yhteinen menneisyysvyyhti. Silti sarja tiputtelee pieniä iloja tasaisin väliajoin, kuten yakuza-filmien vakioretku Eiji Go (Bodyguard Kiba 2, 1973) huumekytän saappaissa ja Toein vakiomuukalainen, Turkkilaissyntyinen Osman Yusuf (Narcotics/Prostitution G‑Men: Terrifying Flesh Hell, 1972) ehkäpä säväyttävimmässä roolissaan murhailevana diplomaattina. Kyseisessä jaksossa nähdään myös yksi Chiban uran suvereeneimmista karatejaksoista Godain saadessa tarpeeksensa diplomaattisesta koskemattomuudesta ja talsiessa suurlähetystöön roiston oleskelutilaan – hakaten matkalla parisenkymmentä henkivartijaa lattianrakoon.

Toinen kova toimintasuoritus nähdään jaksossa, jossa Chiba jahtaa pakoon yrittäviä roistoja Popeye / The French Connection ‑tyylin antaumuksella. Sankarin oman auton tipahdettua rotkoon kesken takaa-ajon, kiipeää Chiba junan kyytiin ja syöksyy sillan kohdalla pakoon kiihdyttävän auton katolle. Otteen livettyä mies tarraa vielä auton takapuskuriin kiinni, vetää aseensa esiin ja ampuu renkaan tohjoksi. Bravon arvoinen jakso, vaikka silmää huijataankin hetkittäin (rotkoon putoavasta autosta pelastautuminen on hieman kömpelösti kahdesta kuvasta kokoon kursittu; liikkuvan auton katolle Chiba sen sijaan vaikuttaa hyppäävän ihan oikeasti, jos ei junasta niin ainakin sillalta).

Rakenteellisesti Emergency Line eroaa hieman edeltäjistään vaatimalla katsojalta enemmän kärsivällisyyttä. Juonet aukeavat tarinoiden edetessä, ja vaikka katsoja pääseekin todistamaan rikoksia ja roistojen juonitteluja lähietäisyydeltä, ei monien kohtausten sisältö välttämättä avaudu ennen loppupaljastuksia. Valinta on hieman omituinen, sillä kyse ei ole varsinaisesti mysteeritarinoista. Emergency Line on myös nelikon puheliain sarja, vaikka siinä on myös toimintaa enemmän kuin Blazing Dragnetissä.

Näyttelijäsaralla tilanne on sama kuin parissa edellisessä sarjassa, eli risupartainen Chiba dominoi ruutua karismallaan jaksoissa joihin on ennättänyt mukaan (hieman yli puolet). Shihomi menee ikävästi hukkaan hahmona, joka ei saa juuri mitään mielenkiintoista tehtäväkseen. Daimon, Kawachi ja Inoue puolestaan ovat niin perusjamppoja, ettei heistä jää oikein minkäänlaista vaikutelmaa mieleen. Samaa voi sanoa Teruo Ishiin Bohachi Bushidossa (1973) ilman vaatteita edukseen esiintyneestä Hishimistä. Chiban rinnalla Key Hunterissa (1968–1973) varsin mitäänsanomattomasti näytellyt Tani sen sijaan on vuosien vieriessä kasvattanut karvansängen verran karismaa, ja onnistuu sarjan viimeisessä jaksossa tekemään aidosti mieleen painuvan suorituksen.

Loppuun pitää vielä mainita Emergency Linen hillitysti mutta tunnelmallisesti svengaavat musiikit, sekä kaunis lopputekstibiisi, jonka taustalle leikataan pysäytyskuvaan päättyviä otteita kunkin jakson kohokohdista. Niissä tunnelmissa on hyvä päättää niin yksittäiset jaksot kuin Chiban 70‑luvun etsiväsarjaputki, jonka jäähyväisinä Emergency Line on heikoimmillaankin kelvollinen ja hetkittäin todella innostava.