Paavo Ihalainen

42nd Street Memories: The Rise and Fall of America's Most Notorious Street (2015)

Ohjaaja:

• Calum Waddell

elokuva arvostelu

"New York, New York, New York, 42nd Street / Hustlers rustle and pimps pimp the beat" — The Clash, The Right profile

New Yorkin elokuvia varten kuvatuimpiin nähtävyyksiin lukeutuu Vapaudenpatsaan ja Brooklyn Bridgen ohella 42nd Street. Etenkin kadun läntinen pää Hell's Kitchenissä, joka liippaa läheltä Times Squaren aluetta, oli menneinä vuosina ryönäinen ja vaarallinen syntisen viihteen keskuskatu. Tämä on se romantisoitu alue, jossa Taxi Driverin (1976) Travis Bickle kävi epäonnisilla treffeillä Betsyn kanssa ruotsalaista erotiikkaelokuvaa katsomassa ja Midnight Cowboy (1969) kulki surusilmin neonkylttien loisteessa.

42nd Street oli aikanaan prameaa teatterialuetta. 60‑ ja 70‑luvuilla se pääsi rapistumaan dokumentissa nostalgisoituun kuntoon. Tuolloin grindhouse-elokuvateatterit haalivat kuluneet elokuvaprintit kohutuimmista seksi‑ ja väkivaltaelokuvista ja pyörittivät niitä yötä päivää. Houkutusten alue Port Terminalin bussiaseman ympärillä veti muualta tulleita viattomia mieliä puoleensa. Paikallisia ei välttämättä niinkään kiinnostanut äkkiväärä elokuvatarjonta. Talvella tultiin sisään pakoon hyytävää kylmyyttä ja kesäkuumalla rentoutumaan ilmastoituun tilaan. Teatterit sallivat myös alueen muiden kiellettyjen nautintojen, huumeiden, viinan ja prostituoitujen palvelusten kuluttamisen poissa muiden silmistä. Elokuvaharrastajat joutuivat sietämään sperman ja vanhan viinan hajua, ja väistelemään lattialla viliseviä rottia elokuvasta nauttiakseen.

Tällaista kuvaa esittelee tuore dokumenttielokuva 42nd Street Memories. Siinä koko joukko newyorkilaisia elokuvavaikuttajia Joe Dantesta Buddy Giovinazzoon ja Veronica Hartista Frank Henenlotteriin kertoilee omia tahmaisia muistojaan etenkin 7th ja 8th Avenuen välisestä 42nd Streetistä sekä korttelin elokuvateatteritarjonnasta. Ennen videoiden aikaa oli leffanörttien uskaltauduttava varsinaiseen sudenpesään nähdäkseen monia nykyään asemansa vakiinnuttaneita kansainvälisiä genre-elokuvien helmiä. Aidon vaaran tunne on liittynyt elokuvakokemukseen, eikä sitä voi enää luoda uudelleen nuoremmille sukupolville.

Dokumentin tavoitteena on luoda katsojalle uudelleen mielikuvaa tuosta menneestä 42nd Streetistä. Aihepiiriinsä sopivalla tavalla kuva itse kadulta on vanhaa arkistomateriaalia ja haastattelut on tehty vaihtelevalla ammattitaidolla. Esimerkiksi Joe Danten puheita ei olla onnistuttu äänittämään kunnolla.

New Yorkin karuimmat naapurustot siivottiin 90‑luvulla pormestari Rudy Giulianin johdolla. Samalla myös Times Squaren ympäristöstä tehtiin steriili turistivyöhyke valtavine ketjukauppoineen ja Broadway-näytelmien mainoksineen. Teatterit olivat tuossa vaiheessa jo pääasiassa hävinneet muutenkin katukuvasta videoformaatin suosion kuihdutettua bisneksen.

Calum Waddellin dokumentti on sympaattinen ja nostalginen katsaus menneeseen elokuvakulttuuriin ja aikaan, jolloin genre-elokuvat todella tuntuivat vaarallisilta ja synnilliseltä ajanvietteeltä. Hieman liikaa aikaa kulutetaan alueella pyörineiden elokuvien listailuun. Muutenkin elokuvassa on tiettyä puutteellisuutta rytmityksen ja pituutensa puolesta, mutta vanhojen veteraanien muistelua on silti katsottava leveä hymy huulilla ja haikaileva kajastus silmissä hohtaen.