Mikko Koivisto

Luv Ya Hun! (Our Huff and Puff Journey, 2015)

Ohjaaja:

• Daigo Matsui

elokuva arvostelu

Ohjaus: Daigo Matsui

Luv Ya Hunissa neljä Kitakyushulaista koulutyttöä karkaa kotoaan osallistuakseen ihailemansa bändin keikalle Tokiossa. Matkaa on runsaat 1000 kilometriä, rahaa ei juuri lainkaan, ja menopelinä toimivat polkupyörät. Poljentavoimat riittävät parisataa kilometriä, jonka jälkeen alkaa pohdinta kuinka rahoittaa loppumatka. Onneksi japanista löytyy aina kysyntää koulupukua kantaville teinitytöille.

Luv Ya Hun! on kauttaaltaan raikas ja intiimi nuorisokuvaus. Kamera seuraa tyttöjen matkaa yötä päivää, tulee hahmojen iholle ja hyödyntää runsaasti pitkiä otoksia. Tyttöjen kokema jännitys ja hurmio välittyvät katsomon puolelle poikkeuksellisen tehokkaasti. Moraalinen saarnaus on jätetty elokuvasta kokonaan pois, vaikka tyttöjen tie viekin kyseenalaisten ansaintametodien pariin.

Luv Ya Hun!'in ote materiaaliinsa on länsimaiselle elokuvalle jokseenkin vieras. Vaikka länsimaiset nuorisoelokuvat eivät olekaan aina moralisoivia, omaavat ne lähes poikkeuksetta aikuisen näkökulman, jossa nuorten edesottamuksia seurataan ikään kuin ulkopuolisen silmin. Viimeistään tarinan lopussa hahmot ovat aikuistuneet ja oppineet tekemistään virheistä. Tämänkaltainen asennoituminen (jossa ei sinänsä ole mitään vikaa) sävyttää myös La vie d'Adèlen (2013) ja Boyhoodin (2014) kaltaisia huippusuorituksia. Aasialaisen elokuvan aika ajoin käyttämä erikoisuus on kuvata nuorisoa heidän omasta näkökulmastaan ikään kuin jättämällä kasvukertomuksen opettavainen kasvuosa kokonaan pois. Viime vuonna Yubarissa nähty pirteä School Girl's Gestation (2014), jossa pikkukaupungin koulutytöt päättävät porukalla hankkiutua raskaaksi, on tyylilajista hyvä esimerkki. Luv Ya Hun! uskaltaa niin ikään heittäytyä täysin sydämin nuoruuden hurmioon jättäen vastuun moraalisista linjavedoista katsojalle.

Luv Ya Hun!:in intiimiyttä vahvistaa elokuvassa runsaasti käytetty hahmojen itse kuvaamaa videokamerakuva. Valinta toimii niin hyvin, että sitä olisi luultavasti voitu soveltaa koko elokuvaan. Sekä ensimmäisestä että kolmannesta persoonasta esitetty kuvamateriaali näyttää myös erittäin hyvältä, kiitos tasokkaan kuvauksen ja laadukkaiden tuotantoarvojen. Visuaalisesti elokuva tuo mieleen japanilaisen nuorisoelokuvan parhaisiin saavutuksiin kuuluvat Love and Popin (1998) ja All About Lily Chou-Choun (2001). Erinomaiset ja naturalistiset nuoret näyttelijät viimeistelevät paketin.