Paavo Ihalainen

La vie d'Adèle (Adèlen elämä – osat 1 ja 2, 2013)

Ohjaaja:

• Abdellatif Kechiche

elokuva arvostelu

Ohjaus: Abdellatif Kechiche

Naisen iho, hiki ja sylki. Spagettikastike, raa'at simpukat ja valkoviini. Yön aikana kuolaantunut tyyny, likaiset lakanat ja pesemätön tukka. Kyynelet, räkä ja leviävä maskara. Cannesin kultaisen palmun voittanut elokuva Adélen elämä on niin pikkutarkka ja aistillinen, että sitä katsoessa voi tuntea nämä hajut. Rakkaustarina kahden naisen välillä kestää noin kolme tuntia ja on pohjimmiltaan tuttuakin tutumpi. Silti elokuvassa jokin aiheuttaa katsojassa syvää samaistumista. Sitä katsoessa muistuu mieleen omia hapuiluitaan ensirakastumisen pauloissa.

Elokuva kattaa kaksi merkittävää jaksoa ranskalaistyttö Adélen elämästä. Kummankin lopussa Adélella on henkisen kasvun paikka ja hän tulee sinuiksi itseään riivaavan asian kanssa – ensimmäiseksi oman seksuaalisuutensa. Elämän ympyröiden sulkeutumisen myötä Adéle kasvaa luontevasti aikuiseksi. Lopun tuskaista, väsynyttä hahmoa on jo hankala tunnistaa samaksi koulun pihalla juoruilevaksi ujoksi pikkutytöksi, joka alussa tavattiin. Tärkeä osa muodonmuutoksessa on myös Adèle Exarchopoulos'n uskomattoman intensiivisellä näyttelijätyöllä.

Kavereidensa painostuksesta koulutyttö Adéle ajautuu teinisuhteeseen komean Thomas'n (Jérémie Laheurte) kanssa. Vaikka poika on kiva ja suhde syvenee, Adéle tuntee olonsa tyhjäksi. Lopulta Adéle rohkenee kokeilla toisen tytön suutelua ja pitää siitä. Ensi-ihastuksesta ei koidu mitään sen syvempää, mutta mielikuvituksen ja unet täyttävät mystinen sinitukkainen nainen, jonka hän kerran näki vilaukselta. Eräänä iltana homobaarissa hän törmää tähän unelmiensa naiseen, joka esittäytyy taideopiskelija Emmaksi (Léa Seydoux). Nuorten välille syttyy syvä ja kiihkeä rakkaus. Mutta Adéle ei uskalla olla rehellinen omasta suuntautumisestaan tai rakkaudestaan muille läheisilleen.

Puolessa välissä elokuvaa aika hyppää muutaman vuoden eteen päin, jossa ensirakastumisen huuma on vaihtunut jo parisuhteen arkeen. Adéle työskentelee lastentarhan opettajana, eikä vieläkään uskalla avoimesti myöntää elävänsä toisen naisen kanssa parisuhteessa. Suhdetta Emmaan rasittaa myös tämän taiteilijauran eteneminen. Lapsuus alkaa vaikuttaa jo yksinkertaisemmalta ja helpommalta ajalta.

Pitkät seksikohtaukset ovat elokuvan kohutuin anti. Niissä on tietoisesti koitettu välttää tyypillistä miehen katsetta stimuloivaa sukupuolielimiin kohdistuvaa kuvausta. Kuitenkin tietty realismi kokee näissä kohtauksissa kolauksen. Sekstaillessa muun romanssin kömpelö hapuilu on punoittavaa naamaa lukuun ottamatta poissa ja eri asennot vaihtuvat tasaisesti ja luonnistuvat kuin pornoelokuvassa konsanaan. Korostetussa asemassa ovat myös huohotukset, älähtelyt ja ihon toista vasten hinkkaantumisen ääni. Rakkaus on monia aisteja stimuloiva tunne.

Ohjaaja Abdellatif Kechiche on samaa realistis-impressionistisen eurooppalaisen taide-elokuvan koulukuntaa esimerkiksi Dardennen veljesten kanssa. Kohtaukset on kuvattu käsivarakameralla ja niiden taustalla ei yleensä kuulla musiikkia. Kuvauksessa valo on tärkeässä osassa. Kun taidetta opiskeleva Emma saa Adélenkin kiinnostumaan taiteesta, syttyy koko maailma rakkauden myötä myös värikkäämpään keväiseen eloon. Surullisemmilla hetkillä palataan betonin harmauteen. Elokuvassa toistuvat muutenkin tietyt symbolit ja motiivit. Esimerkiksi ruuan laittaminen ja syöminen on merkittävä tapa ilmaista hahmojen kehittyvää suhdetta toisiinsa. Tärkeässä osassa ovat tietenkin myös sänkyyn sijoittuvat kohtaukset, olipa kyseessä nukkuminen, valvominen tai seksin harjoittaminen. Monipuolinen kuvallinen anti, intensiiviset roolisuoritukset ja Kechichen tapa osata käsitellä nuoruuden ajanjaksoa totuudenmukaisesti tekevät elokuvasta paljon muutakin kuin pelkän kohua herättävän suorasukaisen lesboseksielokuvan.