Mikko Koivisto

Fuck Me to the Moon (2013)

Ohjaaja:

• Quanah Takahata
• Hirohito Takino

elokuva arvostelu

"Tämä elokuva naurattaa, itkettää ja aiheuttaa erektion." — Quanah Takahata ja Hirohito Takino

Fuck Me to the Moonin nuori ohjaajakaksikko ei turhia kainostele elokuvansa virallisessa mainospuheessa. Ei ole tarvekaan, sillä elokuva on parasta japanilaista slacker-komediaa sitten Nobuhiro Yamashitan (Ramblers, 2003) vuosikymmenen takaisten töiden.

Fuck Me to the Moon seuraa kahta kämppäkaveria ja klubipummia, joiden omat sävellykset saavat osakseen pelkkää pilkkaa. Syynä on massayleisöjen kyvyttömyys ymmärtää omaperäisen taiteen päälle – ainakin miesten oman uskomuksen mukaan. Eräänä iltana kaksikon mukaan tuppaa seksikäs nuori nainen Kaguya, joka miesten yllätykseksi asettuu taloksi. Puutteessa elävät aikamiespojat odottavat seksiä, mutta nainen alkaa sen sijaan roudata sohvalle muita miehiä. Kimppakivaa on luvassa vain, jos kohtaloonsa alistuvat aikamiespojat onnistuvat säveltämään jotain mikä saa naisen laukeamaan.

Tarinatiivistelmä ja elokuvan nimi lupaavat ronskia seksikomediaa, mutta päätelmä on väärä. Takahata ja Takino ovat suorapuheisia romantikkoja, jotka maustavat sympaattista luuserikomediaa hyvän maun erotiikalla sekä runsaalla musiikilla. Elokuva valmistui osana Spotted Productions ‑yhtiön mainiota Moosic Lap ‑projektia, joka tuo kankaille elokuvan ja musiikin vetovoimaan tasapuolisesti uskovien nuorten lupausten visiota. Tänä vuonna jo kolmatta kertaa järjestettävän Moosic Labin johtohahmo on ohjaaja Yu Irie, jonka elokuvat Saitama Rappers (2009) ja Ringing in Their Ears (2011) toimivat projektin edelläkävijöinä.

Paljaasta pinnasta ei silti ole pulaa, sillä naispääosan "Prinsessa Kaguyana" loistaa AV‑tähti Shoko Akiyama. Hyvää työtä näyttelijänä tekevä Akiyama oli Kept-ohjaaja Maki Mizuin sekä parhaana näyttelijänä palkitun Asamin (Gun Woman, 2014) ohella peräti kolmas tämän vuoden Yubarin kilpasarjassa mukana ollut aikuisviihdetaustan omaava elokuvatähti. Kyse ei ole festivaalin erityispiirteestä, vaan Japanissa jo pitkään jatkuneesta aikuisviihteen ja valtavirran lähentymisestä. Alan ammattilaiset ovat nykyään jo melko yleinen näky genre-elokuvissa, indie-draamoissa, hieman pienemmän budjetin televisiosarjoissa sekä mediapersoonina.

Hahmon nimi "Prinsessa Kaguya" on viittaus (mm. studio Ghiblin tuoreeltaan sovittamaan) vanhaan satuun, jossa kaunis Prinsessa Kaguya hankkiutuu eroon kilpakosijoista antamalla heille mahdottomia tehtäviä. Fuck Me to the Moonissa kaksi rakastettavaa tunarisankaria pyhittävät kaiken tarmonsa Kaguyan hurmaamiseen musiikilla. Omaperäinen käänne piristää muutoin konventionaalista hahmokompositiota: kaksi toivotonta miestä ja heidän päänsä sekaisin saava nainen on jokseenkin genren vanhin konventio.

Tarinan pohjimmainen kaavamaisuus muodostuu ongelmaksi vasta loppupuolen käänteiden myötä, mutta onneksi aivan viimeiset kohtaukset ovat jälleen mainioita. Sympaattisilla hahmoilla ja Mikeneko Homeless ‑yhtyeen musiikeilla varustettuna Fuck Me to the Moon on erinomainen nuorten aikuisten viihde-elokuva, jota ei ole pilattu turhalla kestolla (67 min). Kokonaisuus ei aivan pärjää Nobuhiro Yamashitan minimalistisille huipputöille, mutta vetoaa eittämättä niitä suurempaan yleisöön.