Jetro Suni

The Last Match (Kunnian koitos, 1991)

Ohjaaja:

• Fabrizio De Angelis

elokuva arvostelu

Ohjaus: Fabrizio De Angelis

Entinen postimies, sittemmin elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Fabrizio De Angelis tehtaili 80‑luvun alkupuolelta aina 90‑luvun puoliväliin asti ahkerasti toimintapainotteisia b‑elokuvia. Larry Ludman ‑pseudonyymin taakse useimmiten piiloutunut De Angelis oli omien polkujensa rip off ‑auteur, jonka muistettavimmiksi ohjaussaavutuksiksi kohosivat modernista intiaanisoturi Thunderista kertova Mark Gregoryn tähdittämä toimintaelokuvatrilogia Thunder I–III (1983–1988) sekä kokonaiset kuusi elokuvaa kattava Karate Kid ‑henkinen saaga: Karate Warrior (Il ragazzo dal kimono d'oro, 1987–1993). De Angelisin yksittäisistä "hiteistä" yleisesti tunnetuimmiksi ovat nousseet muun muassa luonto kostaa ‑räpellys Killer Crocodile (1989) sekä 90‑luvun alussa valmistunut The Last Match, joka on ideansa puolesta täydellisen pönttöä high concept ‑roskaa. Harmillisesti elokuvan toteutus ontuu pahasti.

The Last Matchin alussa nuori pariskunta on lomalla maassa, johon viitataan toistuvasti vain termillä "that crappy country". Pariskunnan kauniimpi osapuoli lavastetaan rajalla huumeiden salakuljettajaksi ja teljetään sen enemmittä oikeuskäsittelyittä paikalliseen vankilaan. Nuorikon isä on onneksi hyvää pataa jenkkifutisjoukkueen valmentajan kanssa, josta seuraakin yksi elokuvahistorian älyvapaimmista pelastusoperaatioista. Kokonainen jalkapallojoukkue aseistetaan rynnäkkökiväärein sekä singoin ja pestataan vapauttamaan tyttöparka vankilasta hinnalla millä hyvänsä.

Elokuvan useita kovia luottonimiä sisältävä näyttelijäkaarti on tiukkuudessaan hämmentävä. Mukaan menoon on keploteltu muun muassa Ernest Borgnine (Emperor of the North Pole, 1973), italokrimien tyly vakionaama Henry Silva (Il boss, 1973), Martin Balsam (Psyko, 1960) sekä Charles Napier (Rambo: First Blood Part II, 1985). Elokuvan käsikirjoituksesta on vastuussa kaksikko Gianfranco Clerici ja Vincenzo Mannino (The House on the Edge of the Park, 1980; New York Ripper, 1982), joten mikä voisi mennä vikaan? Valitettavasti kaikki paitsi elokuvan viimeinen loppupuolisko, joka lunastaa vihdoin sen mitä elokuvan promokuvituksesta alkaen on katsojille markkinoitu.

Elokuvan alkupuolisko reilusti yli puoliväliin saakka on pelkkää tylsää käyskentelyä ja muutamien hahmojen keskinäistä pitkäveteistä dialogia. Sympaattinen Borgnine sopii futisjoukkueen valmentajan rooliin hyvin, mutta hahmo itsessään on valitettavan alihyödynnetty. Meno kovenee onneksi huomattavasti sadistisena vanginvartijana esiintyvän Silvan astuessa mukaan kuvaan. Noin tunnin kohdalla päästään viimein itse asiaan, kun munasuojia myöten täydessä futisvarustuksessa toikkaroiva iskuryhmä suorittaa iskun vankilaan. Loppu pelastaa sen mitä pelastettavissa on, mutta jättää katsojan väistämättä surkuttelemaan miksei meno voinut olla yhtä loistokasta aina alusta asti.

Alun junnaavuusongelmista huolimatta The Last Match on silti tutustumisen arvoinen ysäri-italoaction. Kaikessa typeryydessään nerokkaan konseptin huomioiden sen toivoisi kuitenkin olevan paljon enemmän kuin se lopulta onnistuu olemaan.