Jari Mustonen

Lo squartatore di New York (Viiltäjä, 1982)

Ohjaaja:

• Lucio Fulci

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lucio Fulci

Lucio Fulci palasi 80‑luvulla giallojen pariin saatuaan valmiiksi The House by the Cemeteryn (1981), joka päätti Fulcin loistavien goottilaista kauhua hyödyntävien elokuvien sarjan. Fulcista oli tullut muutamassa vuodessa goren mestari, joka kerta kerran jälkeen ylitti edellisten elokuviensa graafisuuden. The New York Ripper ei tullut olemaan poikkeus; siitä tuli Fulcin väkivaltaisin ja naisvastaisin elokuva sekä hänen uransa käännepiste.

The New York Ripper listattiin Briteissä video nasty ‑listalle siltä istumalta kun se julkaistiin, lähes pelkästään jo mainosmateriaalin perusteella. Ensimmäisissä julisteissa esiintyvä teksti "Slashing up women was his pleasure" oli omiaan herättämään ennakkoluuloja, tai no, mitä ennakkoluuloja. Elokuvassa viilletään prostituoidun nänni keskeltä kahtia, samoin silmä, ja kaikki väkivalta lähikuvina Fulcille ominaiseen tyyliin, mitään säästelemättä, mielipuolisen kaakatuksen seuratessa viiltoja ja iskuja. Ehkä hänen uransa kääntyi laskuun pian elokuvan jälkeen siksikin, että The New York Ripperissä Fulci saavutti lakipisteen provosoinnissaan.

Heti elokuvan alussa löydetään ensimmäinen ruumis, jonka jälkeen näytetään ensimmäinen murha: halveeratuksi joutunut tyttönen (Cinzia de Ponti) päättää kostaa hänen älyään kyseenalaistaneelle miehelle. Heidän molempien päädyttyä samalle autolautalle, hiipii tyttö sopivan hetken koitettua kirjoittamaan miehen ajaman auton tuulilasiin terveisensä ("shit"), mutta joutuukin äkillisen ja brutaalin hyökkäyksen kohteeksi.

Kun tytön ruumis löydetään, näyttää Fulci kerralla mistä tässä elokuvassa on kyse: kamera liukuu hitaasti huulipunalla kirjoitetusta viestistä tytön silvottuun ruumiiseen, eikä assosiaatio ole kovin miellyttävä, jos sen miettimiseen uhraa hiukankin enemmän aikaa. Samaa mieltä on komisario Williams (Jack Hedley), joka alkaa tutkia murhia.

Pian onkin hyvin selvää, että kyseessä on täydellinen mielipuoli, jolle naisten viilteleminen on nautinto. Williams pyytää apua älykkäältä psykologilta, joka osoittautuu varsin ristiriitaiseksi hahmoksi. Kun mukaan lisätään vielä seksuaalista nautintoa etsiskelevä Jane sekä urbaani city-nainen Fay, edellisten mies/poikaystävät sekä mystinen kreikkalainen Scellenda (Howard Ross), alkaa soppa olla valmis.

Tuskin tulee yllätyksenä, ettei Fulcin ohjauksessa aurinko saa juuri paistaa. Tarina alkaa murhatun naisen ruumiilla, eikä elokuvan päätepiste ole yhtään sen kauniimpi, kenties julmempi. Tunteet eivät yksinkertaisesti kuulu elokuvan henkiseen miljööseen. Toisaalta mitä voi edes odottaa, kun käsikirjoituksen kirjoittivat Fulci itse, Dardano Sacchetti (Zombie Flesh Eaters) sekä Gianfranco Clerici (Don't Torture a Duckling, The House on the Edge of the Park). Tiputetaan keitokseen mukaan vielä Fulcin brutaaleimmat kauhuelokuvat tuottanut Fabrizio De Angelis, veteraanisäveltäjä Francesco De Masi ja mm. Dario Argenton Deep Redissä kuvaajana kunnostautunut Luigi Kuveiller, niin elokuvan brutaaliutta kuvaa parhaiten termi korkeat odotukset.

The New York Ripperistä tekee Fulcin ennen kaikkea raivokkuus. Elokuva on myös teknisesti laadukas. Sen unijakso lähentelee visuaalisesti Argenton parhaimpia saavutuksia, ollen kuitenkin armottomampi ja hyökkäävämpi. Kuka tietää mikä juttu Fulcilla oli ankkojen kanssa, mutta jos etsitään mielipuolisuutta, löytyy sitä tämän elokuvan sarjamurhaajasta, joka omaa hänkin oman inhimillisen tragediansa. Elokuva päättyykin tarinan motiiveja avaavaan ja varsin nihilistiseen kuolemaan. Kontroversiaaleimmaksi jääneellä elokuvallaan Fulci teki jälleen kerran sen, mistä oli tullut kuuluisaksi. Hän haastoi silloisen elokuvataiteen rajat.