Mikko Koivisto

The Ancient Dogoo Girl Festival (2010)

Ohjaaja:

• Noboru Iguchi
• Takashi Shimizu
• Yoshihiro Nishimura

elokuva arvostelu

Ohjaus: Noboru Iguchi, Takashi Shimizu, Yoshihiro Nishimura

Muinainen Dogoo-tyttö Dogu-chan on Jomon-aikakaudelta (14 000 eKr. – 300 eKr.) peräisin oleva kummituksenmetsästäjä, joka on viimeiset pari vuosituhatta maannut metsässä haudattuna. Dogun rintoihin kompastuva ja niitä käpälöimään ryhtyvä hikikomori (sosiaalisesta kanssakäymisestä vetäytyjä) Makoto palauttaa tytön elävien kirjoihin ja tulee samalla sinetöineeksi oman kohtalonsa. Yokai-monsterit ja muut kumiukot vaviskoot, Dogu-chan on palannut!

Japanin televisiossa jo toiselle tuotantokaudelle ennättänyt tokusatsu-sarja The Ancient Dogoo Girl pääsi alkuvuodesta 2010 tekemään nopean visiitin elokuvateattereiden kankaille. The Ancient Dogoo Girl Festival ei suoranaisesti ole uusi seikkailu, vaan televisiosta tuttuja jaksoja ja ennen näkemätöntä materiaalia yhteen editoiva kokoelmarahastus. Mukaan on kelpuutettu sarjan luojan Noboru Iguchin ohjaamat aloitus‑ ja lopetusjaksot, koko kauden erikoisefekteistä vastanneen Yoshihiro Nishimuran laatima ennennäkemätön pilottiepisodi sekä satunnaisia katkelmia muista jaksoista.

The Ancient Dogoo Girl Festival edustaa tyypillistä tuoretta tissi-tokusatsua, jossa isorintainen gravure-idoli mätkii vanhan koulukunnan käsityömonstereita tietokone-efekteillä höystetyissä matseissa. Vuosikymmeniä pinnalla pysyneen genren ulkoasu on aikojen saatossa modernisoitunut ja teemakappaleet huonontuneet, mutta budjetit ovat yhä vaatimattomia. Dogoo Girlissä henki on parhaimmillaan lähestulkoon yhtä aitoa kuin 60‑ ja 70‑lukujen klassisissa supersankarihölmöilyissä, mutta lopputulos ei silti vakuuta.

The Ancient Dogoo Girl Festival kärsii elokuvaversiona ensinnäkin siitä, että kuvamateriaali on pääosin vanhan kierrätystä. Ensikertalaisia se ei häiritsisi, jos taso vain olisi korkeampi. Iguchin ohjaama aloitusepisodi tutustuttaa uudet ja vanhat katsojat sarjan konseptiin, mutta kovin muistettavaksi yritys ei nouse. Periaatteessa jakson olisi voinut ohjata kuka tahansa televisioveteraani ilman, että katsomon puolella huomaisi suurta eroa. Pari vuotta ennen Dogoo Girliä televisioruuduille ennättäneen ja samaa lajityyppiä edustaneen Cutie Honey: The Liven (2007) mielipuolisesta energiasta jäädään ainakin elokuvaversiossa valitettavan kauas.

Dogoo Girlin valkokangaspainosta varten kuvattua uutta materiaalia on niukasti. Jaksoja yhteen sitovien informaatiohetkien sekä muutamat naurut tarjoavien valemainosten kautta siirrytään sekavaan tiivistelmään muissa jaksoissa nähtyjä oleellisia tapahtumia, sekä lopulta kauden loppuhuipennukseen. Tässä vaiheessa sävy valahtaa huomattavan dramaattiseksi ilman, että ensikertalaiset katsojat ehtisivät asennoitumaan yllättävään tragediaan ja tyhjästä ilmaantuviin uusiin hahmoihin. Ainoa katsomon puolelle välittyvä huolenaihe Sukeban Deka ‑tähti Yuki Saiton epäedustava keski-ikäistyminen ja televisiosarjojen äitirooleihin vajoaminen.

Dogoo Girl Festivalin kovin ässä on kuitenkin tässä vaiheessa vielä käyttämättä. Yoshihiro Nishimura (Tokyo Gore Police, 2008) ei ole pettänyt kertaakaan urallaan.

Kerta se on ensimmäinenkin.

The Ancient Dogoo Girl Festival huipentuu tarinan alkuun. Nishimuran ohjaama, alun perin rahoitustarpeisiin tehty pilottiepisodi jäi televisiokierroksella kokonaan esittämättä. Ymmärrettävä veto, sillä jakso on laadultaan ala‑arvoinen. Mutant Girls Squadin (2010) ja monien lyhytelokuviensa hengessä musiikkivideomaista efekti‑ ja mättökollaasia vetävä Nishimura ei saa soppaansa mitään rytmiä. Kuvien välille ei muodostu jatkuvuutta, musiikki ei toimi eikä edes erikoisefekteissä ole pontta. Jonkin asteista televisioystävällisyyttä tavoitteleva splatteri roiskii lähinnä vihreää muukalaislimaa ympäri seiniä. Muutoin meno on kyllä hyvinkin nishimuramaista ja jopa hänen omia teoksiaan plagioivaa.

Itse sarjan tarinaan suoranaisesti liittymättömään pilottiin on löydetty peräti kaksi Dogua: RoboGeishan (2009) komea herrasmiespahis Takumi Saito sekä Japanin ylinäyttelevin pink-, roska‑ ja AV‑tähti Asami. Viimeksi mainittu vetää roolinsa läpi niin hurjan kaliiperin sukeban-maneereilla, että kuvauspaikalla vieraillut sarjan päätähti Erika Yazawakin oli nauraa itsensä halki – ilmeisesti epätoivosta.

Nishimuran räkäisyn meriitit jäävät vähiin. Pientä ilon aihetta tarjoavat lähinnä tangolla roikkuva Cay Izumi sekä sarjaakin ohjanneen Takashi Shimizun pikavisiitti – kiinalaisena, kuinkas muuten. Tuttuun tapaan moni muukin Nishimuran ja Iguchin vakiotähti vilahtaa jaksossa mitä ihmeellisimmissä rooleissa. He eivät silti kompensoi tarpeeksi Nishimuran kardinaalimunausta: Yazawan jättämistä minimaalisen pieneen sivurooliin.

The Ancient Dogoo Girlin todellinen vetonaula sekä mielenkiinnon ylläpitäjä onkin lajityypille ominaista "tahatonta" seksikkyyttä tihkuva Erika Yazawa. Fuji TV:n Idoling!!! ‑idoliporukan hulivilityttö Yazawa on Dogu-chanina kerrassaan ihastuttava söpöys‑ ja energiapommi. Söpöstely ja komedia ovatkin Dogoo Girlin selkeimpiä vahvuuksia ja valitettavasti myös elokuvaversion ylenkatsotuimpia elementtejä. Puhtaana Yazawa-showna The Ancient Dogoo Girl Festival voisi olla hyvinkin hauskaa katsottavaa. Tällaisenaan se jää todella pahasti puolitiehen, etenkin kun valtaosa materiaalista on suoraan tv‑sarjasta kopioitua, mutta tarjoaa sentään muutamat laatuhetket päätähtensä parissa.

Oma Dogu-tyttö on joka pojan unelma.