Mikko Koivisto

RoboGeisha (2009)

Ohjaaja:

• Noboru Iguchi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Noboru Iguchi

Noboru Iguchi taitaa ennakkohypen luomisen. The Machine Girl (2008) julistettiin kulttiklassikoksi jo ennen julkaisuaan. Iguchin uutuuden RoboGeishan traileri puolestaan keräsi 700 000 katselua Youtubessa – seikka jolla elokuvaa nyt mainostetaan Japanissa. Ohjaajana Iguchi ei ole koskaan vakuuttanut, mutta sympaattisen kajahtanut persoona – Iguchilla ja efektimies Yoshihiro Nishimuralla on mm. ollut tapana ilmaantua elokuviensa ensi-iltoihin sumopainijan lannevaatteissa – sekä positiivisen hullu mielikuvitus ovat helposti voittaneet puolelleen. Ehkäpä jo seuraavalla kerralla ohjaaja onnistuisi kääntämään pähkähullut ideansa kokonaan toimivaksi elokuvaksi.

Ultimaattinen Noboru Iguchi ‑kokemus jää odottamaan saapumistaan, sillä RoboGeisha paljastuu yllättävän heikoksi teokseksi. Ohjaajan edellinen teatterielokuva The Machine Girl ei sekään ollut kummoinen, mutta viehätti sentään koulutyttöjen, konepistoolien ja goren yhdistelmällään. RoboGeishan kanssa Iguchi on jo lähtökohtaisesti kusessa, sillä geishat eivät kiehdo eikä elokuvassa ole liiemmin gorea.

Yleisestä harhakäsityksestä poiketen kyseessä ei ole splatter-elokuva, vaan pikemminkin ajoittaisia veritehosteita sisältävä pikkutuhma lastenelokuva. Aivan kuten Hollywoodissakin on pitkään ollut tapana tehdä elokuvia ennalta päätettyyn ikärajakategoriaan, myös Japanissa osataan maksavan yleisön teoreettinen maksimointi. RoboGeishan kohdalla tämä tarkoitti tavoitteeksi asetettua PG‑12 ‑kategoriaa, joka myös saavutettiin. Toisaalta pitää muistaa, että myös Kinji Fukasaku tähtäsi samaan ikärajaan Battle Royalea (2000) tehdessään, vaikka siinä ymmärrettävästi epäonnistuikin.

Uudeksi Takashi Miikeksi Iguchista ei silti ainakaan vielä ole. Japanilaisin standardein perheystävällisestä sisällöstä (joka tosin riitti 18 vuoden ikärajaan Iso‑Britanniassa) huolimatta kotimaan teatterikierros on jäänyt yhtä suppeaksi kuin Iguchin ja Nishimuran elokuvien kohdalla ennenkin. Tilannetta ei ole auttanut edes se, että taustalle on saatu Kadokawan ja Pony Canyonin kaltaisia tunnettuja tuotantoyhtiöitä. Suurempi budjetti on tosin avittanut elokuvalle aiempaa siistimmän kuvallisen ulkoasun, jonka ansiosta geishataisteluja pääsee ihastelemaan aidossa elokuvantapaisessa ilman halvan digivideon tuoksua. Myös runsaslukuisiin ja massiivisiin cgi‑tehosteisiin on pystytty panostamaan. Mitäpä robottielokuva olisikaan ilman kerrostalon kokoisia mekaanisia Godzilloja?

RoboGeishan tarina seuraa riitaisia siskoksia (Aya Kikuchi ja Hitomi Hasebe), jatka joutuvat hullun miljonäärin kidnappaamiksi. Operaation tavoitteena on rakentaa kuolettava geisha-armeija pahan palvelukseen. Tyttöjen avuja parannellaan mekaanisilla lisäosilla, joihin kuuluu mm. kaikista mahdollisista ruumiinosista ulos tunkeutuvia miekkoja ja konepistooleja. Kyseessä on ohjaajan vakioteema, joka on ollut aiemmin edustettuna Sukeban Boyn (2006) konekiväärijalkojen, The Machine Girlin sarjatulikäden, sekä Machine Girl Liten (2008) takapuoleen tungetun kanuunan muodossa. Laukauksia vaihdetaan RoboGeishassakin kiitettävä määrä, mutta valitettavasti melkein kaikki kudit menevät ohi kohteensa. Ainoastaan poikkeustapauksissa katsoja palkitaan tietokoneella paineistetulla verisuihkulla.

Nuoremman siskon vastarinta sekä vanhemman siskon jääminen roistoleiriin tuovat elokuvaan sen lainkaan tarvitsematonta draamaa. Eipä sillä, että komediatarjontakaan olisi erityisen tasokasta. Lapsellinen ylinäyttely ja naamanvääntely eivät jaksa naurattaa. Tekijöiden live-esiintymiset, kuten Iguchin Sapporon ensi-illassa takapuoleensa saama tikka, ovat itse elokuvaa hauskempia, mikä saa epäilemään miehen olevan lahjakkaampi stand up ‑koomikkona kuin ohjaajana. Vakuuttavampi livenä on myös pahana tengu-tyttönä nähtävä Cay Izumi (Tokyo Gore Policen "poliisipäällikön lemmikki"), joka on pääasialliselta ammatiltaan tankotanssija. RoboGeishassa hänet päästetään vain pariksi kymmeneksi sekunniksi tangon varteen. Elokuvan toista tengua esittää ohjaajan monessa muussakin elokuvassa nähty AV‑tähti Asami.

Täysin epäonnistunut RoboGeisha ei onneksi ole. Ääneen naurattavia älynväläyksiä tulee vastaan tasaisin väliajoin, eikä elokuvan täydellistä järjettömyyttä voi olla arvostamatta ainakin hiukkasen. Muutoin mitäänsanomattomasta näyttelijäkaartista voi nostaa esiin Naoto Takenakan esittämän kostonhimoisen isäukon, joka on valmis lähtemään sotaan vaikka pyörätuolissa. Kitaraa soittavana isoveljenä nähtävä Demo Tanaka on niin ikään oiva roolissaan. Sääli vain, että useimpien muiden näyttelijöiden suoritukset painuvat nollan tasolle. Jos katsoja on silti vakuuttunut RoboGeishan tasokkuudesta, kannattaa spoilaavat promootiovideot jättää katsomatta. Jos kiinnostuksen aste on vähäisempää, voi geishasekoilun kohokohdat kätevästi tarkistaa elokuvan kolmeminuuttisesta trailerista. Sen jälkeen elokuvaa tuskin kannattaa enää vaivautua katsomaan.