Kalle Karinen

The Machine Girl (2008)

Ohjaaja:

• Noboru Iguchi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Noboru Iguchi

The Machine Girl on lyhyesti kuvailtuna japanilainen Bad Tasten (1987) jälkeläinen. Tuotantoyhtiö Nikkatsu ja amerikkalainen Fever Dreams laittoivat rahaa peliin markkinoita kokeillakseen, ja ohjaaja-käsikirjoittaja Noboru Iguchin vision mukaisesti sillä saatiin ruudulle huima määrä humoristista väkivaltaa. Iguchi on kertonut tavoitteekseen viihdyttää ja yllättää katsojia samaan tapaan kuin japanilaisten huvipuistojen kummitustalot (joissa kävijää usein vaanivat oikeat näyttelijät), ja se tavoite on kyllä täyttynyt.

Päähenkilö Amin (gravure-idoli Minase Yashiro) pikkuveli kuolee öykkäröivien koulukiusaajien kynsissä. Ami yrittää ensin hakea oikeutta lakiteitse, mutta joutuu pian huomaamaan, että kiusaajien vanhemmat ovat vielä paljon jälkeläisiään kahjompia ja vaarallisempia. Hankalin tapaus on Hattori Hanzon jälkeläisten klaani, jotka ovat vaihtaneet ninjahommista yakuza-rikollisbisnekseen. Tämän Kimura-klaanin koulukiusaajanilkki-poikaa puolustavat psykoottisen ja kurvikkaan äidin sekä "lentävä giljotiini" ‑aseen kanssa riehuvan isän Ryujin (Kentaro Shimazu) lisäksi näiden pieni armeijallinen yakuza-gangstereita ja ninjoja.

Ami menettää vasemman kätensä yakuzojen käsittelyssä, mutta pakenee ja liittoutuu yhteen itsekin sukulaisen Kimuroiden kynsissä menettäneen Mikin (adult video ‑tähti Asami) ja autokorjaaja Sugurun kanssa. Suguru väsää Amille uuden käden: gatling-konekiväärin. Yhdessä Mikin kanssa tämä näin syntynyt Machine Girl palaa selvittämään välit Kimura-klaanin kanssa. Amin absurdein vastustaja matkalla lienee "Surevien omaisten jengi", Machine Girlin jo tappamien nuorisorikollisten vanhemmista koostuva, jenkkifutispanssareissa taisteleva ryhmä.

Useimmat elokuvan hahmot ovat tyypillisiä kovanaamoja, joille on tärkeintä trash talk tilanteessa kuin tilanteessa, ja tästä saadaan hyvä tekosyy kuulustella heitä vaikkapa hakkaamalla pää täyteen nauloja. Itse asiassa The Machine Girl ei ole kuin osittain harmitonta gore-hupailua Vampire Girl vs. Frankenstein Girlin (2009) ja Robogeishan (2009) tyyliin, vaan osa väkivallasta on melkoisen tylyä ja sadistista, ja Ryuji jopa käskee gangsterinsa harjoittamaan nekrofiliaa vasta tapetun tytön kanssa – "harvemmin saa olla lukiolaisen kanssa!". Koulukiusausteemaa taas on Japanilaisissa elokuvissa ja animaatioissa käsitelty loputtomiin, ja usein koulu vaikuttaakin varsinaiselta sotatantereelta (esim. Blue Spring, 2001). Ainoat ulospääsytiet moisesta helvetistä näyttävät olevan itsemurha tai verinen kosto (esim. All Night Long ‑elokuvasarja).

Teknisestikin The Machine Girl muistuttaa Bad Tastea: Pääpaino on efektien näyttävyydessä ja määrässä, ei uskottavuudessa. Miltei kaikissa tämän hetken japanilaisissa gore-elokuvissa vaikuttavan Yoshihiro Nishimuran erikoisefektien taso vaihtelee: osa on ikävystyttävän alkeellista cgi:tä, mutta suurin osa onneksi aitoa käsityötä. Elokuvassa on paljon ruokaan liittyvää väkivaltaa, kuten pää keitossa, käden friteeraaminen tempuraksi ja töpeksineen kokin sormien syöttäminen tälle nigiri-sushina. Tästä tuleekin ajoittain mieleen jonkinlainen väkivaltainen muunnelma Yuzo Itamin Tampoposta (1984), jossa ruoalla leikittiin eroottisissa yhteyksissä. Koh Nakagawan musiikit ovat hyvät, mutta kehittyivät huippuunsa vasta Tokyo Gore Policessa (2008).

The Machine Girl onnistui herättämään merkittävää huomiota internetissä ja sai avattua kanavan länsimaihin pitkälti uuden, Japanista innostuneen sukupolven ansiosta. Tätä kanavaa pitkin livahtivat länteen mm. Nishimuran Tokyo Gore Police, Iguchin Robogeisha ja Kengo Kajin Samurai Princess (2009). Samaa tavaraa menee maailmalla kaupaksi niin hyvin, että Nikkatsu perusti erillisen Sushi Typhoon ‑nimisen alalafkan tuottamaan tämän tyyppistä kauhuroskaa. Talliin on saatu kiinnitettyä myös itse Takashi Miike, jonka Ichi the Killer (2001) olikin se edellinen näkyvyyttä saanut japanilainen goretykitys ennen The Machine Girliä. Marginaalissa on kyllä ollut yritystä tehdä vastaavaa, mutta esim. Yudai Yamaguchin pätevä cyberpunk-lätistely Meatball Machine (2005) ei saanut lännessä juurikaan huomiota, ja vielä tuntemattomammiksi ovat jääneet Daisuke "Red Room" Yamanouchin humoristisemmat tuotokset. The Machine Girl ei kuitenkaan ole noussut sattumalta suosioon tästä joukosta, vaan se todellakin edustaa genrensä kärkeä.

Iguchi tekaisi The Machine Girlille myös jatko-osan, 22‑minuuttisen lyhärin nimeltä The Hajirai Machine Girl (2009). Se on täysin idioottimainen mutta hauska, ja nostalgisesti monet alkuperäisessä elokuvassa paloitellut hahmot palaavat kokoonkursittuina mellastamaan vielä kerran – ohjaaja Iguchin näyttelemän sumopainijan kera.